Kun kaikista hifituuteista – myös tästä – tunkee kotimaisten monitorikaiutinten ylistyslaulua, on ehkä paikallaan tasapuolisuuden nimissä mennä merta edemmäksi. Josko sieltä löytyisi kotikäyttöön käypäisiä vaihtoehtoja pohjoissavolaiselle pakkopullalle.
Kaikki kunnia aktiivisuudelle ja Genelecille, huima menestystarina maailman mittakaavassa, mutta annettakoon puheenvuoro myös sinne, missä äänentoiston olennaiset asiat nähdään eri vinkkelistä.
Pontimen toisinajattelulle antoi brittiläisvalmistaja PMC, Professional Monitor Corporation, jonka kotikäyttöön suunnatun mallissarjan pienin ja edullisin Twenty .21 herätti jopa orastavaa omistamisenhalua talossa, jossa asustaa varsinainen kummajainen: äänialan ammattilainen, jolla ei ole mitään ongelmaa tunnustautua hifistiksi. Vastaavia tuntemuksia ei ole saanut aikaiseksi yksikään aktiivinen monitorikaiutin, vaikka niiden kanssa on tullut oltua tekemisissä vuosikymmenet.
Hassu juttu: kun olin saanut edellä olevan kirjoitettua, törmäsin netissä mainintaan, jonka mukaan legendaarinen audiojournalisti Ken Kessler oli tullut aivan samanlaisiin aatoksiin .21:tä koestettuaan.
”PMC myöntää Twenty-sarjan
kaiuttimille kahdenkymmenen
vuoden takuun.”
Mikä PMC, mikä Twenty .21?
Brittein saarilla jokseenkin tasan 20 vuotta toiminut Professional Monitor Corporation nauttii melkoista arvostusta musiikin ammattilaisten ja artistien keskuudessa, vaikka edellinen Suomen maahantuoja onnistuikin pitämään sen tuotteet kiitettävästi yleisen tietoisuuden ulkopuolella.
Jonkinlaista perspektiiviä PMC -kaiutinten keräämään maineeseen ja kunniaan tarjonnee lista muusikoista/instituutioista, jotka ovat firman asiakkaina suostuneet nimensä käyttöön myynninedistysmielessä: Peter Gabriel, Coldplay, Kraftwerk, Tori Amos, Prince, Stevie Wonder, Elton John…Warner Music, Chesky, BBC…vain tunnetuimmat mainitakseni.
Muusikkoudesta puheenollen, PMC:n perustaja ja nykyinenkin pomo, BBC-lähtöinen Peter Thomas, muistuttaa ainakin ulkoisesti enemmän Ozzy Ozbournen bändikaveria kuin insinööriä. Tukka on pitempi kuin eräällä tunnetulla suomalaisella hifijournalistilla, mikä on jo paljon.
PMC:n tasavuosien kunniaksi lanseerattu Twenty-sarja koostuu neljästä mallista, joista .21 on kooltaan vähäisin. Se on tarkoitettu jalustan nokkaan sijoitettavaksi, suhteellisen pieneen huoneeseen, mutta eipä tuo tuntunut olevan millänsäkään 24 neliön kolme metriä korkeasta tilastakaan.
Kaikki PMC -kaiuttimet tehdään käsityönä ja niiden mukana toimitetaan tekijän nimi & valmistumispäivämäärä. Kokeilussa käynyt kaiutinpari on läpäissyt viimeisimmän laatutarkastustestin 16.11.2011 ja sen teki ”Akeem”.
Toimintaperiaatteeltaan .21 on ATL (Advanced Transmission Line) -viritetty kaksiteinen jalustakaiutin. Transmissiolinjan pituudeksi valmistaja ilmoittaa 1,7 metriä, mikä on aikamoinen mitta, kun sen suhteuttaa kaiuttimen kokoon (32,5 x 15,2 x 27,7 cm/k x l x s).
Kaiuttimen valurunkoinen basso/keskiääninen on 14 cm läpimittainen, yhteistyössä SEAS:in kanssa kehitellyn Sonolex-diskanttielementin halkaisija on 2,7 cm. Jakotaajuuden valmistaja on asetellut 1,8 kilohertsin tienoille.
Kaiuttimen etu- ja takaseiniä on kallistettu noin 5 astetta taaksepäin, mikä nyt ei ainakaan ole haitaksi äänen aika-akselin yhtenäisyydelle. Kotelon materiaali on tavanomaisesta M(edium)DF:stä poiketen H(igh)DF. Aineenvahvuudeksi mainitaan 18 mm.
Spekseistä vain sen verran, että herkkyys (87 dB/W) ja nimellisimpedanssi (8 ohmia) ovat suhteellisen tavanomaisia arvoja ja mahdollistavat kytkeytymisen markkinoiden vahvistinten enemmistön kumppaniksi ongelmitta. Kaikkein pienitehoisimpia putkareita on kuitenkin syytä välttää, jos tarkoitus on paukutella hissuttelua tanakammin.
Hyvin skaalautuu
Kuuntelusessioiden tuoksinassa PMC .21:t päätyivät yhden jos toisenkin vahvaimen ajamaksi. Liki ilmaisesta T-ampista päätemuuntajattoman putkosen kautta 2 x 80 -wattiseen hybridiin. Eikä ollut vinokkailla minkäänlaista ongelmaa skaalautua setin myötä. Kun vahvain vaihtui parempiääniseksi, sen rekisteröiminen ei jäänyt ainakaan kaiuttimista kiinni. 2 x 30 OTL-wattia aiheuttivat jo pientä huulten pyöristymistä: eihän tuollainen purkkipari voi soida noin hyvin.
