Jos jaksaa kahlata suurten säveltäjien teoksia läpi analysoiden, vastaan tulee tuon tuosta viittauksia kansanmusiikkiin, lainauksia, temaattista käyttöä, asennetta. Sanonpa tässä vain kaksi säveltäjää: Sibelius ja Tšaikovski. Nimet tueksi sille, että kansanperinteen elättämä materiaali on hyvinkin laajasti hyväksyttyä ja kestävää.
Pekka Kostiainen on tunnettu suomalaisen kuoromusiikin pitkäaikaisena kehittäjänä, säveltäjänä, sovittajana ja kuoronjohtajana. Ikirunoja -levystä voi sanoa, että se on hänen lahjansa – tällä kerralla – itämerensuomalaiselle kansanperinteelle.
Kalavalan tekstit, karjalaiset kansanlaulut ja inkeriläinen kansanrunous soivat levyllä konstailemattoman luonnikkaasti. Tarinallisuus elää, esimerkistä käyköön laaja Morsiota ootellessa -sarja, joka on sävelletty inkerinmaalaisen runonlaulajavelhon, Maria Luukan sanoihin.
”Laulujen juuret ulottuvat
moneen suuntaan. Tilausteoksia
on tehty mm. Ypäjältä,
Kaliforniasta ja Tampereelta”
Levyn laulujen juuret ulottuvat muutenkin moneen suuntaan. Sampo-sarja on säveltäjän Sammon tarina -oopperasta, joka on ypäjäläisten tilausteos. Muita tilausteoksia on tehty mm. Kaliforniasta ja Tampereelta. Yksi teos on suomalaisen lapsi- ja nuorisokuoron ykköskehittäjän, Erkki Pohjolan muistoksi kirjoitettu. Nämä siis sen perinteisemmän, tutuksi käyneen kansanlaulun rinnalla.
Laulujen sanat ovat luonnollisesti suomeksi, mutta yksi on mainion Tuomo Pekkasen latinannos, Erkki Pohjolalle sävelletty Avis aquila de Lappis (Lenti lintunen Lapista).
Sovitukset ovat virkeällä keksinnällä väritettyjä harrastelijamaiset ja kuluneet temppuradat kaukaa kiertäen. Kuorolla on notkea, puristamaton artikulointi, sillä on vaalea, lempeä sointi ja ilmeisen hymyävä asenne. Solistiseen tyyliinkin on ollut lupa hakea ilmaisukeinot herättelevän moniaalta. Hyväntuulisuus ja luottamus omaan osaamiseen ovat kuin kutsu levyn äärelle.
Kommentointi suljettu.