KEF R700 -lattiakaiuttimet testissä

Kookkaissa kaiuttimissa on se riski, että etenkin läheltä kuunneltuna ne eivät kuulosta kokonaisilta. Ääni ei nyt sentään kuulosta tulevan monesta eri suunnasta, mutta stereokuvan epäyhtenäisyys voi vähän vaivata. KEF R700 on suhteellisen iso kaiutin, mutta mainittua ongelmaa siinä ei ole tippaakaan. Keskialue ja diskantti toistetaan koaksiaalielementillä eli suurin osa äänestä lähtee yhdestä pisteestä. Tässä suhteessa siinä on paljon sukulaisuutta valmistajan isompiin malleihin, aina hurjaan Bladeen saakka.

Bassoelementit, tyylikkään näköiset ja lähes tasopintaiset 6,5-tuumaiset ovat toki erillisinä, mutta siitä seuraa vain hyviä asioita. Koska ne toistavat vain alle 500 hertsin aluetta eli aallonpituus on lyhimmilläänkin lähes metrin luokkaa elementtien matkaero ei aiheuta minkäänlaista epäyhtenevyyttä. Ja sitten se, että näin koaksiaalielementin ei tarvitse toistaa bassoa eli sen kartion liikepoikkeama pysyy käytännössä olemattomana. Tämä vaikuttaa paljon koska se keskiäänikartio on samalla diskantin suuntain. Basson tahtiin heiluva ja monta milliä optimaaliasemasta sivussa oleva suuntain ei koskaan toimi täydellisesti.

Koaksiaalielementin keskiääniosio on 5-tuumainen ja diskantti tuumainen. Koska tätä koaksiaalia ei ole suunniteltu toistamaan ollenkaan bassoja, on se voitu optimoida mahdollisimman puhtaaseen keskialueen ja diskantin toistoon. Ei isoa ulkoripustusta (joka vaadittaisiin bassoelementissä riittävän suurta kartion liikevaraa varten) vaan hyvin sulavasti kotelon etupintaan liittyvä diskantin suuntaimena toimiva keskiäänikartio.

Maahantuoja toivoi, että käyttäisin heidän toimittamiaan kaiutinkaapeleita joten vaihdoin Suprat pois ja iskin QED X-Tube XT-40 -kaapelit MM-Audio MaxiMono -päätevahvistimien ja KEFien väliin. Muuna oheislaitteistona toimivat MM-Audio MiniPre-etunen ja Logitech Transporter -verkkosoitin.

Erityisen kaunis ja kuulas

Äänellinen hyppäys oikein hyvästä, mutta edullisen luokan pikkukaiuttimesta KEF R700:n on iso. Stereokuvaa piirretään yhtäkkiä rajusti suuremmalle kankaalle, soundin yleinen puhtaus on aivan eri luokkaa kuin hyvilläkään edullisilla kaiuttimilla ja yleissoundia leimaa pinnistelemätön kauneus ja aitous.

Ehdottomasti paras puoli KEF R700:n äänessä on sen yhtenäisyys. Mikään ei pomppaa erilleen, mitään epäyhtenevyyksiä ei kuulu eikä mikään yritä kiinnittää huomiotasi jonkun toisen asian kustannuksella. Tulos tästä tasapainoisuudesta ja kokonaisvaltaisesta koherenssista ei ole tippaakaan tylsä tai innostamaton vaan juuri päinvastoin. R700:n ääni on hyvin kaunis. Mielessä käy, että ehkä aivan aavistuksen kaunistelevakin. Tai sitten olen vain viime aikoina kuunnellut selvästi vaatimattomampia kaiuttimia. Joka tapauksessa kaikki kokeilemani musiikki kuulosti aivan erityisen viehättävältä.

Billie Holidayn I Get Along Without You Very Well on kuin elämää 1950-luvun kiiltokuvassa, kaikki on puhdasta ja hienoa. Kuten aika monta seuraavaakin Lady in Satin -levyn kappaletta, unohduin vain kuuntelemaan niitä. Mutta ehkä on aika vaihtaa tyyliä ja etsiä lisää piirteitä kaiuttimista. Charlie Hunterin Bongo Confront siis poksumaan, kilahtelemaan ja helmeilemään. Soljuvuus ja kauneus ovat edelleen ne selkeimmin pinnassa olevat asiat. Keskialue ja diskantti hoitavat asiansa ilman minkään alleviivausta, vain puhtaasti, ja se saa monenlaiset äänitteet kuulostamaan hyviltä.

”Soljuvuus ja kauneus ovat ne
selkeimmin pinnassa olevat asiat.”

