Alita: Battle Angel on rautaisella osaamisella tehtyä cyberpunkia, osittain hengästyttävää teknologiademoa ja ennen kaikkea pätevää viihdettä. Mestariteos se ei ole, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen ja riittävän hyvä, että jatko-osaa jää toivomaan. Elokuvateatterikierros on jo ohi, mutta Alita: Battle Angel kannattaa ehdottomasti katsoa kotona, jos se on jäänyt näkemättä. Mieluiten mahdollisimman isolta ruudulta.
Paperilla Alita: Battle Angelin piti olla erinomainen elokuva. Julkaisun aikaan arvostelut jäivät kuitenkin keskitasoon, eikä elokuva yltänyt jatko-osaa vaativiin tuottoihin, joskaan se ei myöskään flopannut. Tilasin blu-ray -julkaisun lähes sokkona ja toissaviikolla ehdin viimein katsomaan elokuvan omalta valkokankaalta. Varsin pätevä cyberpunk-pläjäys ylitti odotukset ja todisti olevansa puutteistaan huolimatta erittäin kelpo scifipätkä. Alitan tie valkokankaalle oli kuitenkin hämmentävän pitkä, eikä lopputulos täysin lunasta odotuksia.
Kenen elokuva?
Alita: Battle Angelin tie elokuvaksi saakka on ollut huomattavan pitkä. Guillermo Del Toro (Shape of Water, Pan’s Labyrinth) esitteli alkuperäisen animaatio-version James Cameronille (Avatar, Titanic, Terminator 2, Aliens) jo 90-luvulla VHS-kasetilla. Cameron kiinnostui ideasta ja alkoi valmistella elokuvaa. Muut kiireet, kuten Titanic (1997) ja myöhemmin Avatar (2008) pitivät Alita: Battle Angelin odottamassa. Cameron oli jo aiemmin keskustellut elokuvasta toisen ohjaajaystävänsä, Robert Rodriquezin (Sin City, Machete, Desperado) kanssa. Cameronin todettua, että Avatarin jatko-osien (neljä elokuvaa!) pitäessä hänet kiireisenä ainakin vuoteen 2027 saakka, Alita: Battle Angel ei koskaan tulisi valmiiksi. Niinpä Cameron lähetti yli tuhat sivua käsikirjoitusversioita ja muistiinpanoja Rodriquezille. Cameron – tai Jim, kuten Rodriquez häntä kutsuu – lupasi toimia tuottajana, kunhan Rodriquez ohjaisi elokuvan.
Asetelma sinänsä on suorastaan herkullinen. James Cameron saa todennäköisesti tänä päivänä rahoituksen mille tahansa projektilleen, eikä hänen tarvitse kuunnella elokuvastudion edustajien ohjeita, jos ei halua. Tuskin haluaa. Robert Rodriquez puolestaan on auteur, joka kuvaa elokuvansa omalla Trouble Maker Studiollaan Austinissa, Texasissa. Hän pääsääntöisesti ohjaa, kuvaa ja leikkaa elokuvansa, sekä säveltää niiden musiikin. Jos ei lisäksi vielä käsikirjoita. Miehen tyylitaju on pistämätön, mutta toisaalta yksikään studio ei antaisi Rodriquezille Hollywoodin megatuotantojen vaatimaa budjettia sitomatta tämän käsiä samalla. Kenties kirjaimellisesti. Tämä taas ei oman näköisiään elokuvia tekevälle Rodriquezille sovi, koska miksi tehdä elokuvia, jos niistä ei voi tehdä sellaisia, kuin haluaa. Hollywood on täynnä päteviä ohjaajia, jotka tekevät solidia yllätyksetöntä jälkeä studion niin vaatiessa. Ron Howardin ohjaama Solo: A Star Wars Story tulee mieleen. Alkuperäiset ohjaajat saivat kenkää – huhujen mukaan liian omintakeisen näkemyksen vuoksi.
Alita: Battle Angelin piti siis olla Robert Rodriquez -elokuva James Cameronin tuottamana ja jälkimmäisen varmistamalla budjetilla. Cameronin tekninen osaaminen yhdistettynä Rodriquezin rock’n’roll-asenteeseen ja estetiikan tajuun. Hämärästä aamunkoittoon isolla budjetilla. Oliko se? Vastaus on kyllä ja ei.
Tervetuloa vuoteen 2563
Elokuvan alussa Dr. Dyson (Christopher Waltz) löytää romuläjästä kyborgin irtopään. Hän rakentaa tuntemattomalle ja muistinsa menettäneelle kyborgille uuden kehon – ja antaa tälle nimeksi edesmenneen tyttärensä nimen. Mutta vaikka Alitan muisti ei toimi, kyborgin vaistot ovat entisellään. Konflikti ja taistelu vetävät tätä puoleensa. Taistelu palauttaa osia Alitan muistista, ja tässä oudossa maailmassa moni on kiinnostunut Alitasta; syistä joita tämä ei itse ymmärrä ja joita Dr. Dyson ei kerro. Alita on samaan aikaan viaton tyttö että vaistonvaraisesti toimiva tuhokone.
