Tannoy Mercury V1i -jalustakaiuttimet testissä

Tannoy Mercury V1i on hifikaiuttimien halvinta päätä 249 euron parihinnallaan. Toisin sanoen, stereokaiuttimia hankkiva pääsee huomattavan halvalla ja kotiteatterinkin voi rykäistä pystyyn ilman pankkilainaa.

Hinta näkyy V1i:ssä todella vähän. Kotelossa ei toki ole pyöristyksiä tai aitoa sademetsän viimeisestä eksoottisesta puusta sosialisoitua viilua, mutta kaikki on tehty asiallisesti ja siististi. Pinnoitteen saumat istuvat täsmällisesti, kullatut naparuuvit kaiutinkaapelille ovat tukevat ja elementit hyvinkin tyylikkään näköiset.

Edes kaiutinelementtien kiinnitysruuveja ei ole rikkomassa etulevyn pelkistettyä lookkia, mutta suojamaski sentään kiinnittyy perinteisillä muovineppareilla eikä näkymättömästi magneeteilla. Että ihan kaikkea ei näin halvalla saa. Viimeistelyn taso on suoraan sanottuna parempaa kuin 10 – 15 vuotta sitten oli neljä kertaa kalliimmissa kaiuttimissa.

Tarjolla olevat värisävyt tätä kirjoitettaessa ovat vaahtera ja testiparin tumma tammi, mutta valkoista on lupailtu kevään 2015 aikana. Vaahteraa en nähnyt elävänä, mutta tumma pinta oli kyllä yllättävänkin arvokas olemukseltaan.

Kuten kotelossa, ei Mercury V1i:n tekniikassakaan ole hurjasti eksotiikkaa. Tuumainen diskanttikalotti on magnesiumin ja alumiinin seosta ja vaikka 5,25-tuumaisen bassokeskiäänisenkin kartiokin kiiltää samansävyisenä, on se itseasiassa paperimassaseosta. Ei sillä, paperi on varsin mainio kartiomateriaali. Pieni highendin häivä tulee hopeoidusta sisäkaapeloinnista.

Sijoitus vaikuttaa

Aloitin kuuntelut niin, että näin hieman kaiuttimien yläpintoja. Tulos oli diskantilla pientä suoraviivaisuutta, ihan kauneinta helähdystä ja läpikuultavinta läsnäoloa V1i:stä ei irronnut. Yleinen luonne oli kyllä hyvin tasapainoinen, keskialueelta ei juuri löytynyt pahaa sanottavaa. Ässät sihahtivat ihan aavistuksen pinnassa, mutta vain sen verran, että sen kuulee selkeästi kun on juuri vaihtanut kymmeniä kertoja kalliimmasta kaiuttimesta.

Sain tästä tilanteesta kuitenkin reippaan parannuksen äänenlaatuun muuttamalla pystysuunaista kuuntelukulmaa. Eli jos näet kaiuttimien yläpinnat, olet liian korkealla – tai kaiuttimet ovat liian matalalla. Miellyttävimmän tuloksen sain kun korvani heiluivat aika tarkkaan bassokeskiäänisen korkeudella. Tämä luonnistui helposti mukavan tuolin ja 70-senttisten jalustojen yhdistelmällä.

Paremmalla kuuntelusuunnalla se pieni ässävikaisuus hävisi. Diskantti muuttui hyvinkin puhtaaksi ja miellyttäväksi – tässä vaiheessa oli ihan mahdotonta uskoa, että kuunneltavat kaiuttimet maksavat vain runsaan satasen kipale. Toki reippaasti kalliimmat kaiuttimet tarjoavat tipan lisää läpikuultavuutta ja hienostuneisuutta, mutta kalliimpaan vaihtavan kannattaa ehdottomasti kuunnella eroa rauhassa ennen ostopäätöstä.

