Ruotsalaisen Marten-kaiutinvalmistajan mallisto on laajentunut hyvin kattavaksi. Neljästä linjasta Heritage on osuvasti klassisimman näköinen ja Duke 2 sen ainoa jalustamalli. Duke-niminen kaiutin oli aikaisemminkin, ilman numero kakkosta, ja tämän nähdessään saattaa hyvinkin kysyä, muuttuiko mikään muu kuin tyyppimerkintä.
Paljon helpompaa on kuitenkin kertoa, mikä on pysynyt samana: kotelon ulkonäkö. Juuri mikään muu ei sitten olekaan enää samaa ykkös-Duken kanssa. Duke 2:n kotelo on aikaisempaa vähemmän energiaa sitova, kerrosrakenteesta on luovuttu. Yksinkertaistusta seuraa uusista elementeistäkin, jotka pärjäävät aikaisempaa yksinkertaisemmalla jakosuotimella. Suodinkomponenttien laatuun on sitten satsattu senkin edestä.
Karsimista huomaa vielä yhdessä kohdassa. Kaiuttimen takaa löytyy enää yksi pari liittimiä, tuplajohdotusmahdollisuudesta on luovuttu.
Kaikki tämä on tapahtunut kuuntelijasta katsottuna kulissien takana, kuuntelupaikalle ei äkkiseltään edes huomaa aiempaa hieman kookkaampaa diskanttielementtiä. Oleellisempaa onkin, miltä siellä kuuntelupaikalla nyt kuulostaa.
Täyteläisen läpikuultava
Marten Duke 2:n äänensävy on selvästi rauhallisempi kuin kotimaisissa kaiuttimissa. Jos niiden sointia kaipaa, Duke 2 tuskin tyydyttää ja mikäli tyypillinen suomalainen riipii korvia niin mars ottamaan tyyppiä länsinaapurista.
Keskialueen rauhallisuudesta huolimatta läpikuultavuus on varsin korkeaa luokkaa ja lisäksi Duke 2 soi erittäin epäkaiutinmaisesti. Silmät auki kuuntelupaikan edessä näkyy kaksi kaiutinta, mutta on täysin mahdotonta sanoa, että ääni tulisi juuri niistä. Sattuvatpahan vain olemaan samassa tilassa esityksen kanssa.
Kaikenlaiset värittymät loistavat poissaolollaan ja lyhyt kokeilu normaalin MM-Audio -vahvistinkaluston lisäksi Mauri Pännärin rakentamalla Revenge F2a triodilla osoitti, että kokonaisuuden sävyä on helppoa hienosäätää haluamaansa suuntaan oikealla oheislaitteistolla. Vahvistinpuolella saa toki olla tehoa vähän runsaammin kuin F2a:n viisi wattia.
Helppo, vaan ei tylsä
Rauhallisuus ja aavistuksen lämminsävyinen luonne ei tarkoita paksua tai höttöistä bassopäätä. Sointi vain on aavistuksen lämmin ja se tarkoittaa pientä anteeksiantavuutta monen heikon äänitteen kanssa. Myös sitä, että solisti kuulostaa ottaneen yhden askeleen totusta taaksepäin.
1970-luvun puolivälin Grover Washington Jr:n ja Herbie Hancockin funk imevät vaivihkaa, mutta periksi antamatta aikakauden tunnelmiin. Analog Pussy ja Ken Ishii jyskyttävät eteenpäin höyryjunan vääjäämättömyydellä ja hurjalla tahdilla. Duke 2:n lämminsävyisyys ei tarkoita, että tahtipuoli kulkisi tippaakaan jälkijunassa. Päinvastoin, kun teos siihen yllyttää niin jalka alkaa nousta heti ensibiitistä.
Metallilla se lisälämpö sen sijaan tuo järjellisillä kuunteluvoimakkuuksilla livefiilistä ja suun hymyyn vetävää murahdusta, joka parhaimmillaan tuntuu myös niin selkäpiissä kuin munaskuissakin. Anthrax, Metallica, Megadeath ja aina yhtä niin hauska kuin kummallinenkin Mekong Deltan esittämä Mussorgskyn Näyttelykuvat metalliversiona saavat kylmät väreet selkään ja koko vartalon sykimään musiikin tahdissa. Näyttelykuvat erityisesti paljastavat Duke 2:n kyvyn toistaa rytmi ja sen varioinnit hyvin selkeinä ja kuuntelijan mukaansa tempaavina.
