Kävin 23.10. Sonyn lehdistötilaisuudessa ja siellä oli mahdollisuus ottaa pikatyypit heidän useista uusista kuulokemalleista. Arvokas uusi lippulaiva MDR-Z7 oli ulkoisesti varsin arvokas, mutta ääneltään minun makuuni hieman turhan tumma. Sen sijaan kolmasosan maksava MDR-1A tarjosi parin satasen hintaan aivan sairaan hyvää ääntä. Samoin kun pari muuta, mutta niistä sitten myöhemmin.
MDR-1A on suljettu kuuloke eli se sekä eristää sinut kevyesti pahasta ja hälyisestä maailmasta että piilottaa käsittämättömän kummallisen musiikkimakusi ulkopuolisilta. Siihen saakka, että sinun on pakko antaa kaverisi ottaa tyypit uusista luureista, joista olet varsin ylpeä. Niin näiden kanssa nimittäin helposti käy.
Pehmeästi korvan ympäröivät tyynyt eivät toki ole samanlainen tiukka melutulppa kuin korvakäytäviin ängettävät tulpat. Sen sijaan pehmeää nahkaa olevat tyynyt ovat hurjan mukavat. Kupit eivät ole valtavat, mutta käytännössä riittävän suuret. Näiden kanssa kehtaa olla esillä julkisellakin paikalla eikä vain takahuoneen sohvalla. Mikäli kuuntelet biisisi erityisen meluisassa ympäristössä, saman kuulokkeen vastameluversio MDR-1ADAC voi olla mielekkäämpi.
Tyyliseikkoja
Kun menin sanomaan, että näitä kehtaisi pitää päässään ulkona liikkuessaankin niin tyylivaatimukset nousevat heti rajusti. Jos MDR-1A:n tyyli vain viehättää niin luurit ovat muuten erittäin katseenkestävät. Heille, joille luureissa täytyy lukea joku tietty nimi, ei tietysti voi mitään. Valitsevat mahdollisesti sitten kalliimmat, huonommin istuvat ja soundillisesti vaatimattomammat luurit omien tyyliseikkojensa takia.
Ilman punaista raitaansa mustat MDR-1A:t olisivat enemmän kuin hillityt, vaisut. Mutta tuo yksinkertainen metallinhohtoinen kuulokekuppia kiertävä somiste tekee niistä varsin tyylikkäät. Toki vähän makuasia. Minä kauhistuin sitä ensin, mutta hetken luureja katseltuaan detaljiin ensin tottuu ja sitten siitä oppii pitämään.
Olet varma, ettet opi pitämään siitä punaisesta raidasta? No osta sitten ne, joissa värisävyt ovat tummanharmaata ja ruskeaa.
Mekaanisesti MDR-1A:ssa kaikki toimii selkeän täsmällisesti ja miellyttävän jämäkästi, mutta vaivattomasti. Sangan mekanismi on metallia, kuulokekuppi muovia. Tulos on juuri sopivasti massaa. Kuulokkeet tuntuvat olevan päässä, mutta eivät paina tippaakaan liikaa.
Sopivan täyteläiset
Aloitetaan kuuntelu yli puoli vuosisataa vanhalla Billie holidayn I’m A Fool to Want You -kappaleella. Vanhan äänitteen kauneus kuuluu selkeänä. Äänensävyssä on jotain erikoista, josta en oikein saa kiinni. Soundi on hyvin miellyttävä, sekä täyteläinen että kuulas, mutta keskialue ei kuitenkaan jää pahasti etäiseksi.
Tuhtisointinen Katie Meluan Shy Boy soi tuhdisti, mutta ei päällekäyvästi. Bassojen voima on aavistuksen alleviivattua, etenkin sen huomaa raidoilla, joissa sitä voimaa on jo luonnostaan kuten Black Hawk Down -soundtrackilla. Ehkä Sibelius ja Stravinsky pärjäisivät hieman miedommallakin alakerralla, mutta ovatpahan patarummut sitten varsin mahtavia järkevilläkin kuunteluvoimakkuuksilla.
