Orkesterin ottaessa oman aseistuksensa täysimittaisesti esille väritys muuttuu yhä räikeämmäksi, rytmit sinkoilevat ja hajottavat turhaksi katsomansa sopusoinnun. Sekakuoro ja lapsikuoro julistavat omaa sanottavaansa. Ääni on elävä ja suuri.
Tunnelma on satuttava, alistuminen tuhon alle uhkaa. Kontrastiksi tarjotaan yllättäen tuttuja lainauksia ja pehmeyttä, vaikka ei niillä vielä mässäillä. Mutta loppua kohti valo saa tilaa, ryske hellittää. Jopa tunne sydämellisyydestä käy mielessä.
Une Cantate de Noël ei ole leppoisan jouluillan musiikkia. Perinteinen koko perheen yhteinen jouluhetki tällaisesta taatusti särähtäisi, levottomuus valtaisi mielet, tunnelma kävisi tuskaiseksi.
Teos on sävelletty baritonille, sekakuorolle ja orkesterille vuosina 1952-53, kantaesitys oli 1953. Kahden vuoden kuluttua säveltäjä kuoli. Tämän esityksen alkuperäisäänitys on vuodelta 1954.
”Vahvasti harmonisia piirteitä sisältävä
sävellys värittää kulkua tarkasti valikoitujen
dissonanssisoihtujen polttamana”
Vahvasti harmonisia piirteitä sisältävä sävellys värittää kulkua tarkasti valikoitujen dissonanssisoihtujen polttamana. Materiaalina on liturgisia tekstejä, Psalmit sekä joukko ranskalaisia ja saksalaisia joululauluja. Teos on sävelletty sekakuorolle, baritonille, uruille, orkesterille ja lapsikuorolle. Tarina on ajankohtainen, kertomus joulun tapahtumista.
Kolmas, ”Liturginen”, sinfonia koostuu kolmesta osasta: Dies Irae (Allegro Marcato), De Profundis (Adagio) ja Dona Nobis Pacem (Andante con moto).
Dies irae-tunnelmat eivät hellitä koko avausosan aikana, kiihkeyttä on aina hengästykseen asti. Ankaruus ehdottomuuteen saakka on määräävä. Kuulija päättäköön mitä siitä ajattelee. De Profundis -osassa matka taittuu levollisemmin. Syvyydestä minä huudan sinua Herra, niinhän se on suomeksi. Sisäinen maailma avautuu. Kauneudelle tarjoutuu sijansa, orkesteri soi värikkäämmin. Tasapaino on kestävä, ei tasapaksu. Dona nobis pacem (Anna meille rauhasi) on edelleen tinkimätön, mutta selvä siirtymä kohti levon tilaa. Puhaltimet koettelevat vielä, kunnes rauha laskeutuu. Seesteinen sovinnollisuus päättää teoksen.
Levy on tervetullut muistutus vuosikymmenten takaa. Vain kansi kaipaisi lihaa luittensa lihottamiseksi. Kertaalleen taitettu pieni paperi ja se on siinä. Ranskaakin tuottaja olettaa kaikkien osaavan. Kaiketi niin on ainakin Ranskassa, kielenä on vain ranska. No, onhan Suomessakin samankaltaista ajattelua: Suomi, suomi, suomen kieli, somen kieli… Ei muuta.
Kommentointi suljettu.