Ensimmäisten kappaleiden piano ja jouset kutovat haikeantoiveikkaan verkon, jolta seuraavien maisemien vertikaalikarismat ja horisontaaliutopiat pomppaavat lentelemään energiseen ilma-akrobatiaan vibrafonisateenkaarien ja syntikkapilvien kera.
Levyllä vieraillaan myös talvisissa tunnelmissa kellojen, perkussioiden ja kitaran kaikuessa ympäri rauhaisaa maalaismaisemaa. Olotilat ja rytmit vaihtelevat pohdiskelevasta takan äärellä oleilusta energisiin rekiajeluihin. Jouset ja kitara tökkäisevät aina välillä vauhtia ja paatosta mukaan menoon.
Taustan ääniverhot muovautuvat jonkinlaiseksi suomalaisjapanilaiseksi hybriditunnelmaksi, sekoitukseksi haikeutta ja toivoa, meditaatiota ja rientoa kohti horisonttia. Tuntuu kuin vierailtaisiin välillä myös 1980-luvun viattomissa ja iloisissa tunnelmissa.
Rauhaisat pianotunnelmat lähettivät kuulijan aluksi matkalle ja toivottivat taas takaisin sieltä jostain. Itse lopetan levyn kuuntelun viimeisen kappaleen loputtua, enkä kuuntele levyn loppuun piilotettua jammailuversiota, sillä se sekoittaisi omat tunnelmani. Mutta toisaalta, ehkäpä se toimii joillakin energiapaukkuna tuon kaiken tunnelmoinnin jälkeen.
Matka Suomen, Japanin, kasarimusavideoiden ja joulumaisemien läpi? Oujea! Tämä on oikeasti hienoa kuunneltavaa ja levy löytää kaiken sen, joka saa minut hymyilemään. Levystä tulee hyvä mieli, joten mistään masentelualbumista ei ole kyse, vaikka surullisista ihmisistä nimessä puhutaankin.
Arttu Takalo kertoo levyn nimestä ja levystä medialle näin:
”Sana ”sad” ei tässä kohdin mielestäni tarkoita niinkään surullista, kuin lohdullista, haikeaa, mietiskelevää ja kaipaavaa.”
”Songsforsadpeoplen kappaleet ovat syntyneet melko pitkällä aikavälillä. Levyn nimi on pyörinyt jo vuosia mielessäni. Nyt tuntui, että oli oikea hetki tehdä ja julkaista nimenomaan tämä levy. Itse olen levyyn hyvin tyytyväinen ja tuntuukin siltä, että tämän levyn myötä saatan loppuun tietyn ajanjakson ja suljen lopullisesti joitakin ovia takanani.”
Kommentointi suljettu.