Ina Forsmanin ja Helge Tallqvistin yhteinen levy ilmestyi syksyllä 2013. Ylen Bluesministeri-ohjelmassa se valittiin vuoden kakkoseksi. Myöhemmin europpalaisessa 18 maan blues-kilpailussa yhtye pääsi neljänneksi. Nyt ilmestynyt oma levy räjäyttää pankin lopullisesti.
Uutuuslevy on taltioitu Austinissa Teksasissa yhden viikon aikana paikallisten muusikoiden ja Tallqvistin muodostaman yhtyeen kanssa. Lopputulos on loistava käyntikortti solistin tulkintakyvyistä. Kun ennen vanhaan bluesartistit pitäytyivät puhtaasti sinisissä sävelissä, nykyartistit sekoittavat iloisesti rockia, funkia, soulia, iskelmää ja bluesia. Niin Forsmankin. Lopputulos on näin vaihtelevampi ja antaa laajemman kuvan laulajan kyvyistä. Loistava ääni ja ilmiömäinen fraseeraus pitävät kokonaisuuden kuitenkin tiukasti koossa.
Levyn kappaleet ovat Forsmanin ja Tomi Leinon yhteistyötä. Parilla raidalla mukana on Tallqvist huuliharppuineen. Viishenkistä yhtyettä täydentävät The Texas Horns -torvisektio ja neljä taustalaulajaa. Näillä eväillä syntyy mehukas soppa. Muutamilla raidoilla fiilis on kuin Otis Reddingin porukka olisi uudelleen syntynyt 2010-luvulle. Sovituksissa on nähty vaivaa – harvoin näillä levyillä kuulee huilusooloa!
”Voi kysyä, miten paljon
paremmin Aretha Franklin
olisi tästä suoriutunut.”
Levyn ainoina tyypillisinä blueseina kuullaan komppiryhmän, kitaran ja urkujen säestämä vahva Don´t hurt me now ja Tallqvistin harputtama Talk to me. Soulahtavan Now you want me back -raidan jälkeen voi kysyä, miten paljon paremmin Aretha Franklin olisi tästä suoriutunut tai sitten ilmavasti kitaroidun Devil may dance tonightin jälkeen, olisiko Tina Turner tehnyt sen paremmin? Kuumaan etelän meininkiin vie trumpetin ja taustaköörin avittama Bubbly kisses. Trioli-kompin ikuisena ystävänä kappale Before you go home toi mieleen 60-luvun ihanan letkeät iskelmät ja suomalaiset lavatanssit. Jokainen löytänee kokonaisuudesta omat suosikkinsa.
Sokerina pohjalla on levyn viimeinen, lyhyin ja pienimuotoisin raita, Nina Simonen I want a little sugar in my bowl. Pianosäestyksellinen, tenorisaksofoni-soololla ryyditetty intensiivinen tulkinta vie ajatukset jopa sellaisiin suuruuksiin kuin Billie Holiday. Jos ei tietäisi, laulajattaren ihonvärin povaisi mustaakin mustemmaksi. Bravo!
Samu Saurama: PS. Alla oleva Youtube-videon kappale ei mielestäni ole lähelläkään sitä, mihin Ina parhaimmillaan pystyy. Komppaan Joukoa, kokeilkaa vaikka albumin viimeistä raitaa.
Kommentointi suljettu.