Minä en ole erityisen innostunut peribrittiläisistä BBC-monitorien perinteitä kunnioittavista kaiuttimista. Osa harrastajista vannoo ja vaahtoaa niiden nimeen, mutta olen monta kertaa kuullut tumman tunkkaista sointia, joka on aivan liian verhoutunut omaan makuuni. Ei innosta edes ensimmäistä biisiä loppuun.
Mietinkin, olenko pienessä lirissä kun maahantuojan kaverit toivat minulle päälle 40kg kappaleiset keijukaiset. Niiden saaminen takaisin laatikkoon ilman naarmuakaan olisi yksin varsin työlästä. Näinkö varmistettiin, etten voi vain pakata kaiuttimia laatikoihinsa ja soittaa noutoa kun eivät nappaa?
Tuossahan nököttävät, omilla avoimilla teräsjalustoillaan. Hetken ihmettelyn jälkeen IB2i-pari ei edes enää näytä kamalan suurelta. Julkisivu on kuitenkin selvästi kylkeä kapeampi puoli ja irrotus lattiatasosta kevytrakenteisella jalustalla keventää lookkia huomattavasti. Yhtä korkea lattiakaiutin näyttäisi huomattavan raskasrakenteiselta näihin verrattuna.
Valmistaja koittaa keulia sillä, että ovat yksi harvoista yrityksistä, joka on saanut elokuvateollisuuden Emmy-palkinnon erinomaisen äänityksen ansiosta. Titaniccia, Pirates of the Caribbeania ja muita vastaavia pikkupätkiä. Mutta jos Deutsche Grammophonin ja JVC studioiden lisäksi Kraftwerkilla on 5.1-järjestelmä näillä tehtynä niin kai niillä jo tietty uskottavuus on olemassa.
Hulluja nuo englantilaiset
Yleensä kaiutinelementtien koko ja järeys menevät suhteessa toistettavaan aallonpituuteen. Toisin sanoen bassoelementit ovat oleellisesti muita jykevämpiä. No, PMC IB2i:ssä keskiäänielementti painaa kymmenen kiloa. Voi olla, että kymppituumainen basso on vielä sitäkin järeämpi, mutta en uskaltanut ruveta ruuvaamaan 15 000 euroan kaiutinparia auki. Oletan, että ostajat suhtautuisivat aavistuksen penseästi jälkiin, joita tulee kun ruuvimeisselillä vääntää kotelon ja elementin laipan välistä raskasta elementtiä irti.
Keskiäänielementti on hurjasta massastaan huolimatta liikkuvilta osiltaan hyvin kevyt. Kolmetuumainen tekstiilikalotti painaa murto-osan siitä, mitä kaksitiekaiuttimien bassokeskiääniset, pienetkään. Erikoista on, että kalotti on kookkaan suuntaimen pohjalla. Tai lähinnä se, että keskiääninen on suuntaimellinen, mutta diskantti ei.
Kotelo ei ole äärettömän paksua materiaalia, mutta johtuen sisälle laskotetusta pitkästä bassoelementin transmissiolinjakanavasta, se on akustisesti hyvin kuollut. Transmissiolinjan idea on se, että monta metriä pitkä kanavan yksi pää aukeaa kotelosta ulos ja toisessa päässä kanavaa on bassoelementin takapuoli. Ylempi bassoalue vaimennetaan kanavassa olevalla vaimennusainella ja vain alimpia bassoja päästetään läpi.
Siinä, missä refleksikotelossa elementin pitää ensin herättää viritystaajuuden resonanssi, transmissiolinjassa ei ole viivettä. Mutta vastaavasti kanavan oikea vaimennus on erittäin kriittistä tai sieltä soi sotkevana läpi myös korkeita taajuuksia.
Jakosuotimet ovat neljättä astetta eli kukin elementti suodatetaan toiminta-alueensa laidalla 24 desibeliä / oktaavi -jyrkkyydellä. Ei siis minimalismia tai simppeleintä ratkaisua silläkään alalla. Valmistaja kuitenkin uskoo rakenteeseensa vakaasti, kaiuttimilla on nimittäin raju 20 vuoden takuu.
Ilmavuutta, läpikuultavuutta ja helppoutta
Päädyin pitämään kaiuttimet aavituksen kapeammalla kuin testikoneet yleensä. Tulos oli stereokuva, jossa on miellyttävän paljon ilmavuutta ja hengittävyyttä, mutta myös vahva solistin läsnäolo. Billie Holiday Lady In Satin -levyn aloitusraidalla soi sekä erittäin aineettomasti että hyvin selkeästi artikuloiden. Tässä vaiheessa aloin ymmärtää, mikä näissä brittipömpeleissä jengiä innostaa.
Jatko-osaksi tuoreempaa, Katie Meluan Shy Boy. Pintaan miksatut ässät eivät nouse liian ärsyttävästi esille. Suun liikkeet sen sijaan ovat edelleen hyvin selvästi nähtävillä vaikka kyseessä on perinteinen stereolaitteisto ilman näyttöä.
IB2i ei piirrä stereokuvaa harpin ja viivottimen kanssa millimetripaperille. Siinä suhteessa voimakaammin suuntaavat ratkaisut ovat vahvempia. Sen itse esityksen PMC-pari sen sijaan välittää sitäkin vahvemmin. Muusikoiden tapa hienosäätää rytmiä tunnelman johdattamiseksi haluttuun suuntaan on vahvana esillä ja hyvä musiikki on yhtä aikaa rentoa ja innostavaa kuunneltavaa.
