Voisiko olla, että ”ennen vanhaan” hifissä asiat olivat paremmin ja sieltä kannattaisi ottaa taitavasti mallia? Ainakin L100 Classic on loistava esimerkki, miten asiassa voidaan onnistua.
Kuten otsikon sana jalustakaiuttimet viittaa, JBL L100 Classic on tosiaan kookkaasta olemuksestaan huolimatta jalustakaiutin. Se on jalustakaiutin huolimatta siitä Maxellin vanhasta kasettimainoksesta, jossa lattialle asetettu alkuperäinen JBL L100 puhaltaa nojatuolissa istuvalta kuuntelijalta mm. tukan päästä. Tai miten tuon kookkaan nyt ajattelee: Tämän kokoisia kaiuttimia laitettiin 1970-luvulla kirjahyllyyn, nykymaailma on vain tuonut käsittämättömän kummallisen ajatuksen, että kaiuttimien pitää olla olemattoman pieniä ja näkymättömiä.
Ehkä joskus tulevaisuudessa elämme aikakautta, jolloin esimerkiksi lieden, sängyn, verhojen ja kenkien paras puoli on niiden mahdollisimman pieni koko toimivuudenkin kustannuksella.
Jotta ilma saadaan liikkumaan niin, että tanssijalka alkaa hievahtamaan, tarvitaan oikean kokoinen työkalu.
Kyllä. Kaiuttimen pitää olla järkevän kokoinen toimiakseen järkevästi ja hyvän kokoinen toimiakseen oikein hyvin. JBL L100 Classic ei ole missään nimessä valtava, mutta ei se yhtään häpeäkään olemustaan. Jotta ilma saadaan liikkumaan niin, että tanssijalka alkaa hievahtamaan, tarvitaan oikean kokoinen työkalu. Siihen nämä ovat täydellisen kokoiset. Valkoisia blanko-sisustuksia suunnittevat voivat sitten tehdä jotain valjumpaa kuin hyppiä silmät hohtaen ja kädet kohti kattoa parhaiden biisien tahdissa.
Klassikko monessakin mielessä
Jep, Classicin resepti on klassinen. Iso bassoelementti, näissä 12-tuumainen ja JBL-klassisesti vieläpä kartioltaan valkoinen. Kokonaisuus on rakenteeltaan kolmitie: keskiäänielementti on viisituumainen ja diskantti tuumainen, mutta sepäs onkin modernisti loivan suuntaimen pohjalla. Tuo auttaa siinä, että L100 Classicin äänensävy pysyy varsin muuttumattomana heillekin, jotka eivät kuuntele parhaalta paikalta. Diskantti ja keskiäänielementti ovat etulevyssä epäsymmetrisesti eli lähempänä toista laitaa. Tämä vähentää keskialueen diffraktioita eli pitää sekä äänensävyn puhtaampana että stereokuvan tarkempana ja toisaalta tekee tilaa refleksiputkelle.
Mainittujen osien lisäksi etulevyssä on vielä säätimet keskiäänielementin ja diskantin voimakkuudelle eli äänensävyä voi hienosäätää, jos se tuntuu tarpeelliselta. Etenkin jos taipumuksena on soittaa lujaa ja kuunteluhuoneen akustiikka on kova, pieni vaimennus ainakin diskantille tekee soundista leppoisamman.
Mikäli koet, että yksittäisiä osia tällä tavalla näkyvillä liikaa, voit peittää ne hillityn oranssilla vaahtomuovimaskilla. Hillityn oranssin lisäksi värivaihtoehtoja maskeihin on sekä räikeän musta että sininen. Sellainen hyvin perinteinen JBL:n etulevyn sininen. Maskilla on toinenkin vaikutus, se rauhoittaa hieman diskanttitoistoa. Minun korviini paras äänensävy saatiin nimenomaan maskit kaiuttimissa päällä, ilman maskia korkeimmat taajuudet olivat vähän liikaa pinnassa (kun en käyttänyt diskanttisäädintä). Huono puoli maskien kanssa on taas se, että rasittamatonta ja vaivatonta ääntä on helppoa kuunnella selvästi lujempaa, mitä naapurisi toivoisi. Ongelma saattaa esiintyä jopa omakotitalossa asuvalle.
Nykyosaamisen mukainen soundi
On ihan selvää, että vahvasti 1970-luvun henkeä huokuva ulkoasu jakaa mielipiteitä. Soundipuoli on kuitenkin sellainen, että suurin osa kuuntelijoista pitää JBL L100 Classicia todella hyvä-äänisenä. Vaikka ulkoasu onkin puoli vuosisataa kypsynyttä, soundi on hyvää nykypäivää.
Vaikka ulkoasu onkin puoli vuosisataa kypsynyttä, soundi on hyvää nykypäivää.