Materiaaliin, joka ei ole luonnostaan jämäkkäbassoista, MDR-1A:n luonne istuu napakan mehevästi potkivana aivan mielettömän hyvin. Nämä eivät ole täysin neutraalit studioluurit vaan nautintovälineet. Eivät vain musiikille vaan myös TV-sarjat ja leffat saavat lisää uskottavuutta. Lisäksi erityisesti pelaamiseen sopivasti elämää suurempi soundi istuu aivan mainiosti.
Musiikin maailma, tyylisuunnasta riippumatta, avautuu hieman kauniimpana, hieman houkuttavampana, mitä alunperin on ajateltu. Huolimatta soundillisesta keikistelystä ja kaunistelusta yksikään testiäänite ei kääntynyt ihastuttavasta vihastuttavaan.
Ihan nappipaketti
Sony MDR-1A onnistuu ruksaamaan kuulokenautiskelijan listalta kaikki kohdat. Ulkonäkö on tyylikäs ja houkutteleva, mukavuus kohdallaan ja ääni hyvin miellyttävä. Vielä kun hintalappu on järkevä, kaksi sataa euroa, niin näitä voi suositella ihan vilpittömästi.
Ai niin, MDR-1A on muuten varsin herkkä. Se toimii hyvin puhelimien ja tablettien kanssa, äänenpainevarat riittävät kevyemmissäkin ohjelmalähteissä hyvin. Toisaalta kuulokkeet ovat kuitenkin riittävän läpikuultavat päästääkseen erillisen hyvän kuulokevahvistimen parannuksen äänenlaatuun selkeänä kuuntelijalle.
Elleivät perheen kuulokeasiat olisi jo kunnossa, näitä olisi saattanut kertyä meille muutamatkin.
2 Comments
Olen jo kauan suunnitellut
Olen jo kauan suunnitellut ostavani akg k-845bt kuulokkeet mutta nyt huomasin tämän arvostelun ja kiinnostuin tästä sonyn mallista.
Osaatko verrata kuulokkeita toisiinsa, lähinnä äänenlaatua siis..?
Kummat ostaisit itse jos unohdetaan akg:n kuulokkeiden langattomuus?
Löytyykö parempia vaihtoehtoja ~200e hintaluokassa..?
Taustana kerrottakoon että akg k-77 kuulokkeilla on menty vuosi toisensa perään mutta kolmitieklassikot rakennettuani joitakin vuosia sitten on alkanut koko ajan enemmän mieli myös laadukkaampia kuulokkeita. Pidän todella kolmitieklassikoiden saundista lukuunottamatta alapäätä joka saisi olla… No, iskevämpi ja voimakkaampi. Se onneksi korjaantui sillä että rakensin niille kaveriksi peerless sls-15 elementistä subbarin.
Tästä voinee siis päätellä että pidän lievästi bassovoittoisesta saundista, jonka takia nämä kaksi kuulokemallia kiinnostavat kirjoituksiesi perusteella. Mitä tarkempi ja erottelevampi toisto, sitä parempi myös. Harkitsenko oikeita kuulokkeita mielestäsi..?
Toisinaan on hauska fiilistellä myös akustista musiikkia, kuinka nämä kuulokemallit selvityvät siitä..?
AKG K845 tai sen ilman
AKG K845 tai sen ilman Bluetoothia oleva K545-versio on bassoiltaan lähempänä neutraalia kuin Sony. Eli AKG olisi ehkä parempi, jos haluat akustisten soittimien kuulostavan luonnollisilta, Sony taas silloin, jos kaipaat vähän tuhdimpaa luonnetta. Ei 845 ole kevytsointinen sekään, mutta Sony on selvästi lämpimämpi.
Minun on aika mahdotonta sanoa, kumpi olisi sinulle paras. Ainoa oikea ratkaisu on käydä jossain ottamassa tyypit molemmista.