Naim mu-so -Bluetooth-Airplay-soundbar-aktiivikaiutin testissä

Yhden laatikon musiikkijärjestelmät eivät ole vain Bang & Olufsenin ja Genevan (ja halpahallimallien) yksinoikeus. Yhä useampi raskaan hifin yritys on huomannut, että hyvin soivia ratkaisuja arvostavat nekin, jotka eivät arvosta monen laitteen pinoja, kaiuttimia ympäri kämppää ja pisteenä i:n päälle jumalatonta johtosoppaa kaiken välillä. Naim liittyi tähän joukkoon mu-so-laitteella, jonka määrittely on hieman hankalaa.

Soundbar on sellainen yleensä huonoääninen putkilo, jolla on tarkoitus parantaa litteän telkkarin todella vaatimatonta äänentoistoa vain vähän. Sitten on yhden laitteen hyvä-äänisiä langattomia signaaleja tukevia aktiivikaiutinpaketteja, jotka taas muotonsa puolesta eivät välttämättä oikein istu TV:n seuraan.

Naim Mu-So on 63 senttiä pitkä ja 26 senttiä syvä laatikko, jonka kokoa on jokseenkin mahdoton hahmottaa kuvista, joissa ei ole tuttua vertailukohtaa mukana. Massaa on 13 kiloa eli käpälätuntuma vastaa ulkoista olemusta, ei äärivakaa alumiiniharkko mikään keijukainen voi ollakaan. Sen vain 12 sentin korkeus kuitenkin mahdollistaa sujuvan toimimisen TV-tasolla töllön alla ja edessä.

Pelkistetyn muodon rikkoo päällä olevassa syvennyksessä istuva pyörylä. Siinä on hipaisupainikkeilla kaikki oleellisimmat toiminnot ja lisäksi ympärysrengas toimii äänenvoimakkuussäätimenä. Totta puhuen renkaan tuntuma on sen verran hyvä, että sitä jää hajamielisenä liikuttelemaan edestakaisin ihan vain siksi, että se on niin sairaan makea. Paljon parempi kuin niin Naimin kuin monen muunkin highend-merkin normaaleissa vahvistimissa.

Paljon piilossa maskin takana

Maskin takaa – maskin, jollaisia voi ostaa erikseen monessa eri värissä – paljastuu kaksi soikeaa bassoelementtiä, kaksi keskiäänistä ja kaksi diskanttia. Käytännössä kompaktiin koteloon on siis pakattu kaksi kolmitiekaiutinta.

Jokaiselle elementille on myös oma 75-wattinen vahvistin ja DSP määrää 32-bittisellä tarkkuudellaan sen, mitä kukin elementti toistaa. Eli kyseessä ei ole vain kaksi kolmitiekaiutinta vaan kaksi DSP-pohjaista täysaktiivista kolmitiekaiutinta. Perinnehifissä sellaiset maksaisivat viisinumeroisen summan parilta.

Nostamalla laitetta huomaa, että toisen päädyn kantokahva tuntuu ylettyvän kummallisen syvälle. Sitten huomaa, että sehän onkin bassokaiuttimille kuuluva refleksikanava.

UPnP mahdollistaa serverillesi tallennetun musiikin toistamisen (ja sillä minä pääasiallisesti äänenlaatukokeilut teinkin) ja Apple AirPlay häviöttömän äänisignaalin siirron Mu-Solle kaikista Applen lähteistä. Bluetooth on aptX-mallia eli erittäin hyvä ja riittää monelle. Etenkin, jos ohjelmalähteenä on Spotify. Paitsi, että Mu-So:ssa on itsessäänkin Spotify Connect eli tabletin tai puhelimen akkua ei kuluteta soittamisessa.

Päädyssä on USB-liitin ja 3,5-millinen miniplugi analogiselle ohjelmalähteelle. Kolossa piilossa Ethernet-pistoke ja optinen tulo.

Jos iTunesin iRadio on sinulle oleellinen niin senkin tuki on. Ellei ole niin Mu-So soittelee internetin radiokanavia muutenkin. USB-liitäntä mahdollistaa musiikin toiston USB-tikuilta ja monilta MP3-soittimilta, myös Applen iPhoneilta ja iPadeilta. Lisäksi on optinen digitulo, johon saa kiinni vaikka modernin television eli Mu-So istuu siihen soundbarin paikalle sujuvasti.

Nämä kaikki konfiguroitavat digitulot ja langaton maailma tuntuvat hankalilta? Ei hätää, myös 3,5-millinen analoginen tulo on eli minkä vain äänilähteen televisiosta tietokoneen kautta puhelimeen saat kyllä Mu-So:n kiinni. Älppärisoittimenkin.

Appia tuota

iLaitteisiin ja Androideihin saatavalla sovelluksella mu-so:n ohjaaminen on monessa suhteessa mielekkäämpää kuin mukana tulevalla kaukosäätimellä. Ei sillä, on sille sulavamuotoiselle peruskapulallekin paikkansa. Se on helpoin kun halutaan säätää äänenvoimakkuutta tai sammuttaa vempele. Applikaatiota kun joutuu aina ensin hakemaan puhelimesta ja avaamaan sen. Ja milloin on se selkein tarve hiljentää? No silloin kun puhelin soi eli sillä ei voi käynnistää applikaatiota.

