Pikkuveikka on erittäin laadukkaista osista tehty kompakti kaksitiekaiutin. Sen ääni on tasapainoinen, erotteleva ja avoin, hinta hyvin kohtuullinen. Lisäksi kaiutin toimii hyvin pienitehoisten putkivahvistimienkin kanssa.
Minua on joskus syytetty, ehkä aavistuksen aiheestakin, että suunnitelemani kaiuttimet tapaavat olla isonpuoleisia. Eivät kuulemma mahdu jokaisen kotiin. Tämä on rakennusohje hyvälaatuiseen pienikokoiseen kaiuttimeen, joka mahtuu varmasti kenelle vain.
Pikkuveikka on suunniteltu toimimaan seinän vieressä kuten käytännössä kaikki tekemäni kaiuttimet. Jos otat kaiuttimen kauas seinästä, sen bassotoisto ja alakeskialue vaimentuvat ja soundista voi tulla ponneton.
Pikkuveikka on suunniteltu toimimaan seinän vieressä.
Kerrostalon olohuoneessa seinän vieressä kaiutin soi tasapainoisen mehevästi. Ilmankin huoneen korostusta bassotoisto venyy noin 50 hertsiin. Tyypillinen kivihuone korostaa bassoja niin paljon, että toisto voi ylettyä pikkukaiuttimeksi järjettömän alas. Nurkkasijoitus korostaa bassoa ja alakeskialuetta missä vain kaiuttimessa ja jos nurkka on ainoa sopiva sijoituspaikka, suosittelen tylysti ekvalisoimaan äänensävyä neutraalimmaksi. Joko automaattisella huonekorjaimella tai käsin tehdyillä säädöillä.
Oleellisempaa kuin basson ulottuvuus on kuitenkin se, että bassotoisto on napakka ja pieneksi kaiuttimeksi kunnolla potkaiseva, keskialue läpikuultava ja stereokuvan kolmiulotteisesti piirtävä, diskantti puhdas ja rasittamaton.
Laatuosat ja yksinkertainen kytkentä
Pikkuveikassa käytettävä bassoelementti on järeällä magneetilla oleva (mahtuu juuri elementin asennusaukosta koteloon sisälle) viisituumainen Sica 5 F 1.5 CP. Elementti on toiminnaltaan perinteisten hifimallien ja PA-elementtien välimaastosta. Taajuusvaste on siisti pitkälle keskialuelle asti, se helpottaa sovitusta diskanttiin. Tyypillistä suurempi herkkyys mahdollistaa kaiuttimen, joka toimii hyvin myös pienitehoisten vahvistimien kanssa. Peruselementtiä suuremmasta herkkyydestä huolimatta bassotoisto ylettyy kuitenkin riittävän alas kaksitiekaiuttimeen.
Diskanttielementtinä toimii Sica LP 90.28/N92 TW. Diskanttielementissä on hyvin vahva neodyymimagneettiin perustuva moottori, poikkeuksellisen kookas 1,1-tuumainen tekstiilikalotti ja paksuun metalliseen etulevyyn muotoiltu loiva suuntain. Suuntain sekä vähentää kotelon reunaheijastuksia että parantaa sovitusta bassokeskiääniseen jakotaajuusalueella. Tarina kertoo, että samaa diskanttia käytetään hyvinkin kalliissa studiomonitoreissa.
Akustinen jakotaajuus on noin kaksi kilohertsiä ja sähköiset jaot toista astetta sekä bassokeskiäänisellä että diskantilla. Lisänä on jännitejako, jolla sekä vaimennetaan diskantin tasoa että muokataan taajuusvasteen muotoa eli äänensävyä. Järeän diskantin mahdollistama matala noin kahden kilohertsin jakotaajuus auttaa siinä, että suuntakuvio pysyy hallittuna. Toisin sanoen sivuseinistä tulevat heijastukset ovat äänensävyllisesti hyvin samanlaisia kuin kaiuttimesta suoraan kuuntelupaikalle tuleva ääni. Tämä mahdollistaa myös sen, että voit pitää kaiuttimet seinien suuntaisesti äänenlaadun kärsimättä, jos sisustussilmä niin vaatii.
Resistanssin minimointi varmistaa hyvän bassokontrollin ja minimoi kelan hukkaaman tehon.
Basson kelaksi on valittu ferriittirullakela. Se yhdistää riittävän tehonkeston, kohtuullisen hinnan ja pienen resistanssin. Resistanssin minimointi varmistaa hyvän bassokontrollin ja minimoi kelan hukkaaman tehon. Koska muovimalli basson kondensaattorina ei nosta juurikaan kokonaisuuden hintaa, valittiin se muutenkin hyvistä osista tehtyyn kaiuttimeen halvan bipolaari-elektrolyytin tilalle.
