Thorens TD 240-2 -levysoitin ja Ortofon 2M Blue -äänirasia testissä

Thorensin historia on pitkä ja vaikuttava, mutta ylättävänkin monipuolinen nykymallisto on suhteellisen vähän esillä, sillä harrastajien parissa kyseinen valmistaja arvotetaan hyvin pitkälle vanhojen ja kuuluisien malliensa perusteella.

Malliston alapäähän sijoittuva täysautomaattimalli TD 240-2 on valmistajan mukaan kaikin puolin helppo ja vaivaton vaihtoehto laadukasta vinyyliääntä haluavalle. Testasimme onko lupauksille katetta, sillä markkinoita järkihintaiselle automaattisoittimelle luulisi myös kotimaassamme olevan.

Nopea käyttöönotettava

”Vain 15 minuuttia
pakkauksen avaamisesta
ja ensimmäinen musta
lätty soi lautasella.”

Maahantuojalta saapui tarkempaan syyniin avaamaton Thorens laatikko, jonka sisältä paljastui hyvin ja loogisesti pakattu levysoitin kolmessa erillisessä osassa. Päällimmäisenä löytyivät manuaalit sekä pehmusteisiin pakattu kansi, ja niiden alla muoveissa itse puurunkoinen soitin. Levylautanen huopamattoineen sijaitsi pakkauksessa tukevasti alimmaisena ja kokonaisuuden pehmusteisiin oli upotettu paikat mm. pienikokoiselle verkkovirtalähteelle ja äänivarren vastapainolle.

Itse TP 19-1 äänivarsi oli soittimessa paikallaan, kuten myös siihen tehtaalla valmiiksi kiinnitetty Audio Technica AT95E rasia. Lähtökohdat soittimen selkeälle käyttöönotolle siis olivat erittäin hyvät.

Nopean manuaalin tankkaamisen jälkeen asetin levylautasen huopineen paikalleen ja kiinnitin runkoon kannen saranat. Kansi paikalleen ja pikainen testi, hyvin toimii. Seuraavaksi kiinnitin äänivarteen vastapainon ja neulasuojan poistettuani asetin neulapainovoimaksi rasian VTF suositusten mukaisen keskikohdan.

Pikaisen VTA:n ja rasian kohdistuksen tarkistuksen jälkeen soitin oli käyttökunnossa ilman muutostarpeita ja tuntui yllättävänkin tukevalta paketilta varsinkin massaansa nähden. Enää siis soitin vaateriin Ikean legendaariselle Lack pöydälle, virrat seinään ja signaalipiuhat kiinni suoraan etuvahvistimen MM-asteeseen. Voila!

Pakkauksen avaamisesta oli kulunut ruhtinaalliset 15 minuuttia ja ensimmäinen musta lätty oli jo lautasella.

Entä se ääni?

Thorensin käyttöönoton helppouden ja vaivattomuuden aiheuttaman shokin jälkeen oli aika kuunnella muutama läpeensä tuttu vinyyli sen tärkeän ensivaikutelman muodostamiseksi. Ja kyllä, jo ensitahdeista tuntui ihan asiallisesti soivan niin perinteinen jazz, kuin rokahtavampikin materiaali. Näin siitä huolimatta, että Sonny Rollinsin saksofonissa ei ollut samanlaista dynamiikkaa ja syvyyttä kuin 10 kertaa kalliimman verrokin kautta soitettuna tai että The Cultin Electric ei potkinut ihan tutulla tavalla.

Pidemmän kuuntelurupeaman aikana selväksi tuli myös AT95E:n hieman mutkia oikova ja rytmikäs esitys ja äänialan ääripäissä tasoitusta antava luonne. Tämä esimerkiksi Jethro Tullin Aqualung 40th Anniversaryn tai Neil Youngin rososoundisen livekeikan kanssa.

Sisäänajon jälkeen esitys oli silti puutteineenkin vallan kelpo ja laadukkaammankin soittimen omistajan korvin kuunneltava. Musiikki kulki luontevasti eteenpäin ja kaikenkaikkiaan soittimen käyttö oli melko vaivatonta ja simppeliä.

Testirupeaman aikana olin positiivisesti yllättynyt kuinka helposti ja vaivattomasti nykyään voi päästä jo perusasioiltaan kunnossa olevan vinyylitoiston äärelle lähes olematonta vaivaa lähentyvällä säätämisellä.

Toki parantamisen varaa Thorens TD 240-2 konseptissa edelleen on. Käyttökytkimien mekaanisen toteutus on hieman heppoinen ja käyttöönottovaiheessa tehtävän neulapainovoiman säätämisen kanssa tottumattomalle voi mennä helposti sormi suuhun manuaalin seikkaperäisestä ohjeistuksesta huolimatta. Mietityttämään jäi myös millainen parannus rasiaa päivittämällä olisi kokonaisuuteen mahdollista saada. Pykälää tai paria hintavampi MM-rasia ei olisi rahallisesti vielä merkittävä muutos kokonaisuuden kustannuksiin, mutta saattaisi tarjota jo selkeän laadullisen hyppäyksen eteenpäin.

Tuumasta toimeen!

Kuinka ollakaan, maahantuojan kautta sain myös kokeille Thorensin äänivarteen ainakin paperilla hyvin soveltuvan Ortofon 2M Bluen, joka mielestäni sopi TD 240-2:n aisapariksi kuin nakutettu. Lyhyen säätörupeaman jälkeen soitin oli taas käyttökunnossa ja myönnettävä se on – ei AT95E rasialla kovin pitkälle pötkitä, vaikka se hintaluokassaan erinomainen vaihtoehto onkin.

Ensitahdeista lähtien Ortofon 2M Blue toi kokonaisuuden tuottamaan esitykseen lisää substanssia kuten paremmin jäsentyneen keskialueen toiston ja sekä tanakamman bassopään että ulottuvamman ja heleämmän diskanttitoiston myötä. Musiikki soi kokonaisvaltaisemmin ja kuultavissa ollut pahvisuus väistyi musiikin tieltä. Myös rasian seurantakyky oli selkeästi parempi ja tämän huomasi varsinkin levyjen sisäraidoilla esiintyvien häiriöiden ja ässien sihahtelun suhteen.

Lyhyen kokeilun perusteella siis Thorens TD 240-2:ssa omalla TP 19-1 varrella on potentiaalia kertaluokkaa tai paria laadukkaammankin rasian päivitykselle. Tosin tällöin tietyllä tavalla vesittyy ajatus jo tehtaalla valmiiksi pureskellusta täysautomaattipaketista. Siitä huolimatta, tai ehkä pikemminkin juuri siksi, valmistajaa ei kannata sivuuttaa uutta entry-level levysoitinta hankkiessaan.