Oletko koskaan katsonut Top Gear -nimistä auto-ohjelmaa televisiosta? Sarjaa seuranneet tietävät, että herrat Jeremy, Richard ja James mehustelevat siinä toinen toistaan eksoottisempien kärryjen suorituskyvyllä. Sanat Ferrari ja Lamborghini ovat heille jokapäiväistä kauraa ja vain joku vielä niitäkin eksoottisempi saa oikeasti suun vaahtoon. Vaan kuinka usein se neljännesmiljoonan Ferrari on oikeasti käytännöllinen jokapäiväisessä elämässä?
Hifiharrastuksessa on jotain samaa. Ne kaikkein eksoottisimmat ratkaisut toki herättävät pitkään alalla olleissa eniten viboja ja keskustelua, mutta eivät välttämättä ole todelliselle kuluttajalle normaalissa elämässä toimivia ratkaisuja. Kaiuttimia ei voi joka kodissa laittaa keskelle lattiaa ja saattavathan ne joskus hieman riidellä sisustusvastaavan näkemyksiä vastaan ulkonäkönsäkin puolesta.
”Miksi seinäkaiuttimet ovat
varsin järkevä ajatus –
puhtaasti äänenlaadun
kannaltakin?”
Suurin osa sisustusvastaavista on kuitenkin sitä mieltä, että taulut ovat kivoja. Kelpaisiko siis hyvä-ääninen soiva taulu, sellainen kuin Monitor Audio SF1 ja SF2?
Ellei valkoinen vakiokehys innosta, ne taulussa olevat kuvat saa tottakai jokainen valita juuri siksi kuin haluaa: Oman lapsen ensimmäiset askeleet, oman auton uudet pakoputkenpäät tai joku valmiista kuvamalleista.
Takaisin miesten maailmaan
Jos sainkin mahdolliset naislukijat jo kiinnostumaan aiheesta niin varmistan, että kiinnostuksenne latistuu. Aion perustella, miksi nämä seinäkaiuttimet ovat itse asiassa varsin järkevä ajatus – puhtaasti äänenlaadun kannalta.
Testissä oleva Monitor Audio SF1 ja sen sisarmalli SF2 ovat teknisesti aivan samanlaisia. Kotelon tilavuus, syvyys, siinä olevat kaiutinelementit ja niiden jakosuodin ovat molemmissa malleissa identtisiä. Ero on vain korkeuden ja leveyden suhteessa. SF1 on mitoiltaan lähempänä kultaisen leikkauksen mittasuhdetta kun taas SF2 on modernien linjojen mukainen kapea ja korkea. Tai jos sen kääntää vaaka-asentoon niin matala ja leveä.
Kummassakin kaiuttimessa keskialue ja diskantti hoidetaan koaksiaalielementillä eli diskantti on keskiäänisen keskellä, ei vieressä. Tästä on se hyöty, että korvalle herkällä taajuusalueella ääni lähtee aina samasta pisteestä täysin riippumatta siitä, miten päin kaiutinta kääntelee. Toisin sanoen kotiteatteriratkaisussa voi olla vaakamallinen kaiutin keskellä ja pystypäin asennetut vasemmalla ja oikealla ilman minkäänlaista äänenlaadullista ongelmaa. Se perinteinen vaakamallinen keskikaiutin, jossa diskantti on kahden basson välissä kun on akustisesti lähinnä huono vitsi, mutta siitä lisää jossain toisessa yhteydessä.
Se, että kaiutin on seinää vasten, on bassojen kannalta pääasiassa hyvä asia. Käytännössä bassopään kapasiteetti kaksinkertaistuu eli pienestäkin kaiuttimesta saadaan yllättävän paljon potkua. Kaiuttimen mitoista riippuen seinälle asennuksessa keskialueelle tulee jonkin verran diffraktioita, mutta käytännössä ne eivät SF1:n kuuntelutestissä osoittautuneet mitenkään ääntä sotkeviksi.
SoundFrame-sarjassa käytettävä koaksiaalielementti on totutusta poikkeava. Keskiääniä ei toisteta kartiolla vaan kalotilla ja diskanttikalotti on siis tavallaan mäen päällä, ei loivan torven pohjalla kuten koaksiaaleissa yleensä. Koko rakennetta pystyy kääntämään hieman ja suuntaus kuuntelupaikkaa kohti tuotti selvästi tarkemman stereokuvan kuin suoraan eteenpäin osoitus. Samaa asiaa voi hyödyntää kotiteatteriratkaisussa toisinpäin kääntämällä surroundkaiuttimien keilat poispäin kuuntelupaikalta, jos kaipaa erityisen ilmavaa ja avaraa tilavaikutelmaa elokuvilla.
