fbpx
Testit

Ruark Audio R5 -aktiivikaiutin testissä

Enemmän kuin muodollisesti pätevä

Se sopii tasolle television eteen ja toimii töllön selkeä- ja kaunisäänisenä kaiuttimena. Se soittaa Spotifyä ja liitännöillään vaikka levysoitinta. Sitä myös tekee mieli silittää kevyesti aina kun kävelee ohi. Ja se ääni…

Vita Audion nimellä aloittanut Ruark Audio nousi minulle selkeimmin esille jaloilla seisovan R7-mallin myötä. R7 on lattialta oman tilansa ottavana selkeä huonekalu, mutta kaikilla ei ole sille tilaa ja 3 000 euron hintalappu karsii osan yleisöstä, vaikka ulkonäkö kuinka houkuttaisi. R5 on hyvin samankaltainen, mutta suunniteltu pöytätasolla olevaksi ja maksaa lähes kaksi kolmasosaa vähemmän.

Puolen metrin levyinen R5:n kotelo on joko eleettömän harmaa tai sitten testiyksilön kaltainen puupintainen. Minua viehätti erityisesti se, että puuta ei ole kapseloitu paksuun lakkakerrokseen, joka tekisi käsituntumasta muovisen. R5 ihan tuntuu puulta! Kotelon koko mahdollistaa sen, että äänenlaatu voi pestä pikkukaiutimia, mutta äänenlaadusta lisää vasta hetken päästä.

Pinnasta tuntee käden alla, että se on oikeaa puuta. Myös kangas on laadukas.

Monikäyttöesine

Vaikka meillä ei kotona televisiota olekaan (olen käyttänyt videotykkiä 1990-luvun alkupuolelta asti), olen kuullut sellaisia käytettävän useammassakin suomalaiskodissa. Ruark Audio R5:n voi toki laittaa jonnekin sivupöydälle, mutta se sopii myös mainiosti television eteen ja parantaa litteän ruudun latteaa äänentoistoa sen lisäksi, että soittaa musiikkia.

Tuloliitännät ovat erikseen levysoittimelle ja linjatasoiselle ohjelmalähteelle. Sitten on vielä optinen digitaalitulo, joka on nappiratkaisu juurikin telkkarin kytkemiseen. Mutta linja-anto, miksi tälläisessä pöytäradiossa on linja-anto? No vaikka ihan siksi, että jos hienoissa ”oikeissa” stereoissasi ei ole streamausominaisuuksia eikä CD-soitinta, voit käyttää R5:a ohjelmalähteenä!

Liitäntöihin kuuluvat digitaalipuolella optinen (esimerkiksi televisiolle) ja ethernet verkolle, jos et halua käyttää wlan-yhteyttä. Analogipuolella on otto levysoittimelle, linjatasoiselle ohjelmalähteelle ja varmuuden vuoksi myös linjatasoinen anto. Lisukkeena on USB, josta voi ottaa virtaa kannettavalle soittimelle.

Halutessasi voit rakentaa Ruarkeista monihuonejärjestelmän. Ruark Link -puhelinsovelluksella pystyt hallitsemaan sekä eri musiikkilähteitä (Tidal, Deezer, Amazon Music jne.) että hoitamaan monihuoneohjauksen. Tätä en päässyt kokeilemaan koska testiin tuli vain yksi Ruark.

Joidenkin mielestä sellainen kalapuikon mallinen kaukosäädin on käteen istuvampi, mutta Ruarkin pyöreä RotoDial-säädin, joka on identtinen laitteen oman säätöpaneelin kanssa, on kyllä sata kertaa makeampi. Ainakin sata kertaa. Enkä kokenut pyöreän säätimen käyttöä vaikeaksi.

Ruark R5:n kaukosäädin on tasan samanlainen kuin laitteen päällä oleva säädin. Kerrankin laitteen hallintapaneelin uuttuminen selkäytimeen tarkoittaa, että kaukosäädinkin on siellä.

Innostava ja kuitenkin rasittamaton

R5:n soundin takana ovat kaksi kolmetuumaista laajakaistaelementtiä ja kotelon pohjaan on asennettu refleksikoteloitu subwoofer tuomaan tukevuutta bassoille. Päinvastoin kun suurimmassa osassa näitä pöytäradioita, R5:n lähtökohta on hyvin tasapainoinen ja neutraali sointi, jota sitten saa sävynsäätimillä ja subwooferin tasonsäädöllä muokata mieleisekseen. Äänensävyn säädön lisäksi on 3D-tehoste, joka kuulostaa paperilla juuri sellaiselta ajatukselta, ettei hifisti koske siihen pitkällä tikullakaan. Toimiipahan vain oikeasti niin hyvin, että kuuntelin oikeastaan koko testin sitä 3D-tehostettua vähän avarampaa ääntä.

