Kannettavat mankat olivat itsestäänselviä äänentoistolaitteita nuoruudessani, joskus 1980-luvulla. Niitä oli oman pöydän lisäksi keittiössä, isin työhuoneessa ja mummin vierashuoneessa. Kaikissa niissä oli monenlaisia ominaisuuksia, joilla lisävääristellä jo alunperinkin pilalla olevaa ääntä. Kaikki ne tuntuivat ja näyttivät rihkamalta. Ehkä tästä johtuen minulla oli alustavia ennakkoluuloja ja antipatioita tutkia maahantuojan minulle tuputtamaa Viso 1 -”kannettavaa mankkaa”.
No, onneksi ennakkoluuloista on nopeaa päästä tarvittaessa eroon. Töpseli seinään, päädyn virtanappi pohjaan ja puhelimen valikosta ”Etsi Bluetooth laitteita”. Viso 1 löytyy joten kytkeytyminen siihen. Tämä asennusurakka kesti kokonaisuudessaan useita kymmeniä sekunteja.
”Moni tavallinen
jalustakaiutin jää
toiseksi basson
ulottuvuudessa
ja kontrollissa.”
Sitten ei muuta kuin FLAC-muodossa eli häviöttämällä pakkauksella puhelimeen tallennettu tuttuakin tutumpi testilevy soimaan. Ja seuraavana ohjelmanumerona on leuan kerääminen lattialta takaisin kallon tuntumaan. Tämä voi kuulostaa aivan mainostekstiltä, mutta suu jäi edelleen aika turkulaisittain auki.
Ihan oikeaa hifiä
Täytyy myöntää, että olen paljon tutummalla maaperällä perinteisten hifilaitteiden kuin iPod-dokkien kanssa. Minun on siis myös helpompi tehdä äänenlaadullista vertailua perinteiseen hifiin – erilliseen ohjelmalähteeseen, vahvistimeen ja kaiutinpariin – kuin pöydänkulmalle heitettävään muoviääniseen.
Ensimmäinen ajatus NAD:n kaiutinputkesta on se, että jos kriittinen hifiharrastaja kaipaa jotain tämäntyyppistä niin Viso 1 on erinomainen vaihtoehto. Sen bassopää on tiukalla kontrollilla todella alas ulottuva. Itse asiassa niin alas ja niin hyvällä kontrollilla, että hyvin moni tavallinen jalustakaiutin jää toiseksi. Esitteessä väitetty 33 hertsin alarajataajuus ei tunnu ollenkaan markkinointiosaston keksimältä luvulta. Keskialue on tasapainoinen ja erotteleva ja yläpää kirkkaan kuulas ja puhdas. Äänensävyllisesti laitteen hinnalla voisi sanoa saavansa hyvässä tapauksessa jotakuinkin yhtä hyvää ääntä tarjoavan kaiutinparin. Siis pelkän kaiutinparin.
Billie Holiday, Propellerheads, Metallica, Igor Stravinsky, Herbie Hancock ja leffasoundtracit, kaikki toimivat mainiosti. Ei, stereokuvaa se ei tietenkään piirrä oikeaoppisesti sijoitettujen kaiuttimien lailla, mutta ääni kuitenkin leviää mukavasti laajalle alueelle eikä kuulosta yhtään siltä, että se lähtisi kaikki yhdestä pisteestä.
Miten ihmeessä…
Viso 1:n äänenlaadun takana on aika paljon tekniikkaa. Seitsemänsenttisen laajakaistakaiuttimien pölykuppi on jäykkää alumiinia ja toimii diskanttielementtinä, juuri kuten akustis-mekaanisten oppien mukaan optimaalista onkin. Pienten laajakaistojen ei anneta edes yrittää hoitaa bassoja vaan jo puolen kilohertsin alapuolelta siirrytään isomoottoriselle bassoelementille. Näin ääni pysyy puhtaana suurillakin voimakkuuksilla.
Vahvistimet, 50 wattia subbarille ja 15 wattia kummallekin laajakaistalle, ovat hyvähyötysuhteisia D-luokan pelejä. Tarvittavat äänensävyn muokkaukset ja toistettavan materiaalin jako sopivasti subbarille ja pääelementeille hoidetaan digitaalisesti. Ratkaisu on toki myös halvempi kuin perinteiset aktiivisuotimet, mutta sen lisäksi laadukkaampi ja tarkempi.
No, se tekniikkalöpinästä. Paitsi vielä se, että kirjainyhdistelmä apt-X on vielä tuotava esille. Se on nimittäin nimenomaan mahdollisimman laadukkaaseen langattomaan äänisignaalin siirtoon tehty pakkaus, paljolti käytössä ammattiaudiossa. Viso 1:ssä sitä hyödynnetään siinä, että langattomasti Bluetoothilla matkapuhelimesta tai vaikka kannettavasta tietokoneesta lähtevä musiikkisignaali pysyy hyvälaatuisena toistolaitteelle.
Moderni ja yksinkertainen
Vison hyvin sijoitetussa (ihan keskellä, aina osuu käteen) kantokahvassa on paikka iPhonelle tai iPod Touchille. Niiden lisäksi signaalin mustalle putkenpätkälle saa langattomasti sillä Bluetoothilla tai sitten takana olevasta optisesta digitaaliliitännästä. Tässä kohtaa modernin ja pelkistetyn hengen ajaminen on viety aavistuksen pitkälle. Analogista ottoliitäntää ei nimittäin ole ollenkaan. Tosin, miksi ihmeessä iPhonen videoklippejä varten on sitten analoginen komponenttivideoanto eikä HDMI:tä? Ehkä tämä liittyy jotenkin laitteen pohjoisamerikkalaiseen synnyinmaahan, Kanadaan, ja sikäläisen markkina-alueen vaatimuksiin.
No, melko pitkällehän sitä pääsee ilmankin analogista ottoa. CD-soittimesta tai digiboksista, minkä tähän nyt sitten liittääkin, löytyy melkein aina se digiliitäntä. Ja kun ajattelee nykyaikaista älypuhelinta tai mitä hyvänsä tietokonetta musiikin lähteenä niin soitettavaa valikoimaahan on aivan hirveästi. Musiikkipalvelut kuten Spotify, Youtube tuntuu kelpaavan hyvin monelle ja tietysti käyttäjän itse laitteensa muistiin tallentama musiikki.
Kokonaisuutena NAD Viso 1 on äärimmäisen miellyttävä esimerkki siitä, että insinöörit tekevät ihan oikeita parannuksia ja nykytekniikkaa hyödyntämällä saadaan aikaiseksi jotain muutakin kuin halvempaa, pienempää ja vielä keskeneräisempää kuin viime vuoden malli. Viso 1 riittää kriittiselle hifiharrastajallekin silloin kun sweet-spotissa istuminen ja äänitteeseen todella syvälle uppoaminen ei ole maailman tärkein asia. On siis selvää, että sen pitäisi riittää kenelle hyvänsä vähemmän ronkelille, joka haluaa vain täyttää elämänsä hyvällä musiikilla.
Kommentointi suljettu.