Enempää en elokuvan juonesta sano, katsokaa elokuva itse. Pidin elokuvassa eniten maailmasta, jossa se tapahtuu. Kyllä, asetelma rähjäisistä kaupungeista ja maapallon yläpuolella elävistä rikkaista on kovin tuttu. Niin vaikka Elysiumista (2013) kuin Netflixin hetkittäin käsittämättömän hyvästä Altered Carbonista (2018). Jälkimmäistä käsikirjoittanut Laeta Kalogridis oli työstämässä Cameronin aihioita ja muistiinpanoja Alita: Battle Angelin käsikirjoitukseksi. Vaikka asetelma on tuttu, se on toteutettu pieteetillä. Mieleen tuleen Luc Bessonin Fifth Element (1997) siinä, miten totaalisen vieraalta paikalta tulevaisuus tuntuu.
Parhaimmillaan Alita: Battle Angel on silloin, kun Robert Rodriquez pääsee irti. Elokuvan taistelukohtaukset ovat sen parasta antia. Kuvitelkaa vaikka ohjaajan Hämärästä Aamunkoittoon -elokuvan baaritaistelu siirrettynä cyberpunk-maailmaan, toteutettuna moninkertaisilla resursseilla. Koreografiassa riittää mielikuvitusta, hidastukset eivät tunnu hetkeäkään liioittelulta eivätkä efektit näytä, no, efekteiltä. Ennen kaikkea niissä on erittäin vakuuttavan näköisiä kyborgeja takomassa toisiaan kappaleiksi. Olen joskus miettinyt, että näiden täytyy olla Rodriquezin suosikkikohtauksia tehdä, Desperadon (1995) alun myyttisestä baarissa tapahtuvasta tulitaistelusta alkaen.
Toisaalta sitten täysin omaa luokkaansa oleva tekninen toteutus näkyy kaikessa, mitä elokuvassa tapahtuu. Rosa Salazarin esittämä nimihahmo on pelottava esimerkki siitä, mihin digitaalihahmot tänä päivänä pystyvät. Alitaa ei ole olemassa, vaan hahmo on luotu täysin digitaalisesti. Suuren osan elokuvasta ainoa, mikä kavaltaa Alitan olevan muuta kuin elävä ihminen, on hahmon epäinhimillisen kokoiset silmät. Nämäkin hyväksyy alitajuisesti muutamassa minuutissa.
Ongelmaksi jää elokuvan hahmojen ja tarinan tietty ohuus. Alita: Battle Angel etenee välillä kuin viime vuosien scifi-elokuvien tarkastuslistaa vastaan, eikä nimekäs näyttelijäkaarti (Jennifer Connelly, Mahershala Ali, Ed Skrein, Jackie Earle Haley) saa hahmojaan täysin pelastettua – aina yhtä loistavaa Christopher Waltzia (Inglorious Basterds, Django Unchained) lukuun ottamatta. Tarinakaan ei tarjoa yllätyksiä, vaikka se ei olekaan täysin ennalta-arvattava.
Onko tulevaisuutta?
Toisaalla kommentoitiin, että Alita: Battle Angel on kuin James Cameron -elokuva, jonka on ohjannut Robert Rodriquez. En tiedä miten niin ”kuin”, koska sehän Alita: Battle Angel nimenomaan on. Rodriquez sanoi yrittäneensä tehdä ohjaajana Cameron-elokuvan, ei omaansa. Tämä on tavallaan sääli, koska kuten sanoin, elokuva on parhaimmillaan Rodriquezin irrotellessa ja viedessä elokuvaa niin pitkälle kuin ikäraja antaa periksi. Toisaalta Cameronin elokuvat ovat olleet aina teknologian osalta vuosia edellä muita, kuten vaikka Aliens, Terminator 2, Abyss, Titanic – joka on edelleen maailman paras katastrofi/action-elokuva siitä alkaen, kun jäävuori osuu Titanicin kylkeen – ja Avatar. Alita: Battle Angel ei jää kenenkään mieleen teknologisena läpimurtona.
Alita: Battle Angelissa on kuitenkin paljon hyvää ja ennen kaikkea erinomainen hahmo pääosassa. Taistelukone ei tiedä itsekään, mihin pystyy, mutta ei silti peräänny tai pelkää ketään. Kyborgi taistelee vaikka yhdellä raajalla, jos vihollinen on vielä ehjä. Elokuvan tarina jää selkeästi kesken ja jatko-osan pitäisi olla selvä. Valitettavasti näin ei ole, koska elokuvan lipputulot tekevät jatko-osasta mahdollisen, mutta ei ilmiselvää. Lisäksi taustalla kummittelee tuotantoyhtiö 20th Century Foxin fuusio Disneyn kanssa. Pelkään, että Alita: Battle Angel ei koskaan tule saamaan jatko-osaa, vaikka se ehdottomasti sen tarvitsee.
Maailmassa ei ole tarpeeksi erinomaisella estetiikantajulla ja teknisellä osaamisella tehtyjä elokuvia, joilla on ihan oikea sielu – ja joissa kyborgit hakkaavat toisiaan kappaleiksi Robert Rodriquezin ohjauksessa.
Kommentointi suljettu.