Peter Thomasin pajalla ei ole lähdetty kompensoimaan fyysisten mittojen aiheuttamaa alabassovajetta kyhäämällä näennäisbassokyttyrää ohuuden illuusiota peittämään. Kaiuttimen bassotoisto leikkautuu kohtuu jyrkästi, mutta useimmilla äänitteillä ulottuvuutta riittää hyvinkin kotitarpeiksi. Bassojen laatu onkin sitten ihan oma juttunsa. Se on nimittäin hienolla tolalla.
Basistien tekemiset välittyvät selkeästi ja eri instrumenteille ominaiset erityispiirteet ovat pinnistelemättä kuultavissa. Basson määrään voi vaikuttaa varioimalla etäisyyttä rajapintoihin ja valitsemalla oikean korkuisen jalustan. Kaiutinta kuunneltiin etupäässä PMC:n omalla, 60 cm korkealla kaksiputkisella jalustalla, jolloin alapää oli erinomaisesti balanssissa. Pikainen kokeilu kymmenen senttiä korkeammalla koivella jätti soundin hieman kapoiseksi.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Elämähän nyt ei loppupeleissä ole kuitenkaan pelkkää bassoa, vaikka valtaosa hifiorientoituneista musiikinkuuntelijoista niin uskookin. Ei sillä, etteikö PMC:n juhlavuoden mini rokkaisi ja rollaisi tuhdistikin tarvittaessa, mutta sen varsinainen pointti piilee silti toisaalla. Kaiutin on nimittäin tavattoman nopea. Rytmimusiikin äkkiväärimmätkin käänteet toistuvat irtonaisen eloisasti ja epäkaiutinmaisuuden mielikuva on vahva. Avoimuutta riittää ja ambienssit välittyvät, mutta vaikka kaiutinpari loihtiikin kokoisekseen hämmästyttävän isoa ääntä, toiston tietty eheys ja vakaus säilyvät vähän kovemmassakin kyydissä.
Toki fysiikan lait tulevat vastaan massiivisemman musiikillisen pullistelun parissa, klassisten sointivallien hienoisena ohenemisena ja big band -jazzin yltyessä kollektiivisen improvisoinnin joukkotuuttailuksi ilmeni aavistuksenomaista ahtautta. PMC:n kunniaksi on kuitenkin sanottava, että se säilytti ääriolosuhteissakin luontaisen arvokkuutensa, eikä osoittanut isompia antautumisen elkeitä.
Laadulla on hintansa
Tasapainoinen, kompakti ja äänitteiden sisältöä selkosointisesti analysoiva kaiutinpari paljastaa monitorisukuisuutensa kyllä, mutta ei kuitenkaan sorru musiikin hajuttomaan ja mauttomaan esillepanoon. Se kun ei ole Brittein saarten pitkien pro-kaiutinperinteiden mukaista.
Aivan ilmaiseksi laatuisaa soundia ja kantikasta muotoilua ei tosin saa, sillä jos kopaisee kaiutinten kaveriksi tehtaan omat jalat, ei saa kahdesta tonnista mitään takaisin. Toisaalta: PMC myöntää Twenty-sarjan kaiuttimille kahdenkymmenen vuoden takuun. Eli turvattomuus alkaa vasta 2032!
4 Comments
”Kun vahvain vaihtui
”Kun vahvain vaihtui parempiääniseksi, sen rekisteröiminen ei jäänyt ainakaan kaiuttimista kiinni. 2 x 30 OTL-wattia aiheuttivat jo pientä huulten pyöristymistä: eihän tuollainen purkkipari voi soida noin hyvin.”
Mikä vahvistin oli tuolloin tulilla?
Jaa vähän viiveellä: Atma
Jaa vähän viiveellä: Atma-Sphere S-30
Hei! FB:n puolella on menossa
Hei! FB:n puolella on menossa aika pitkä ketju, kun eräs järvenpääläinen ystäväni, tukevapartainen vanhemman polven stilikamuusikko haluaa AR7! Ilmeisesti ihan oikeaan käyttöön. Syy on jäänyt hieman epäselväksi, mutta oletan että hänellä on joku hyvä käsitys niiden saundista ja haluaa kuunnella samanikäistä musiikkia aikakauden vermeillä. Muistan hämärästi itsekin kuolanneeni niiden perään silloin joskus. Heräsi kuitenkin kysymys siitä, että onko olemassa mitään teoreettista mahdollisuutta siihen, että ne futais vielä toivotulla tavalla? Mulla on semmoinen kutina, että ääniset ei olis kestänyt ajan hammasta eli reunakumi ei vaan kestä niin kauaa. Eikä samanlaisia elementtejä ole varmaan vaihtoon saatavissa? T. Seppo
yritin tarjota tilalle erästä porvoolais-kaiutinta… ps. mikä on teoreettinen ikä normaalille kovaääniselle?
Kartiot ja kalotit kestävät
Kartiot ja kalotit kestävät pääsääntöisesti varsin pitkään. Hapertuva osa on se vaahtomuovinen ulkoripustus. Niiden korjausta voi kysellä mainitun porvoolaisfirman lisäksi http://www.accusound.fi suunnalta. Jos bassossa/keskiäänessä on kumiripustus niin se saattaa parhaimmillaan kestää kauemmin kuin kuuntelija.
Jakosuotimessa kaikki muut osat ovat suurinpiirtein ikuisia paitsi elektrolyytikondensaattorit, ne saattavat kuivua. Tilalle samalla kapasitanssilla oleva uusi ja suodin toimii taas.
On vanhoja kaiuttimia, jotka ovat silloin aikoinaan soineet hyvin eikä niiden soundi ajan saatossa siitä ole huonontunut. Pitää vain tietää, mitkä niistä olivat oikeasti hyviä ja mitkä vain paljon myytyjä 🙂 .