Avantgarde Acoustic Zero 1 Pro -DSP-aktiivikaiuttimet testissä

Avantgarde Acoustic on saksalainen firma, jonka tunnetuimma tuotteet ovat heidän torvikaiuttimensa. Kun mallistoa katsoo niin firmaa voisi muotoilun puolesta luulla italialaiseksi. Vaikka hiottua ja kiillotettua jalopuuta ei monessa mallissa olekaan niin designia ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa minimalistiseksi tai hillityksi. Hyvässä ja pahassa.

Vastikään esitelty Zero 1 on erilainen. Ihan joka suhteessa. Muotokieli on vahvasti pelkistetty ja funktionaalinen, ja sellaisena äärimmäisen tyylikäs. Kolmitierakenteessa on vahva Avantgarde Acousticin leima, keskialue ja diskantti hoidetaan omilla torvikuormitteisilla elementeillä eikä bassopään 12-tuumainen sekään ole pinta-alaltaan mopoluokassa.

Hyvä digi, paha digi?

Zero 1 nielee nimensä mukaisesti nollia ja ykkösiä. On siinä toki AD-muunninkin eli mahdollisuus ottaa sisälle analogista signaalia, se vain muutetaan jakosuotimia varten digitaaliseksi. Ja sitten kaiuttimen sisällä prosessori hoitaa elementtien väliset viiveet ja jakosuodot digitaalisesti.

Tässä kohtaa voi tulla kauhistus. Jos pää-äänilähde on levysoitin niin tokihan putkivahvistin ja laajakaistakaiutin olisi se henkisesti sopivin jatkumo. Tai ainakin perinteisillä analogisilla suotimilla tehty kaiutin.

Asialle on syynsä. Ensimmäiset kokeilut digitekniikalla olivat tietysti takkuisia, äänenlaatu ei vastannut odotuksia. Vaan eivät tainneet ne ensimmäiset analogitallenteetkaan tuoda aivan sitä samaa kuuntelijalle, mitä elävässä konsertissa sai nauttia. Eli tekniikka kehittyy, virheistä opitaan ja nykyiset digitekniikkaa tehokkaasti hyödyntävät laitteistot pureutuvat musiikkiin todella hienosti. Yhä useampi todella tiukan luokan laitteisto hyödyntää DSP:n tarkkuutta maksimaalisen äänenlaadun metsästyksessä.

Kyse ei ole vain siitä, että voitaisiin ruotia äänitteen detaljeja tarkemmin ja tarkemmin vaan ihan siitä, että läpivalaiseva tarkkuus mahdollistaa kuuntelijan viemisen entistä syvemmälle äänitteelle taltioituun esitykseen.

Suurin osa kuuntelemastamme musiikista on nykyään digitaalisessa muodossa. Musiikkia, mihin pääsemme käsiksi esimerkiksi puhelimella, tabletilla tai tietokoneella on valtavasti. Se kaikki on siirrettävissä langattomasti ja häviöttömästi vaikka simppelillä Apple Airport Expressillä digitaalimuodossa Zero 1 -parille. Applen purkilla riippumatta siitä, onko sinulla Applea vai Windows- tai Android-laitteita. Ja niin pitkälle kuin signaali kulkee digimuodossa, sen laatu ei heikkene yhtään. Perille päätyy tasan samassa järjestyksessä nollia ja ykkösiä eli tasan tarkkaan se alkuperäinen informaatio. Kohina ei lisäänny eikä särö vaikka soittopeli olisi yhdellä puolella maapalloa ja kaiuttimet toisella.

Kaksi mallia

Mutta miksi kaksi eri mallia, jotka eroavat vain ohjelmistoltaan? Huijausta, kiskontaa, highendin keinotekoista hinnoittelua pisimmilleen vietynä? Ei, vaan siksi, että käyttäjillä on kaksi eri käyttötarkoitusta, joissa eri asiat painavat vaakakupeissa.

AV-käytössä ääni ja kuva yhdistetään toisiinsa. Jos jompikumpi laahaa perässä, tuloksena on epätahtia kuuluva puhe ja heiluvat huulet. Perusmallissa prosessointiviive on mahdollisimman lyhyt, tässä tapauksessa alle 60 millisekuntia. Se helpottaa kaiken AV-materiaalin saamista mahdollisimman hyvin keskenään oikeaan tahtiin. Pelit, elokuvat, tv-sarjat, ne kaikki kaipaavat tätä.

Puhtaassa musiikkikäytössä taas ei haittaa vaikka aikaa kuluisi vähän enemmänkin, vaikka hurjat 220 millisekuntia. Kun kuvaa ei ole, pääasia on että soidessaan musiikki pysyy tahdissa. Kun prosessorilla on enemmän aikaa, voidaan tehdä tarkemmat korjaukset jakosuotoihin ja elementtien välisiin viiveisiin. Valmistaja sanoo, että basson tiukkuus ja yleinen koherenssi ovat ne paremman prosessoinnin hyödyt.

Avantgarde Acoustic lupaa myös pikapuoliin ilmaisen Windows-ohjelmiston, jolla Pro-malli voidaan aina tarvittaessa kytkeä perusmalliksi AV-käyttöä varten.

A- ja D-luokat sulassa sovussa

Keskialueen ja diskantin herkkyys on torvikaiuttimelle tyypillisen hurja, 104 desibeliä. 50-wattiset ilman takaisinkytkentää toimivat A-luokan vahvistimet pääsevät siis vähällä.

12-tuumainen kohtalaisen kokoisessa kotelossa ja 400-wattinen viileänä käyvä D-luokan vahvistin, Hypex UcD itse asiassa, varmistavat riittävän kapasiteetin bassoilla. Aktiiviperiaate mahdollistaa kotelokokoonkin nähden alas venyvän bassotoiston sekä passiivijakosuotimen puuttuminen erinomaisen kontrollin vahvistimelta kaiutinelementille.

Huomaamattoman näyttävä

Avantgarde Acoustics Zero 1 on muotoilultaan jännä. Sen parempaa sanaa en siihen keksi. Etulevyn korkeus on metrin ja leveys puoli, se ei siis ole pieni kaiutin. Ja onhan se selvää, että kymppitonnin panostuksella pitää saada jotain näkyvääkin. Yksinkertaista laatikkomuotoa pehmentävät keskiäänen ja diskantin suuret suuntaimet, torvet.

Muoto, etenkin edestä, on äärimmäisen pelkistetty ja sellaisena hyvin viehättävä. Yhtä aikaa Zero 1 osaa olla näyttävä ja hyvinkin uskottava, ja sitten kuitenkin itseensä huomiota kiinnittämätön. Se on hieno huonekalu. Kerää ymmärtäjiltä ihailua eikä näy ymmärtämättömille juuri ollenkaan.

Kaiuttimissa on myös yksi oleellinen asia, joka ei näy kuvista. Siromuotoiset valkoiset laatikot tuntuvat kuin yrittäisi liikutella umpinaista rautaharkkoa. Kaiutin on erittäin tukeva ja huomattavan painava.

Helposti unohtuva asia

Hyvin suuri osa highend-valmistajia ympäri maailmaa tuntuu unohtavan yhden tärkeän asian. Kaukosäädin on se, jolla mitä hyvänsä laitetta yleensä käytetään. Eli kaukosäätimen tyyli ja tuntuma ovat erittäin oleellisia.

Ja Zero 1:n kaukosäädin on aivan sairaan makea. Jo ilman kaiuttimia pelkän kapulan kanssa voi hehkua fiiliksissä. Pienenä bonuksena olisi ollut joku pieni merkkivalo kaiuttimissa, joka kertoisi äänenvoimakkuuden määrän ja sen, mikä sisääntulo on valittuna. Ehkä se olisi rikkonut minimalisin, käyttömukavuuteen olisi kuitenkin vaikuttanut huomattavasti.

Ei sillä, starttivolume on hyvin järjellinen eli vaikka Zero 1 -parissa on kapasiteettia rajusti, ne eivät riko korvia eivätkä säikäytä ketään ensitahdeilla virtojen kytkemisen jälkeen.

