Ariand T84-P ja T300-S -putkivahvistimet testissä

Ilmavuutta, sävyjä ja märät housut

Kiinalainen putkivahvistin on ihastus ja kauhistus. Se on hienosti viimeistelty ja halpa, mutta onko se myös huonosti tehty ja vaatimaton ääneltään? Ariandin kanssa ensinmainitut kohdat ovat ne, jotka osuvat kohdalleen.

Suomessa on hifialan väkeä, joilla on rajusti kovempi kokemus putkipuolesta, mitä minulla. Todennäköisesti kovempi, mitä minulla koskaan tulee olemaankaan. Mutta toisinpäin, pitääkö putkivahvistimesta nauttimiseenkin olla alan konkari vai avautuvatko hyveet myös noviisille?

"Pitääkö putkivahvistimesta
nauttimiseen olla alan konkari?"

Avautuvat ne. Kiinalaiset Ariandit osoittavat, että sen enempää yltiöpaksua lompakkoa kuin nyanssien syövereiden tuntemustakaan ei tarvita putkiäänestä nauttimiseen. Tehtaan aikaisemmat Yarlandit olivat jo hyviä ja jos niiden jälkeen hinnat ovatkin hieman nousseetkin niin äänenlaatu on harpannut paljon enemmän.

Varustelu kunnossa

Ovelimmat lukijat jo arvaavat, että T84-P perustuu EL-84-pääteputkiin ja T300-S vastaavasti 300B-malleihin. Kun T84-P on kokoisekseen selvästi raskas niin T300-S:n siirtely ei ole enää hyötyliikuntaa vaan ihan puhdasta urheilua.

T84-P:n liitännät, kolme ottoa RCA:lla ja yksi balansoitu vielä lisäksi. Kaiutinannot sekä kahdeksan että neljän ohmin kuormalle.

Molemmissa Ariandeissa on kaikki oleellinen, mitä voi kaivata. Kaukosäädintä myöten. Linjatuloja on kolme balansoimatonta ja nyt myös kummassakin yksi balansoitu.

T84-P tarjoaa kyljessään 6,3-millisen kuulokeplugin ja etulevyn nupilla valitaan, ohjataanko signaali kuulokkeille vai kaiuttimille. Vastaavasti T300:ssa on myös linjatasoinen anto, johon voi kytkeä vaikka kuulokevahvistimen. Line out -liitäntä ei tarvitse toimiakseen edes virtoja vahvistimeen.

T300-S:n ostajan täytyy muuten olla huomattavasti pimeämpi kuin EL-84:n tyytyvä, sen putkien hehku on nimittäin päivänvalossa täysin huomaamaton kuuntelupaikalta katsottuna. Jos 300B:n sävystä aikoo nauttia myös visuaalisesti, kaipaa huone piementämistä. T300-S on myös todellinen tuplamonovahvistin, virtakytkimiäkin on kaksi erikseen. Signaalit lähestyvät toisiaan vain äänenvoimakkuussäätimen kohdalla.

Jalopuiset etulevyt, kiiltävän mustat rungot ja putkien hehku näkyvät kuitenkin kuvistakin. Oleellista on se, miltä nämä kaksi vahvistinta kuulostavat. Ohjelmalähteenä toimi normaaliin tapaan Logitech Transporter -verkkosoitin ja sen perään kytkettiin vertailukohdaksi MM-Audion MaxiMono-päätevahvistimet.

T300-S:n 300B-pääteputkien BIAS-säätö onnistuu helposti oman näytön avustamana.

Ilmavan helppo

Jumaliste! Ei tarvitse tämän jälkeen kenenkään vinoilla kiinalaisille halvoille putkivahvistimille. Ariand T84-P:n bassopäässä on kontrollia lähes siinä kuin transistorikoneillakin, sen sijaan tämän hintaluokan transistorivahvistimilla usein esiintyvä karuus ja lievä steriilisyys loistavat kokonaan poissaolollaan. Läsnäolo on vahva ja ääni pysyy koko ajan ilmavan helppona.

Kyllä, verrattuna absoluuttiseen tarkkuuteen T84-P tekee kaikista musiikin osasista hieman todellista kauniimpia, mutta ei se ainakaan minun päivääni pilannut.

Ilmavuus tulee osittain siitä, että kaiuttimien ja vahvistimen impedanssien yhteispeli korostaa hieman korkeita taajuuksia. Kun kaiuttimet ovat hieman kirkassointiset Aurelia Graphicat ja äänite selvästi kirkassointinen Katie Meluan Piece By Piece niin yläsävyjen hienoinen alleviivaaminen oli jo tarpeetonta.

