Gold Note on italialainen elektroniikkavalmistaja ja siihen nähden Koala Anniversary on yllättäväkin pelkistetty laite. Musta suorakaidelaatikko, jonka ainoa varsinainen koriste on vasemman etukulman sinetin näköinen kullanvärinen logo. Kiiltävän logon lisäksi highend-luokasta muistuttavat lähinnä balansoimattomien RCA-antojen seurana olevat balansoidut XLR-antoliitännät.
Soittimia saa sekä transistori- että putkiannolla. Putkianto lisää hintaa kolmessa sadalla eurolla, joka yhdeltä kantilta ajateltuna on perussoittimen hintalappu. Toisaalta hinnannousu ei vaikuta ihan hirveästi kun ollaan highend-soittimien luokassa.
Etulevyssä painikkeita on vain muutama. Digi-inputin valintaa ei niistä löydy. Syynä varmasti se, että sama runko on soittimessa, joka ei ulkoisia signaaleja suostu nielemään.
Rauhallinen, mutta ei täysin äänetön
Levykelkka liukuu rauhallisesti sisälle ja noin kymmenessä sekunnissa etulevyn näytöön ilmestyy raitojen määrä ja levyn kokonaiskesto. Jotenkin tuntuu kuin soitin tekisi asiat vähän tahallaan ja tarkoituksella eri tahtia kuin tietokoneet. Tietokonehan on aina liian hidas, vaikka se olisi tuorein, järein, kiiltävin ja levein malli. Koala haluaa painottaa kuuntelijalle ”älä hätäile, älä hosu, nyt voidaan rauhassa kuunnella musiikkia”.
Levykelkka ei ole täysin äänetön, pientä kahinaa kuuluu sen liukuessa sisään ja ulos. Tämä on asia, joka on tullut jäädäkseen. Niitä täysin äänettömiä levykelkkoja ei ole enää tullut pitkään aikaan vastaan. Toisaalta, hintaan suhteutettuna äänenlaatu on vastaavasti parantunut soittimissa hurjasti.
Lujaa ja iskevästi
Koala Anniversaryssa on selvästi enemmän antotasoa kuin Logitech Transporter -verkkosoittimessa täydellä volumellakaan. Äänenvoimakkuutta saa Koalalla säätää vahvistimesta reilusti pienemmälle. Tämä tarkoittaa, että passiiviesiasteenkaan seurassa päätevahvistimen kapasiteetista ei varmasti jää yhtään käyttämättä.
Koalan isku Herbie Hancockin Doin’ It -kappaleella on selkeämpi kuin Transporterin, täyteläisyyttä on myös enemmän, mutta ilman Transporterin pehmeyttä. Siis ei itse asiassa täyteläisyyttä vaan voimaa, auktoriteettia ja kokoa. Bassopään kontrolli on kerrassaan hieno, siinä on todella hienossa suhteessa voimaa, kontrollia ja helppoutta. Tulos on se, että rytmiä viedään eteenpäin todella vetoavalla tavalla.
Don Johnson Big Bandin support de microphones -levyn aloitusraidalla puhujan artikulaatio on Koalalla välittömämpi ja aidompi, huulten liikkeet näkyvät paljon selkeämpinä. Musiikista tulee elokuvaa, näen esittäjät totuttua selvästi vahvempina edessäni.
George Bensonin So What rullaa Transporterilla mainiosti. Mikään instrumentti ei peity ja tahti kuuluu helpon selkeänä ja kokonaisuutta tukevana. Leppoisan alun jälkeen tahdin rivakoituminen tapahtuu Gran Turismo -autolla (ei viittaus Pleikkarin peliin vaan sellaiseen oikeaan voimakkaaseen mukavaan matkavaunuun). Ei hosumista, vain vaivaton kiihdytys haluttuun suurempaan matkanopeuteen.
Vaihto Koala Anniversaryyn saa vain tuntumaan, että äsken autossa oli liian pienet rengaspaineet ja oikeasti ei se niin hyvin rullannutkaan kuin olisi voinut. Kevytliikkeisyys paranee, sekä tarkkuus että liikkeen helppous. Runsaan puolentoista minuutin alkuverryttelyn jälkeen tapahtuva kiihdytys tuntuu erilaiselta, innostavalta ja yllyttävältä. Mennäänkö vielä vähän kovempaa, kestääkö kyytiläisen kantti?