Päävirtojen sammuttaminen saa kaiuttimen unohtamaan myös sisääntulon ja äänenvoimakkuuden.

Läheltä vai kaukaa?

Zero 1 on kookas kaiutin ja sen säteilijät ovat isoja. On siis selvää, että se vaatii jonkin verran etäisyyttä, jotta diskantti, keskialue ja basso integroituvat toisiinsa. Kaiuttimen kulma jalustalla on säädettävissä ja tällä on toki vaikutus soundiin. Silti

On aivan selvää, että Zero 1 olisi tarvinnut selvästi pidemmän kuunteluetäisyyden, mitä minä sille pystyin tarjoamaan. Jouduin pitämään kaiuttimet käytännössä etuseinässä kiinni joten etenkin stereokuvan kuunteluvaikutelmat voivat muuttua hyvinkin paljon, jos kaiutin sijoitetaan keskemmälle tilaa.

”Stereokuvan säätö siun maun
mukkaan on helppoa.”

Kuunteluetäisyydelle kolmisen metriä on järkevä minimi, mutta neljästä metristä tai vielä tipan kauempaa kaiutinelementtien summautuminen on vielä parempaa ja stereokuva muuttuu tilaa läpikuultavasti täyttäväksi. Läheltäkin stereokuva piirtyy selkeänä, paras kohenrenttius vain vielä puuttuu. Ja stereokuvan säätö siun maun mukkaan on helppoa. Kääntämällä kaiuttimia hieman ulospäin saadaan lisää ilmavuutta ja sisäänpäin käännöllä enemmän tarkkuutta ja syvyyttä.

Siinä missä pienet kaiuttimet piirtävät tilan pitkin etuseinää summittaisesti Zero 1 kertoo äänitteelle tallennetusta tilasta huomattavasti kurinalaisemmin. Ihan hurjinta syvyyssuuntaista venytystä ei irtoa, sen tilalla on intiimiä läsnäoloa ja aavistuksen kuivakkaan kallistuvaa selkeyttä.

Lyhyeltäkin matkalta solistin välittömyys on mieletön. Sointi on hyvin ilmava ja vapautunut, juuri sopivasta täyteläisyydestä huolimatta erittäin kevytliikkeinen ja vaivaton.

Skarppi vaan ei äksy

Metallican Die, Die My Darling iskee äksyyden rajoilla, mutta ei lipeä yli. Murahdusta ja potkua on erittäin hyvin. Ihan alimmat vapinat jäävät pois, mutta ulottuvuutta, tarkkuutta ja potkua on kyllä vähintään sen, mitä normaali laadukas subbari tarjoaa. Eikä valmistaja lupaakaan infraäänten toistoa vaan sanoo bassopään ylettyvän 30 hertsiin saakka. Sinne mennään sitten kyllä voimalla ja kontrollilla.

Seinää vasten sijoitettuna bassoalue on mehevä ja miellyttävän sävykäs. Siinä on hyvä yhdistelmä voimaa, kontrolloitua tarkkuutta ja kuitenkin helppoutta. Kontrolli ei siis ole kuristanut alakertaa tukkoiseksi.

Basson tasonsäätö on tehty yhden desibelin portain, säätövaraa on maksimissaan neljä desibeliä korostusta tai vaimennusta. Firmware ei tukenut tätä ominaisuutta vielä kunnolla ja uudet vahvistinmoduulit saapuivat Suomeen vasta juuri testin jälkeen. Lähellä seinää ja basson taso nolla-asetuksella oli kyllä juuri nappi joten en jäänyt kaipaamaan säätöä yhtään. Se kuitenkin mahdollistaa juuri sopivan balanssin bassopäälle tilasta riippumatta.

Mikään ei estä huonekorjauksenkaan hyödyntämistä näiden kanssa. Järkevintä on vain sitten käyttää sellaista korjainta, josta signaalin saa digitaalisena uloskin. Muuten muunnoksia tehdään suotta suuntaan ja toiseen kun kaiutin kuitenkin tekee itse signaalinkäsittelynsä digitaalimuodossa.

