Wofgang Rihmin Lichtes Spiel (2009) on valon leikkiä, kesän täyteyttä ja näytöstä. Anne-Sophie Mutter on välttänyt ajautumista pysäkeistä pahimmalle, klassisen turvasaarekkeelle. Uskallus altistua uudelle on poikkeuksellista. Mutter etsii herkeämättä outoa ja tuntematonta, kokeilunhalu on voimakas, näkemys itsetietoisen vahva. Teoksen alaotsikko Kesäkappale purkaa tunteen pakahduttavia väreitä. Liike henkii vahvimmillaankin kesäistä keveyttä.
Rihmin Dyadessa (2010-11) viululle ja kontrabassolle sävelkorkeuksien ääripäät eivät karsasta toisiaan, sointi on ällistyttävän tasapainoinen. Krzysztof Pendereckin Duo concertante (2010) on sekin viulun ja kontrabasson kaksinpuhelua. Äksympi ja karkeampi ote on elävä, kipakka, mietteliäissä kotvasissaankin herättelevä.
Sebastian Currierin Time Machines viululle ja orkesterille ajaa muusikot solistista pulttisoittajiin ääriasentoihin. Hempeys kaartaa paikalle, rispaista revitystä ei kaihdeta. On kuin inhimillistyminen alkaisi juuri tästä. Osilla on luonnekuvat: katkelmallisuus, pidättely, puristeisuus, limittyminen, epäjärjestys, peilikuva ja tasapaino. Orkesteri nauttii tehtävästään, hyvä enne.
Kommentointi suljettu.