Bang & Olufsen BeoLab 90 -aktiivikaiuttimet testissä

Muistatteko tarinan Bang & Olufsen -kotiteatterista 85-tuumaisella 4K-kuvalla? Televisiosta, joka tulee lähemmäs sinua kun haluat keskittyä mieliohjelmaasi – oli se sitten oopperaa Wienistä tai tractor pullingia Tyrnävältä. Sama tilanne tuli vastaani tänä lumisena tiistaiaamuna kun pääsin kuuntelemaan Bang & Olufsenin tuoretta lippulaivakaiutinta – BeoLab 90:stä. Viimeksi sama hulppea 85-tuumainen Avant oli valmistajan edellisten lippulaivakaiuttimien, BeoLab 5:n kanssa, ja paikka BeoHelsingin edellinen toimitila kaksi kerrosta nykyisestä paikasta alaspäin.

Nyt minulle avattiin lasiovi liikkeeseen aikaisin aamulla ja tummanharmaan maton toisessa päässä näkyi veistoksellinen kaiutinpari. Tilan arvokkuudesta johtuen yritän pidättäytyä juoksemasta niiden luokse. Pianhan minut ja ne erotetaan verhoilla rauhalliseen omaan tilaan, jossa saamme tutustua toisiimme. Tämä on niitä hienoja tilanteita, joita ei hifitoimittajalle kovin usein tule eteen. Tuoreet lippulaivat ja minä olen ensimmäisten joukossa nauttimassa niistä.

Runko

Pöydällä on, sattumalta varmaan, kirjalta näyttävä esite Bang & Olufsen BeoLab 90:stä. Pelkästään sitä lukemalla hurahtaisi ensimmäinen tunti sujuvasti. Osa ajasta menisi hienon pelkkään hienon paperin ja taiton ihmettelyyn. Ja tavallaan esitteen tekijöillä on ollut helppoa. Tarinaa tästä kaiuttimesta ei tarvitse keksiä väkisin, Ysikymppinen on piripintaan täynnä innovaatioita ja tekniikkaa.

Se, että kaiutin onkin aktiivinen eikä tavallinen passiivimalli, olisi joillekin merkeille iso asia. Beollahan asiat ovat olleet näin jo jonkun kymmenen vuotta, ei siis siitä sen enempää. Se, että kotelo on alumiinia, on jo harvinaisempaa – ei aivan tavatonta kuitenkaan. Mutta se, että yhden kaiuttimen rungossa alumiinia on 65 kiloa on todennäköisesti maailmanennätys.

Kaikki kaiutinelementit ovat maineikkaan tanskalaisen highend-elementtivalmistaja Scan-Speakin valmistetta. Ja luonnollisesti niitä yläpään malleja. Ensinnäkin seitsemän kookasta 30-millistä diskanttia ja toiset seitsemän 8,5-senttistä keskiäänielementtiä. Kymppituumaisia bassoelemettejä on kotelon sivuilla kolme ja sitten vielä yksi 12-tuumainen suoraan eteenpäin osoittava päälle. Pikaisella päässälaskulla ymmärrän, että bassoelementtien yhteispinta-ala on reilusti suurempi kuin yhdessä 18-tuumaisessa.

Kullekin diskantille ja keskiäänelle on oma 300-wattinen B&O ICEpower -päätevahvistin, 14 kappaletta siis niitä per kaiutin. Bassoille on jokaiselle oma kilowatin Heliox AM1000 -päätevahvistin. Ei, huolimatta tästä runsaan kahdeksan kilowatin yhteisvahvistintehosta per kaiutin, BeoLab 90:n päätehtävä ei ole kärventää sulakeita sähkötaulustasi. Valmistaja kyllä suosittelee, että kaiutinparin vasen ja oikea yksilö ovat eri sulakkeiden takana, jos niistä halutaan ottaa kaikki äänenpaineresurssit irti.

”8,2kW! Naapurin
stereoillaan leuhkiminen
loppui siihen paikkaan.”

8,2kW! Naapurin stereoillaan leuhkiminen loppui siihen paikkaan. Ja jos vielä kehtaa avata suutaan niin voit mainita, että tarkalleen ottaen yksi kilowatin Heliox-pääteaste antaa itse asiassa hetkellisesti yli kolme kilowattia. Kerro se neljällä ja laske päälle ne 14 ICEpower-pääteastetta, jotka antavat hetkellisesti melkein 0,8kW kukin.

