Turun vieressä Liedossa majaileva Aura Audio on yllättävän suuri kaiutinvalmistaja. Hifiharrastajille nimi ei ole tuttu koska Aura Audio keskittyy pro-puolen tuotteisiin. Sellaisiin isoihin laatikoihin, joiden pinnassa on eksoottisen jalopuuviilun sijaan röpelöistä mustaa maalia.
Lietolaisfirma on kuin mikä vain omavarainen (he tekevät jotakuinkin kaiken kaiutinelementtejä lukuunottamatta itse) kaiutintehdas. Nurkat pullollaan repertuaariin kuuluvia malleja. Erona tyypilliseen hifikaiutinvalmistajaan on mallien koko. Subbareista pienimmät ovat ulkomitoiltaan isojen hifivalmistajien lippulaivojen kokoa ja isoissa kyljet ovat neliömetrin kokoluokkaa.
”Aura Audio isoissa
subbareissa kyljet ovat
neliömetrin kokoluokkaa.”
Monessa kodissa puolesta neliöstä neliömetriin lattiapintaa vievä subwoofer katsottaisiin kohtuullisen, tai siis varmasti kohtuuttoman hankalaksi sijoittaa. Siitäkin huolimatta, että sen mitat täsmäävät normaalin sohvapöydän kanssa. Minun suhteellisuudentajuni on onneksi hävinnyt jo kauan kauan sitten. Lähdinkin mielelläni ottamaan selvää, miten 130 desibeliä puhdasta hifiääntä tarjoava setti oikeasti toimii.
F…
Syksyn 2012 Hifimessuilla esitelty Aura Audion F-sarja oli hifipiirejä ravisuttava. Sekä ulkonäöllisesti että kirjaimellisesti. Lattialla musta arkku – Fsub, jolla on pintaa 100 x 80 cm ja korkeutta puoli metriä. Yhdessä kulmassa iso reikä äänen tulla ulos, sisällä laskotetun torven syövereissä kaksi 18-tuumaista bassoelementtiä. Luvattu maksimiäänenpaine 133 dB jatkuvaa ja 138dB hetkellistä. Arkun seurana pari isoa F3-jalustakaiutinta vaaka-asennossa. Kummassakin 12-tuumainen ja linjasäteilijänä toimivat kolme kolmetuumaista PA-laajakaistaa lyhyissä torvissa.
Samat kaiuttimet nököttivät Aura Audion tiloissa isossa hallissa. Akustiikka oli siis normaalista olohuoneesta tai kotiteatterista poikkeava, ei pientä huonetta tukemassa bassoja, mutta toisaalta ei myöskään seiniä tuomassa heijastuksia. Raskasta Molton-kangasta oli etu ja sivuseiniä peittämässä arviolta kilometri.
F3-kaiuttimen taka-ajatus, tai oikeastaan se ensimmäinen ajatus, on valmistajan mukaan välttää jakosuotimia kuulon herkällä alueella ja lisäksi olla käyttämättä hitaasti herääviä resonaattoreita (suomeksi siis refleksiviritystä) venyttämässä mittamikrofonin näkemää bassotoistoa.
Laajakaistat hoitavatkin alueen 300 hertsistä aina kuuloalueen ylärajalle saakka. Jos siis mieslaulaja kaipaakin tukea suljettuun koteloon asennetusta bassoelementistä niin pienemmän tytön äänen koko spektri hoituu tosiaan pelkällä laajakaistaosalla. Valmistajan PR-puoli olisi mielellään kertonut tuotteiden loistavuudesta vaikka kuinka pitkään, mutta minä halusin tuikata tutun testilevyni soittimeen.
Monitorimaisen tarkka ja kaunistelematon
Kuten aina, Billie Holidayn Lady in Satin aloittaa testituokion. Billie loksahtaa hyvin skarpisti paikoilleen ja soundi on hyvin rehellinen äänitteelle. Ei romanttisesti, mutta hyvin läpikuultavan realistisesti ja läsnäolevasti.
”Ei romanttinen,
mutta hyvin läpikuultavan
realistinen ja läsnäoleva.”
