Balin Ubudissa aurinko laskee ja lavalle nousee kaksi siroa Barong-tanssijatarta (ei kuvassa). Ympärillä Gamelan-ryhmä lämmittelee valmiiksi trooppista hikoilevaa iltaa takomalla onttoja puuesineitä. Kahelin oloinen orkesteri äyskäröi ilmoille kakofonian, joka pysyy turvallisen kaukana melodisesta ja rytmikkäästä. Tahdin ja äänenvoimakkuuden noustessa alkaa mennä vähän yli. Lohikäärmeeksi pukeutuneet hipit tuovat riehumisellaan mieleen krapula-aamun kummitukset, ja kylmä hiki nousee tottumuksesta otsalle. KLAK-KLAK!
”Bambumajaan paluuta voisi
juhlistaa äänentoistolla
joka ei ärsytä yleisöä.”
Vaan live-esitys on hieno. Anarkistisen hullu ja kirjaimellisesti käsinkosketeltava. Kotihifistipolo yrittää epätoivoisesti rekonstruoida tätä hetkeä purkitetulta äänitteeltä. Tämä kaikki pyörii mielessä, kun laahustamme takaisin kotibungalowille. Oman musiikkikirjaston ääreen, siis!
Rajoitusten suo
Jonkinlainen äänentoistin on matkalla mukava. Sillä voi juhlistaa hienoja hetkiä ja tappaa aikaa, kun on tekemiset vähissä. Sooloreissaajalle riittää soittimen lisäksi kuulokkeet, mutta monihenkiseen matkaseurueeseen purisi paremmin pieni aktiivikaiutin. Sellainen, joka kulkisi aina mukana, toimisi pitkään ympäristössä, jossa ei ole sähköä tarjolla ja voi, jospa se kuulostaisikin siedettävältä. Vuosia tätä ongelmaa maailmalla pohdittuani, olen kerännyt rajoitukset ja vaatimukset unelmalaitteelle, ns. rakkaalle matkanappulalle.
Rajoitukset tulevat tietenkin kaikenlaisista määräyksistä ja ihmisen fysiikasta, jopa säätilasta. Lentoyhtiön normaali painoraja käsimatkatavaroille on 8 kg. Ottamatta kantaa miten leväperäisesti em. rajaa yleensä valvotaan, on kuorma jo ylärajalla, millaista jaksaa kanniskella selässään pidempiä matkoja. Leijonanosan valmiiksi niukasta tilasta haukkaavat vaateparret, hygienia ja muu tylsä välttämättömyys. Metsästyksen kohteena on siis ollut, ja on edelleen jotain seuraavan kaltaista:
– Aktiivikaiutin, paino luokkaa puoli kiloa
– Pintamateriaali kestää kierimistä alas kalliota, myös pikku vesiroiskeet
– Mahtuu parin nyrkin kokoiseen tilaan
– Suht herkkä kaiutinelementti, ei syö virtalähdettään tyhjäksi alta aikayksikön
– Mielellään akullinen ja ladattava
– Toistaa uskottavasti niin matalat taajuudet, ettei jää ikävää vaillinaista fiilistä
– Mielellään täysin langaton, eli signaali siirtyy vaikka Bluetoothilla
– Bonusta, jos kaksi monoyksikköä voi kytkeä stereopariksi
– Hinta…
Niin, hinta. Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että sillä ei edes ole enää mitään väliä. Jos Grande Annee ’89:n on onnistunut jäähdyttämään viidakossa, olisi minusta kohtuullista että bambumajaan paluuta voisi juhlistaa sen lisäksi äänentoistolla joka ei ärsytä yleisöä. Vastaani ei vain vielä ole ilmestynyt yhtään taikalaitetta, joka kunnialla toteuttaisi kaikki ensimmäiset toiveet – oli hinta mikä tahansa. Ymmärrettävistä syistä listan ”pieni koko” ja ”uskottava bassotoisto” eivät kulje käsi kädessä. Hirveän vähän on myös tullut vastaan paremman tason valmistajia, joilla olisi tarjota mitään retkikaiutinkategoriaan.
Kuuta ei siis ole tarkoitus pyydystää taivaalta, ei loihtia täydellisiä stereokuvia tai toistaa uskottavasti niitä kuuluisia isoimpia urkupillejä. Ei tarvitse olla kuin kotona. Nyrkkisääntönä on ollut edellä sivuttu ”ääni, joka ärsyttää mahdollisimman vähän”. Tähän saakka matkoillamme on ollut mukana kaikenlaista, Sonyn SRS-M50 leluista Altecin Orbit M-sarjalaisiin. Yhteistä on ollut kolmella AAA-paristolla toimiminen ja noin kuuden tunnin toiminta-ajat. Ääni tulee yleensä iPodista tai miniläppäristä, ja kulkee vanhanaikaisesti 3.5mm stereojohtoa pitkin. Hintaluokka purkeissa on ollut alle 50€ luokkaa, lähinnä siksi että laadukkaampia, tai edes kalliimpia on julmetun hankala löytää.
Vaihtoehdot ja niiden vaihtoehto
Tavoitteeni olisi nyt siis löytää hinnasta riippumatta se paras mahdollinen ratkaisu reppureissaajahifistille. Vaati se sitten tyhjiötä pankkitilille tai tarttumista sahaan ja kolviin. Vaikka skeneä olen seurannut läheltä juuri em. syistä, on varmasti vielä paljon kartoittamatonta, josta pitää ottaa selvää, tutkia ja kokeilla. Erittäin kiitollinen olisin kaikista mielipiteistä ja vinkeistä, joita sinulla, tämän lukijalla on aiheesta. Kommenttia voi laittaa joko alle tai yksityisesti. Aion siis löytää ja testata matkanappuloiden eliitin. Testikohteista on jo pieni lista, jossa on sekä huippunimiä, matkapuhelinvalmistajia, että ties mitä.
Ja niin! Onhan tässä pyöritelty ongelmaa vielä melko kapeakatseisesti. Kuten alussa todettiin, parasta lienee silti livemusiikki, jota löytyy ympäri maapalloa pienellä vaivannäöllä (googlaamalla). Joskus jopa ihan sattumalta, esim. rannalta istuskelemasta. Eivätkä ne omat instrumentitkaan välttämättä sen enempää tilaa vie. Rinkan sivutaskusta roikkuva mandoliini, piccolo tai muu kevyt soitin on ensiluokkainen korvaaja koko hölmölle elektroniikkaläjälle.
1 Comment
Loistava ja mielenkiintoinen
Loistava ja mielenkiintoinen teksti. <(")