Ariand T300-S

Koska olen kaavoihin kangistunut ja sellaisena itseeni tyytyväinen niin Analog Pussyn Trance N Roll taas soimaan. Ei, ei peruskauraa monellekaan putkivahvistimelle. Silti, ainoa ongelma tulee siitä, että yritän kirjoittaa ajatuksia ylös 145bmp -biitin tahdissa. Sitä viimeistä rintalastaa ravistavaa ja hengenahdistusta aiheuttavaa iskua ei irtoa, mutta uskaltaisin sanoa, että harva tästä materiaalista pitävä ei nyt jo tanssisi täyttä päätä.

Jatkoksi Megadeathin tekemä turkulaisten suosikki "Kummallisi kirjotuksi" eli Cryptic Writings. Bassopää murahtaa hyvin ja raskasta tunnelmaa piisaa mainiosti. Vähän tuoreemman Risk-levyn yltiökuiva soundimaailma saa juuri sen verran lisää ilmavuutta, että kuunneltavuus paranee oleellisesti.

Kaipaatko vielä lisää murahdusta? Työnnä kaiuttimesi vähän lähemmäs seinää, siinä se.

Älä kokeile tätä, ellet ole valmis ostamaan

Stereokuva avatuu T300-S:llä vielä paljon suuremmaksi ja avarammaksi kuin T84-P:lla. Samoin laulajan ääni muuttuu sekä vielä vahvemmin läsnäolevaksi että aineettomammaksi, jos ymmärrätte, mitä haen takaa.

Bassojen ote ei ole aivan yhtä tiukka kuin T84:lla, mutta toisaalta se onnistuu vain korostamaan keskialueen kauneutta. Voi hyvänen aika, että osaakin olla kauniin kuuloinen sointi Katie Melualla. Tälläisten laitteiden tullessa esille on hyvin vaikea keskittyä kriittiseen analysointiin, tekisi vain mieli nojata taaksepäin ja nauttia. Onneksi kuuntelutuolin selkänoja ei anna periksi.

Vasemmalla T300-S, oikealla T84-P. Kumpaankin saa putkisuojan.

Laulajan ääni tuntuu kumpuavan täysin tyhjästä avaruudesta. En edes osaa vaihtaa seuraavaan levyyn kun pelkään menettäväni jotain tästä. Toisin sanoen, ei tee mieli vain hyppiä testikipaleesta seuraavaan vaan kuunnella rauhassa kokonainen levy kaikessa rauhassa.

Miten 300B selviää raskaasta mätöstä? Sama Cryptic Writings uudelleen soimaan ja jos rintalastaa vatkaavaa ryskettä ei olekaan kuin kilowatin trankkupeleissä niin kaikkeen muuhun levylle taltioituun tunnelmaan pääsee erittäin hyvin sisälle. Prince of Darknessin alku piirtää jokaisen tunnelmaa luovan tehosteen suoraan niskavilloihini.

"Prince of Darknessin alku piirtää
jokaisen tunnelmaa luovan
tehosteen suoraan niskavilloihini."

Sykettä putkipelistä?

Äänensävy on siis äärimmäisen kaunis ja stereokuva piirtyy rajattomana ja ilmavana. Vaan miten kuuluu putkilla rytmi, lähteekö pää nyökkimään ja jalka vippaamaan. Lähtevät, vain hieman eri svengissä kuin tiukemman kontrollin soittopeleissä.

Hienonhienot muusikon tekemät tahdin muutokset kuuluvat T300-S:llä hyvin selkeinä. George Bensonin Beyond The Blue Horizonilla painotukset, aavistus odotusta ja sitten kevyt ryntäys eteenpäin - kaikki erottuvat erittäin selkeinä ja lisäävät paljon musiikista saatavaan nautintoon.

Vaihto T84-P:hen kertoo samaa, mutta vähän vähemmän elävästi, vähemmän läpikuultavasti. Jos siis mietitte, että saako sillä runsaalla lisätonnilla lisänautintoa niin saa, varmasti koko rahan edestä.

T84-P toimii myös kuulokevahvistimena.
Luurit päähän

Ariandin maahantuoja on sama kuin erinomaisen ja halvan Little Dot MK II -OTL-putkikuulokevahvistimen. Mielenkiinto pienemmän Ariandin kyljessä olevaan kuulokeplugin paikkaan oli siis hyvin suuri. Joudunko kertomaan, että Little Dotien myynti päättyy tähän, kun T84-P hoitaa asian vähintään yhtä hyvin ja lisäksi toimii vahvistimena kaiuttimillekin.

Ei sentään. Trance rullaa ja jazz soi sävykkäästi, mutta Little Dotilla saavutettavaan nopeuden vaivattomaan välitymiseen ei T84-P:llä ole kykyä. Eikä Little Dotin läpikuultavuuteen ja niin äänitteen detaljeihin kuin musiikin sieluunkin kaivautumiseen.

