Perjantaina kotomaisiin teattereihin saapunut Kon-Tiki on helposti soljuva elokuva, joka sisältää lämmintä kuvausta puolen vuosisadan takaisesta maailmasta ja miesten seikkailusta merellä jännittävine hetkineen ja mereisine otuksineen. Thor Heyerdahlin ja Kon-Tikin tarina on varmasti monelle tuttu, mutta elokuva on yhtä nautittava tunsi tarinan ennalta tai ei.
”Oikeasti uljaita ja
rohkeita tyyppejä.”
English interviews at the bottom of the page.
Elokuva noudattaa hyvin alkuperäisiä tapahtumia, jokusen tehdyn muutoksen tuodessa siihen lisää energiaa ja jännitettä. Samalla se innostaa tutustumaan myös alkuperäiseen tarinaan. On mykistävää, että nuo henkilöt olivat ihan oikeasti uljaita ja rohkeita tyyppejä, elokuvan hahmojakin kovempia. Elokuvan pääpaino on itse meriseikkailulla, mutta hahmojen persoonia ja sisäisiä pohdintoja on myös tuotu esiin hienovaraisesti.
Visuaalit ovat todella vaikuttavat ihan maailmanlaajuisesti, ei pelkällä pohjoismaisella skaalalla. On kuin katsoisi ehtaa korkealaatuista dokumenttia huimine otoksineen niin veden alla kuin pinnan yläpuolella. Abbey Road -studioilla äänitetty Lontoon filharmonisen orkesterin pauhu toimii saumattomasti elokuvan kanssa ja monipuoliset kuvakulmat sekä äänimaailma tuovat entisajan maailman lähelle ja saavat tuntemaan meren suuruuden sekä lautan pienuuden.
Pinnallisesti Piin elämä -vertauksilta ei varmaan voi välttyä, vaikka tarinat ovat erilaiset ja vertailu on tavallaan turhaa. Kon-Tikissä maisemat ja otukset ovat lähempänä oikeaa elämää, kun taas kuukautta myöhemmin ilmestyneestä Piin elämästä löytyy maagisempia hahmoja. Jos Piin elämä on huima satukirjatarina, niin Kon-Tiki on komea dokumentti aitoine maisemineen.
Kon-Tiki on tarina omapäisyydestä, seikkailunhalusta ja siitä, mikä on tuon kaiken hinta. Lempeistä tuokioista ja sähköistävistä hetkistä koostuva perinteinen seikkailu näyttää katsojalle moninaisia maisemia ja rohkeita ihmisiä – ja kaikki tuo on totta. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.
Kuvat: Satu Jäske (haastattelukuvat) ja Atlantic Film (otokset elokuvasta)
Kon-Tiki traileri:
Elokuvan jo katsoneille efektiherkuttelua yli yhdeksän minuutin verran. Complete VFX breakdown of the movie:
Tiedot:
KON-TIKI
Levittäjä: Atlantic Film
Ensi-ilta: 19.04.2013
Pituus: 118 min.
Ohjaus: Joachim Rønning & Espen Sandberg
Käsikirjoitus: Petter Skavlan
Näyttelijät: Pål Sverre Hagen, Anders Baasmo Christiansen, Gustaf Skarsgård, Odd-Magnus Williamson, Tobias Santelmann, Jakob Oftebro
Keskustelin Suomessa piipahtaneiden viiden charmantin norjalaisen kanssa elokuvasta ja sen taustoista sekä luonnonsuojelusta. Haastattelussa käsikirjoittaja Petter Skavlan, tuottaja Aage Aaberge, näyttelijät Tobias Santelmann ja Anders Baasmo Christiansen sekä Heyerdahlin poika, meribiologi ja Kon-Tiki -museon hallituksen puheenjohtaja Thor Heyerdahl nuorempi. Haastatteluissa käsitellään myös elokuvan tapahtumia, joten jos haluat katsoa elokuvan täysin neitseellisenä, tule lukemaan loput leffassa käynnin jälkeen.
Ensimmäisinä vuorossa käsikirjoittaja Petter Skavlan ja tuottaja Aage Aaberge.
Oliko tarinan ja kirjan siirtäminen elokuvaksi vaikeaa?
Petter Skavlan: ”Tämä elokuvakäsikirjoitus ei perustu suoraan kirjaan. Mutta se oli vaikeaa, jo elokuvaoikeuksien saamisesta alkaen. Tuottaja sai vihdoin oikeudet ja sitten käsikirjoittaja käsikirjoittajan perään yritti parhaansa. Thor Heyerdahl oli vielä elossa ja hyvin hankala, käsikirjoitus kuului hyväksyttää hänellä, eikä hän hyväksynyt mitään!” [nauraa]
”Kun he olivat luovuttamaisillaan englanniksi kirjoittavan pohjoismaisen käsikirjoittajan löytämisen suhteen – alkuperäinen idea oli tehdä elokuvasta englanninkielinen – he löysivät minut lontoolaisen agenttini kautta. Suuntasin Teneriffalle, jossa Thor asui. ”No niin, kolme on yrittänyt ja epäonnistunut. Nyt on pakko ystävystyä miehen kanssa.” Ja meistä tuli ystäviä! Asiaa auttoi, että hän sai tietää minunkin purjehtivan ja ymmärtävän miten juttu toimii.”
”Tajusin, ettei tämä elokuva voi kertoa vain niistä kolmesta kuukaudesta lautalla. Hän halusi sen olevan enemmän, eikä kertovan pelkästään siitä onnistumisesta. Joten elokuva käsittelee kolmen kuukauden sijaan yhteensä kymmenen vuoden tapahtumia. Se alkaa kuherruskuukaudesta Fatu Hivalla, jossa hän saa sen idean, ja elokuva päättyy siihen, kun hän joutuu uhraamaan avioliittonsa todistaakseen teoriansa. Siitä löytyy sekä onnistuminen että sen hinta. Thorilla oli aina huono omatunto siitä, miten hän kohteli Liviä ja hän näki tämän keinona antaa Liville sen kunnian, joka hänelle kuuluu.”
”Kun ratkaisu – jota niin moni oli jo yrittänyt etsiä – löytyi, oli loppu helppoa. Toki siksikin, että kun rupesin kirjoittamaan käsikirjoitusta, oli Thor jo kuollut!” [vitsailee lämpimästi]
Onko elokuvan lauttamatka miten totuudenmukainen?