Äly

Sitten se kaikkein erikoisin asia. BeoLab 90:n yhteensä 18 kaiutinelementtiä käytetään taitavasti siihen, että kaiutin välittää mahdollisimman vähän tilasta, jossa se on. Toisin sanoen se soi mahdollisimman hyvin hankalimmissakin huoneissa. Älykkäällä prosessoinnilla voidaan äänikeilan suuntaa ja leveyttä säätä sen mukaan, miten huoneeseesi saadaan optimaalinen äänentoisto. Kovapintaisissa tiloissa kapealla keilalla pidetään stereokuva tarkkana (eli kovista pinnoista vahvoina tulevat äänen heijastukset minimoidaan) ja vastaavasti pehmeillä materiaaleilla verhotuissa tiloissa keilaa voidaan leventää, jottei tilavaikutelma kävisi liian kuivakakaksi kun tila itsessään soi vain vähän.

Ja sitten toisaalta. BeoLab 90:n muistiin voidaan tallentaa säädöt useita kuuntelupaikkoja varten. Sohvan keskipaikka, se huoneen paras paikka, vaatii aivan eri asetukset kuin esimerkiksi taustamusiikin soittaminen ruokailualueelle. Samoin voit valita sille pääkuuntelupaikalle ilmavamman ja avaramman toiston rentoon kuunteluun ja halutessasi upota äänitteeseen mahdollisimman syvälle valitset tarkemman stereokuvan piirron.

Luonnollisesti BeoLab 90 -pariin saa kiinni käytännössä ihan minkä vain ohjelmalähteen. Ja tietenkin sitä voi ohjata älypuhelinsovelluksella.

Kauneus

Kauniiden kaiuttimien äärellä mieli vie kauniisiin asioihin ja kun tarjolla kerran on Stravinskyn baletit Tulilintu ja Kevätuhri niin tietysti uppoudun niihin. Tila on hyvin hankala, siis todella hyvin hankala. Hurjat määrät verhoa, lasiseinää, epäsymmetriaa joka suuntaan. Akustiikkasuunnittelijan painajainen. Ja suuren kauppakeskittymän ainainen häly ympärillä.

Silti, orkesterin sieltä täältä nousevat piirteet ovat selkeinä esillä. Jouset tuolta, yksittäinen pilkahdus täältä, kilvoittelevat puhaltimet sieltä. En tiedä, olisiko BeoLab 90 loistava studiokaiutin. Minä olen nimittäin aika varma, että se kertoo tarinan aavistuksen jännittävämpänä, tunnelmallisempana, houkuttelevampana, koukuttavampana, mitä studiossa on alunperin kuultu. Sen tehtävänä on enemmänkin käyttää tarkkutta ja älyllään tuottamaan sinulle maksimaalinen nautinto kuin mahdollisimman paljon analyyttista dataa.

Kun on vielä hiljaista, uskallan avata välillä hanaa aika paljonkin – toivottavasti kovinkaan moni ei pienistä pyrähdyksistäni pahastunut. Vaan kertaakaan BeoLab 90:n ääni ei käynyt kireäksi, liian sähäkäksi tai äksyksi. Laulajan kuulaus oli aina tiptop, läsnäolo koko ajan vahvaa ja luonnollista, pienetkin nyanssit – ne musiikin sielun tunnusmerkit – kaikella musiikilla selkeinä esillä.

Voima

Avaamalla reippaamin hanaa bassopään vaivaton voima kasvaa hurjaksi. En ole varma, olenko koskaan saanut patarummusta näin hienosti rintalastaani. Henkeä salpaa, ja samalla virnistyttää ihan kamalasti. Isorumpu vastaavasti lyö sitten kerralla ilmat pihalle ja jättää kuuntelijan lattialle pudonneena ihmettelemään, mitä tapahtui. Typertynyt virne kasvoilla vain levenee entisestään.

