Dynaudio X14A -aktiivikaiuttimet testissä

Nykykaiuttimissa on usein hurja määrä kaikenlaisia ominaisuuksia. Joskus ne ovat tosi mukavia, mutta on myös kiva törmätä tapaukseen, joka ei yritä tehdä kuin yhden asian. Dynaudio X14A:ssa ei ole kaukosäädintä. Ei huonekorjausta. Ei langatonta yhteyttä. Eikä isoa kasaa sisääntuloja.

Toisin sanoen sillä on vain yksi tarkoitus, kuulostaa hyvältä ja tuoda kuuntelijalleen nautintoa musiikista ja muista äänimaisemista. X14A on passiivisen X14:n aktiiviversio, toisin sanoen siinä on vahvistimet sisällä. Yksi diskanttielementille ja toinen bassokeskiääniselle ja kaikki signaalinmuokkaus tehdään ennen noita vahvistimia.

Molemmat vahvistimet kaiuttimen sisällä ovat 50-wattisia ja hyötysuhteeltaan korkeita D-luokkaisia. Se mainittu signaalinmuokkauskin tehdään digitaalisesti DSP:llä vaikka kaiuttimen takapaneelissa onkin vain analogiset liitännät. Ja jos Dynaudio X14A näyttää sinusta tutulta niin syy on varmasti se, että se pohjautuu Excite X14 -passiivikaiuttimeen. Erona on vain se elektroniikka kaiuttimen sisällä.

Miksi aktiiviperiaate?

Miksi kaiutin ei voisi olla aktiivinen? Siihen on oikeastaan vain yksi syy, hardcore-hifiharrastaja ei pääse hienosäätämään soundia vaihtelemalla eri vahvistimia kaiuttimen seuraksi. Joudut siis tyytymään siihen ääneen, jonka valmistaja on luonut. Monesta vinkkelistä ajatellen se on kyllä pelkästään hyvä asia.

Aktiivikaiuttimien luonne tuppaa olemaan dynaamisempi ja läpikuultavampi kuin vastaavien passiivisisarien. Silloinkin kun passiivikaiutinta syötetään henkilöauton hintaisella vahvistimella. Aktiivimallin bassopää on napakampi ja nopeampi, ulottuukin tyypillisesti alemmas kuin passiiviversion.

Äänenpaineresurssit voidaan myös optimoida. Elementeille voidaan syöttää juuri niin paljon tehoa kuin ne kestävät ja passiivikaiuttimen passiivinen jakosuodin ei ole välissä syömässä tippaakaan siitä tehosta pois. Ainoa asia, joka vahvistimen ja elementin välissä on, on parikymmentä senttiä kaiutinkaapelia.

Toki aktiivikaiuttimessakin on jakosuodin, se vain toimii linjatasoisella signaalilla ja on siis ennen vahvistimia. Tästä syystä suodin voidaan tehdä tarkemmaksi ja myös erittäin helposti säädettäväksi. Vähän vähemmän bassoa, vähän enemmän bassoa, tippa lisää diskanttia, aavistus diskanttia miedommaksi – ne kaikki sujuvat yksinkertaisella kytkimen naksautuksella ja näin kaiutin on helpompi sovittaa erilaisiin huoneisiin ja sijoituksiin.

Dipit ojoon

Dynaudio X14A:n soundi on kaikki dipit nolla-asennossa normaalihuoneessa vähän tuhti, ainakin minun makuuni. Lisäksi diskantti on ehkä aivan aavistuksen pinnassa – tai sitten olen vain tottunut vähän rauhallisempaan yläpäähän. Isossa tilassa bassopää olisi ollut bassokytkin nolla-asennossakin oikein hyvä ja pidemmällä kuunteluetäisyydellä varmaan diskanttikin. Mutta omaan tilaani ja omaan makuuni naksautin bassoille -2dB ja diskantille -1dB -vaihtoehdot päälle.

Alapää toki menettää osan herkullisesta mehevyydestään, mutta näin minulle tärkeä keskialue ei jää peittoon. Se diskantin ihan pieni vaimennus on tosi paljon makuasia. Toki vaimennus vähän vähentää esimerkiksi jälkikaiunnan kuulumista, mutta toistaalta ei-niin-loistavat äänitteet saavat armahduksen ja äänitteen sijaan voin keskittyä musiikkiin.

Itse asiassa nämä samat asiat saa tehdä lähes kaikkien testissä olevien aktiivikaiuttimien kanssa. Tämä johtuu siitä, että usein aktiivit suunnitellaan studioakustiikkaan. Tilaan, joka on yltympäriinsä akustoitu ja bassopääkään ei jää kumisemaan. Normaali kuunteluhuone kotona vain on toisenlainen. On kovaakin pintaa, joka voi nostaa diskantin turhan selkeästi sihisteleväksi ja etenkin bassovaimennusta on alle täysperävaunurekallinen eli alakerta korostuu helposti.

