Mistä syntyy tämä huikaiseva, erotteleva, syvä ja painava vaikutelma? Se syntyy tietysti soittajista ja kapellimestari Sakari Oramon tulkinnasta, joka ottaa löysät pois. Palaan siihen tuonnempana.
Jos on kuullut jousisoittimia konserttisalissa vain yleisöpaikalta, ei voi arvata, kuinka paljon rikkaammin ja voimakkaammin ne soivat aivan vierestä kuultuna. Sävykirjo latistuu etäisyyden kasvaessa yllättävän nopeasti, huonossa akustiikassa kaksin verroin. Tässä saa nyt kuulla Keski-Pohjanmaan kamariorkesteria ihan privaattiesityksenä kapellimestarin paikalta!
Monikanavaäänitys takaa sen, ettei synny vaikutelmaa lähimikityksestä, joka normaalisti leikkaisi tilantuntua ja latistaisi dynamiikkaa. Pelivaraa on myös syvyyssuunnassa, ja vaikka härskeimmät soinnit tulevat päin näköä, äänienergia levittäytyy kauniisti pyöristyen. Orkesterin koosta ei sittenkään voi erehtyä, mutta kontakti soittajiin on välitön, melkeinpä henkilökohtainen.
”Monikanavaäänitys takaa sen,
ettei synny vaikutelmaa
lähimikityksestä.”
Brittenin 80 vuotta sitten säveltämä muunnelmateos venyttää Frank Bridgen teemaa klassisiin muotoihin kunniaa tehden, mutta ironisen lempeästi ja perinteisiä jousitehoja paisutellen. March on terävä ja rytmikäs. Romance viekoittelee lennokkaasti. Moto perpetuo surisee kuin vihainen ampiaisparvi. Bourrée classiquessa Reijo Tunkkarin viulusoolo kipunoi. Vapaat kielet leimahtelevat ja resonoivat erikoisen loistokkaasti. Funeral Marchissa saa hämmästellä, kuinka tanakkaa on kolmen sellon ja kahden kontrabasson jyrähtely.
Sakari Oramo usuttaa rohkeaan soittamiseen, ja siihen KPKO vastaa täydellä innolla ja taidolla. Ollessaan Birminghamin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuosikymmen sitten Oramo tuuletti brittiläisiä esitysperinteitä. Näistä tulkinnoista on pölyt pyyhitty, mikä ei tarkoita yksinomaan voimasoittoa ja räjähtäviä korostuksia, vaan myös lähes rahinaksi vaimenevaa kuisketta, jonka hauraudessa on fyysinen tuntu.
Jos Brittenissä on aimo annos nuoruuden brassailua, muut teokset ovat englantilaista idylliä suloisimmillaan. Edward Elgarin Serenade leyhyy leppeästi. Huolet eivät paina Gerald Finzin vienosti onnentäyteisessä Romancessa. Brittenin teokselle teeman lahjoittanut Bridgen Allegretto poco lento, keskimmäinen kappale Kolmesta idyllistä, kuullaan jousiorkesterille sovitettuna. Bridgen Two Old English Songs on levyvihkosessa mainittu väärässä järjestyksessä: tosiasiassa ensin kirmaa hilpeästi Cherry Ripe, jota seuraa harras Sally in our Alley.
Kommentointi suljettu.