En ole tainnut aiemmin ulvahdella Finlandia-talossa – vallan freesi kokemus, jota suosittelen itse kullekin. Harmaantunut kolli orkestereineen vetäisi semmoisen setin, että sukkien rullaantumisen ja yleisön äänihuulten aktivoitumisen lisäksi taisi jokunen marmorilaattakin tipahtaa maahan. Menossa mukana oli myös keikan erinomainen miksaus, joka tarjosi korvia hellivää herkkua tuutin täydeltä.
”Intia oli läsnä kaikessa,
musiikissa tai
esiintyjien manöövereissä.”
Fuusiojazz-legenda John McLaughlin on jo seitsenkymppinen, mutta soitto ei ole iän myötä hyytynyt – kitara hyrrää ihan yhtä kovaa vieläkin. Rauhallinen esiintyminen ja kitaran mestarillinen käsittely tekivät suuren vaikutuksen. Myös maestron ja yhtyeen keskinäinen yhteys välittyi selvästi yleisöön. Miehet tykkäsivät olla lavalla ja esiintyä yhdessä.
Hovimestareita ja rytinää
Mustahanskaisilla näpeillään varmasti punakielistä bassoa soittaneen Etienne M’Babben ulkoinen olemus nostatti mielikuvia maailman cooleimmasta hovimestarista. Gary Husband taas esitteli monitaituruuttaan hypätessään välillä syntikan ääreltä toisen rumpusetin taakse vuorottelemaan ja kisailemaan rumpali Ranjit Barotin kanssa.
Vokaaleja ja rumpuja tarjoillut Ranjit Barot vetäisi keikalla myös kuin ohimennen yhden ällistyttävimmistä kuulemistani rumpusooloista. Mies siirtyili länkkärirumpusetillään moninaisista intialaisista rytmeistä hevibasaritykityksiin tahtilajeja vaivattomasti vaihdellen, lisäten intialaisittain äänensäkin yhdeksi rytmisoittimeksi.
Musiikin vuosikymmenet
McLaughlinin vuosikymmenten tuotanto on varmasti vaikea pusertaa yhteen keikkaan, mutta siinä onnistuttiin erinomaisesti. Intia oli myös läsnä kaikessa, joko suoraan musiikissa tai hienoisena vivahteena esiintyjien manöövereissä. Keikan tunnelmat ja assosiaatiot vaeltelivat kitarasankaritilutuksista ja henkisistä sfääreistä hancockmaisen pulleisiin sointuihin, Coltranen ja Santanan fiilistelyihin sekä takuuvarmaan McLaughlinin virtuositeettiin.
Konsertin vaivattomuus, hyväntuulisuus ja mestarillisuus jätti jälkeensä todella hyvät fiilikset ja rauhaisan mielen. Kotiin kävellessä päässä soi ”A Love Supreme” hypnoottisena muistona yhdestä vuoden kohokohdista.
Kotiin vietäväksi
Mitäs teille muille tarjoiltaisiin? Monessa suunnassa vaikuttaneen John McLaughlinin diskografia on valtava, joten jokaiselle löytyy varmasti jotain. Vastikään lokakuussa ilmestyneeltä uudelta levyltä ”Now Here This” saatiin keikallakin herkullisia maistiaisia. Laajasta soolotuotannostaan voisi mainita myös levyn ”Industrial Zen”, jonka industriaalispirituaalisuus resonoi omien sisuksieni kanssa hienosti.
Mahavishnu Orchestraan voi lähteä tutustumaan vaikka klassikkoalbumin ”Visions of the Emerald Beyond” kautta. Ja Shaktiin pääsee hyvin sisään esimerkiksi ”Natural Elements” -albumin avulla. Ehdoton hankinta on tietenkin myös Santanan ja McLaughlinin yhteistuotos ”Love Devotion Surrender”, jolla kuullaan mm. aiemmin mainitsemani ”A Love Supreme”.
Studiosessiomakustelua uusimman levyn suunnalta:
Kuvat: Satu Jäske
Kommentointi suljettu.