Äänensävylle on selkeät säädöt. 3D tekee äänestä ilmavamman ja avaramman, äänensävyä säädin testitilaan ja omaan fiilikseeni sopivaksi asetuksilla +2 bassolla ja +2 subwooferilla.

Eikä vain se, että laitoin 3D-tehosteen päälle, nostin myös bassotasoa pykälän ja subwooferin tasoa sitäkin pykälän. Tulos on mehevä, uskottava, iskevä ja koko ajan kuitenkin hyvin hallittuna pysyvä ääni, joka ei ole pistemäinen vaan soi riittävän ilmavasti.

Mafia III -pelin scorelta No One Is Untouchable tuo välittömästi mieleen New Bordeauxin kadut ja läheisen rämeikön painostavan tunnelman. R5 osaa hienosti pitää äänen suunnan oikeana, mutta kasvattaa sen kuitenkin ilmavaksi, mikä parantaa tunnelmaa. Billy Gibbons And The BFG’s murauttaa Got Love If You Want It -kappaleen käyntiin kuin kireäksi viritetyn amerikkalaisen V8:n. Tahti on tiukka, voimaa tihkuu joka nuotista ja kulkupuoli on enemmän kuin kunnossa.

Kuten pöytäradiolta voi odottaa, saat sen myös herättämään sinut tai sammumaan halutun ajan päästä kun sinä nukahdat valitsemaasi ohjelmaan.

Megadeathin ”Kummallissi kirjotukssi” eli Cryptic Writings ja kappale I’ll Get Even kuulostaa hämmentävän hifistyneeltä. Perinteisellä hifilaitteistolla herra Mustainen äänessä on ehkä enemmän särmää, mutta Ruark Audion äänensävy pehmentää vaivihkaa ilkeimmät särmät ja tekee vaatimattomammistakin äänitteistä hyvin kuunneltavia. Ja kun kerran voi valita soitettavan musiikin vain sisällön ja tunnelman perusteella eikä äänitteen laadun niin isken heti soimaan The Blues Brothersin Briefcase Full Of Blues -albumin aloitusraidan. Mustien aurinkolasien takaa näkyvä pilke silmäkulmassa välittyy erinomaisesti ja tekisi taas mieli katsoa elokuva. Vielä kerran.

Elokuvan – tai TV-sarjan tai hyvän dokumentin – katsominen R5:n terästämillä soundeilla on siinäkin mielessä järkevää, että se toistaa ihmisäänen riittävän neutraalisti ja selkeästi. Saat etenkin ulkomaankielen kuullunymmärtämiseen automaattisesti parannuksen kun artikulaatio on kunnollista.

Helppo ja hauska

Ruark Audio on R5:ssa onnistunut yhdistämään peruskäyttäjälle oleelliset ominaisuudet, ystävällisen muotoilun ja soundin, joka on sekä innostava että helposti kuunneltava. Erityisen iso kiitos valmistajalle siitä, että äänensävyn voi säätää itse sen sijaan, että ääntä leimaisi pakollinen yltiöpaksu bassokorostus.

Ruark Audio R5

Yllättävä asia on sekin, miten paljon puhdasta ääntä R5:sta tarvittaessa puhaltuu ilmoille. Oli soitettava kappale sitten kokeellista jazzahtavaa ambientia kuten Rinneradion Pfft-albumin kappale Puu tai Rammsteinin Rosenrot-albumin ylenpalttisen raskas nimikkokappale, Ruark Audio R5 täyttää isonkin tilan äänellä. Ei tämä pöytäradio toki korvaa PA-laitteistoa, jos aiot rullata tapetit viereisen asunnon seiniltä, mutta kerrostalossa pystyt takuulla hankkimaan vakavia erimielisyyksiä musiikkivalinnasta naapurisi kanssa.

Jos Ruark Audio R5 asettuu olohuoneeseesi ja sinulla on se sellainen televisio-niminen laite, ehdottaisin ehdottomasti R5:n paikaksi telkkarin edustaa. Saat kaikesta televisiosta katsomastasi sata kertaa isomman elämyksen kun ohjelmien äänenlaatu nousee ala-arvoisesta hyväksi ja lisäksi tietysti musiikinkuuntelua varten R5 on sopivasti esillä siihenkin. Niissä huoneissa, joissa telkkaria ei ole, jätä laite kuitenkin esille. Piilotettuna sekä äänenlaatu kärsii että et pääse nauttimaan erinomaisesta viimeistelystä ja yleisesti ottaen pelkistetyn tyylikkäästä ulkoasusta.

Lyhyesti: Hyvää ääntä ja helposti siun maun mukkaan hienosäädettävää äänensävyä.

Hinta: 1 199 euroa

Maahantuoja: Audelec Oy

Klikkaa tästä katsoaksesi lähin jälleenmyyjä.

Kirjoittaja

Kommentointi suljettu.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap