Oma suhteeni Digeliukseen alkoi 1980-luvun alussa. Useimmiten vierailut Viiskulmassa tapahtuivat kesken kiireisen työpäivän, lounastauolla. Ja kun Digeliuksen ovesta astui sisään, aika pysähtyi. Levyhyllyjen aarteita selatessa unohtui usein se lounaskin, joka sitten jäi syömättä.
Kaikkein eniten unohtumattomaan tunnelmaan vaikutti Emu, joka tuntui olevan aina paikalla. Ystävällinen hymy ja tervehdys saivat satunnaisenkin kävijän tuntemaan itsensä aina lämpimästi tervetulleeksi vieraaksi. Ja jos ei heti ollut itsellä valmiina mieleinen ostos, Emulta sai hyviä vinkkejä, olihan hänen asiantuntemuksensa täysin vertaansa vailla.
Pari käyntikertaa on jäänyt yksityiskohdiltaan mieleen. Weather Report, kaikkien aikojen suosikkibändini, oli juuri julkaissut uuden levynsä ja tiesin, että Digeliuksesta sen saa. Niinpä kiireesti Emun puheille – kauppa oli silloin vielä ensimmäisissä, nykyistä pienemmissä tiloissa. Olisin voinut ostaa levyn sokkonakin luottaen aikaisempaan bändin tuntemukseeni, mutta pyysin Emua antamaan pienen näytteen. Black Market- levyn ensi tahtien jyrähtäessä soimaan marssi samalla ulko-ovesta eräs suomalaisen jazzin kärkinimistä (on sitä edelleen) ja huudahti: ”Jumalauta mitä tää on, tää on pakko saada”. Niin sitten pienen hetken jälkeen kävelin puodista ulos levy kainalossa. Mieltä hiveli ajatus siitä että tunnetulla jazzarilla on yhtä hyvä maku musiikin suhteen kuin itsellänikin.
Vuosia myöhemmin, silloin liikkeen jo ollessa suuremmissa nykytiloissa, kävimme kaverini kanssa Digeliuksessa hakemassa Emulta apua ongelmaan. Kaverillani oli nimittäin useita vuosia aiemmin kasetille äänitettynä Jaakko Tahkolahden radio-ohjelmasta musiikkia, mukana yksi hieno Miles Davisin kvintetin kappale. Kaverini halusi hankkia sen levyn, jolta myös tuo kappale löytyisi. Ongelma oli, ettei äänitteellä ollut mainintaa kappaleen nimestä. Siispä Emun puheille ja vähän arkaillenkin kysymään, voisiko hän auttaa etsinnässä. ”Tottakai” oli lyhyt mutta kohtelias vastaus ja sitten vaan kasetti soimaan. Emu tunnisti heti soittajat ja arvioiden kappaleen hyvin tunnetuksi lähti kaivelemaan levyhyllyjä. Pitkänkään etsimisen jälkeen ei levyä eikä kappaletta ei vaan löytynyt, vaikka se tuntui niin tutulta. Lopulta Emu totesi ”minäpä soitan Tahkolahdelle, odottakaa vähän”. Tahkolahti saatiin luurin päähän ja Emu soitti sävelmää pitäen puhelinta kaiuttimien edessä. Pitkän pohdinnan jälkeen Tahkolahdenkin oli pakko todeta, ettei hän saa sävelmän nimeä mieleensä.
Emu oli aidosti pahoillaan, kun ei voinut auttaa ja palvella asiakasta. ”Ei vaan millään tule mieleen” hän huokaisi pettyneenä. Silloin takanamme levyhyllyjä selannut nuorehko mies, joka oli kuullut keskusteluamme ja vielä uudestaan soimaan laitettua kasettia, kysyi meiltä: ”Etteks te tiedä, mikä tän biisin nimi on? Se on Milesin ”It never entered my mind”. Puhkesimme kaikki nauruun. Ongelma oli ratkaistu ja asian pähkäily päättynyt hauskaan sanaleikkiin. Levy löytyi ja kaikille jäi hyvä mieli.
Menen levyhyllylle ja laitan levyn soimaan. Vinyyli, Emulta ostettu. Miles Davisin In a silent way.
Teksti: Yrjö Poutiainen
Kommentointi suljettu.