”Kaikki, mitä siinä tapahtuu, tapahtui oikeastikin. Jotkin asiat olivat vielä isommassa asemassa oikealla matkalla… Esimerkiksi kun elokuvassa pyydystetään yksi hai, oikeassa elämässä niitä oli neljätoista. Ja myrskyt olivat varmasti yhtä pahoja. Mutta kun tiivistää kolmen kuukauden tapahtumat noin tunnin pituiseen elokuvaosuuteen, niin täytyyhän siinä tehdä erilaisia ratkaisuja.”
Aage Aaberge: ”Ja draamaelokuvassahan kaikki on todellisuutta suurempaa, valashai on pari metriä pidempi ja sitä rataa. Se on osa draamaa!”
Elokuvassa on valtavasti vaikuttavia efektejä, jotka kaikki näyttävät ja kuulostavat todella realistisilta. Oliko niiden yhdistäminen vaikeaa?
”Todellakin. Elokuva kuvattiin 4K RAW -formaatissa kahdella kameralla, joten käsiteltävää materiaalia oli ihan uskomaton määrä. Editointiaikaa piti pidentää kahdella kuukaudella. Ja kun se oli valmista, jäljellä oli vielä 500 kohtausta vihreän taustan kera, ilman haita, valashaita ja muita. Siinä vaiheessa mukaan tuli neljä eri firmaa, jotka tekivät tietokonegrafiikat, kaksi Tukholmasta ja kaksi Oslosta. Me näimme valmiin elokuvan vasta kaksi kuukautta ennen ensi-iltaa.”
Kestikö näyttelijöiden valinta kauan?
”Ohjaajat halusivat Pål Sverre Hagenin esittämään Thor Heyerdahlia, sillä he olivat tutustuneet mieheen jo Max Manus -elokuvaa tehdessä. Se oli heti selvillä, mutta viiden muun kanssa oli vaikeampaa. Uskoisin, että jokainen norjalainen sopivan ikäinen näyttelijä tuli koe-esiintymään sen 2-3 kuukauden aikana. Se oli täysi painajainen ja lopulta parahdin: ”Päättäkää, ei tätä elokuvaa päästä muuten tekemään!” Näyttelijät valittiin lopuksi, ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. He myös ottivat riskejä valiten joitakin näyttelijöitä, jotka eivät koskaan aiemmin olleet näytelleet elokuvassa.”
Skavlan: ”Thorin ja Livin näyttelijät näyttävät muuten alkuperäisiltä henkilöiltä, mutta muut eivät muistuta esikuviaan, mutta hekin ovat onnistuneet löytämään hahmojensa sisimmän. Yhden miehistön jäsenen leski tuli katsomaan elokuvaa, ja vaikka näyttelijä ei muistuttanut ulkoisesti ollenkaan hänen miestään, häntä kosketti se olemus ja sielu, jonka olimme saaneet mukaan.”
”Ja totta kai elokuva, jonka teossa meni 16 vuotta, on vaikea. Meillä oli esimerkiksi hienoja ohjaajia ja käsikirjoituksia, mutta ei rahoitusta. Ja sitten Aage tulee mukaan ja kaapii rahoituksen kasaan 23 eri lähteestä!”
”Totta kai elokuva,
jonka teossa meni
16 vuotta,
on vaikea.”
Aaberge: ”Ja elokuvaa kuvattiin kuudessa eri maassa. Piti kuljettaa koko kuvausryhmä, tekniikka ja ihan kaikki… Meillä taisi kulua 8 miljoonaa Norjan kruunua pelkästään matkustamiseen.”
Eli elokuvan teko oli ihan yhtä rankka homma kuin Kon-Tikin matka itsessään?
”Totta.” [nauraa]
Budjetti taisi olla huima, kun kaikki näyttää niin hyvältä?
”Tämä on kaikkien aikojen kallein norjalainen elokuva. Normaalin norjalaisen elokuvan budjetti on noin 15 – 20 miljoonaa Norjan kruunua, mutta tähän kului 100 miljoonaa.”
Skavlan: ”Elokuva sai Golden Globe ja Oscar -ehdokkuudet, elokuva näytetään nyt 700 venäläisessä teatterissa, ja täällä sinä kerrot, että tämä on paras näkemistäsi elokuvista tänä vuonna. Tarkoitan, että olemme onnistuneet tavoittamaan ihmiset. Eikä elokuvaa katsoessa ajattele, että kappas, tämä on norjalainen… Tämä on kansainvälinen elokuva. Norjalla on todella pieni osa elokuvassa, elokuva kertoo altavastaajan sitkeydestä, auktoriteettien kyseenalaistamisesta, kaikkia koskettavista aiheista. Ja ihan puhtaasta seikkailusta!”
Aaberge: ”Mielestäni elokuvalla on myös iso arvo kaikin tavoin. Ohjaajat päättivät kuvata sen cinemascopella, elokuvamusiikki äänitettiin Lontoossa Abbey Road -studioilla Lontoon filharmonisen orkesterin kanssa ja niin edelleen. Kaikki tässä elokuvassa on korkealaatuista.”
Skavlan: ”Ja se koskettaa laajaa yleisöä, lapsille se on seikkailuelokuva, 75-vuotiaalle vanhalle miehelle se tuo muistoja nuoruudesta. Norjassa elokuvaa kävi katsomassa 900 000 ihmistä, se siis alle 5 miljoonan asukkaan maassa. Tuo näyttää sen, että elokuva tavoittaa ison yleisön, isoisä lähtee mielellään lapsenlapsensa kanssa katsomaan elokuvaa. Ihan mahtava juttu.”
Seuraavana vuorossa näyttelijät Tobias Santelmann ja Anders Baasmo Christiansen:
Miten valmistauduit rooliisi?
Tobias Santelmann: ”No, kaikki norjalaiset tuntevat tarinan, me olemme kasvaneet Thor Heyerdahlin ja Kon-Tikin ääressä. Joten, itse tarina on tuttu. Lisäksi monet henkilöistä ovat kirjoittaneet elämästään, kuten myös minun hahmoni Knut Haugland, jolla oli mahtava elämä jo ennen Kon-Tikiäkin.”