Jos Näyttelykuvia haluaa mieluummin kuunnella perinteisenä orkesteriversiona niin se ei ole mikään ongelma. Hillityn kokoiseksi jalustakaiuttimeksi Martenin näkemys levittää orkesterin selkeänä ja kookkaana vaan liioittelemattomana eteen. Kukin instrumentti ja instrumenttiryhmä on hyvinkin selkeänä omalla paikallaan, nousut ja kiihdytykset nostavat kuuntelijan kiihtyneeseen tilaan. Musiikillisen jännityksen rauhoittuminen päästää helpotuksen huokauksen kuuntelijankin suusta.
Yllättävää on se, kuinka hyvin Duke 2 tempaa teoksen tunnelmaan silloinkin kun kuunteluvoimakkuus on hyvin rauhallinen. Näillä ei tarvitse tuutata niin, että lahkeet lepattavat ja silti saattavat olla niskakarvat pystyssä ja kyyneleet silmissä.
Reilusti kilohintaa
Kohtuukokoinen jalustakaiutin mielletään yleensä myös kohtuuhintaiseksi. Duke 2 ei edes rauhallisella ulkoasullaan paljasta asiaan perehtymättömälle, että hintalapussa lukee 7 400 euroa. Se on paljon rahaa kaiuttimista, tosi paljon jalustakaiuttimesta.
Rakenteellisia perusteita hinnalle on kuitenkin useita. Ensimmäinen ja selkein ovat Accutonin keraamiset elementit. Accutonien erikoisuus ei ole pelkkä kartiomateriaali, myös neodyymimagneeteilla toteutettu underhung-moottori on varsin harvinainen. Erinomainen, mutta kallis toteuttaa ja siksi harvinainen.
Jakosuodinosat foliokeloineen ja öljytäytteisine kondensaattoreineen ovat nekin mahdollisimman kaukana perusaasialaisen kiiltomuovipurnukan sisuskaluista. Saa Duke 2:nkin pianolakattuna, mutta testissä ollut mattapintainen pähkinäviimeistely oli kiiltomuovin kuorruttamassa nykymaailmassa oikeastaan paljon vaikuttavampi. Pinta on viimeistelyltään ehdottoman priimaa viimeisiä yksityiskohtia myöten.
Vaikka kotelo onkin ”vain” MDF:ää eikä trooppisen sademetsän viimeisestä eksoottisesta puusta kaiverrettu niin viistoseinäinen on aina selvästi kalliimpi valmistaa kuin simppeli kenkälaatikko. Suunnikkaalla muodolla on sekä visuaalinen keventävä vaikutus että tietysti akustinen seisovia aaltoja vähentävä puoli.
Sisäinen johdotus on Jorma Designin numero kakkosta, joka maksaa erillisenä liittimellisenä kaiutinkaapelina lähes kolme tonnia metrin pätkänä. Viimeisenä eikä tietenkään vähäisimpänä hinnan perusteena on äänenlaatu, joka puolustaa hintaa kunnialla.
Vakavasti otettava kaiutin
Kun kaiuttimen hintalappu lähentelee kymppitonnia niin on selvää, että se ei ole ihan jokaisen ostettavissa. Etenkin kun kyse on ulkoisesti hillitystä kohtuukokoisesta jalustakaiuttimesta. Tällä ei juuri voi keulia naapurille. Paitsi, jos hän sattuu ymmärtämään jotain todellisen äänenlaadun päälle.
Marten Duke 2 kaataa monenlaisia raja-aitoja. Omilla 1 100 euroa maksavilla jalustoillaan (jotka ovat muuten ehdottomasti hintansa arvoiset) se osoittaa, miten hyvä ääni ei ole näyttävyyttä, makeilua, keimailua tai showta vaan vaivattoman rauhallinen esityksen toistaminen.
Elegantin rauhallinen kaiutinpari häviää totaalisesti tieltä ja esille jää vain musiikki. Minulle tosin jäi sellainen olo, että näitä olisi ollut erittäin mukavaa kokeilla jollain riittävän tehokkaalla ja erittäin laadukkaalla putkivahvistimella. Potentiaalia vielä selvästi testilaitteiston mahdollistamaa suoritusta pidemmälle saattaisi ruotsalaisessa hihassa olla.
Kommentointi suljettu.