Ruotsalaisen reissumiehen olalla keikkuu akustinen kitara, joskin useammassakin olomuodossaan. Mukana matkassa ovat basisti/sellisti Lars Danielsson ja ranskalainen harmonikkataiteilija Vincent Peirani, pesunkestäviä pelimanneja hekin. Siinä missä lyhyemmin Wakeniuksen taivalta siivittävät lyömäsoittaja Michael Dahlvid ja kitaristi Eric, jolla on sama W:llä alkava sukunimi kuin isälläänkin. Vain yhdellä biisillä, Police-coveri Message In the Bottlella äänessä ovat Nguyen Le:n sähköinen kitara ja Youn Sun Nah. Le on syntyisin Vietnamista, Sun Nah vapaamielisemmästä Koreasta. Molemmat ovat toki pariisilaistuneet jo vuosia sitten.
”Isä-poika-duetto
todentaa mainiosti vanhan
väittämän omenasta ja puusta.”
Muusikkopersoonansa monipuolisuutta taiten valottava Wakenius on kuin kotonaan kaikilla koukkaamillaan maailmankolkilla. Näin esimerkiksi Witchi-Tai-To, Amerikan alkuperäisväestön tuntoinen ja Chorinho lattarisykkeineen välittyvät yhtä vakuuttavasti kuin parit Danielssonin säveltämät, luterilaisen karut virsisovelluksetkin. Kitaristin omasta kynästä kirvonneet Bretange, Breakfast In Bagdad ja Song For Japan tavoittavat innoituksen antajansa maisemalliset raamit enempiä rutistamatta ja isä-poika-duetto todentaa mainiosti vanhan väittämän omenasta ja puusta. Ja vaikka asialla onkin etupäässä jazziksi luokiteltavan musiikin parissa puuhastellutta väkeä, soitanta ei aiheuttane ymmärtämisongelmia edes jatsin lyhyen oppimäärän suorittaneiden keskuudessa.
Vagabondin soundimaailma sitoo monen ilmansuunnan meiningit yhtenäiseksi paketiksi alleviivaamatta liikaa maestron kiistatonta virtuositeettia. Panglobaali balanssikin on kohdillaan. Maisemat ovat avarat, mutta niitä ei laajenneta yli horisontin hehtaariluokan kaiutuksella.
Kommentointi suljettu.