”En ole aiemmin näytellyt historiallista henkilöä, joten tämä oli ihan uusi kokemus. Luin heistä, miten he keskustelivat keskenään, mitä ajattelivat toisistaan ja muuta sellaista, jota ei elokuvakäsikirjoituksesta löydy, mutta jotka ovat hyödyksi. Me päästään tavallaan käsiksi heidän ajatuksiinsa. Mutta tietenkin jossain kohtaa täytyy siirtyä käsikirjoituksen ja elokuvan ääreen.”
”Vuosi sitten, kun elokuva sai Norjan ensi-iltansa, minun täytyi lukea Knutin elämäkerta uudestaan, sillä en enää muistanut mitä hänelle tapahtui oikeasti ja mikä oli elokuvaa.”
Eroavatko elokuvan hahmot paljon oikeista henkilöistä?
Anders Baasmo Christiansen: ”Minun hahmoani, Herman Watzingeria, muutettiin paljon, käännettiin käytännössä ihan nurinniskoin. Mies oli henkisesti voimakkain, hän oli insinöörinä vastuussa lautan rakennuksesta ja hän oli Thor Heyerdahlin oikea käsi. Hän oli pitkä ja tumma ja oli harrastanut juoksemista nuorempana. Kuten huomaat, miehestä ei haluttu kopiota, vaan haluttiin jotain ihan muuta.”
”Haluttiin, että yksi jätkistä toimisi yleisön äänenä ja olisi se, joka kyseenalaistaisi kapteenin mielenterveyden, kysyisi josko tämä olisi ihan vähäsen vaarallista ja pohtisi, että loppuuko kaikki hyvin. Tarina on tunnettu ympäri maailman, joten kaikki tietävät kyllä miesten pääsevän päämääräänsä, joten elokuvaan tarvittiin lisäjännitystä – ja minun tehtäväni oli järjestää sitä.”
Miten norjalaiset reagoivat hahmoosi?
”900 000 rakasti ja Herman Watzingerin tytär vihasi sitä, tietenkin!” [nauraa]
”Se herätti keskustelua ensi-illan aikoihin, ”Kansallissankareihin ei saa koskea!” ja sitä rataa. No, minun hahmoni voitaisiin muuttaa mieheksi, joka on Knutiakin kovempi ja sitten kaikki olisivat vain: ”Heipähei, kaikki menee hyvin, ei mitään ongelmia.”, eikä olisi ketään pelastettavana. Tosin Watzingerin mereen putoaminen on tositarina, hän tippui mereen yrittäessään pelastaa makuupussia tai jotain. Siitä ei ole tietoa, oliko tuolloin haita lähettyvillä vai ei. Mutta lautta liikkui nopeasti eteenpäin, joten Knutin täytyi pelastaa Herman.”
Santelmann: ”Se oli yksi Thor Heyerdahlin hirveimmistä kokemuksista. Hän ei osannut uida, joten hän ei voinut lähteä pelastamaan Herman Watzingeriä. Mutta hän tiesi, että jos Herman nyt hukkuu, kaikki on menetetty. Joten se oli merkittävä hetki Thor Heyerdahlin elämässä.”
Christiansen: ”Retki olisi epäonnistunut, tietenkin, jos kaikki eivät olisi tulleet perille. Ja kuka tietää olisiko Thor Heyerdahl ollut oma itsensä enää sen jälkeen.”
Mitkä ovat teidän lempikohtauksenne?
Santelmann: ”Yksi suosikeistani on se viimeinen kohtaus, jossa ollaan Malediiveilla juhlimassa perillepääsyä. Innostus ja juhlamieli oli kaikki totta, sillä olimme tehneet duunia kuukausia ja kokeneet tämän seikkailun. Ja kun viimeinen setti olisi purkissa, se olisi siinä. Se oli monella tapaa merkittävä kohtaus.”
Christiansen: ”Muistan, miten käyttäydyin tosi lapsellisesti sen viimeisen kohtauksen jälkeen. Oltiin kuvattu nelisen kuukautta putkeen ja minä olin huonolla tuulella auringonpolttamien ja semmoisten vuoksi. Se oli viimeinen kohtaus, enkä mielestäni tehnyt hyvää työtä. Ja se kaikki loppui niin yhtäkkiä. Parahdin: ”Ei, ei, ei tämä saa loppua näin. Kuvataan lisää!” Kuvausten loppuminen tuntui vähäsen surulliselta.”
”Oikean elämän Kon-Tiki -miehistön kaveruus oli kivenkova, heistä tuli elinikäisiä ystäviä. Ja me kuusi näyttelijää tulemme myös olemaan aina ystäviä. Tuo meidän ystävyytemme on yksi ikimuistoisimmista asioista tässä projektissa. Koko kokemus oli koskettava, todella erityinen. Kemiat toimivat ja ilmapiiri oli rento. Ja se on tärkeää, hyvät näyttelijävalinnat tekevät ohjaamisesta helppoa.”
Mitenkäs kuvaaminen sujui?
Santelmann: ”Iso osa kuvattiin ulkona altaassa. Mutta myös teatterissa näytelleinä olemme tottuneet olemattomien asioiden kanssa näyttelemiseen. Siinäpä sitten esitettiin, että olimme aavalla merellä, vaikka oltiinkin parkkipaikalla 20 maltalaisen miehen seurassa, jotka raapivat perseitään tupakkatauolla. Sen kanssa piti vain pärjätä.”
”Mutta oltiin myös Välimerellä, jossa kuvattiin merellä kolme – neljä viikkoa. Sitä ei ole varmaan aiemmin tehty. Pidin siitä valtavasti, täydellinen unelmatyö!”
Christiansen: ”Näyteltiin ja rentouduttiin lautalla. Mahtavaa. Mutta ohjaajat taisivat olla aika tuskissaan ja joutuivat rehkimään. Kääntävät katseensa ja yhtäkkiä aurinko onkin siirtynyt väärään kohtaan, tai lautan takaa siintää maa… Se oli haastavaa.”
”Yhtenä päivänä oli vuorossa helikopterikuvaukset ja me saimme purjehtia lautalla ihan oikeasti. Me kuusi ja vielä yksi ammattilainen. Lautan ja meren voiman pystyi tuntemaan.”
Santelmann: ”Silloin tuulikin. Kolme tuntia me vain purjehdimme Kon-Tikillä, uimme ja pelleilimme. Esitimme tekevämme kaikenmoista tärkeää, liikuttelimme tavaroita ympäriinsä, pitelimme köysistä kiinni näyttäen tosi tärkeiltä. Se oli hauska päivä!”
