Ai, onko se liian paljon kahdesta kaiuttimesta? Eihän se ole kuin parisataa euroa kilolta, 133-senttiset järkäleet nimittäin painavat 114 kg kappale. Maailmassa on raaka-aineita, joiden kilohinta on kalliimpi ja näissä on sentään takana huippuosaajien ammattitaito ja raju annos työaikaa.
Ultimate Edition ei ole pieni, ei siro, ei yksinkertainen eikä varsinkaan vaatimaton. Etenkin nyt nähty kullatuilla somisteilla koristeltu ruusupuupari oli lähinnä räikeän pramea. Jos punertava puu ja kulta aiheuttavat vatsanväänteitä tai muuta paheksuntaa niin vaihtoehtona on huomattavasti rauhallisempi wenge kromikoristeilla.
”Isotkin subwooferit
jäävät tälle toiseksi.”
Rakenne on ei vain raskas vaan myös poikkeuksellisen monimutkainen. Koko kaiutin on jaettu neljään erilliseen koteloon. Bassot nielaisevat kaksi, ne isoimmat tietysti. Keskialueelle ja diskantille on oma erillinen kotelonsa. Neljäs moduuli, pohja, on sekin toistakymmentä senttiä paksu ja sisältää jakosuotimet.
Hyvin epäilyttävät lähtökohdat
Tämän tason kaiutin ansaitsee äärimmäisen hyvän oheislaitteiston ja etenkin tilan. Maahantuojan olohuone, jossa pääsin onneksi kaiuttimeen tutustumaan sen lyhyehköllä Suomen vierailulla, ei jälkimmäistä kriteeriä täytä. Pelkkää kovaa pintaa tuomassa äkäisyyttä ja kaikuisuutta, sivusuuntaista epäsymmetriaa sotkemassa stereokuvaa ja kahden kuutiometrin meriakvaarion kohina peittämässä kaikki nyanssit alleen. Tästä ei selviäisi mitään – eikä mikään.
Voisi myös olettaa, että kaiutinpiirrustukset ovat kenenkään huomaamatta kääntyneet tehtaalla ylösalaisin. 12-tuumainen basso on ylimpänä ja diskantti lähes lattianrajassa, rakennehan on siis täysin järjetön. Basso ei pääse hyödyntämään lattiaboostia, stereokuva on kengännauhojen ilona ja lisäksi lähellä oleva lattia sotkee diskantin ja keskialueen puhtauden täysin.
Oheislaitteistossa sen sijaan ei juuri ole nokan koputtamista. Italialaisen Unison Reserachin Unico-sarjasta löytyvät holtittoman järeä vahvistin (60kg!) ja CD-soitin toimivat juuri kuten pitää ja ellei niiden uskottavuus itsessään riitä niin 15 000 euron edestä saksalaista Silent Wire -kaapelointia luulisi silaavan kokonaisuuden. Oikeastaan näiden sanominen vain oheislaitteistoksi on vähän kuin sanoisi että Sean Connery oli elokuvassa vain sivuosassa.
Tiekarhun voimat…
Jos ulkoasu ja tilan akustiikka olivatkin hihitystä ja itkua aiheuttavia niin asiat unohtuivat samantien ensimmäisen kappaleen lähtiessä soimaan. Mikään pieni kaiutin ei voi kuulostaa näin vaivattomalta. Voimaa on aivan valtavasti. Sitä annostellaan juuri oikein, mutta tunne poikkeuksellisesta reservistä on koko ajan taustalla.
“Avaa vain vähän hanaa ja kaadan seinän, samalla kun kerron tarinaa pienestä huilistista”. 380-wattisen vahvistimen voimaa saattoi annostella vaikka kuinka paljon eikä ääni muutu miltään alueelta kontrolloimattomaksi tai riipiväksi. Käsittämätön suoritus.
Hurjin piirre löytyy kuitenkin alimmilta oktaaveilta. Lyhyesti sanottuna basson ulottuvuus, nopeus ja kontrolli ovat parempia kuin mitä olen kuullut mistään subwooferista tai muusta kaiuttimesta. Syynä voi olla tai olematta se kotelon sisällä piilossa oleva toinen 12-tuumainen bassoelementti.
Kun oikein yritin olla ilkeä pahimmilla testikappaleillani, sain isoon avoimeen tilaan aikaiseksi valtavan kuuloalueen alapuolelle ylettävän vavahduksen ilman mitään häiriöääniä. Tässä kohtaa minun oli pakko kuivata silmiä ja yrittää vääntää naama takaisin peruslukemille.
…ja balettitanssijan kevytliikkeisyys
Tämä iso kaiutin ei silti ole mikään tiekarhu, pelkkää raakaa voimaa. Billie Holiday kuulosti poikkeuksellisen viekoittelevalta, Andreas Vollenweiderin harppu ja kitarat hyvin eläviltä ja ilmavilta.
Kaiutin onnistuu välittämään, ei vain ääntä, vaan soittajat ja musiikin, vähintään elämän kokoisina. Soundissa ei todellakaan ole mitään pientä tai vaatimatonta, mutta ei varsinaista tarpeetonta mahtailuakaan. Vain hurjasti luontaista auktoriteettia, puhdasta läpikuultavuutta ja vaivatonta kevytliikkeisyyttä.
Äänitteeseen tallennettu tilavaikutelma piirtyy suurena ja avoimena. Ei veitsenterävästi, mutta aivan riittävän skarpisti, jotta instrumenttien paikat jo koot asettuvat luonnollisiksi.
”Kaiutin onnistuu välittämään
soittajat ja musiikin,
vähintään elämän kokoisina.”
Pystyisitkö tarjoamaan kodin?
Kuka hyvänsä, jolla on mahdollisuus istua alas ja keskittyä musiikkiin, ymmärtäisi näiden idean. Luki mielilevyssä sitten Mussorgsky tai Metallica, Saariaho tai Santana. Nämä ovat kertakaikkisen vaivattomat ja viettelevät. Yltiöpäinen prameuskin kuuluu tavallaan näin arvovaltaiseen tyyliin, eihän kukaan sano arabiruhtinaallekaan, että tällä on aivan liian monta sormusta käsissään. Ja ainahan on se modernimpi wenge-vaihtoehto.
Olisi hyvin hauskaa laittaa MP3-ääneen ja tietokoneen äänipurkkeihin tottunut tälläisen järjestelmän äärelle. Todennäköinen tulos olisi täydellinen maailmankuvan romahtaminen.
Maailmassa on paljon kauniita, nopeita tai muuten poikkeuksellisen innostavia autoja, mutta en minä niiden omistajia kadehdi. Kahdehdin sen sijaan niitä ihmisiä, joilla on mahdollisuus nauttia tämäntasoisista elämyksistä kotonaan aina kun siltä tuntuu.
Kommentointi suljettu.