Katie Meluan Shy Boy soi kirkkaasti kuten pitää. Pintaan miksatut ässät ovat pinnassa, mutta eivät yhtään liian kirkkaat, rasittavat tai epäpuhtaat. Toki Mareksoundin kuunteluhuone, jossa testin tein, on akustiikaltaan paljon keskiverto-olohuonetta parempi, mutta ei kai ole kaiuttimen syy, että monen kotona olohuoneen akustiikalle ei ole tehty mitään vaikka mahdollisuuksia parannuksiin olisi hurjasti. Oheislaitteistokin, Meridian 218 Zone Controller ja DA-muuntimellinen stereovahvistin Mark Levinson No 5805, ovat kovaa luokkaa.
Mutta siis JBL:n soundi. Sopivan täyteläinen, miellyttävän helppo, hyvin tasapainotetun kirkas ja läsnäololtaan varsin sopiva. Jos moni hifiharrasta ehkä soisikin Katie Meluan tulevan lähemmäs, on vastaavasti mukavaa, ettei AC/DC:n Brian Johnson ole ihan roiskuvan syljen etäisyydellä. Thunderstruck-klassikko soi vaarallisen yllyttävästi. Yllyttää, että ”väännä nyt sitä hanaa VIELÄ lisää”.
Oleellinen ero on vain se vaivattomuus, jolla 12-tuumainen basso pystyy tuon alueen hallitsemaan verrattuna pikkukaiuttimien 5-6-tuumaisiin elementteihin.
Potkua on kiitettävästi ja tunnelma pidetään koko ajan energisenä. Näiden äärelle olisi vaikea nukahtaa. Herbie Hancockin Hang Up Your Hangups Man-Child-levyltä tarjoaa sellaisen määrän groovea ja svengiä, että alta pois. Eikä jää Garage Inc. -albumilla Metallican cover-esitys Whiskey In The Jar -biisistä yhtään vaisummaksi. Bassopuoli on hyvin onnistunut tasapaino voimaa ja nopeutta. Tässä auttaa se, ettei L100 yritäkään kouraista alimpia vavahduksia vaan toistaa energisesti keskibassoilta ylöspäin. Valmistajan ilmoitus basson alarajalle on 40 hertsiä ja se tuntuu kuuntelun perusteella pitävän paikkansa. Oleellinen ero on vain se vaivattomuus, jolla 12-tuumainen basso pystyy tuon alueen hallitsemaan verrattuna pikkukaiuttimien 5-6-tuumaisiin elementteihin.
Igor Stravinskyn baletti Keijun Suudelma vie oikein sujuvasti kuuntelijan esityksen äärelle eli vaikka pelkkää klassista kuunteleville sopivampia kaiuttimiakin voi löytyä, sekakäyttäjä saa hyvin tyytyväisen mielen äänitteeltä toiselle, musiikkilajista seuraavaan.
Innostava ja hyväntuulinen
Onko L100 Classic tarkka monitorikaiutin? Ei, ei ole. Sen pointti on saada jalka vippaamaan ja huolimatta alkuperäisen L100:n rock-henkisestä maineestaan nykyinen Classic-malli onnistuu tamppausyllytyksessä kiitettävän monella eri genrellä. Basso mätkäisee voimalla, ei ultra-alas, mutta voimalla, keskialue on selkeä eikä ainakaan yhtään liian pinnassa ja diskantti on kirkas olematta rasittava ellei äänite ole rasittava. Stereokuvakin piirtyy asiallisesti ja riittää sijoittamaan instrumentit omielle alueilleen. Ultra-high-definition stereokuvateräväpiirtoa havitteleville on parempiakin vaihtoehtoja, näillä keskitytään kokonaisuuteen eikä laboratorioanalyysiin.
Hauskat ja hyvätuuliset. Sitä JBL L100 Classicit ovat selkeimmin. Ne tuovat musiikinkuunteluun hyvän mielen, lempikappaleittensa tahtiin tanssivat ihmiset ja aidot tunteet. Classicin ainoa vaikea kohta on sen hintalappu. 5 000 euroa kaiutinpariin on monelle meistä paljon rahaa täysin riippumatta siitä, miten paljon rahalleen saa vastinetta. Markkinoilla on vähän samaa ulkoasua tapailevia kaiuttimia murto-osalla JBL-parin hinnasta. Niiden kanssa saa murto-osa-hintaiset osat, oleellisesti vähemmän äänenlaatua eikä tippaakaan JBL L100 Classicin kulttuuriperintöä.
Lyhyesti: Tanssijalkaa vipattava klassikkokaiutin modernilla tekniikalla. Ei halpa, mutta äänellisesti hintansa arvoinen.
Hinnat
JBL L100 Classic: 4 600 euroa parilta
JBL L100 Classic -jalusta: 400 euroa parilta
Maahantuoja: Sonus Import
JBL L100 Classic -jälleenmyyjäsi:
Kuvat: Valmistaja
Kommentointi suljettu.