Christiansen: ”Oletko nähnyt sen kuvauksellisen kuvan Kon-Tikistä auringonlasku takanaan, yksi mies hyppäämässä mereen? Se on Tobias!”
Santelmann: ”Ohjaajien kanssa kommunikointi oli tosi vaikeaa. He olivat helikopterissa ja me alhaalla lautalla, vetämässä lonkalta. Radiopuhelimia ei voitu käyttää, ohjaajat lähettivät tekstiviestejä hytin sisällä olleelle tyypille: ”Nyt voitte taas uida.” ”Pois vedestä!” ja niin edelleen.”
”Ja sitten ohjaajan kännykästä loppui akku. Hän olisi halunnut kuvata pitkän kohtauksen helikopterista ilman, että olisimme vedessä, emmekä me tienneet sitä. Kaikki oli täydellistä, aurinko oli lautan takana… just hyvin! Ja sitten tulee joku typerä näyttelijä, ”Jippiiii!”, ja hyppää veteen. Eeeei! Ja uusiksi meni. Se oli vähäsen haastavaa, mutta meillä oli todella hauskaa!”
Christiansen: ”Tosi hienoa, pelkästään tuosta jutteleminen saa hyvälle tuulelle. Noita aikoja on kiva muistella. [laulaa] ”Summer of 2011!””
Piditte varmaan myös lopputuloksesta?
Santelmann: ”Kyllä! Tarina on eeppinen ja elokuvan budjetti on Skandinavian mitalla valtava. Meille Norjassa se oli kaikkien aikojen suurin elokuvaprojekti, vaikka toki Amerikassa tämä katsottaisiin pieneksi budjetiksi. Mutta Amerikassa olivat todella vaikuttuneita siitä, että saatiin näin iso elokuva niin pienellä rahoituksella.”
”Kuulemani mukaan Hollywoodin erikoistehosteasiantuntijat ovat kirjoittaneet blogeissaan vaikuttuneina, että tämä olisi kaikkien aikojen paras elokuvahai. Siinä on todellakin aihetta ylpeyteen. 30 vuotta sitten ei ollut hyvää kuvaa merenelävistä, mutta nykyään hyviä tallenteita löytyy paljon ja tiedämme miltä ne eläimet näyttävät. Joten erikoistehosteita tehdessä täytyy eläimistä saada täysin aidon näköisiä. Eikä se ole helppoa.”
”Siellä me uimme meressä ja esitimme pelkäävämme haita, toivoen että lopputulos olisi hyvä. He sanoivat: ”Me saadaan se aikaan. Sitä ei ole vielä nähty norjalaisessa elokuvassa, mutta me tehdään se.” Ja meidän täytyi vain luottaa heidän sanaansa. Se lopputulos oli todella vaikuttava.”
”Kaikista elokuvan eläimistä ainoastaan papukaija oli aito (papukaijan veteenputoamiskohtausta lukuun ottamatta), muut tehtiin tietokoneella.”
”Itsemurha? Se oli mielestäsi itsemurha?!”
Papukaijaressu. Sen itsemurhakohtaus oli koskettava!
”Itsemurha? Se oli mielestäsi itsemurha?!”
Seuraavaksi, Thor Heyerdahlin poika, Thor Heyerdahl Jr.
Mitä olet mieltä elokuvasta, onko se hyvä tulkinta?
”Alkujaan olin hyvin skeptinen, samoin kuin isäni. Siinä on kuitenkin kyseessä yksityiselämämme, joten epäröimme. Isäni kolmas vaimo ja käsikirjoittaja Petter Skavlan saivat isäni uskomaan, että elokuvasta tulee hyvä. Isäni myöntyi, mutta itse pysyin skeptisenä, mutta toki olin valmis yhteistyöhön. En tietenkään tappelisi vastaan, sillä pitäähän siitä saada paras mahdollinen kun se kerran tehdään.”
”Lupasin vastata rehellisesti kaikkiin kysymyksiin, annoin arkistomme, yksityiset kirjeemme, kuvat, videot ja muut heidän käyttöönsä, mutta en halunnut ottaa mitään vastuuta elokuvan teosta. Tein yhteistyötä paljon isääni näyttelevän Pål Sverre Hagenin ja äitiäni näyttelevän Agnes Kittelsenin kanssa. Vietimme yhdessä tunteja ja he tutkailivat ilmeitäni ja eleitäni, sillä olenhan vanhempieni aikaansaannos. He kyselivät miten isäni reagoi tiettyihin tilanteisiin, millainen äitini oli ja niin edelleen. Joten autoin osaa aktiivisesti, mutta en ottanut vastuuta.”
”Jos kysyisit, mitä mieltä isäni olisi ollut elokuvasta, uskon voivani sanoa, että hän olisi ollut vähän ujo ja kiusaantunut jouduttuaan noin yleisön eteen, mutta hän myöntäisi tunnistavansa itsensä elokuvasta, ja hän olisi ollut tyytyväinen. Olen täysin varma siitä. En olisi täällä isääni edustamassa, jos en uskoisi että hän olisi pitänyt elokuvasta.”
”Kun elokuva oli sitten valmis, en aluksi halunnut nähdä sitä. Sitten tajusin, että pakkohan se on, sillä kaikki tulisivat kysymään mielipidettäni. Katsoimme elokuvan perheen kesken yksityisnäytöksessä ja minä olin vaikuttunut, yllättynyt ja tyytyväinen. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen!”
”Pelkäsin elokuvan
tulevan liian lähelle,
ja tulihan se.”
”Minulla oli onnellinen lapsuus ja en halunnut elokuvan mustaavan muistojani. Pelkäsin elokuvan tulevan liian lähelle, ja tulihan se. On haastavaa pitää elokuva ja omat henkilökohtaiset muistoni erillään, mutta kyllä minä siihen kykenen.”
”Eniten minua elokuvassa ilahduttaa se, miten vanhempani on siinä kuvattu. Se on tehty kunnioituksella, hienotunteisesti ja se pääsee hyvin lähelle todellisuutta. Minulla on hyvät muistot vanhemmistani, minulla oli ihana äiti ja mahtava isä, vaikka hän olikin itsekeskeinen ja sitä rataa. Mutta kokonaisuutena olen erittäin onnellinen siitä, että hän oli isäni. En vaihtaisi isääni kehenkään.”
