Old School Monitor M2 -kaiuttimet testissä

Old School on tuore kaiutinmerkki, josta ei Suomessa ole juuri kuultu. Itse asiassa suomalaisia jälleenmyyjiäkään ei vielä ole, mutta yritys Old Schoolin takana on sama World Audio Distribution, jonka alla Penaudiokin on. Nimi viittaa suoraan ulkoasuun, joka välttelee viimeiseen saakka modernia valkoista valkoisella -lookkia.

Monitor M2 on malliston keskimmäinen kaiutin. Kahdeksantuumainen bassoelementti on refleksikotelossa, keskialue hoidetaan viisituumaisella elementillä ja diskantille on pienellä suuntaimella varustettu tekstiilikalotti. Vaikka resepti onkin sama kuin 30 – 40 vuotta sitten (tosin silloin ei ollut edes pieniä suuntaimia), elementit ovat tätä päivää. Samoin kotelo on laadukkaampi kuin vintage-purkeissa, rystystesti saa aikaiseksi hyvin kuolleita kopahduksia kotelon kyljistä. Laatikko ei soi, vain elementeistä kuuluu ääntä.

Turvallista reisaamista tukevassa pakkauksessa.

Miten hyvä voi nostalgisella reseptillä ja nykypäivän ainesosilla tehty kaiutin olla? Akustiikan lait eivät ole muuttuneet mihinkään, mutta niiden ymmärrys on. Elementtien sijoittelu ei ole symmetrinen keskiakselin suhteen vaan vasen ja oikea ovat keskenään peilikuvia. Diskantin etäisyys yläreunasta sekä vasemmasta ja oikeasta reunasta on kaikista erilainen. Sama keskiäänielementillä. Tämä minimoi yhdelle taajuudelle kertyvät diffraktiot eli suomeksi pitää äänensävyn mahdollisimman tasaisena ilman paikallisia pahoja korostumia tai vaimentumia.

Taitava suunnittelija pystyy tuottamaan tästä rakenteesta millaista ääntä vain haluaa. Ja kuunteluilla selviää, että Old School M2:n suunnittelija on tosiaan varsin taitava.

Erittäin tasapainoinen äänensävy

Monitor M2:lla stereokuva muodostuu vähän normaalia etäämmälle, solisti on harpannut useita askelia taaemmas. Usein tämä tapahtuu yhtä aikaa keskialueeltaan vaimentuneen äänensävyn kanssa, mutta ei nyt. Monitor M2 on uskollinen nimensä Monitor-osalle. Nämä ovat äänensävyllisesti poikkeuksellisen neutraalit: ei yhtään kaupallisiin tarkoituksiin lisättyä ylimääräistä diskantin helähdystä, ei tippaakaan liioiteltua yläbassoa eikä kummallisia äänensävyä vääristäviä mutkia keskialueella.

Kyllä, Old School Monitor M2 toimii äänensävynsä puolesta erittäin hyvin monitorina, se kertoo hienosti, mitä äänitteelle on tallennettu. Mutta M2 ei sylje mitään päin kuuntelijaa, kuunteluväsymystä ei tule – enemmänkin vain into kääntää äänenvoimakkuutta kovemmalle ja etsiä seuraavaa hyvää levyä soimaan. Joten Herbie Hancock ja Doin’ It. Bassopäässä ei ole sitä viimeistä auktoriteettia, luonne on enemmän hieman pyöristävä – paremminkin mehevän murahtava ja tunnelmallinen kuin kuivan erotteleva. Osa tästä voidaan toki laittaa kivisen kuuntelutilani piikkiin, bassoresonaattoreita kun ei ole edes Hiacellista.

Antamalla reippaammin hanaa kuulee iskujen pehmenevän ihan tipan. Puuttuvien korostumien lisäksi tämä voi olla suuri syy siihen, että Monitor M2 on varsin miellyttävän kuuloinen kaiutin. M2:n äänensävyä ei ole tehty helposti kuunneltavaksi, kaiutin vain kokonaisuutena on sellainen, että äänenvoimakkuus hiipii aivan huomaamatta normaalia suuremmaksi koska mikään ei ala ottaa korviin ja kuitenkin soundi on koko ajan hyvin elävä ja innostava.

