Jussi ”Jo’ Buddy” Raulamo on maantiekiitäjän energialla siunattu tamperelainen juurimusiikin suurlähettiläs, musiikillinen monitoimimies ja elävä tietokirja, joka keikkailee ahkerasti pitkin kotomaata ja ulkomaita.
Keikkapaikkana voi yhtä hyvin olla niin rautatieaseman alikulkutunneli kuin klubi New Orleansissa. Eikä tuossa ole kyse todellakaan siitä, että Jo’ Buddy olisi nobody, sillä tämä laajasti arvostettu, musiikin merillä vapaasti seilaileva kameleontti tuntuu tuntevan kaikki ja on tehnyt yhteistyötä legendan jos toisenkin kanssa. Mies rakastaa musiikkia, eikä halua rajoittaa itseään. Keikoilla tuon tuntee selkeästi: kun Jo’ Buddy nappaa kitaran käteen ja rupeaa esiintymään, lavalta säteilee lähemmäs imevää kouriintuntuvaa iloa ja soittamisen autuutta.
Viime syksynä CD-versiona ja tämän vuoden alussa vinyylinä ilmestynyt Inside Out juhlistaa Jo’ Buddyn 30-vuotista musisoimisuraa keräten samoihin kansiin monta eri kokoonpanoa ja aimo kasan vierailijoita. Vaikka levyllä vaellellaan tyylistä toiseen, on kokonaisuus koherentti ja täysin uskollinen Jo’ Buddyn omalaatuiselle tatsille. Soundit ovat virkistävän karheita, levyn vintagekosketus toimii hienosti ja eri tyylien hyväntuulinen yhdistely luo jotain uutta, joka on samaan aikaan monikerroksista, karun pelkistettyä, puristista ja täysin ennakkoluulotonta.
”Paluu juurille, juuret kainaloon
ja maailmalle? Yeah, baby!”
Paluu juurille, juuret kainaloon ja maailmalle? Yeah, baby!
Jo’ Buddy ja portti universumiin
Keskustelimme kiinnostavasti tarinoivan Jussi ”Jo’ Buddy” Raulamon kanssa musiikista, miehen omasta filosofiasta, uudesta levystä, levyttämisestä ja mm. eri musiikkigenreistä sekä niiden alkuhistorioista. Aloitimme siitä tärkeimmästä ja perimmäisestä kysymyksestä, eli mitä musiikki miehelle on, ja mistä se tulee.
”Se on kuin täällä ilmakehässä oleva portti universumiin. Kun musiikki tulee minulle, niin pystyn rentoutumaan, rauhoittumaan ja unohtamaan kaikki huolet, sekä piristymään ja joskus jopa villiintymään!”
”Musiikki on elämäni ja henkireikäni. Kun musiikki koskettaa, niin koko universumi aukeaa. Silloin usein myös alkaa säteilemään positiivisuutta ympärilleen.”
Totta, musiikki toimii hyvin, eikä siitä tule krapulaa.
”Ja se menee myös päähän. Siinä on myös paljon eri sfäärejä.”
Jo’ Buddy & Down Home King III – Elevator Boogie
Mitenkäs – noista sfääreistä – tapasiko Robert Johnson paholaisen tienristeyksessä?
”Se on mielestäni potaskaa, Robert vain sisuuntui muutaman epäonnisen esiintymisen jälkeen ja treenasi itsensä hyväksi. Tuo tienristeysrituaali on alkujaan ikiaikainen länsiafrikkalainen uskomus, josta tuli yleisemmin myytti Robert Johnsonin myötä. Itse haluan kiertää kaukaa tuollaiset pirutouhut.”
Sinähän olet tavannut Honeyboy Edwardsin, Robert Johnsonin ystävän?
”Olin aikanaan Honeyboyn lämppärinä Tampereella, ja kun yritin aluksi jutella Honeyboyn kanssa, niin hän ei kuullut puhettani. Hänen managerinsa, huuliharpisti Michael Frank, sanoi: ”Sinun täytyy hyväksyä, että olet jo 91-vuotias, etkä voi kuulla enää yhtä hyvin kuin nuorempana.” Mutta kun Honeyboy sai ruokaa, niin hän rupesi tarinoimaan kuin puhekone. Tuo tapahtui siis keikan jälkeen, itse keikkahan meni hienosti. Se oli ikimuistoinen ilta!”
”En ole mikään vannoutunut bluesmies,
enkä elä kuten myyttiset bluesmiehet.”