”Vanhempani erosivat, mutta se on hyvä asia myös. Äitini oli ihan yhtä iso persoona kuin isänikin, itse asiassa olen ylpeämpi siitä, että olen äitini poika. Äitini ei kestänyt olla sivuroolissa, isäni geishana. Joten hänellä ei ollut valinnanvaraa. Avioero korjasi heidän välinsä tavallaan, he olivat erittäin hyviä ystäviä koko loppuikänsä!”
”Ja sitten muista elokuvan hahmoista, he ovat kaikki kuvitteellisia. Kaikki on hyvin tehtyä, paitsi ehkäpä Herman Watzingerin rooli. Hänet kuvataan mielestäni pelkurina. Hän edustaa sitä keskivertoihmistä pelkoineen. Rooli on tehty keskivertoihmiselle samaistuttavaksi. Mutta en pidä siitä, että valitsivat siihen rooliin Herman Watzingerin, tuon olisi kuulunut olla joku tyyppi geneerisen nimen kera. Tuo oli vähäsen kurja juttu, mutta se on korjattu lopputeksteissä, jossa sanotaan, että elokuvan hahmoilla ei ole mitään yhteyttä oikean elämän ihmisiin, varsinkaan Herman Watzingerin tapauksessa.”
”Tämä on tietenkin oma tarinansa, mutta se on kuitenkin niin lähellä dokumenttia kuin vain voi päästä. Kaikki elokuvassa nähty tapahtui, pieniä taiteellisista tai dramaturgisista syistä tehtyjä muutoksia lukuunottamatta. Se kaikki tapahtui joko juuri tuolla tavoin tai ainakin melkein. Toivon, että se vetoaa yleisöön.”
”Mutta kun näet elokuvan, sinusta tuntuu, että kaikki oli todella dramaattista, draama toisensa perään. Tarinat ovat totta, hait, valashai, mies yli laidan, rankka rantautuminen riutalle – kaikki tuo tapahtui. Mutta siinä välissä aurinko paistoi, miehet ottivat aurinkoa, he kalastivat, he soittivat kitaraa ja heillä oli helvetin hauskaa. 101 päivää lomaristeilyä. Isästäni oli mahtavaa päästä eroon rahaongelmista, perhevelvollisuuksista, riidanhaluisista tiedemiehistä ja kaikesta muusta.”
”Poikani seurasi Kon-Tikin reittiä seitsemän vuotta sitten Tangaroa-retkikunnan matkalla. Hän sanoi samaa, kyseessä oli lomareissu, asioita tietenkin tapahtui, he näkivät valkohain ja kokivat pari myrskyä. He eivät rantautuneet keskelle riuttaa, sillä heillä oli lankkuja tukkien välissä toimimassa kölinä, joten he pystyivät ohjaamaan lauttaa. He purjehtivat riutan ympäri ja rantautuivat suoraan laguunin rantaan. ”Mitä, loppuiko se jo? Haluan jatkaa Australiaan asti!”, sanoi poikani.”
”Mutta tuota kuvaa ei elokuvasta saa, se on draamaa alusta loppuun. Totta kai, kun teet elokuvaa, täytyy sen käsitellä niitä jännittäviä tapahtumia, joten tarina vääristyy sillä tavoin.”
”Odotamme jännittyneinä mitä suomalaiset elokuvasta pitävät.”
”On aika hassu juttu. Isäni on aina ollut suosittu Ruotsissa, isolta osin myös ruotsalaisen miehistön jäsenen Bengt Danielssonin ansiosta. Mutta nyt tämä elokuva on ollut suuri menestys Tanskassa, mutta ei Ruotsissa.”
Mikä mahtaa olla isäsi perintö jälkipolville?
”Hänen perintönsä lienee, että älä kunnioita liikaa auktoriteetteja ja vakiintuneita ajatuksia, jos uskot sinulla olevan hyvän idean ja uskot olevasi oikeassa, luota itseesi ja koita onneasi. Usko itseesi enemmän kuin vastustajiisi.”
”Ja lisäksi. Kon-Tikillä oli viisi urheaa norjalaista ja ruotsalainen. Se toimi hyvin ja he kaikki olivat ystäviä loppuikänsä. Ra ja Tigris retkikuntien matkoille isäni – norjalainen, mutta vielä enemmän maailmankansalainen – otti kansainvälisen miehistön. Heillä ei ollut edes yhteistä kieltä, kaikki eivät edes osanneet englantia. Ja ne olivat menestyksiä. Ja miksipä ei? Teillä voi olla eri taustat ja uskomukset, mutta jos teillä on yhteinen päämäärä, niin te pystytte tekemään yhteistyötä saavuttaaksenne sen. Sillä ei ole väliä miten erilaisia olemme, meillä on yhteinen päämäärä ja se on rauha ja järjestys. Kansainvälinen yhteistyö on myös tärkeää.”
”Ja kolmanneksi, hän kiinnitti maailman huomion merten saastumiseen. Se on myös erittäin tärkeää. Hänen tiedostamisensa siitä, miten nykyihminen tuhoaa ympäristönsä, jota ilman ei voi elää.”
”Ja kerronpa esimerkin siitä, miten tunnettua nimeä voi käyttää päämääriensä tavoittamiseen. Työskentelin tiedemiehenä, meribiologina, Bergenin merentutkimuslaitoksessa. Olin vastuussa tietojen keräämisestä öljysaasteen määrästä maailman merissä, joka oli silloin aikamoinen. Laskimme, että maalta ja tankkereista valui mereen noin 10 miljoonaa tonnia. Meillä oli kaikki tiedot, meillä oli raportteja, eikä ketään kiinnostanut. Tiedemiehet lukivat raporttimme, eikä siitä seurannut mitään.”
”Ja täällä isäni seilailee kaislalaivallaan keskellä Atlanttia hampaitaan pesten ja huomaa ällötyksekseen öljytahran hammasharjassaan. Hän valittaa asiasta Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerille ja hänet kutsutaan YK:n, USA:n kongressin ja kaikenmoisten muiden tahojen kuultavaksi. Siitä seurasi poliittinen haloo, joka johti merten saastumista käsitteleviin kokouksiin ja ongelma korjattiin. Öljyvahinkoja tapahtuu vieläkin, mutta isoin ongelma on nyt hoidettuna.”