T84-P on kuulokevahvistimena vain hyvä. Sillä on mukava kuunnella kaikenlaista musiikkia, mutta jos olet ahkera kuulokekuuntelija, saat ihan todellista iloa erillisestä hyvästä kuulokevahvistimesta.

Sopivasti romantiikkaa

Akustiselle musiikille T300-S on ehdottoman mainio vahvistin. Ja sen, mitä EL-84:lla soiva T84-P menettääkin keskialueen herkkyydessä, se ottaa takaisin bassopään potkussa ja kontrollissa kun sitä puolta kaivataan. Kummatkin vahvistimet tuovat kyllä juuri pienimuotoisella musiikilla omat vahvuutensa selkeimmin esille. Kun stereokanta alkaa täyttyä instrumenteista ja pauhusta, Ariandit astuvat omalta mukavuusalueeltaan jo hieman sivuun.

Jos kiinalaisuus näkyykin vähitellen häviävinä teksteinä niin kaukosäätimen perusnäppäimet osaa melko hyvin ilman ohjettakin.

Molemmat testikoneet romantisoivat äänitteitä hieman ja soivat hieman kirkkaasti. Molemmat piirteet siis kyllä huomaa, etenkin kun rinnalla soi tuttu vertailulaite. Kirkkaus on asia, joka kannattaa huomioida kaiutinseuraa ja tilan akustointia miettiessä. Graphicakin toimisi mainiosti, jos tila itsessään olisi hieman tummasointinen. Asia, joka järjestyisi yksillä koko ikkunaseinän peittävillä paksuilla verhoilla.

Moni varmasti miettii, onko järjetöntä laittaa kohtuuhintaista tai halpaa vahvistinta Aurelia Graphica -tasoisen kaiuttimen eteen. Testi osoitti, että suurikin järki. Graphican läpikuultavuus, kyvyt välittää puhdasta ääntä kuuntelupaikalle ja kertoa huomattavan paljon niin musiikista kuin sitä välittävistä elektroniikan komponenteistakin, olivat täydessä käytössä. Sen 91dB herkkyyskin on sen verran hyvä, että kerrostalo-olosuhteissa kummankin vahvistimen teho riitti ongelmitta.

Kuitenkin näiden vahvistimien testi meni aivan penkin alle. Minä ehdin kuunnella niitä käytännössä yhden päivän miettiessäni samalla Digi- ja Hifiexpo-viikonlopun kiireitä. Nämä olisivat tarvinneet pitkän ajan rauhallista kotikäyttöä todelliseen tutustumiseen. Kaksi vuotta esimerkiksi.

Lyhyesti: Todellisuutta kaunisteltuna sopivasti romanttiseen muotoon.
Hinnat
Ariand T84-P: 690 euroa
Ariand T300-S: 1 780 euroa
Maahantuoja: Ideal Point

Ariand-kauppiaasi:

Teksti: 
Kuvat: 
Samu Saurama
Valmistaja: 
Mallimerkintä: 

Kommentit

Olisin hankkimassa tuota T84-P:tä, mutta mun järjestelmässä on subwoofer. Pystyyköhän sitä mitenkään järkevästi liittämään tuohon, vai onko se pistettävä kaijuttimet ja subi suosiolla myyntiin? Vahvarina subissa olis Hypexin DS 4.0 ja siihen sais kajaripiuhat kiinni. Ulos niitä ei siitä sitte enää saiskaan.

Olen lukenut, että vois vahvarin outputista pistää subin johdot samaan, kun kajarin, mut se ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Jakosuoto ei olis mielestäni silloin tarkka pääkajareille. Muutenkin ohmit epäilyttää... Ne pitäs jotenkin laskea.

Tietty vois ehkä yrittää rakentaa omat jakosuotimet... Siihen se mennee. Vai näkisitkö mitään muuta vaihtoehtoa tähän ongelmaan?

Se subbarivahvistimen kaiutintasoinen liitäntä ei kuormita stereovahvistintasi käytännössä ollenkaan. Eli sen puolesta voit hyvin laittaa subbarivahvistimen putkikoneeseen pääkaiuttimien rinnalle. Se on totta, että pääkaiuttimien bassotoistoa ei sitten suodateta yhtään - mutta eivät ne subbarivahvarien passiiviset yhdellä kondensaattorilla tehdyt suodot muutenkaan toimi. Vain aktiivisesti tehty ainakin toisen asteen suoto on järkevä (ja sekin on refleksiviritteiselle pääkaiuttimelle usein liian loiva).