Riittävän tarkka, sopivan mukava

Ja siihen musiikkiin keskittymiseen Dynaudio X14A on pieneksi kaiuttimeksi aika mainio kapistus. Se on luonteeltaan hieman suurpiirteinen, enemmän nautintoväline kuin työkalu ääniteanalysointiin. Basso lätkähtää rennosti, ei millään poravasaran energisellä takomisella ja tulos on se, että rytmiäkin kannetaan aavistuksen rennolla otteella.

Jos vaadit kilpa-automaista tarkkuutta, ei X14A sitä sinulle tarjoa. Se on enemmän mukavuuspainotteinen urheiluauto, jolla tunnelma on tärkeämpää kuin ratakierrosaika tai kyky ajaa vain puolikkaan kolikon yli renkaan reunalla mutkassa. Ken Ishiin Melting Pot laukkaa iloista tahtia, mutta ei suupielet vaahdossa vaan maisemasta ja ilmavirrasta nauttien.

Stereokuvassa on samaa henkeä kuin rytmissä. Tila piirretään avaran ilmavana, yleiset linjat saavat enemmän painoarvoa kuin pienet yksittäiset piperrykset. Kaikki on kyllä paikoillaan, mutta ei alleviivatun tarkkana. Katie Meluan runsasässäisellä Shy Boy -kappaleella huomaa myös, että X14A ei sivalla noita kiemuraisia kirjaimia päin näköä ollenkaan pahasti. Kyllä sen kuulee, että Piece By Piece on miksattu kuten on, mutta asia ei alleviivata.

”Yleiset linjat saavat enemmän
painoarvoa kuin pienet
yksittäiset piperrykset.”

Tämä voi auttaa ihmettelemään, mitä muusikoilla on ollut sanottavana kun äänitetekninen informaatio ei kiinnitä kuuntelijan kaikkea huomiota. Minulla on abstrakti sävelkorva, en osaa sen tarkemmin kertoa muusikoiden tekemisistä. Mutta huomaan kyllä, että kokonaisuus on joskus helpompi kokea kun kun näkee metsän puilta.

George Bensonin Somewhere in the East hengittää hienosti ja äänitteelle taltioitu tila tuntuu täyttävän koko huoneen etuseinän. Mösjöö Benson on toki juuri siinä, missä kuuluukin. Samoin koko muu bändi, mutta ambienssi leviää hienosti siksi, että X14A on pieni kaiutin. Rajummin suuntaava tarkentaisi, mutta myös supistaisi äänikuvaa. Paremmuus on sitten ihan kuuntelijan korvassa, kummasta vain saa pitää enemmän.

Megadeathin Trust Kummallissi kirjotukssi -turkulaislevyltä murahtaa todella uskottavasti ja vaikka rintalastassa tuntuvaa painetta ei olekaan (näissähän ei ollut 15-tuumaisia bassoja, ei edes yhtä per kaiutin) niin tunnelma välittyy mainiosti. Räkää ei roiskita kuuntelupaikalle saakka, diskantti ei poraudu selkärankaan kuin ruosteinen naula ja jotenkin tuntuu siltä, että en silti menetä mitään oleellista.

Levollisen elegantit

Kun kaiuttimen naamataulu on A4-arkkia pienempi (X14A:ssa 17 x 28 senttiä), järeiden kaiuttimien haaveilijat kääntyvät kannoillaan, mutta he, jotka eivät sisusta hifilaitteilla, kiinnostuvat. Tämä on hyvä kokoluokka. Kaiuttimet eivät hallitse sisustusta, mutta ovat kauniina esineinä läsnä eli myös näet saaneesi rahoillesi vastinetta.

Kaiuttimien tehtävä on välittää musiikkia ja tämä on se pienin kokoluokka, joka siinä voi onnistua hyvin ilman lisäbassolaatikoita. Voit upota syvälle äänitteen sisälle vetämällä kaiuttimet metrin päähän itsestäsi, silloin saat paljon suoraa ääntä kaiuttimista ja vähän huoneen sointia mukaan. Tai voit tuupata purnukat vastakkaiselle seinälle, heittäytyä sohvalle pötköttämään ja antaa musiikin virrata.

Dynaudio X14A:t yllyttävät luonteeltaan enemmän siihen jälkimmäiseen, rentoon nautiskeluun. Äänitetuotannon teräväpiirtotulkintaan on skarpimpiakin vaihtoehtoja, mutta se ei tarkoita, että X14A:t olisivat ääneltään epämääräiset, mössösoundiset. Ne vain keskittyvät enemmän kokonaisuuteen kuin jokaisen detaljin luetteluun.