Meheväbassoinen

Valmistajan lupaus bassopäälle on ulottuvuus 45 hertsiin saakka, joka kuulosta halvalle pikkukaiuttimelle lähinnä huvittavalta henkselien paukuttamiselta. Mutta kyllä sitä matalaa vain oikeasti pusketaan varsin alas saakka. Bassopää soi kookkaassakin tilassa täyteläisenä ja mehevänä, terävintä kärkeä potkussa ei ole. Jos asian huonoa puolta etsii niin etenkään pikkuhuoneessa V1i ei sitten istu seinän viereen ainakaan ilman huonekorjausta. Tai sitä, että pidät kunnolla tuhdista soinnista.

Hifein toisto saadaan siis kymmeniä kertoja kalliimpien hifikaiuttimien lailla hyvillä jalustoilla ja selvästi irti seinistä. Silloin stereokuvassakin on eniten ilmaa ja kolmiulotteisuutta.

V1i on suhteellisen pienielementtinen kaiutin ja se tietysti vaikuttaa toimintaan. Stereokuva on hyvinkin tarkka kun kuunteluetäisyys on aivan lyhyt, pari metriä tai alle, mutta muuttuu kaiuttimet kauas jättämällä huomattavasti suurpiirteisemmäksi. Toinen asia on se, että älyttömän bassopitoisella materiaalilla sen 5,25-tuumaisen bassoelementin kyllä voi yliohjata selvästi ennen omia korviaan. Leffakäytössä helpoin tapa kiertää ongelma on asettaa kaikki kanavat pieniksi ja ohjata subbarille koko bassokuorma 80 – 100 hertsin alapuolelta.

Vaikka sanon, että bassoelementin voi yliohjata niin seinänaapurien kanssa asuva kyllä polttaa heidän pinnansa ensin. Eli kaikki on suhteellista.

Helppous valttina

Mercury V1i:n äänensävystä on vaikea löytää mitään varsinaista sormella osoitettavaa vikaa. Ällistyttävä tulos kun hintaa kun oli vain sen runsaan satasen kappaleelta. Läpikuultavuus ja myös basson nopeus ovat ne pienet asiat, jotka erottavat V1i:n kovemman luokan kilpailijoista. Jälkimmäinenkin korjaantuu käyttämällä huonekorjausta ja ohjaamalla bassot laadukkaalle subwooferille

Mutta kun vain laittaa hyvän levyn soimaan niin V1i:t toimivat mainiosti. Pienet puutteet jäävät äkkiä huomiotta. Äänensävylliset asiat ovat niin hyvin hallinnassa, että musiikkia on ilo kuunnella. Ehkä jopa helpompi kuin jollain äärinalyyttisella ja superneutraalilla kalliilla mallilla. Meheväsointinen V1i antaa anteeksi äänitteen pieniä puutteita.

Hölmöä olla ostamatta näitä

Tannoy Mercury V1i on hankala kaiutin. Se näyttää, miten yksinkertaisella, halvalla ja pienellä ratkaisulla pääsee pitkälle. Markkinoilta on helppoa löytää kaiuttimia, jotka silmät kiinni kuunneltuna eivät soisi yhtään paremmin ja hintalappu on silti moninkertainen.

V1i:n bassokeskiäänisen ja diskantin sovitus ei ehkä ole aivan parhaiden luokkaa, enemmänkin kimmellystä (joka toki ei välttämättä ole alkuunkaan ääniteuskollista) diskantista on joskus kuultu ja bassopotkun paras terä jää leppoisasti murahtavan mehevyyden alle. Silti, asiat ovat niin hyvin, että kalliimpaakaan kaiutinta ei näistä asioista yleensä haukuttaisi vaan kyse on enemmänkin luonteesta kuin laadun puutteesta.

Mercury V1i soi sen verran hauskasti, hyvätuulisesti ja hifisti, että sitä voi vilpittömästi suositella niin kahtena kuin useampanakin kappaleena käytettäväksi. V1i on niin hyvä, niin halpa ja niin helpon pieni, että olisi aika hölmöä olla ostamatta sellaisia. Yhden parin hankin itsellenikin ja puoltatoista lisäparia mietin koko ajan.