New Yorkissa syntynyt ja Ruotsissa pitkään asunut Eric Bibb (60 v) on tehnyt viime vuonna kaksi mainiota levyä. Uppsalalaisessa klubissa taltioitu Telarcin live-levy edustaa Bibbin menevämpää puolta, vaikkei mistään ränttätänttä-bluesista olekaan kyse. Opus 3 -yhtiön levylle on taas koottu äänittäjälegenda Jan-Eric Perssonin omassa kotistudiossa seitsemän vuoden aikana tallentamia runollisen hienovaraisia mies ja kitara -klassikoita.
Klubikeikalla on hyvä tunnelma ja kappale kappaleelta kuumeneva meininki, johon innostunut yleisö antaa oman panoksensa. Bibbin akustiselle kitaralle hyvän kontrastin luo sanan hyvässä merkityksessä särmikkäästi sähkökitaraansa soittava Staffan Astner. Pianistilaulaja Glen Scottin ja vokalisti Paris Renitan tulo lavalle vain lisää musiikin sähköisyyttä, ja meno alkaa olla sellaista, että tulee fiilis ”jospa oisin saanut olla mukana”. Levyn ainoa kauneuspilkku ovat kaksi Keb Mo -tyylistä viihteellistä studioraitaa, joista toisessa reggae-kompin taustalla soivat jouset! Mutta ainahan nämä voi jättää kuuntelematta. Ihmetyttää vain, eikö klubikeikan materiaalista olisi saatu levyä täyteen.
Bibbin ja Perssonin 35 vuoden ystävyyden tuloksena syntynyt levy on molempien pitkä yhteinen haave. Levyllä on seitsemän Ericin lapsena kuulemaa ja ulkoa oppimaa klassikkoa, joiden säveltäjä on tuo kuuluisa Trad. Sellaisia jokaiselle harrastajalle tuttuja kappaleita kuten John Henry, Take this hammer, Candy man, Frankie & Albert ja Stagger Lee. Kolme raitaa on Bibbin omia ja neljä muualta lainattua, näistä ehkä tunnetuin on Rev. Gary Davisin Cocaine Blues. Kolmella viimeisellä raidalla ruotsalaiset kanssamuusikot, mukana mm. sousafoni (bassotuuba), säestävät tyylinmukaisesti. Kaikkien kappaleiden tekstit ovat mukana, mikä helpottaa asiaan paneutumista.
Tulkinnat vakuuttavat. Niistä kuultaa läpi kappaleiden syvällinen tuntemus ja ehdoton eläytyminen. Voidaan siis todella puhua tulkinnoista. Vuosien mittaan Bibbin ääni on muuttunut rosoisemmaksi, siinä on sopivaa karheutta, ja äänenkäytössä on entistä enemmän raakaa voimaa. Liekö Ericin paras Opus 3 -levy?
Ry Cooderin tapaan Eric Bibb on myös hifisti, joka arvostaa hyvää äänenlaatua. Opus 3:n hybridi SACD on taattua laatua, eikä Telarcinkaan äänessä ole valittamista. Tarkka kuuntelija huomaa Bibbin laulavan duettoa itsensä kanssa Take this hammer -laulussa. Mutta siinäkään Jan-Eric ei äänittäjänä kikkaile, kaikki kuulostaa niin luonnolliselta.
Moniin latteisiin, mauttomiin ja hajuttomiin, viikkotolkulla studiossa hierottuihin tekeleisiin verrattuna näille äänittäjille pitää nostaa hattua.
Mitä musiikkiin tulee Telarcia voi suositella menevämmän nykybluesin kuuntelijoille, Opus 3:a hartaamman bluesin ystäville. Olen varma että kaikki Lightnin` Hopkinsin ystävät pitävät Blues, Ballads & Work Songs -levystä. Kuunnelkaapa aluksi vaikka Goin` Down Slow.
P.s. Sorry! Seitsemän päivää -osio oli unohtua. Eric Bibb on muuttanut Suomeen! Hän asuu nykyään Kirkkonummen Veikkolassa Australiasta löytämänsä suomalaisperäisen rakastettunsa Sari Angelika Matinlassin kanssa. God bless them.
Kommentointi suljettu.