Logitech Transporterista ohimeno pelkän kontrollin osalta ei ole erityisen vaikeaa. Vaikeaa on pitää ääni edelleen miellyttävänä ja ei steriilinä. Koala onnistuu tässä hyvin, se on mainio yhdistelmä koukuttavan helppoa kuunneltavuutta ja tiukkaa täsmällisyyttä.
USB-paholainen
Onhan noita hyvän kuuloisia CD-soittimia olemassa. Vaikea niiden kanssa on kilpailla kun merkkejä ja malleja on tuhottomasti. Olkoonkin, että Koala Anniversary Tube tarjoaa erittäin hyvää äänenlaatua ilman aivan kohtuutonta rahallista panostusta.
Mutta miten ne kaikki tietokoneella soitettavat kappaleet, en kai ole niiden kanssa tietokoneen äänikortin äänenlaadun varassa…? Et ole, koska Koala Anniversarysta on myös USB-liitännällä varustettu versio. Joka maksaa tonnin enemmän kuin pelkkä CD-soitin. No saa sitten luvan olla myös hyvä.
MacBook Air USB-kaapelilla kiinni Koalaan ja musiikki kuulostaa yhtä hyvältä kuin CD:ltä. Saman levyn rippi soimassa eli lähtökohta on kummassakin musiikkinäytteessä tasan sama George Bensonin So What. Muutaman kerran edestakaisella vehtaamisella USB:n ja CD:n pyörittämisen välillä en saa mitään järkevää eroa kahden eri ohjelmalähteen välille. CD:n pyöritysmekanismin tarjoama signaali ei Koalalla kuulosta yhtään paremmalta tai huonommalta kuin tietokoneelta parjatulla USB:llä siirretty bittivirta.
Eli vaikka USB:tä on pidetty vaikeana äänenlaadun puolesta, ei vähiten tietokoneen häiriöiden takia, toimii Koala Anniversary Tube USB täyden kympin arvoisesti.
CD-soitin vai verkkoelämää?
Suomessa ja muissa Pohjoismaissa CD-soittimien myynti on romahtanut. Älppäripyörittimiäkin myydään enemmän kuin CD-soittimia. Muualla maailmassa tilanne ei ole vielä samanlainen, siellä CD on edelleen kukkulan kuningas.
Onko Gold Noten oikein hyvän kuuloinen CD-soitin siis Suomessa aivan väärällä maaperällä? Ei minusta. Meillä on CD-levyjä edelleen hurjat varastot ja USB-liitäntä mahdollistaa sen kaikkein monipuolisimman verkkosoittimen – tietokoneen – kytkemisen samaan DA-muuntimeen. Näin kaikki soitettava materiaali toistuu erinomaisella äänenlaadulla.
Jos haussa on selkeä yhden laatikon ratkaisu CD-pinojen ja tietokoneen äänilähteeksi eikä budjetti pyöri ihan satasten luokassa suosittelen ehdottomasti kokeilemaan Koala Anniversaryn putkiversiota. Karusta varustelusta ja ulkoasusta huolimatta sen sisällä piilee referenssitasoinen sydän.
Edit: Hinnat korjattu.
1 Comment
Tämmöiset törkeän hintaiset
Tämmöiset törkeän hintaiset aniversari -mielikuvitus-putiikkivehkeet olisi pitänyt jättää 90-luvulle ajastettu tykinlaukaus levykelkassa.
P.S Muistatkos Samu alkuvuodesta -08, kun kyselin silloin kipparoimasi Hihimaailman keskustelupalstalla avaamassani ketjussa ”Kuka vielä kuuntelee CD-levyjä?”. Paikkani oli tietenkin tuttuun tyyliin hyvin nopeasti banaanisaarella, mutta Sinulla ja ”parilla” muulla telaketjuhihistelijällä oli vielä silloin kova vastaanänitys päällä cd-levyjen hautaamisen suhteen.
Tuosta keskustelusta on kulunut kuutisen vuotta. En nyt halua mitenkään korostaa, mutta kukas olikaan oikeassa? Häh?? 😀