Chris Jones ja No Sanctuary Here, hifimessujen hittibiisi. Miksi se on hifimesujen hittibiisi? No sen todella auktoriteetilla murahtavan bassopään ansiosta ja yksinkertaisista aineksista tarkasti luodun äänimaiseman ansiosta. Eli kappale on tuttu, aina kyllästymiseen saakka, mutta tässä tapauksessa asia on vain hyvä. Nimittän helppoa huomata se, että BeoLab 90 -pari uhkuu auktoriteettia kuin rannassa tyhjäkäynnillä oleva jäänmurtaja. Bassopään matalat vavahdukset eivät esitä yhtään ylimääräistä. Ovat vain vaatimaton maininta siitä, että mikään tehtävä ei ole liian raskas. Ja että harva iso subwoofer pääsee suorituskyvyssä edes lähelle. Siis ISO subwoofer.

Bassotoisto ulottuu pohjattoman alas. Ihan sama, mitä keksin laittaa soimaan, alakerrasta löytyy uusia sävyjä ja enemmän voimaa kuin mihin on tottunut. Ei, basso ei kuulosta korostuneen jumputtavalta, vain siltä, että voimaa löytyy rajuihinkin tarpeisiin.

Eihän voima ole vain sitä, että bassopäässä on ruutia enemmän kuin ilotulitustehtaan varastossa. Voimaa tarvitaan kiihdytyksen lisäksi jarrutukseen. BeoLab 90 on nopea reagoimaan. Jos se tarvittaessa sinkoaakin liikkeelle hurjalla voimalla, se myös pysähtyy paikoillen salamannopeasti. Ei mitään ylimääräistä pehmoilua, ei soimaan jääviä koteloresonansseja, ei jälkisointiin peittyviä transientteja. Tuloksena on se, että esimerkiksi piano soi vahvasti ja kauniisti, ei ollenkaan puuroutuen. Ja se vielä vaikeampi asia, täydellä voimalla paahtava sinfoniaorkesteri pysyy hallinnassa soiden sekä kokonaisuutena että tarvittaessa pieninä yksittäisinä detaljeina.

Paradoksi

BeoLab 90 on kaiutin, joka päätyy useimmiten tilaan, joka on mietitty ulkoasun ehdoilla. Ja sopiihan se sinne erinomaisesti, en minä sitä kiistä. Ysikymppisen lookki on tyylikäs, vahva ja kuitenkin silmälle helppo. Vaikka massaa on 137 kg per kaiutin, kokoa ei ole kuitenkaan aivan älyttömästi. Tai no, onhan pohja lähes 75 senttiä suuntaansa, mutta kuten niin monta kertaa aiemminkin, Bang & Olufsen on piilottanut kokoa taitavasti. 125 senttiä korkeutta ja nuo tavallaan todella suuret leveys- ja syvyysmitat näyttävät hyvin sopusuhtaisilta.

Mitä minä selitän? No sitä, että tämä kaiutin istuu täydellisesti niihin hyvällä maulla ja riittävällä varallisuudella toteutettuihin tiloihin. Mutta se, mitä BeoLab 90 äänenlaatunsa puolesta ansaitsisi, on ammattitaidolla, kokemuksella ja riittävällä varallisuudella rakennetun kuunteluhuoneen. Paikan, jossa visuaalisetkin ratkaisut palvelevat ensisijaisesti akustiikkaa ja vaikka silmänruoka onkin huomioitu, se ei koskaan astu äänellisen toimivuuden edelle.

BeoLab 90 ansaitsisi tilan, jossa se voidaan sijoittaa puhtaasti akustiset periaatteet keihäänkärjessä. Kyllä, kiutin tekee todella paljon hukatakseen huoneen akustisesti epäedullisia piirteitä. Mutta siitä myös kuultaa läpi se, että jos kaiutinta pääsisi kuuntelmaan äänenlaadun ehdoilla suunnitelussa huoneessa, sieltä ei haluaisi enää koskaan tulla pois.

PS. Kaikki tämä vaikka kaiuttimet eivät ole edes vielä aivan valmiit. Mukaan tulevaa mittamikrofonia ei vielä ollut, enkä päässyt myöskään katsomaan, mitä kaikkia säätöjä käyttäjä voi tehdä. Tekniikasta uteliaille B&O:n BeoLab 90 White paper www.bang-olufsen.com/ContentV3/downloads/BeoLab90/bang-olufsen-beolab90-whitepaper.pdf kertoo varsin paljon siitä, mitä kaikkea BeoLab 90 osaa. Siellä on muuten paljon asiaa hyvän kuunteluhuoneen akustiikastakin.