”Ja bluesista. Se on yksi musiikkini merkittävistä perustoista, mutta en ole mikään vannoutunut bluesmies, enkä elä kuten myyttiset bluesmiehet. En käytä alkoholia, en polta, olen naimisissa, elän hyvin kilttiä elämää ja kuntoilen. Lenkillä käyminen on myös hyvä päihde musiikin lisäksi! Käyn minä toki välillä istumassa iltaa kun on hyviä bändejä kaupungissa, syntymäpäiviä tai jotain muita hyviä syitä mennä ulos.”
Musiikin rajaton maailmankaikkeus
Jo’ Buddyn omat vaikutteet tulevat joka suunnasta ja mies on tutustunut musiikkiin elämänsä aikana vallan monipuolisesti. Lapsena hän aloitti klassisesta pianonsoitosta, eikä klassinen musiikki ole sittemminkään miehen sisimmästä hävinnyt. Musiikilliset ovet rupesivat avautumaan laajemmin kolmetoistavuotiaan Jussin tutustuessa Little Richardin musiikkiin ja innostuessa rytmimusiikista sekä länsimaisesta populaarimusiikista.
Nuori mies jatkoi matkaansa genrestä toiseen, kahlaten myös pitkin maailmanmusiikin isoa sarkaa, jossa tärkeinä pysäkkeinä ovat olleet mm. New Orleans, Louisiana, Jamaika, Kuuba ja Afrikka. Eri musiikkigenrejen yhteyskin rupesi selventymään, ja miten kaikki musiikki on samaa jatkumoa.
Musiikin moniottelija kertoo, että esimerkiksi gospelista tulee blues, jazz, R&B, rock, soul ja länsimainen pop-musiikki, ja valottaa vähäsen gospelin taustaa.
”Gospel syntyi Amerikan sisällissodan jälkeen Nashvillen Fiskin musiikkikoulussa, kun mustille valikoiduille laulajille ruvettiin hyvän tahdon eleenä opettamaan eurooppalaista kirkkokuorolaulua. He lisäsivät pian mukaan afrikkalaisperäistä vahvasti synkopoitua fraseerausta, peltotyölaulujen kutsu-vastaus -kommunikaatiota, vahvaa hand clapia ja patoutuneiden tunteiden purkautumista moniäänisesti. Lopputuloksena oli uudenlaisia lauluja, joita ruvettiin kutsumaan spirituaaleiksi.”
”1900-luvun alussa ”Syvän Etelän” afroamerikkalaisissa kirkoissa oli vahva backbeat – se sama, jota alettiin korostamaan yleisemmin vasta 1950-luvun rock’n’roll -buumin myötä uutena juttuna.”
”Buddy Bolden taas oli ensimmäisiä jazzmuusikoita 1900-luvun alussa. Boldenin merkittävimmän ansion sanotaan olleen se, että hän yhdisti gospelin ja bluesin ennenkuulumattomalla tavalla, joka kuulemma synnytti jazzin. Häntä ei valitettavasti ehditty koskaan levyttää.”
Jo’ Buddy – Evil Eyes
Musiikki on musiikkia ja blues on iloa
Bluesin määritelmästä puhuttaessa Jo’ Buddy hihkaisee:
”En tiedä, olen nykyään jotenkin ihan pihalla tämän päivän bluesasioista. Sitäkin on niin monenlaista kuin on sen tulkitsijaakin. Jokaisen henkilökohtainen äänen väri ja soundi, kaikki fiilis, tarinat, svengi…”
”Bluesin tärkein tehtävä on varmastikin tuoda lohtua ja iloa elämään. Ei surua, kuten Suomessa yleisesti vieläkin luullaan.”
”Oma sanomani on:
Everything’s gonna be alright.”
”Oma sanomani on: ”Everything’s gonna be alright.” Onko se sitten bluesia, en tiedä. Joskus nuorempana mietin noita asioita tarkemmin, mutta nykyään haluan unohtaa kaikki tarpeettomat genrekahleet, olla vapaa ja pitää hauskaa painamalla eteenpäin, välillä katsoen minne se johtaa.”
”Musiikki on musiikkia, ihmiset ihmisiä ja genrerajat ovat keinotekoisia. Useimmiten niiden nimiin tiukimmin vannoutuneet hukkaavat ennen pitkää asiansa ydinsisällön tiukkapipoisine tyylisääntöineen. Kaikki musiikki taidemuotona kuvaa aikaa, paikkaa, elämää ja on elävää synteesiä.”