Kyllä, vanha AC/DC kuulostaa sekin hyvältä. Who Made Who murahtaa mehevästi ja on soundimaailmaltaan juuri niin epäilyttävä kuin kuuluukin olla. Äänitteen luonne on vahvana esillä, mutta R700 tekee tästäkin vanhasta kummajaisesta hyvin helposti kuunneltavan. Aasta beehen eli AC/DC:stä Blues Brothersiin ja avausraita I Can’t Turn You Loose Briefcase Full of Blues -albumilta. Yleensä vähän ponneton ja jopa piipittävä soundi onkin muuttunut täyteläisen kuulaaksi, hyvin miellyttävän kuuloiseksi.

Yksi iso juttu on se, että kun KEF:n R700:ssa käyttämä koaksiaalielementti on voitu suunnitella vain keskialueen ja diskantin toistavaksi, se ei kärsi minkäänlaisesta diskantin epäpuhtaudesta. Ja koska diskanttielementillä on keskiäänikartio suuntaimena edessään, diskantti ei myöskään kärsi kotelodiffraktioista kuten pelkkään tasaiseen etulevyyn asennettu diskantti kärsisi. Yläpää onkin kiitettävän puhdas ja erotteleva, korostumaton ja vääristymätön, vain hyvin puhdas ja kaunissointinen.

Minkä kokoiseen huoneeseen?

KEF R700:n bassopää ei ole mopoluokkaa, ei edes kevari. Alakerta murahtaa keskikokoisessa huoneessa voimalla. Yleensä tulos vähän tuhdista bassopäästä on nopeuden kärsiminen, mutta jotenkin sitä ei vain tunnu tapahtuvan R700:n kanssa. Katie Meluan Shy Boy jysähtää voimalla ja Metallican Sabbra Cadabra -cover murahtaa niin, että kylmät väreet vain kulkevat selkäpiissä. Modjon Chillin’ sykkii niin, että melkein näen disco-pallon pyörivän katossa ja Herbie Hancockin Doin’ It vasta väräyttääkin viisaria kunnolla. Potku on kiinteän jäntevä. Yleensä niin käy kun basso jätetään vähän kevyeksi tai ainakin vain seinätuen avulla riittäväksi, mutta ei. R700 sykkii voimalla, mutta tippaakaan pehmoilematta.

Toki halutessasi voit saada vielä lisää jäntevyyttä ja tarkkuutta bassopäähän hyvin yksinkertaisella tavalla. Käytä laadukasta huonekorjausta ja siivoa alle 300Hz kaistalta pahimmat möykyt pois. Jos moinen pyhän signaalin DSP-survonta tuntuu kerettiläiseltä niin ensiapua saat siitä, että kaiuttimien mukana tulevat kaksiosaiset refleksiputken tulpat. Voit joko pienentää putkien halkaisijaa (venyttää bassoa ulottumaan vähän alemmas ja vähentää energiaa yläbassoilta) tai sitten tukkia putket kokonaan.

Isossa huoneessa tai tilassa, jossa bassot vuotavat seinien läpi, soi sellaisenaan hienon tasapainoisesti. Ja sanoohan sen järkikin, ettei näin isoa kaiutinta ole suunniteltu opiskelijaboksin akustiikka ensisijaisena kohteena.

Edustava pari

KEF R700 on monessa suhteessa nimenomaan tyylikäs kaiutin. Sen pelkistetystä ja hienostuneesta olemuksesta huokuu rauhallista uskottavuutta. Pienet asiat kuten kaiutielementtien kiinnitysruuvien poissaolo ja bassoelementtien pelkistettyä lookkia alleviivaavat tasopinnat peruskartioiden tilalla nostavat R700:n pitkälle ylöspäin peruspurnukoiden massasta. Yksinkertaiset jalat eivät nekään yritä tehdä mitään ihmeellistä, tarjoavat vain säädettävyyden epätasaiselle lattialle ja suurentavat tukipintaa eli tukevoittavat kaiuttimia huojuvia naapureita ja kaiuttimen yläreunalta hyppiviä kissoja vastaan.

R700:n bassotoisto ei iske kevyesti vaan voimalla. Keskikokoisessa ja vähän suuremmassa huoneessa kaiutin soi hyvin tasapainoisesti, vastaavasti pienemmissä sitten hieman tuhdisti. Jos pidät tuhtiudesta, niin anna palaa. Ellet, tasoita bassoaluetta joko mukana tulevilla refleksiputkilla tai sitten ihan suoraan laadukkaalla huonekorjauksella. Tuo pieni tuhtius on monelle juuri sitä, mitä soundilta kaivataan, mutta äärinopean iskun ystäville se tietysti vie sen ihan viimeisen terän soundista.

Oikein sijoitettuna voit nauttia R700:n kanssa todella puhtaasta, erottelukykyisestä ja neutraalista keskialueesta ja diskantista kuten myös ilmavan kolmiulotteisesta stereokuvasta. R700:n parasta antia on sen kyky viedä sinut aidon esityksen äärelle kun laitat hyvin tehdyn live-levyn soimaan. Ilmavuutta, avaruutta, puhtautta ja aitoutta sekä pieni hyppysellinen lisäkauneutta kaupan päälle.