Zero 1:n luonne kasvattaa esitystä hieman elämää suuremmaksi. George Bensonin Beyond The Blue Horizonilla miehen kitara kasvaa hieman luonnollista suuremmaksi.

Siirryttäessä klassiseen musiikkiin on läsnäolo edelleen vahvaa. Sen sijaan, että kuunneltaisiin kaukaa salin perältä ollaan toisessa tai kolmennassa rivissä. Orkesteri soitaa Stravinskyn Fairy’s Kissiä aivan edessäni, selkeänä ja voimakkaana. Pienet yksityiskohdat kuuluvat selkeinä ja hyvin lähellä.

Tauko ja uusiksi

Kun seuraavana päivänä valokuvasin kuunteluhuoneen viereisessä tilassa muita kamppeita annoin Zero 1:n soida taustalla koko ajan. Hieman pidemmältä etäisyydeltä niiden soundi on mielettömän hieno. Saumaton, nopea, huomattavan vaivattomasti kulkeva ja silti bassopäässä voimalla otteessaan pitävä. Orbitalin Diversions-albumi vie kuvaajaa tanssibiitillä kuvakulmasta toiseen ja pitää hymyn koko ajan huulilla.

Soundissa on samaa dynaamista irtonaisuutta kuin hyvässä PA:ssa, ilman tyypillisen PA:n värittymiä. Tanssijan lailla liikkuvaa keveyttä ja vaivattomuutta, jossa voima ja taitava kontrolli ovat kuitenkin koko ajan aistittavissa.

Keskialue toimii mitään korostamatta tai mitään peittelemättä. Se ei makeile eikä keimaile, toistaa vain selkeästi ja dynaamisesti sen, mitä sille syötetään. Yksi huomioitava asia on se, että Zero 1 -pari pystyy todella rajuihin äänenpaineisiin silloin kun siltä sitä pyydetään. Ja edelleen kaikki pysyy tasapainoisesti hallinnassa. Koko keho vavahtelee Take Fiven kompressoimattoman rumpusoolon tahdissa, mutta Zero 1:t pysyvät hallittuina aloillaan ja vain paineistavat ilman ympärillään.

Bulevardille vai baanalle?

Kun kuunteluetäisyyden saa noin neljään metriin, Avantgardet piirtävät hämmentävän hienon ja yhtenäisen tilan, joka sykkii musiikkia. Jos nämä vie pieneen kerrostalohuoneeseen niin soivat ne hyvin, mutta iso osa kyvyistä jää käyttämättä. Tietysti, rantabulevardillahan ne Aston Martinitkin useimmiten näkyvät. Kuitenkin vasta kun kuunteluetäisyyttä saadaan kunnolla ja aika ajoin on mahdollista antaa vähän hanaakin, paljastuu Zero 1:stä se, mikä todella erottaa sen tasapainoisesti soivista pienemmistä ja edullisemmista kaiuttimista.

Kontrolli pitää hurjillakin äänenpaineilla ja suu vain venyy kappaleen myötä leveämpään ja leveämpään hymyyn kun musiikki kietoo kokonaisvaltaisesti sisäänsä.

Valitsit Avantgarde Acoustic Zero 1:t sitten satiinimustina tai -valkoisina niin ne varmasti herättävät visuaalisia arvoja ymmärtävissä vahvoja tunteita. Mahdollisesti omistushaluakin. Zero 1 on itse asiassa sen verran vinhan näköinen, että voin hyvin kuvitella sen saavan koteja ennen kuin kaiutin on soittanut ensimmäistäkään tahtia. Ja sitten kun lempibiisi alkaa soimaan ja niin ystävien määrä räjähtää käsiin.

Lyhyesti: Minimalistinen tykki, joka antaa musiikille erinomaisesti vauhtia.
Hinta:
Zero 1: 9 990 euroa pari
Zero 1 Pro: 11 990 euroa
Maahantuoja: Mitro’s Sound Factor