Oikea vai oikeampi?

Moderni kaksitiekaiutin voidaan tasapainottaa soimaan äänensävyllisesti samalla tavalla kuin Monitor M2, mutta tilan M2 piirtää eri tavalla kuin se kompakti suuntaimellinen kaksitie. Stereokuva levittäytyy ilmavaksi ja avaraksi kaiuttimien taakse. Sitä viimeistä teräväpiirtoa ei ole, mutta on vaikea sanoa, onko se etenkään vanhemmilla äänitteillä edes oikea tapa käsitellä äänitettä. Esimerkiksi minulle musiikillisesti tärkeitä 1970-luvun Herbie Hancockeja tehtäessä kun studioissa ei ollut kompakteja kaksitiekaiuttimia, joissa naamataulu on reunasta reunaan täynnä kaiutinelementtiä. M2 luo ison ja ilmavan tilan, joka tuntuu hyvin aidolta.

Onko Monitor M2 oikeampi tapa kuunnella vanhoja äänitteitä kuin moderni kaiutin? Ainakin se on erittäin miellyttävä tapa tehdä sitä. Aijaa! Tämä on sitten kaiutin vintagehörhöille, niinkö? Kieltämättä Analog Pussyn äärikiireinen trancerenkutus Trance N Roll Tidalista ei kuulosta M2:n läpi kovinkaan tutulta, mutta toisaalta Ken Ishiin Melting Pot omnalta serveriltä sinkoaa matkaan kuin metsässä katkeavan oksan rasahduksen kuuleva hirvi. Vauhtia on hyvin. Ei ison hifi-PA:n lailla, mutta hyvin. Luonne on enemmän Grand Touring -hengessä matkantekoa kuin viimeistä sekunnin kymmenystä kierrosajasta parturoitaessa radalla.

Katie Melua, Megadeath (etenkin Megadeath!), Metallica, George Benson, Igor Stravinskyn baletit ja vaikka miten moni muu – ne kaikki olivat oikein erinomaisen miellyttävän kuuloisia. Mikä siinä Trance N Rollissa sitten mätti? No itse asiassa siinä mätti Tidalissa oleva huono versio (ilmeisesti kopioitu tuplanopeudella kasetilta toiselle, muutettu siitä 128kbps MP3:ksi ja sitten siirretty palveluun), omalta serveriltä soitettuna jalka lähtee lentoon välittömästi.

Hyvin tervetullut tapaus

Old School Monitor M2 on tervetullut tuulahdus hifimarkkinoille. Sen komponentit ja äänensävy ovat täysin tätä päivää ja ulkoasu vetoaa heihin, joille pelkillä valkoisen sävyillä tehty koti on se viimeinen kauhistus. Jos olet sitä mieltä, että vain raskas hifi on hyvää hifiä, 23-kiloinen massa jalustakaiuttimessa saa varmasti sekin hyväksyntäsi.

Onko Monitor M2:ssa sitten mitään, mitä olisi voitu tehdä paremmin? Ulkonäköasiat ovat aina katsojan silmästä kiinni, mutta kyllä minä olisin mielelläni nähnyt Old School -kaiuttimen vielä oldschoolimman muotoisena. Leveämpi etulevy ja vähemmän syvä kotelo olisi ollut vielä vahvemmin sitä 1970- ja 1980-lukujen taitteen aikakautta, johon Old School Monitor M2 pyrkii meitä viemään.

Jos M2 olisi sinnepäin tehty tuote, tälläinen pieni tyylirikko ei paljon painaisi. Vaan kun Monitor M2 on varsin tinkimättömästi tehty joka suhteessa, huolimatta ihan järjellisestä hintalapustaan. Kotelo on todella tukeva ja viimeistelyltään hieno, kaiutinelementit selvästi laadukkaita ja suunnittelutyö taitavaa. Annan siis yhden miinuksen siitä, että Monitor M2:n mittasuhteet ovat nykypäivää vaikka muu henki huutaakin retroa. Musiikinkuuntelussa se toimii mainiosti täysin genrerajoista välittämättä.