”Täällä minä ja kanssatutkijani yritämme ammattilaisina tiedottaa asiasta, eikä kukaan kuuntele. Ja tuolla isäni, tässä asiassa täysi amatööri, huomaa öljytahran hammasharjassaan ja koko maailma järkkyy. Isäni oli mestarillinen käyttämää tunnettua nimeään hyväksi osa-alueilla, joissa hän oli täysin kokematon.”
”Jos nimesi tunnetaan, voit käyttää sitä hyväksi ja tehdä paljon hyvää!” [nauraa]
I interviewed these five charming Norwegians when they visited Finland, we talked about the movie, the real events and nature conservation. Screenwriter Petter Skavlan, producer Aage Aaberge, actors Tobias Santelmann and Anders Baasmo Christiansen and Thor Heyerdahl’s son, marine biologist and the chairman of Kon-Tiki Museum, Thor Heyerdahl Jr.. The interviews contain discussion about the movie events, so if you want to keep your movie experience totally pure, read the interviews after you’ve seen the movie.
First up, screenwriter Petter Skavlan and producer Aage Aaberge.
Was it difficult to translate the story and the book into a movie?
Petter Skavlan: ”This is an original screenplay and it’s not based on the book. But it was very difficult, even to get the rights to the film. When the producer finally got the rights, several screenwriters had a go. Thor Heyerdahl was alive then and he was very difficult. He had managed in his contract to get script approval, so he approved nothing!” [chuckles]
”Finally, when they were about to give up and wondered if there is a Scandinavian screenwriter who writes in English – because this was in its conception an English language film – they found me through my agent in London. I decided to go to Tenerife where Thor lived thinking: ”Now, three have tried before me. I have to make friends with this man.” And we became friends! He saw that I too have sailed and realised that I understand the dynamics of men on a boat.”
”I realised that this can’t be a film which is only about the three months on a raft. He wanted it to be about something more, something bigger and not only about success. So, instead of three months, we opened it up to be ten years; it starts with a honeymoon with his wife at Fatu Hiva, where he conceives the idea of Pacific migration and it ends with him sacrificing his marriage to prove the theory. There you have both the success and the price he paid. He, Thor, had a bad conscience for the rest of his life about how he treated Liv, and he saw that this way Liv could get the credit she deserved.”
”After finding the solution – which so many had tried to find before – it was easy to write. Obviously also because when I wrote the screenplay, Thor had already passed away!” [jokes warmly]
How do the travel part of the movie relates to the real events?
”Everything that happens on the raft, happened in reality. Some of it happened much more than we showed… When we show them picking one shark out, in reality they took 14 sharks out of the ocean. And the storms were probably as bad as the ones we had in the movie. But when you take three months and compress it down to an hour, which is probably how long the raft journey is in the movie, obviously you are going to end up cutting corners and making cut & paste assembly of the scenes and such.”
Aage Aaberge: ”And when in drama, everything is bigger than in reality, the whale shark is couple of meters longer and so on. That’s a part of the drama!”
The movie has a huge amount of impressive sound effects and visuals. It all looks ultra realistic. Was it hard to stitch all of it together?
”Yes, it was. We shot the film with two cameras in 4K RAW format, so we had a tremendous amount of material to edit. We had to expand the editing time for two months. And when we had finished editing, there were 500 shots with green screen, with no sharks, no whale sharks. Then we involved four different companies working with the computer graphics: two in Stockholm and two in Oslo. And we saw the finished film only two months before the release.”
Was it a long process to choose the actors?
”The directors were very clear on the leading part, for Thor Heyerdahl, because they had worked with him in Max Manus. So from the day one they wanted Pål Sverre Hagen as Thor Heyerdahl. But the five others, that was more complicated. I think every actor from Norway in the right age was auditioned. It took 2-3 months and for me it was a nightmare, I was: ”Now you have to decide or else we can’t start filming!” At the end, they made the decisions, and I’m very happy with the casting. They took some risks, choosing to bring in some actors who had no filming experience.”
Skavlan: ”Actors playing Thor and Liv really look like actual Thor and Liv, the other guys on the raft don’t really look like the ones who really did it, but they captured the spirit of them. We had a widow of one of them to come and see the movie, and even though the actor looked nothing like her husband, she was really moved because of the spirit we caught.”
”Obviously a movie that takes 16 years to make is difficult. We’ve had great directors and scripts, but we hadn’t been able to finance it. And then Aage comes and finances it from 23 different financial sources!”
”Everything in this has been difficult, I’ve been spending 12 years on the script, Aage has spent years with it, three directors have been trying to make it, all this. And then when you make it… it’s so incredibly satisfying that it’s a success! We feel that we’ve earned it.”
Aaberge: ”And you had to go to 6 different countries to shoot the film. You had to move the crew, the technique and everything… I think we had 8 million Norwegian kroner in the budget just for the travel expenses.”
Seems like making the movie was just as heavy as the Kon-Tiki voyage itself.
”That’s true.” [laughs]
The budget for this movie has had to be huge for it to look so flawless?
”It’s the most expensive movie in Norway ever. Normal Norwegian film costs about 15 to 20 million Norwegian kroner and this one cost 100 million.”
Skavlan: ”We’ve had a Golden Globe and an Oscar nomination, we are opening on 700 screens in Russia, you come in and you tell us that it’s the best film you’ve seen all year. I mean, we’ve struck something in someone. And when you see the film, you don’t sit and think, oh, this is a Norwegian film… No, it’s an international film. Norway plays a very little role in it, but what plays a big role is: against all odds, never giving up, questioning authority, all those universal topics. And plain old great adventure!”
Aaberge: ”I think the film has a high screen value all the way through. The directors chose to shoot it in cinemascope, we went to Abbey Road Studios in London to record the film music with London Philharmonic Orchestra and so on. Everything is high quality.”
Skavlan: ”It talks to a really wide audience, for the kids it’s an adventure film, for a 75 year old man it’s a memory of his youth. In Norway it sold 900 000 tickets, and that’s in a country with less than 5 million people. It just shows that it’s a cross section of the audience, a grandfather will take his grandchild to see the movie. It’s really great.”
Next up are actors Tobias Santelmann and Anders Baasmo Christiansen:
How did you prepare for this role?