Asetusten teko verkkoon kytkeytymisestä valaistuksen kirkkauteen onnistuukin vain sitä appia käyttämällä.

Paikkansa lunastava

Markkinointiosasto muistaa suitsuttaa 32-bittisen DSP:n mahdollistamaa kontrollia, mutta luvut tällä saralla eivät kerro mitään muuta kuin yhden teknisen faktan. Äänenlaatu pitää kuunnella, sitä ei voi lukea esitteen numerosarjoista ja kirjainlyhenteistä.

Donald Fagenin Morph the Cat -kappaleen basso murahtaa miellyttävän lämpimästi ja hyvin uskottavasti, samoin Rinneradion Helmi onnistuu jo pärisyttämään toimiston halpaa TV-tasoa, jolla mu-so soi. Kolmantena alapään kykyjen hyvänä testinä toimii Black Hawk Down -soundtrackin aloitusraita Hunger, joka jyskii tunnelmallista bassomattoa ja piirtää elokuvan piinaavaa tunnelmaa kiitettävän hyvin ilman kuvaakin.

Bassopää ei ole ultrakuiva vaan mehevä ja täyteläinen, silloinkin kun asetuksista on valittu, että mu-so on lähellä seinää eli laitteen oma basotoisto on miedompi. Ulottuvuus on riittävä niin jyhkeälle musiikille kuin elokuvien tunnelman välitykseenkin, etenkin silloin kun ei tuutata ihan hurjan kovaa. Äänenpaineen noustessa kaiutin alkaa rajata alabassoja toistumasta, jotteivat ne yliohjaisi bassovahvistimia ja -elementtejä.

Ei mu-so tietenkään pese kunnollisella subwooferilla varustettua erillislaitteistoa, mutta oliko niin, ettet halunnut 600 asetuksen AV-vahvistinta, kahdeksaa kaiutinta ja kilometriä kaapelia olohuoneeseesi?

Artikulaatiota painottava

Toinen hyvä leffamateriaali testaamiseen on Ocean’s Eleven -soundtrack. Aloitusraita paljastaa, että dialogi toistuu mu-so:sta erittäin selkeänä eli se tunnelmallisen jykevän bassopään lisäksi artikuloi ihmisäänen niin hyvin, että oma ulkomaan kielen kuullun ymmärtäminen saa pykälän paremman arvosanan.

Billie Holidayn I’m Fool to Want You soi sävykkään miellyttävästi. Pinnassa olevat ässät kuuluvat ehkä tipan enemmän pinnassa kuin yleensä, mutta kaunissävyisesti ja juuri sitä artikulaatiota hieman painottaen. TV-tasolle asetettavan kaiuttimen kanssa on aina syytä muistaa, että sijoitus vaikuttaa varsin paljon ääneen. Pitämällä Mu-So tason etureunalla keskialue ja diskantti soivat puhtaammin kun taso ei tuo sotkevia heijastuksia ääneen. Äänenlaatu on nimittäin kyllä niin hyvä, että tälläiset erot tulevat aivan selvinä esille.

Toinen asia on se, että mitä lähemmäs seinää paketin asettaa, sen voimakkaampi bassopää saadaan. Ai miten nämä kaksi mainittua asiaa voisi yhdistää? No heivaamalla sen raskastekoisen TV-tason jonkkaan ja laittamalla seinälle vain kaksi siroa hyllyä, alemman Mu-So:lle ja ylemmän töllölle. Oikein hifisti vielä ensin kokeilee, millä korkeudella Mu-So kuulostaa parhaalta ja ruuvaa sille hyllyn sen mukaan.

Kaiutin, huonekalu, mikä?

Miten hyvä Naim mu-so on, onko se painonsa arvoinen kultaa? No ei, näin painava kultaharkko nimittäin ostaisi sinulle uuden talon erillisellä kotiteatterihuoneella. 13 kiloa ja kolmekymppiä per gramma on sentään väärä suhde.

Mutta konseptina mu-so on erittäin älykäs. Se on riittävän iso ja riittävän hyvä-ääninen, jotta sillä on hauska kuunnella musiikkia muun elämän ohessa. Ja siinä on niin paljon puhtia bassopäässä, että elokuvamateriaali saa kunnolla tunnelmaa. Kovien äänenpaineiden ja ääniteruotimisen ystävät joutuvat hakemaan muita vaihtoehtoja.

Naim mu-so:n hinnalla saisi äänenlaadullisesti paremmat aktiivikaiuttimet ja esimerkiksi Apple Airport Expressin, jolla niihin voisi yhdistyä vaivattomasti älypuhelimella tai tabletilla. Mutta en usko mu-so:sta kiinnostuneiden haluavan kuitenkaan sellaista. mu-so on nimittäin esineenä haluttava. Se on näyttävä, tyylikäs, tarkasti mietitty. Ihan eri tavalla, mitä perinteinen kaiutin voi olla. Se on huonekalu ja sillä meriitillä yhdessä riittävän hyvän äänenlaadun kanssa sitä ei voi verrata suoraan johonkin kaiutinpariin, joka ehkä sitten soi vähän paremmin. Jos haluat mu-so:n, haluat juuri sen, etkä laatikkokaupalla elektroniikkaa.

Edit: Korjattu linkki valmistajaan.