Diskantin kondensaattorin on luonnollisesti syytä olla laadukas ja Audyn Q4 MKP on hyvä ratkaisu eikä silti maksa juuri mitään. Uteliaimmat voivat toki tässä kohtaa kokeilla kaikkia mahdollisia eksoottisia vaihtoehtoja, joiden kapasitanssi vain on sama kuin vakio-osassa. Jakosuotimen diskanttipiirissä oleva kela on 0.71-millisellä langalla käämitty ilmasydän ja vastukset tehonkestoltaan viisiwattisia.
Jakosuotimen kytkentäkaavio ja kytkentäohje tulevat osapaketin mukana. Osapakettiin kuuluu myös piirilevy, jotta suotimen kasaus olisi mahdollisimman helppoa.
Peruskotelo vai astetta hienompi?
Hyvä materiaali Pikkuveikan koteloon on 15-millinen koivuvaneri. Valmis kaiutin on etulevyltään 245 mm korkea ja 145 mm leveä eli sen kokoinen, että kaiutinelementit juuri mahtuvat siihen. 285 mm kokonaissyvyys tuo sopivan kuuden litran tilavuuden. Suosittelen vain huomioimaan yhden pikkuseikan kun sahaat tai tilaat kotelo-osia.
Tuosta 15 mm vanerista tehtynä kylkien väliin jäävät ylä- ja alalevy ovat 115 mm x 255 mm. Kaiuttimen keskelle tulee kyljet toisiinsa sitova tuki. Sen pituus on myös sama 115 mm. Tueksi käy pala vaneria, rima tai muu vastaava. Kyljet vastaavasti ovat 255 mm x 245 mm -kokoiset.
Tämän jälkeen tulee se huomioitava mutta! Yksinkertaisella matematiikalla etulevyn leveys on 15 mm + 115 mm + 15 mm = 145 mm eli kylki + ylä/alalevy + kylki. Käytännössä liimattu rakenne on vähän leveämpi kuin tuo matematiikalla saatu tulos ja 145 mm leveä etulevy jäisi reunoilta tipan vajaaksi. Minä olen ratkaissut ongelman ottamalla aina pari milliä leveämmän levyn ja sitten käsijyrsimen laakeriterällä ja hiomalla tasannut etulevyn reunat kylkien kanssa tasaan. 147 mm x 245 mm on siis sopiva etu- ja takalevyiksi.
Molemmat elementit tulevat sivusuunnassa kotelon keskilinjalle. Basson keskipisteen etäisyys kotelon alareunasta on 76 mm ja diskantin keskipisteen etäisyys kotelon alareunasta on 190 mm.
Diskanttielementti pitää upottaa, muuten sen laipan reunoista tulee diffraktioita, jotka värittävät ääntä. Ellei käytössäsi ole käsijyrsintä ja sille harppiohjuria, diskanttielementin upotus onnistuu myös kahdesta päällekkäin liimatusta etulevystä, joista 6,5-millistä koivuvaneria olevassa päällimmäisessä on aukko diskantin laipalle. Edellämainittu kotelo 15 mm levystä on lähtökohta, siihen sitten liimataan lisäksi tuo diskantin upotuksen tekevä levy. Koska 6,5 mm on vähän liian paksu upotukseksi, koita jaksaa hioa etulevyä sen verran, että ruuveilla kiinnitetyn diskantin laippa istuu etulevyn kanssa mahdollisimman tasan.
Jos suonissasi virtaa yhtään puusepänverta, kotelon särmien viistäminen diskantin vierestä on erittäin hyvä asia. Se vähentää diffraktioita eli parantaa korkeiden äänien yleistä puhtautta ja tarkentaa stereokuvaa. Viistouksien tekijöiden on syytä muistaa kiinnittää etulevy vain liimalla ja puristimilla. Naulat tai ruuvit eivät tee hyvää terälle, jolla viistous tehdään.
Sama juttu normaalia hankalamman muotoisen bassoelementin laipan upotuksessa. Jos viitseliäisyytesi riittää, upota myös bassoelementin laippa etulevyn tasoon. Yksi ratkaisu siihen on jyrsiä oikean syvyinen, mutta liian leveä upotus, asettaa tuorekelmuun, alumiinifolioon tms kääritty elementti paikoilleen ja kitata upotus kaksikomponenttikitillä (esimerkiksi Plastic Padding Kemiskt Trä) juuri elementin kokoiseksi.
Mikäli koet, että työkalut ja taidot eivät viisteiden ja basson upotuksen tekoon riitä, älä huoli, Pikkuveikka soi oikein hyvin ”kenkälaatikkokotelossakin”.