Huoneen vaikutus, tai tässä tapauksessa huoneen vaikutuksen puute, kuuluu toki selvänä. Stereokuva jää tiukasti kaiuttimien väliin koska ilmavuutta ja avaruutta tuovia sivuseiniä ei kaiuttimien ympärillä ole. Samoin alakeskialue ja yläbasso ovat kotiolosuhteisiin tottuneille hieman kevyet, mutta ne saavat huomattavasti lisää lämpöä kun F3:t asettaisi tavalliseen muutaman kymmenen neliön olohuoneeseen.
No, huoneen tuomaa mehevyyttä ei nyt ole tarjolla joten tällä mennään. Diskanttipää on varsin tarkka. Siinäkään ei ole mitään ylimääräistä kimallusta tai samettista pehmoilua. Luonne on ehkä aavistuksen kuivakka, mutta ei ollenkaan samalla tavalla tympeän tukkoinen kuin monessa halvassa laajakaistatoteutuksessa. Andreas Vollenweiderilla akustinen kitara napsahtaa tarkasti ja äänitteen ilmavuus toistuu kyllä hyvin. Nopeutta on erinomaisesti, mutta liioittelematta.
Bassopäässä on poikkeuksellisen hyvin resoluutiota. Akustisten soittimien sävymaailma on erittäin selkeänä esillä. Tässä toki auttaa sekin, että ei ole pientä huonetta ympärillä sotkemassa suoraa ääntä.
Hanaa, anna hanaa
Itseasiassa jos F-sarjaa kuuntelee ihan hiljaa niin tunne soundista on vähän vaatimaton. Siitä kun puuttuvat kaikki värittymät. Sitten kun antaa vähän hanaa niin rajattomalta tuntuva dynamiikka, nopeus ja kevytliikkeisyys alkavat vaikuttaa ja hymyä on vaikea pitää poissa kasvoilta.
Metallica murahtaa ja on hyvin uskottava. Ok, ehkä subbarin tasossa on tippa ylimääräistä, mutta ei se paljoa paina. Nyt mennään kovaa ja kontrollilla. Karmeaksi miksattu Die, Die My Darling Garage Inc. -levyltä ei edes äksyile vaikka äänenvoimakkuus on jo varsin korkea. Umpitukkoinen äänite myös avautuu hyvin. Oikea basson taso onkin aina subjektiivista, tippa lisää matalia tuo pehmeyttä ja tehosteisiin auktoriteettia, mutta vie vähän pois basson nopeudesta.
Herbie Hancockin Thurst-levy rullaa vauhdilla ja tarkasti – tälläistä kulkevuutta tulee harvoin vastaan. Toisaalta Igor Stravinskyn Fairy’s Kiss -baletti ei oikein aukea kun tilavaikutelma ei saa yhtään tukea huoneen sivuseinistä.
”Suurellakaan voimakkuudella
ei kuulu mitään hidastelua,
pehmoilua tai kontrollin
pettämistä.”
Lisään äänenvoimakkuutta vielä hieman. Propellerheadsin Oh Yeah? -kappaleella kuulee, että bassopään kontrolli on kovaa luokkaa. Suurellakaan voimakkuudella ei kuulu mitään hidastelua, pehmoilua tai kontrollin pettämistä. Tosin biisissä edestakaisin sahaava rullalauta alkaa lävähtää korville aika terävänä.
Sitten viimeinen testi, jota en edes uskalla monen perushifilaitteen kanssa tehdä. Divine Works: Soundtrack to the New Millenium -levyn vitosraidalla on hyvin voimakkaita bassojysähdyksiä. Jotka eivät ole pointti. Pointti on se juuri ennen jysähdystä oleva (ei juurikaan kuuluva) vavahdus, jossa on energiaa kymmenen hertsin alapuolelle asti. Tyypillistä on, että suojapiirit estävät vavahdusta kuulumasta ollenkaan tai sitten saadaan huomattavan paljon häiriöääniä ja toivottavasti ehjänä säilynyt subbari.
