Mari Mäntylän kymmenkielisen kitaran, decacorden, sointi on kuin jouluun tehty. Se saa kuulijan sanamukaisesti ´polovillensa´. Sen nukkainen karheus on ihmiskorvalle pehmoleluista antavimpia, siihen voi kylmissään nojata kuin mummonmökin lämpöiseen pystyuuniin. Voiko kitara enää kauniimmin, syvältä säveliä poimien soida! On kuin soittimen sukuseuran parhaat piirteet olisivat kaikki siihen kootut.
Venetsiassa Vivaldin työpaikan, luostarikirkon (avoinna jo, mutta työt tietysti kesken!) holveissa voi kuvitella kuulevansa säveltäjän Sonaatin d-molli op. 1 no 8 kirkasta, joutuisaa ja rytmikästä näppäilyä. Helpon kuuloista, mutta teepä itse sama!
Adam Falckenhagenin Dueton verkkainen alku nostattaa juhlan tuntua. Allegron vauhdikkaat alamäet kiitävät vallattomina, kohtuunopean finaalin kauniskaarinen melodisuus muistuttaa yksinkertaisuuden arvoista.
”Gavotte I soi kuin pystyyn
nostettujen ruohonkorsien marssi.”
Isä-Bachin Englantilainen sarja no 3 g-molli (BWV 808) on vuosisatoja kuluttanut soitinten pintoja ja soittajien sormia. Tanssiosien luonnekuvat vaihtuvat näyttämöllä, käyvät siinä kukin vuorollaan pokkaamassa ikään kuin pisteitä esityksestään kerjäten. Aika oli tanssin juhlaa, tanssit vain kovin erisorttisia mitä tänä päivänä. Otetaan yksi esiin: Gavotte I soi kuin pystyyn nostettujen ruohonkorsien marssi.
Jos jotakin haluaisi barokin soittotyylistä nyt sanoa, tässä eräs keskeinen asia. Portato, puolistaccato on soittotapa, jossa nuotit ymmärretään katkottuina, ei yhteen sitoen, ei terävästi iskien. Suomeksi sana merkitsee ´kannettuna´, vähän kuin portaita askelma kerrallaan edeten.
Domenico Scarlattin Sonaattia h-molli muusikot tulkitsevat hitautta korostaen. Painokkuus saa yksittäiset piirteet erottumaan. Lähes meditoiva asenne kaivaa teoksen ydintä syvältä. Bachin lyhykäinen Preludi c-molli (BWV 999) on sekä musiikillisesti että soittajan taitojen osalta paljastava. Puhtaat paperit solisteille! Fuuga g-molli (BWV 1000) sen parikkina etenee hellän ryhdikkäästi.
Domenico Cimarosan Sonaatti g-molli on otos säveltäjän laajasta cembalotuotannosta. Rytminen keksintä on elävää, pulssi sykähtelee herkkänä. Melodia ei sekään pysähdy yksinkertaisuutta ihailemaan. Näyttävä päätös äänitteelle.
Duetto-levyn voisi olettaa soivan yhtä lailla sekä hartaan ammattilaisen että harrastelevan amatöörin kaiuttimista. Molemmista suunnista voisi olettaa myös kuuluvan yhtä lailla myötäsukaiset lausumat.
Kommentointi suljettu.