Jo’ Buddyn ja kumppanien musiikillinen gumbo
Entäpä tämä uusi levy monine kokoonpanoineen, onko siinä jotain yhtenäistä teemaa?
”Ehkä se meikäläinen. Ne ovat kokoonpanojani joilla tällä hetkellä keikkailen. Kaikkia yhdistävänä teemana on musiikillinen gumbo, joka perustuu rouhean ilmavaan grooveen.”
”Levyn kokoonpanoista Groovy Eyes on aktiivinen aina välillä, samoin The Uplifters. Kaikista aktiivisin on tehoduo Down Home King III:n kanssa, joka on ollut toiminnassa nyt jo yhdeksän vuotta. Sitä on helppo liikutella. Crawfish Kings, jonka perustin haitaristi Jarkko Helinin kanssa, on ainoa jolla en ole keikkaillut säännöllisesti vuoden 1996 jälkeen, jolloin lähdin siitä pois.”
”Tällä levyllä vierailee myös Gene Taylor, jonka uudella levyllä kitaroin. Keikkaillaan yhdessä silloin tällöin sekä Keski-Euroopassa että Suomessa. Levyltä löytyy myös Tampereella asuva amerikkalainen huippupianisti-laulaja Wiley Cousins. Jos tarvitsen levylle pianistia, kysyn usein Wileya mukaan.”
”Levyn monien kokoonpanojen ja teemojen lisäksi oli myös biisien valinta aika spontaania. Joitakin kokeiltiin vasta studion yhteydessä, ja otto otolta ne rupesivat kuulostamaan paremmilta, kunnes päätyivät levylle. Ja mm. balladi You Make My Dream Come True naulattiin suoraan soundcheckistä. Vasta seuraavana päivänä tajuttiin, että sehän olikin jo siinä.”
Onko sinulla ideaalia äänitystilaa tai tilannetta?
”Olen vuodesta 1994 saakka tehnyt levyjä livenä niin, että kaikki on soitettu samaan aikaan – laulutkin – kaikki samassa tilassa. Hyvin vähän ollaan käytetty oikeita studioita, ollaan ennemmin tuotu studiokalustot itse paikan päälle.”
”Aitolahden työväentalolla on äänitetty sekä Groovy Eyesin Tuberadio Broadcast että Helge Tallqvistin & Groovy Eyesin George Smith -levy. Se oli loistava paikka – iso hirsitalo keskellä peltoa, iltaisin aina rantasauna lämpimäksi ja pulahtamaan Näsijärveen. Luonnon rauhassa pystyy rentoutumaan paremmin, kaupunkien keskustat eivät kauheasti inspiroi.”
”Ohjesääntönä on ollut, että jokainen levy tehtäisiin eri paikassa, niin tulee aina erilainen moodi. Mutta voisihan sitä joskus noihin vanhoihin hyväksi havaittuihinkin paikkoihin palata.”
Otatko yleensä monta ottoa levyä tehdessä?
”Yleensä sanotaan, että ensimmäinen on se syvin ja paras otto, mutta minulla se on yleensä viides, kuudes, seitsemäs… Esimerkiksi tämän levyn biisi Curley Mae Rock naulattiin seitsemännellä otolla. Tunnelma kuumeni otto otolta, kunnes tuntui, että tulee lieskat suusta!”
Jo’ Buddy & Down Home King III – Radio Act Twist
Laitteista ja tekniikoista
Jo’ Buddyn uuden levyn äänityksessä on käytetty sekä analogista että digitaalista tekniikkaa, mutta vinyylipainos soi niin analogisena kuin vain nykypäivänä on mahdollista. Analogisen ja digitaalisen eroista puhuttaessa Jo’ Buddy summaa, että eniten häntä kiinnostaa hyvä soundi, oli se tehty millä tahansa. Kaikki on loppujen lopuksi omista kyvyistä kiinni.
Mitä kitaroita sinulla on mukana?
”Toinen on 60-luvun alun Höfner Club, jota kitararakentaja Esa Hokkanen on modifioinut vähän omalla tyylillään. Ostin sen yhdeltä kaverilta ja olen vaihdattanut siihen mikit. Siihen on tehty huoltoluukku taakse, reunat ja selkäosa on maalattu ja siihen on lisätty vibrakampi. Toinen on Gibsonin Melody Maker, johon on laitettu vain vahvemmat P-90 -mikit ja vibrakampi.”