Basso askeleen edellä
Bassotoiston saaminen nappiin vaati pienessä kuunteluhuoneessa vähän normaalia enemmän jumppaa. Minä kun en voi ottaa kaiuttimia hurjan kauas etuseinästä tai saan painella itse viereiseen tilaan kuuntelemaan. Pidin pyyhkeitä jalustojen alla, jolloin liikuttelu kovalla lattialla oli helppoa ja sopiva paikka löytyi pienen hinaamisen jäljiltä. Kaiuttimen koko huomioiden sen normaali sijoituspaikka tuskin kerrostalon pieni kivihuone, edes ahkerasti bassovaimennettu. Käytännössä basson saaminen kohdalleen on siis todellisessa käyttöympäristössä pienempi kuin minulla.
IB2i:n bassopäällä on omanlainen luonteensa. PMC:n transmissiolinjassa bassonuotit tuntuvat soivan erityisen koherentisti muun äänialueen kanssa. Refleksilaatikoihin hyvin yleisellä tasolla verrattuna IB2i:n bassopää soi vähemmän pyöreästi ja yleisesti murahtaen. Basso on huomaamaton ja tukee muuta äänialuetta eikä jumppaa kovaäänisesti huomiota vaatien.
Vähemmän bassoa, sehän on sitten huono asia! No, jos sinusta ketsupin määrällä hyvässä hampurilaisessa ei ole ylärajaa niin sitten ehkä bassonkin määrän pieni vähentäminen on paha asia. Minun korviini se parantaa nopeutta, läpikuultavuutta ja sitä kautta ihan suoraan koettua musiikin tunnelmaa. Voimaa on hyvin, matalat eivät vain murise omiaan vaan seuraavat kuuliaisesti tahdissa. Ja kun sanon, että basso on huomaamaton niin se on sitä nimenomaan niin, että matalat sulautuvat muuhun alueeseen poikkeukselisen saumattomasti. Basson määrä riittää hyvin suurempaankin tilaan.
Analog Pussyn Hanging Myself Comfortably paineistaa huoneen vaivattomasti ja ulottuvuutta on huomattavan hyvin. Samoin Black Hawk Down -soundtrackin alun painostava bassomatto puristaa rintakehää vähintäänkin uskottavasti. Valmistajan lupaama 25 hertsiä alarajataajuudeksi vaikuttaa varovaisesti ilmoitetulta.
Bassopäässä on samanlaista voimaa kuin hyvin säädetyssä subwooferissa, mutta tyypillistä enemmän kontrollia ja vaikuttavaa kurinalaisuutta. George Bensonin Beyond The Blue Horizon -levyllä niin rumpalin kuin basistinkin tekoset olivat erittäin herkullisesti seurattavissa.
Eroaa kotimaisista kollegoistaan
PMC IB2i -pari oli tuttavuus, josta piti sitä enemmän, mitä pidemään ja useammalla materiaalilla sitä kuunteli. IB2i kaipaa kaikkein eniten sen, että sen kanssa istuu rauhassa alas ja tutustuu. Olen minä kuullut kaiuttimia, jotka häviävät olemasta äänilähteitä vielä näitä paremminkin, mutta jos valtavaa PMC-jalustakaiutinparia ei tuijota, niin musiikin välittyminen on kyllä erittäin korkealla tasolla.
Esitystapa on erilainen kuin kotimaisissa kaiuttimissa, joissa suuntaavuuden kasvattamisella vähennetään huoneen suoraa ääntä sotkevaa vaikutusta. Laajalle säteilevä kaiutin tuottaa selvästi suuremman ja myös hieman suurpiirteisemmän stereokuvan kuin vahvasti suuntaava. Se vain on asia, jonka ei tarvitse pilata musiikkia millään tavalla. Jos esityksen sielu pystytään välittämään kuuntelijalle, on oleellinen hoidettu. Ja sen puolen IB2i hoitaa erittäin hienosti.
Voimalla pohjamutiin saakka ylettyvän bassotoiston saaminen kuriin ei välttämättä onnistu helposti joka huoneessa. Paitsi, jos älyää käyttää hyvää huonekorjainta. Minä ajelin näitä osan aikaa Anti-Mode 2.0 Dual Coren kanssa ja bassopään tarkkuus parani vielä selvästi ja viimeistenkin bassomöykkyjen tasoittumisen jälkeen keskialueen läpikuultavuus otti vielä askeleen eteenpäin.
Huonekorjattuna PMC IB2i aiheutti suoraan sanottuna jo hankalaa omistamisen halua. Sitä on hyvin helppo kuunnella täysin musiikkilajista riippumatta, äänessä on selvää ison kaiuttimen vaivattomuutta ja yrittämättä hoituvaa uskottavuutta. Onneksi se on minun kukkarolleni liian kallis, muuten olisi voinut vaikka käydä köpelösti.
Lyhyesti: Massiivinen jalustakaiutin, joka soi kokonsa mukaisella levollisuudella ja vaivattomuudella.
Hinta: 14 900 euroa parilta
Mahantuoja: Witchwood Osuuskunta
PMC-kauppiaasi:
Kommentointi suljettu.