Tobias Santelmann: ”Well, this is a story which every Norwegian knows, we are grown up with Thor Heyerdahl and Kon-Tiki. So, we already know the story. And many of the people involved have written biographies of themselves, like my character, Knut Haugland, who had a fantastic life even before the Kon-Tiki.”
”I’ve never done a role of a real life character, so it was a new thing. I read about them, how they spoke to each other, what they thought about each other and things that aren’t in the film manuscript, but which are good to have with you. We have their thoughts in a way. But of course at some point we have to go from that and go in to the manuscript and the movie we are making.”
”When we had the premiere in Norway almost a year ago, I had to read his biography again, because I couldn’t say which was our movie and which was his life.”
Are there many differences in the real life persons and the characters in the movie?
Anders Baasmo Christiansen: ”The character Herman Watzinger, which I play, was changed a lot, went upside down really. He was said to be the mentally strongest, he was the engineer who built the raft and was the right hand of Thor Heyerdahl. He was tall and dark, he was a sprinter in his youth. So you can see that they didn’t want a copy of him, but wanted something totally different.”
”They wanted one of the guys to be a representative of the audience, who asks if this is a little bit dangerous, is the captain a little bit crazy and how is everything going to turn out. The story is known around the world and everyone knows they will reach the land, so we had to create something to make it thrilling, that was my job.”
How did the Norwegian audience welcome your character?
”900 000 of them loved it and the daughter of Herman Watzinger hated it, of course!” [laughs]
”There was a little bit of debate about it around the premiere, ”Don’t touch the national heroes!” and so on. Well, you could take out my character and replace it with one who is tougher than Knut, and then they would all be: ”Hello, it’s all going to be fine, no problem here.”, and they wouldn’t have anyone to save. Although that is a true story, Watzinger did go overboard trying to save a sleeping bag or something, but we don’t know if there were any sharks around. The raft was moving fast, so Knut rescued Herman in real life as well.”
Santelmann: ”It was one of the worst moments of Thor Heyerdahl’s life when Herman Watzinger fell overboard, because he couldn’t swim or do anything. He knew that if we lose him now, everything will be ripped apart and ruined. So it was a big moment for Thor Heyerdahl.”
Christiansen: ”The mission would have failed of course, with not everyone coming home with everyone, and who knows if Thor Heyerdahl could have continued to be himself after that.”
What are your favorite scenes?
Santelmann: ”For me, one of the most favorites was the last scene we did, where we were in the Maldives and we celebrate that we made it. The cheering and the excitement we had about it was all real, because we’ve been working for several months and been on this adventure. We knew that when they say cut, we were done. It was a special scene to do in many ways.”
Christiansen: ”I remember that I acted like a child after that last scene. We had been filming for four months or so, I was in a bad mood because I had sunburns and so on. It was the last scene and I felt I hadn’t delivered. It ended so abruptly. And I kind of just went: ”No, no, I don’t want to finish like this! I want us to film more!” It felt a bit sorrowful to stop filming.”
”The friendship of the guys from real life Kon-Tiki became really strong, they were friends forever. And we six guys who did this will also be friends forever. The friendship of us six is the most memorable thing of this project. I’m touched by the experience, it was really special. The chemistry was amazing and the atmosphere was relaxed. That’s important, good casting is 90% of directing, they say.”
How did the filming go?
Santelmann: ”A lot of it was filmed in an outdoor tank. But we are theater actors too, so the one thing we do the most is pretend that things are there that are not. So to pretend that this is just ocean around us and just ignore that it is actually a parking lot with twenty Maltese guys having a cigarette, scratching their asses. It was a thing we had to work with.”
”But we were also in the Mediterranean, we were outdoors in the ocean filming for three or four weeks. That has never been done before, I think. I really liked it, it was a dream job!”
Christiansen: ”Acting and relaxing on the raft. It was great. But I think the directors were frustrated and had to work a lot. They turn around and suddenly the sun is in the wrong position, or you see a lot of land behind of the raft… So, it was challenging.”
”One day, when we were doing these helicopter shots, we could sail the raft for real. The six of us plus one, a pro. We really felt the energy of the raft and the sea.”
Santelmann: ”There was a good wind also that day. For three hours we just sailed the Kon-Tiki and got to swim and just play around. Pretending we were doing something on the raft, moving things around, holding ropes, looking important. That was a fun day!”
Christiansen: ”Have you seen the iconic picture of the Kon-Tiki raft in the sunset and one guy diving? That’s Tobias!”
Santelmann: ”It was really difficult to be in touch with the directors then. They were at the helicopter and we were down on the raft, having to improvise a lot. They couldn’t communicate with us with the walkie talkies, so we had to do it with mobile phones, they sent messages to the guy inside the hut: ”Now you can swim again.”, ”Stop swimming!” and so on.”
”Then the director’s phone battery died. He wanted to have a long helicopter shot without us diving into the water, and we didn’t get that message. Everything was perfect, the sunset was behind the raft… just perfect! And some stupid actor comes, ”Yippeeeee!”, and jumps into the water… Noooo! And we had to do it again. It was a bit challenging, but we had a lot of fun!”
Christiansen: ”It’s so great, just talking about this is putting us in a really good mood. It’s really nice to memorize about that time. [sings] ”Summer of 2011!””
I take it that you like the end result as well?
Santelmann: ”Yes, we do! The story is epic and the movie budget is huge in Scandinavian scale. For us it was the biggest film project ever in Norway, but of course in America it would be considered a low budget film. And they were really impressed in the America that we could do such a big film with so little money.”
”I’ve heard that the visual effects specialists in Hollywood have been blogging about the best movie shark ever and they’ve been really impressed. So, that’s something to be proud of. 30 years ago you couldn’t get good footage of marine animals, but now they have captured a lot of the underwater world and we know how it looks like. So now, when making the special effects they have to try to make it as good as the real thing. Which is extremely difficult.”
”We were swimming in the ocean and pretending to be afraid of the sharks, hoping that they will make it look good. They said: ”We are going to do it. You haven’t seen it before in the Norwegian film, but we are going to do it.” And we had to trust them. I was so impressed with the result.”
”All the animals, except for the parrot (not counting the shot where it went into the water), were special effects, all the way through.”
”Suicide? You think it was a suicide?!”
Poor parrot. Its suicide was so touching!
”Suicide? You think it was a suicide?!”