Refleksiputkina on kaksi halkaisijaltaan 3,5-senttistä ja 12 cm pitkää putkea. Hifikuuntelussa toinen putki pidetään vaahtomuovitulpalla tai vastaavalla tukittuna, illanistujaisissa sitten molemmat putket auki tuottaa ekstratuhtiutta yläbassoille. Toinen putki tukittuna laskennallinen viritystaajuus on 58 Hz ja kuuden litran tilavuuden kanssa tulos on loivasti laskeva bassovaste, jonka huoneen bassokorostus tasoittaa.
Refleksikotelo on paljon suljettua kriittisempi oikealle vaimennukselle. Prototyypeissä oli vain 50mm Ewona-polyesterivanulevyä yksi pala basson takana ja toinen pala katossa diskantin takana. Kun palat leikkaa 5mm liian leveiksi, ne pysyvät itsestään kylkien välissä paikoillaan.
Korvat hörölle, Pikkuveikalla on asiaa
Pikkuveikka ei kuulosta piipittävältä pienokaiselta, ei sinne päinkään. Bassoilla on kiinteyttä ja etenkin kerrostalo-olosuhteissa hämmentävän paljon voimaa ja uskottavuutta, vapaassa kentässä noin 50 hertsiin ylettyvä basso venyy tyypillisesti huoneessa ainakin kymmenisen hertsiä alemmas ja sopivan huonekorostuksen tukemana enemmänkin. Äänensävy on neutraali, keskialueelta avoin ilman päällekäyvyyttä, diskantilla puhdas ja rasittamaton. Stereokuva muodostuu tämän kokoiselle kaiuttimelle selkeänä ja kolmiulotteisesti tilaa hyvin hahmottavana.
Avoimuuden ja tasapainoisuuden ansiosta kaikenlainen musiikki soi innostavasti ja mukaansa tempaavasti 1970-luvun James Brown -funkista vasta uunista tulleen tuoreeseen Nightwishin Noise-singleen kuin myös tutun turvallisista Igor Stravinskyn baleteista yhtä tuttuun Analog Pussyn teknomättöönkin. Kuuntelualue on laaja joten sinun ei tarvitse nököttää yhdessä pisteessä. Ja samalla tietysti käytettäessä Pikkuveikkaa kotiteatterissa ääni pysyy samansävyisenä kaikille sohvalla istujille.
Koska kaiuttimen herkkyys on pikkukaiuttimeksi korkeahko noin 90 dB, se toimii hyvin myös putkivahvistimen kanssa. Yhden ja kahden watin pelien kanssa pitää ymmärtää, että maksimiäänenpaine on sitten suurinpiirtein tuo 90 desibeliä, mutta kerrostalossa jo sekin saattaa aiheuttaa naapurin kanssa vahvoja erimielisyyksiä musiikkimausta. Samoin lähikuuntelussa, jos kaiuttimet ovat esimerkiksi työpisteelläsi vain noin metrin päässä kuuntelijasta, yhdelläkin watilla saadaan mitä todennäköisimmin enemmän kuin riittävästi ääntä. Käytännössä noin kymmenwattinen tai tehokkaampi vahvistin on kuitenkin yksiwattista yleispätevämpi ratkaisu.
Kaiutin on hyvin läpikuultava ja paljastaa käytettävän elektroniikan laadun selkeästi.
Kaiutin on hyvin läpikuultava ja paljastaa käytettävän elektroniikan laadun selkeästi. Huono vahvistin voi osoittautua hyvinkin joko rasittavaksi tai sitten tylsän elottomaksi kun taas kaunissointinen vahvistin paljastaa, miten hienoääninen Pikkuveikka osaa olla. Minä käytin Hypex-pohjaisen mittausvahvistimeni lisäksi yhtenä kuunteluverrokkina UralTone Stereo HIFI PP-EL34 V2.0 -putkivahvistinta, joka hyvin insinööristä nimestään huolimatta nostaa äänellään välittömästi molemmat peukut pystyyn.
PS. Jos käytät Pikkuveikkaa kotiteatterin surround- ja Atmos-kattokanavissa, voit tehdä kotelot suljettuna ja sen syvyisenä, että bassoelementti juuri mahtuu sisälle. Vaimennus hoidetaan täyttämällä kotelo kokonaan Ewona-palasilla tai polyesterivanulla. Jakotaajuusasetukseksi kotiteatterivahvistimesta suosittelen 100 – 120 hertsiä eli pari pykälää tyypillistä korkeampaa koska Pikkuveikan basso ei toista suljetussa kotelossa alemmas.
Lyhyesti: Hyvin kompakti kaiutin, jonka ääni on avoin, puhdas ja tasapainoinen. Herkkyys on pikkukaiuttimelle korkea eli Pikkuveikka toimii hyvin myös pienitehoisten vahvistimien kanssa.
Kaiutinrakennussarjasi myyjä:
Kuvat: Samu Saurama
Kommentointi suljettu.