Selkeä-ääninen seinäruusu
SoundFramen maskin takana liittimien vieressä on kolmiasentoinen kytkin diskantin voimakkuudelle. Kytkintä ja sen vieressä olevia lukuja -3dB, 0 ja +3dB tuijottamalla porrastus tuntuu kovin karkealta. Sen sijaan kytkintä kääntelemällä ja kaiutinta kuuntelemalla selviää, että ne itse asiassa ne ovat varsin käyttökelpoiset vaihtoehdot. -3dB on rauhallinen, mutta ei tylsän tumppu, +3dB on kirkas ja ilmava, mutta ei vielä räikeä tai äksy ja se 0 tietysti juuri noiden ääripäiden väliltä. Koska jokaisella tilalla on oma akustinen luonteensa ja jokaisella kuuntelijalla oma makunsa, on tämä yksinkertainen äänensävynsäätö erittäin hyödyllinen.
Aivan suoraa vertailua perinteiseen kaiuttimeen ei äänensävystä voi tehdä koska sijoitus vaikuttaa siihen aina paljon. Silti, yleisluonne SoundFramella on selvästi hyvin tasapainoinen. Diskanttipään voimakkuussäätö ei vaikuta perusneutraaliin lähtökohtaan, se on vain pieni mauste, jonka määrää voi tosiaan säätää omien tarpeidensa ja makunsa mukaan.
”Bassopäässä on
ulottuvuutta ja
puhtia vähintään
kotitarpeiksi.”
Bassopäässä on ainakin kaiutin kiviseinää vasten asennettuna ulottuvuutta ja puhtia vähintään kotitarpeiksi. Subbari ei ole oleellinen kuin täysveristä leffasettiä tekevälle. Soinnissa on pientä kumua yläbassoilla, mutta on hyvin vaikeaa sanoa, johtuuko se kaiuttimesta vai poikkeuksellisesta sijoituksesta huoneessa. Joka tapauksessa se ei ole varsinaisesti häiritsevää eli piirre on hyvin lievä.
Stereokuvassa solisti loksahtaa omalle paikalleen keskelle hyvin sujuvasti, mutta pahimpien tilainformaationarkkarien on kyllä syytä pysytellä perinteisissä kaiuttimissa. Läsnäoloa, sitä musiikinkuunteluun houkuttavaa intiimiyttä on ihan riittävästi.
Luulisi kelpaavan
Jos kotisi kaipaa hyvää ääntä musiikilla ja ehkä elokuvillakin, Monitor Audio SoundFrame SF1 ja SF2 ovat varsin mainio ratkaisu. Vain 7,5 senttiä syvät kaiuttimet asentuvat ääriyksinkertaisesti kahden ruuvin varaan aivan seinää vasten.
Varsinaisia harrastajia varmasti kuumottaa kysymys, miten hyvä se on verrattuna saman hintaluokan tavallisiin kaiuttimiin? No, vastaus on itseasiassa hyvin yksinkertainen – aivan yhtä hyvä. Paitsi, että yhtä tuhtia ja ulottuvaa bassopäätä harvoin löytää saman hintaluokan jalusta- tai edes lattiamalleista. Tottakai kaikki eri mallit ja merkit kuulostavat hieman toisistaan poikkeavilta, mutta SoundFrame seisoo aivan sujuvasti muiden joukossa. Siitä, etteikö rahoilleen saisi seinäkaiuttimessa vastinetta, ei siis tarvitse huolehtia.
Suoraan sanottuna, minua häiritsi SoundFramessa vain yksi asia. Se, että minulla ei ole sopivaa tilaa, joihin olisin voinut rakentaa niistä hienon ”näkymättömän” leffahuoneen.
Edit: Väliotsikko ”Takaisin miesten maailmaan” sai muutamat lukijat takajaloilleen. Vitsit ja vinoilut ovat aina vaikeita, ellei niiden suustaan päästäjää tunne, on väärinymmärryksen mahdollisuus suuri. Minun pointtini oli kaikkein eniten vinoilla kaltaisilleni kummajaisille, jotka innostuvat teknisistä ratkaisuista ja niiden parissa haaveiluista ja nostaa lopputuloksesta kiinnostuneet korkeammalle portaalle – ei toisinpäin.
Kommentointi suljettu.