And next, Thor Heyerdahl’s son, Thor Heyerdahl Jr.
What do you think about the movie? Is it a good interpretation of what really happened?
”To begin with I was very skeptical like my father. It deals with our our private life, so we were really hesitant. My father was convinced primarily by his third wife and by Petter Skavlan, the screenwriter, that they can make a good film. My father yielded, but I was still skeptical, but of course I wanted to co-operate. I wouldn’t boycott it or ignore it, because if you are making the movie you have to make the best out of it.”
”I said that I will answer all your questions honestly, I’ll give you access to our archives, private letters, photographs, films, but I will not have any responsibility in making of the film. And then I co-operated, especially with Pål Sverre Hagen, who depicts my father and with Agnes Kittelsen, who depicts my mother. We were together for hours and hours and they studied my mimicry, for I am a product of my parents. They asked how did my father react to certain situations, what was my mother like, and so forth. So, I was actively contributing without taking initiative.”
”If you ask me what my father would have said about the movie, I think I can say that he would have been a little shy and awkward for being exposed to the public, but he would admit that he recognizes himself from it, and he would have been pleased. I’m absolutely sure about that. I wouldn’t be here as my father’s son if I didn’t feel that he would be pleased.”
”When the movie was done I didn’t want to see it at first. Then I realised I had to, because everybody would ask me of my impression of the movie. We went to a private show for the family and I was overwhelmed, surprised and pleased. I’m very happy with the film!”
”I had a very happy childhood and I didn’t want that disrupted by this movie. I was also afraid that it would come too close to my memories, and it did. It is a challenge for me to keep the movie away from my personal recollections, but I can manage that.”
”What I’m most pleased about is is the way my parents are depicted. It is done with respect, with digression and it is really close to how it really happened. I have good memories of my parents, I had a wonderful mother and marvelous father, although he was egocentric and all that. But on the whole I’m very happy I had the father I did. I wouldn’t have changed him for anyone.”
”My parents got divorced, but I’m happy about that too. My mother was as much of a personality as my father, in fact I’m more proud of being my mother’s son than I’m of being my father’s son. She couldn’t cope with playing the second fiddle as we say, and say, spend her life as a geisha for my father. So, she had no choice. The divorce repaired their relationship in a way, they were friends for the rest of their lives, very good friends!”
”And about the other characters in the movie, they are fictional. It’s all well done, except for perhaps the guy who plays Herman Watzinger. He is depicted as, I would say, a coward. He represents the average person of the public with anxiety, fear of sharks, of storms… So, it’s for the general spectator to be able to identify him or herself. I’m not so pleased with that they picked Herman Watzinger, they should have given him an arbitrary name. That was little unfortunate, but it has been corrected in the rolling text where it says there is no connection between the characters in the movie and the original persons, especially when it comes to Herman Watzinger.”
”The movie is a playwright, of course, but it is as close as you can get to a documentary without being a documentary. Everything that happened, except for minor alterations for artistic or dramaturgical reasons, is authentic. It really happened, that way, or almost that way. I hope it will appeal to the audience.”
”But when you see the movie, you are left with the impression that this was very dramatic, one drama following the other. The stories are true, the sharks, the whale shark, man overboard, the rough landing on the reef – all of that happened. But in between the sun was shining, they were sunbathing, they were fishing, they were playing the guitar, they were having a hell of a good time. 101 days of a pleasure voyage really. My father had a wonderful time getting away from economic problems, family responsibilities, aggressive scientists and so forth.”
”My son sailed in the Kon-Tiki’s wake seven years ago on the Tangaroa expedition. He said the same thing, it was a pleasure trip, they had some incidents, encountered a white shark and had a storm or two. They didn’t land on the reef because they maneuvered the raft using planks stuck between the logs to use as keels, so they could maneuver the raft like a sailing boat. So they sailed around the reef and right into the lagoon. ”What, is it all over already? I would love to continue all the way to Australia!”, asked my son.”
”But you don’t get that impression from the film, the movie was dramatic all the way across. Of course, when you make a movie, it has to be concentrated to the dramatic incidents, so that distorts the true story.”
”We are anxious to hear what Finns think about the movie.”
”The funny thing is that my father has always been really popular in Sweden, also much thanks to one of the participants being a Swede, Bengt Danielsson. But now, this movie has been enormous success in Denmark but not in Sweden.”
What is your father’s legacy?
”I think the legacy he left was that don’t have too much respect for so called authorities or established ideas, if you are convinced that you have an idea and you are convinced that you are right, have faith in yourself and go for it. Have more confidence in yourself than your opponents.”
”And also. In Kon-Tiki, there were five brave Norwegians and a Swede. That worked fine, they were friends for the rest of their lives, all of them. On the Ra and Tigris expeditions my father – who was a Norwegian, but more so a cosmopolitan – manned his vessel with an international crew. They didn’t even have a common language, they couldn’t even all speak English. That was a success too. And why not? I mean, you may come from different backgrounds and have different ideas, but if you have a common goal, you can co-operate and reach that goal. No matter how different we are, we have a common goal and our goal is to keep peace and order. International co-operation is also important.”
”And thirdly, he drew the world’s attention to the ocean pollution. That is also very important. His awareness of how modern man destroys the environment he depends so heavily upon.”
”I tell you an example of how you can use a well known name to reach your ambitions. As a scientist, a marine biologist, I worked at the Institute of Marine Research in Bergen. I was responsible of collecting data about oil pollution of the world’s oceans, which was pretty severe. We calculated that about 10 million tons of oil was spilled into the world’s oceans from land and from tankers. We had all the data, we had written reports and nobody paid any attention. The reports were read by other scientists and nothing came out of it.”
”Then here comes my father on his reed boat in the middle of the Atlantic, brushing his teeth and seeing to his disgust some oil on his toothbrush. He complains to the United Nations Secretary-General. He is called to hearings at the UN, US Congress and all kinds of forums. That caused a political issue and resulted in conventions against the pollution of the oceans and that problem got fixed. An oil slick happens now and then, but the main problem has been solved.”
”Here I am with my colleagues, professionals and nobody listens. There goes my father, who is in this respect an amateur, gets oil on his toothbrush and the whole world is shocked. My father was a master in using his well known name in fields where he was absolutely an amateur.”
”So if you have a well known name, you can use it to do a lot of good!” [chuckles]
Kommentointi suljettu.