Steve Vain reipas parivuotinen kiertuerupeama toi kitarasankarin taas kerran Suomeen, eikä pitkä kiertue ollut syönyt miehen energiaa, vaan keikka oli taattua Steve Vai -laatua vilpittömän innostuksen ja tiukan rutiinin kera. Tämä käynti poiki keikkaraportin ja nämä herkulliset valokuvat, mutta vuonna 2012 keskustelimme Steve Vain kanssa kaikesta maan ja värähtelysfäärien välillä, haastattelu keikkakuvineen löytyy tästä linkistä.
Tilulilukitaroinnista
Kaikkien pirtaan ei Steve Vain soittotyyli sovi – eikä siinä mitään, ei kaikesta tarvitsekaan pitää. Kitararunkkausta ja teknistä skaalojen sahaamista, saattavat ärhäkkäimmät tästä genrestä sanoa. On kuitenkin ihan hyvä huomioida se, että omaperäisten artistien ympärille kerääntyy ajan mittaan hurja määrä imitoijia ja merellinen kopioita. Kuuntele tarpeeksi kauan sieluttomia versioita, niin sitä alkuperäisen tuotoksen magiaa saattaa olla vaikeampi tavoittaa.
Steve Vai todistaa mielestäni erinomaisen hyvin sen, että huipputekninen skittatilulilu pystyy tavoittamaan kuulijan sisimmän kun artistilla on jotain sanottavaa musiikkinsa kautta. Loppujen lopuksi tärkeintä on se musiikki ja musiikin visio, ei sen tuottamistapa, genre tai mikään noista ulkoisista seikoista. Kitara on kitara, musiikki on värähtelyjä ja elämä nautintoa.
Nosturin nostetta
Maanantain keikka hehkui funkkia ja groovea, jota ei tämä elämänmakuisesta nytkyrytmeilystä ja skittarevittelystä nauttiva otus pistänyt ollenkaan pahaksi. Toki konsertti oli muutakin kuin autuasta nytkyhetkua, sillä Vain ammattimaiseen tyyliin kuuluu monesta eri palikasta muodostettu keikka, josta löytyy menevien rymistelyjen ja akustisten fiilistelyjen lisäksi niin komediallisia hölmöilyosuuksia kuin kanssasoittajien taitojen esittelyäkin.
Huippukohtia keikalta löytyi pitkin miehen uraa: uusimmalta The Story of Light -levyltä tajuntaa laajensivat Gravity Storm ja livenä päräyttävän mahtava Weeping China Doll, läpimurtolevyn Passion and Warfare kappale The Animal oli täynnä mehevää funkkia ja The Ultra Zone, Zappalle omistettu Frank sekä Fire Garden Suiten osat Pusa Road & Taurus Bulba saivat fiilistelemään elävällä menevyydellään.
Interaktiivisen keikan aikana napattiin myös yleisöä mukaan lavalle tekemään yhdessä kappale, eivätkä valokuvaajatkaan olleet turvassa. Keikan alkupuolella Vai kurkotti yhdeltä kuvaajalta kameran ottaakseen itsestään kuvia ja pohtiakseen valokuvaajan objektiivin pituuden suhdetta valokuvaajan omaan varustukseen. Hassuttelujen ohella Steve Vai kertoi myös siitä, mistä luki Suomesta ensimmäistä kertaa. Nuori mies oli lukenut Frank Zappan levynkansia ja huomannut, että Inca Roads -kappaleen soolo oli äänitetty Helsingissä. ”So, for me Helsinki was this exotic place.”
Tällä kertaa Suomen eksoottisuudesta pääsi nauttimaan seuraavakin Vai-sukupolvi, sillä varsinaisen setin päättäneen For the Love of God -biisin aikana sitarkitaraa soitti Steve Vain parikymppinen poika Fire, jolta löytyi sekä sukunäköä että selkeää ylpeyttä isänsä kitarataidoista.
Tämä kiittää taas kerran ja toivoo pikaista jälleennäkemistä iloisen kitarajumalan kanssa. Soittamisen iloa, Steve Vai!
Kommentointi suljettu.