No, äänenvoimakkuudella, jota lähelle en ole uskaltanut mennä isoimmillakaan kotikaiuttimilla tai -subbareilla ei kuulu mitään häiriöitä ja ilmassa on selvä lupaus vavahduksesta. Vapaassa kentässä, jollainen Aura Audion halli käytännössä on, Fsub-subwooferin alaraja ulottuu noin 30 hertsiin. Normaalissa kotitilassa tämä sama testi olisi todennäköisesti pullauttanut ulko-oven auki ja ikkunat karmeista koska tavallinen huone korostaa bassopäätä hurjasti. Fsub onkin suunniteltu tämä mielessä, oikein sijoitettuna bassopää ylettyy korostumattomana huomattavasti alemmas. Nurkka-asennuksella päästään suorana 20 hertsiin ja eiköhän se ole kotioloissa tämänkokoisen arkun ainoa käytännöllinen sijoituspaikka.
Torvirakenteen etuna refleksiin on vielä se, että kotelo kuormittaa elementtejä myös alarajataajuuden alapuolella eli torvibassoa ei voi yliohjata samalla tavalla kuin refleksikoteloitua syöttämällä sille huomattavan matalia taajuuksia. Onko se torven koko huono puoli? No tuskin kahden 18-tuumaisen refleksikotelo olisi yhtään tätä pienempi.
Divine Worksilla kaikki tapahtuu äärimmäisen vaivattomasti. Kuin pyytäisi kaivinkonetta nostamaan lasten muovimopoa. Reserviä oli selvästi vaikka kuinka paljon. En tiedä, oliko varaa vielä 10dB vai 20dB, ja ihan sama. Karmeasta reservistä huolimatta bassopää on nopea ja tarkka.
Tasoittelen lopuksi Mission Impossiblen -leffasoundtrackin The Heist -kappaleella, jossa tunnelma välittyy hyvin vahvana. Detaljit ovat äärimmäisen selkeää ja bassopään luonteessa on paljon samaa kuin isoimmissa Velodynen subbareissa, vain skaalattuna äänenpainevaroissa pidemmälle. Säröttömyys kuulostaa ensialkuun jopa oudolta kun on yleensä kuuluu aina esisointia, jälkisointia, oheissointia ja muuta ylimääräissointia.
”Täyttää vauhtia
ja kontrollia
tiukimpaan menoon.”
Olohuoneen paraatipaikalle?
F-sarjaa tuskin nähdään sisustuslehtien sivuilla. Paitsi, jos tekevät artikkelin huoneesta, jossa kaiuttimet ovat akustisesti läpinäkyvän valkokankaan takana piilossa. Oli kyse sitten olohuoneesta tai varta vasten rakennetusta kotiteatterista, kaiuttimet voi halutessaan kyllä piilottaa.
Toisaalta voihan kaiuttimet tuikata kirjahyllyyn. Kuuntelemani malli oli aktiivinen, mutta passiiviversio on tulossa. Herkkyys riittää yhden watin putkivahvistimellekin, joka myös pehmentäisi yläkeskialueen luonnetta juuri sen verran, että tarkkailukaiutin muuttuisi leppoisaksi nautintokaiuttimeksi. Saman voi toki tehdä niistämällä AV-vahvistimen ekvalisaattorilla yläkeskialueelta desibelin pois. Asennus seinää vasten tuo juuri sopivan lämmityksen alakeskialueelle ja bassoille nautiskelua varten.
Selkein käyttö näille on kyllä se tarkoitusta varten rakennettu kotiteatteri. Silloin myös subwooferin käsittämättömän suuret resurssit saadaan kuuntelijan iloksi. Kerrankin on ihan sama, kuinka vaativaa materiaalia toistetaan, sen toisto sujuu koko ajan vaivattomasti ja tarkasti.
Kaipaatko jotain pientä ja kivaa makuuhuoneeseen? Ehkä F-sarja ei ole aivan se, mitä etsit – osittain tietysti riippuen makuuhuoneesi koosta ja sisustustyylistä. Haluatko täyttää vauhtia ja kontrollia tiukimpaan menoon? Siihen Aura Audio F-sarja on juuri oikea lääke.
Kommentointi suljettu.