”Haluan saada kitarani mahdollisimman soitettaviksi ja laitattaa niihin kaikki ne asiat, joita tarvitsen ilmaisussani. Vahvat mikit ovat siitä tärkeät, että silloin voi soittaa pienillä vahvistimilla. Varsinkin rumpalin kanssa kahdestaan soittaessa on tärkeää, että ääni on heti räväkkä – etteivät kädet mene rikki.”
Mitä vahvistimia ja pedaaleja sinulla on nykyään käytössä?
”Päävahvistimena on pari vuotta sitten hankkimani Swart, uusi amerikkalainen viisiwattinen. Toinen on Pro Junior (Fender), olisiko kymmenwattinen. Ne on haaroitettu. Ja pedaaleina on reverb, delay, tremolo ja Magnatone-stereovibraatto. Ne kaikki ovat vain pikkuisen sointia värittäviä efektejä, ja käytän niitä niin vähän kuin mahdollista.”
Oletko ajatellut koskaan tekeväsi kokonaan akustista levyä?
”Sain itse asiassa vastikään käyttööni elämäni ensimmäisen isokoppaisen akustisen kitaran. Se on kotimainen Noso, jonka ystäväni Jukka Törmä restauroi soittokuntoon. Ja niin, miksei, kaikki on mahdollista. Mutta se ei ole ihan seuraavaksi mielessä.”
Mitä musiikkia kuuntelet nykyään?
”Sain vastikään käyttööni elämäni
ensimmäisen isokoppaisen
akustisen kitaran”
”Mitäs minä kuuntelen? Toimin hyvinkin kausiluonteisesti ja minulla on pohjattomasti levyjä eri tunnetilojeni tukena. Ja monesti haastan itseni kuuntelemaan hyvinkin erilaista musiikkia.”
”Tällä hetkellä tykkään hirveästi kaikesta sielukkaasta laulumusiikista, etenkin gospelista. Gospelissa inspiroivat sielukkaat vivahteikkaat fraasit ja lauluharmoniat, svengaavan eteenpäin vievä rytmiikka, kattoa ilmaan nostattava tunnelma ja samaan aikaan rauhan ilmapiiri. Täydellistä musiikkia! Suuret laulajat, R.H. Harris, Archie Brownlee, Ira Tucker ja Claude Jeter, pystyvät äänillään kaatamaan vaikka vuoren!”
”Toki myös hyviä tenorifonisteja, esimerkiksi Lester Youngia ja Ben Websteriä, on hieno kuunnella. Sitten Benny Moré, Kuuban Olavi Virta, on suuri suosikkini. Ja tietenkin henkinen kotini New Orleans ja Etelä-Louisiana pohjattomine variaatioineen puhuttelee aina.”
”Gospelista olen saanut eniten rakennusaineita biiseihini: rytmisesti, harmonisesti ja fraseerausta. New Orleansin ja Karibian kautta Afrikka on toinen: Länsi-Afrikka, Senegal, Gambia, Mali. Nyt olen jonkin verran soittanut länsiafrikkalaisten lyömäsoittajien kanssa. Silloin tuntuu siltä, että nyt olen kotona, kaikki lepää ja kireydet häviävät.”
Jo’ Buddy & Down Home King III
Oletko ajatellut taltioida noita sessioita?
”Täysin mahdollista. Esimerkiksi hyvä ystäväni senegalilainen Ismaila Sané laulaa ja soittaa lyömäsoittimia loistavassa tamperelaisessa bändissä nimeltä Buddha Surfers, ja minulla on ollut mielessä tehdä levy, jossa hän olisi mukana.”
”Teen myös aika ajoin keikkoja legendaarisen jamaikalaisen lyömäsoittajan Tony Uterin kanssa – hän täyttää toukokuussa 85 vuotta. Tony muutti Englantiin vuonna 1959 ja sai heti pitkän pestin Edmundo Rossin orkesteriin, jonka kanssa hän kävi ensivisiitillään Helsingissä vuonna 1962. Hän oli mukana myös mm. Bob Marleyn Euroopan kiertueella 1970-luvulla ja on muutenkin soittanut lukemattomien starojen kanssa. Tony on hauska persoona ja mentorini.”
”Silloin kun Tony ja englantilainen pianisti/laulaja Diz Watson esiintyvät Groovy Eyesin kanssa, sijoitun Tonyn perkussioiden ja Dizin pianon väliin muun bändin ollessa siellä laidalla. Minä imen Tonyn congia komppikitaraani ja ne tavallaan muuttuvat yhdeksi.”
”Se on aivan taivaallista touhua!”
Kommentointi suljettu.