Kiitos vastauksesta. Tosta tuli mieleen, et kuinkahan suolesta se yhden konkan jakosuoto on? Tai, kun mietin, et jos pistäsin vaan pääkajareiden kaijutinkaapeleihin elkot väliin. Laskeskelin, et 15W teholla 100V:n kesto riittäisi. Ehkä se olis tyhjää parempi? Vai vaikuttaakohan se siihen läpi menevänkin äänen laatuun jotenkin?

Jos kaiuttimen impedanssi olisi tasainen niin se toimisikin, mutta kun juuri bassoalueella on impedanssivasteessa tiukka piikki (suljettu kotelo), kaksi (refleksikotelo) tai kolmekin (torvikuormitettu ratkaisu). Tulos on yleensä se, että siellä, missä vaimennusta tarvittaisiin, ei sitä saada.

Voit toki koittaa laittaa 100uF tai 200uF elkon ja sen rinnalle vaikka 10uF muovikonkan varmuuden vuoksi, mutta tee mittaukset ilman konkkaa ja konkan kanssa niin näet, että toive ja totuus voivat olla valitettavan kaukana toisistaan.

Vaivaan vielä vähän, ku aloin miettimään, että mitä sä käytit äänilähteenä tolle t84-p:lle? Itselläni lienee CD-soittimessa liian suuri linjajännite, kun ei ole volumenupissa, ku alle neljäsosa käyttökelposta aluetta. Sen yli, jos kääntää, ni alkaa särkemään. Nyt CD-soittimeni linjan ulostulojännite on 2V(rms), mut sen pitäs kaiketi olla joku 0,4V, et sais volumenupin koko skaalan käyttöön.

Mitä olisit mieltä, jos sitä yrittäs laskea laittamalla piuhoihin sopivat vastukset? Neki pitäs vielä arpoa jotenki, kun en tiedä CD-soittimen hyötysuhdetta, et vois laskea. Valtakunnan verkosta se ottaa 10W. Vai oisko se parempi katsella joku CD-soitin, jossa olis sopivampi taso linjalähdöissä? Sitä ei tunnuta harmittavasti usein edes ilmoitettavan kauppojen spekseissä...

CD-soittimen antotaso on melkein aina niin suuri, että normaalin stereovahvistimen volumenupin asennosta ei saa käyttöönsä kuin alle puolet. Helpoin ratkaisu on kaivaa CD-soitin, jossa on säädettävä antotaso.

Äänilähteenä minulla on lähes jokaisessa testissä Logitech Transporter, joskus myös joku älppärisoitin.

Ois kätevää, ku tietäs vahvistimen impedanssikäyrän eri taajuuksilla. Vois sitte suunnitella sopivan vaimentimen. Pitäs tosin tietää musiikkiteknologiasta ja equttamisestakin jotain. Tolla: http://chemandy.com/calculators/matching-t-attenuator-calculator.htm laskin vaimentimen ja mallintelin LTspicellä. Kyl se vaimennus tuntus muuttuvan vaimennuksen jälkeisen vastuksen mukaan. Eli vois kuvitella, et se vahvarin impedanssi vaikuttaa. Tämä on on erittäin suatanallista (ja koukuttavaa)!

Jatkona vielä, että jos pääkajarit ei ota kuormaa alataajuuksilta, kun nää nykyiset ei toista alle 60Hz, ni onkohan se helpompi kuorma vahvarille? Maalaisjärjellä vois ajatella, että vahvari ei tuota tehoa, jos kajari ei sitä kuluta (eli luo äänenpainetta).

Lukemani mukaan, jos samoihin reikiin kytkee myös subin kajaritasoiset johdot, ni niissä ei juurikaan kulje virtaa, eli vahvarille ei tule niiltä taajuuksilta kuormaa. Muutenkin kuulemma bassotaajuudet vaativat enemmän tehoa. Näin ollen se vois olla ihan hyväkin juttu toi kytkentä sitten. Häiritsee vaan se, et miten sen jakotaajuuden saa kohdilleen... Varsinkin, jos nois kajareissa ei ole mitään sisäistä jakosuodinta. Mitenhän se yleensä edes on?

Ei varmaan auta muu, ku korvalla kuunella. Vaik mielellään pistäs jonku high pass jakosuotimen pääkajareille ja sitte suoraa subin jakosuodin samalle kohtaa. Niitä ei vaan tunnu olevan myynnissä missään :(

Joku suodin, joka leikkais esim. alle 70Hz taajuudet pois ois mun mielestä paras ratkaisu tässä tilanteessa. Subin plate ampissa ois sitten oma sisäinen jakosuodin. Vai oiskoha toi ylipäästösuodin turha? Sehän voi kaiketi kääntää vaiheenkin. Hitto menee vaikeeks ja sori, jos tuli vähän tajunnanvirtaa.