Ratinan stadionille väkeä näyttää saapuneen ihan tolkuttomasti Eppuja katsomaan, mikä selvästi saa bändinkin antamaan parastaan. Kahdenkymmenenkuuden keikkakappaleen ja extrojen jälkeen soittimen kello pysähtyy aikaan 2h 30min, eli rahalle saa runsaasti vastinetta. Edes laadusta ei tarvitse tinkiä. Soundit ovat täyttä timanttia ja kuvanlaatukin oikein hyvää.
Aivan äärimmäiseen tarkkuuteen ja kohinattomuuteen ei kuvan kanssa ole päästy, mutta hyvin lähelle kuitenkin. Hyvää tulosta on avittanut etenkin alkupuoliskolla kohtuullisen valoisa ja tunnelmallinen kesäillan kuvausajankohta, jolloin kuvauskalusto ei joudu kohinan kanssa kamppaillessaan aivan äärirajoille. Kameroita on käytetty myös varsin viisaasti ja tarpeeksi laajasti katselukokemuksen pitämiseksi kiinnostavana.
Soundien tarkemmassakaan analysoinnissa ei tomaatteja voi heitellä oikein minnekään suuntaan. Äänitys on bassopuolelta livetilanteeseen juuri sopivan munakasta ja samalla sävyiltään luonnollista ja ryhdikkäästi kasassa pysyvää. Keskialue ja diskantti ovat myös balanssissa, eikä mistään ässien suhinaongelmista tai muista lieveilmiöistä ole tietoakaan.
”Voimavaroja ja bändiä ei
ole lähdetty runnomaan
ulkomailla myyvään muottiin.”
Bändi on lavalla kuin kotonaan. Jokaisesta muusikosta huokuu rentous ja samalla ammattimainen varmuus ja timmi soittimensa hallinta. Kuudennen ”Akun Tehdas” -kappaleen kohdalla alkoi omaan mieleen hiipiä fiilis että hitto, miksi en ollut tuolla mukana? Käsin kosketeltavasti mukava tunnelma, tiukka soitto, selkeästi tilanteesta nauttiva yleisö (jota myös kuvataan) ja fantastisesti toimivat reippaammat rallit ovat niitä tekijöitä jotka tekevät kokonaisuudesta poikkeuksellisen houkuttelevan. Hauskana ja oivallisesti kokonaisuuteen sopivana bonuksena kuvaan on paikoin lisätty pikku selvennystekstejä ja muita tunnelmaefektejä.
Pantsen (sopivasti äänen äärirajoilla) laulama ”Baarikärpänen” saa viimeistään yleisön hoilaamaan mukana täydellä sydämellä.
Tämä on kerrassaan kotoisan lämminhenkinen keikkakokemus. Ehkä osa Eppujen viehätyksen säilymistä on se että voimavaroja ja bändiä ei ole lähdetty missään vaiheessa väkisin runnomaan ulkomailla mahdollisesti myyvään muottiin (vaikka kykyä siihen ehkä olisikin ollut), vaan homma on pidetty perisuomalaisen rehellisenä kuviona. Tällöin teosten tunnelmat ja hienot nyanssit on pysynyt läpi vuosikymmenten uniikkeina ja (kieltämättä vain) suomalaisille kuulijoille selkeästi avautuvina.
Ensimmäisenä encore kappaleena toimiva ”Pimeyden Tango” kappale muuten paljastaa että vuosien mittaan Martti Syrjä on sittenkin näköjään oppinut vetämään kyseisen kertosäkeen nuotilleen oikein! Lopun ”Pidetään Ikävää”, ”Suomi Ilmiö” ja ”Njet Njet” -kolmikko on pitkälti täydellinen päätös keikalle, komean ilotulituksen lisäksi.
Ylisanoja on turha säästellä, sillä se olisi vain itsensä huijaamista. Tästä ei suomirock-kokemus kotioloissa juurikaan parane. Fiilistä, ammattitaitoa ja hyviä biisejä levy täynnä, enkä edes ole mikään hardcore Eppu-fani.
Extroista löytyy lyhyehkö mutta mielenkiintoinen kommenttipätkä julkaisun tapahtumista. Miehistön olisi kyllä voinut mikittää tämän ajaksi paremmin, jotta kaikkien ajatukset olisi saatu kuuluville ilman epämääräistä muminaa. Toinen on erittäin mielenkiintoinen laajempi järjestelyjen ja viranomaistoiminnan kiemuroita avaava tuore 2012 tehty haastattelu, josta irtoaa useammatkin makeat naurut mielenkiintoisen faktatiedon lisäksi. Päälle vielä parit hauskat bäkkäribonukset niin se on siinä.
Tämä on yksi niistä julkaisuista mikä pitäisi jo yleissivistyksen takia olla jokaisen musiikista ja perusrockista vähääkään kiinnostuneen suomalaisen levyhyllyssä. Liioitteluako? Jaa-a, enpä usko!
Kommentointi suljettu.