Kahdeksantoista muusikon vahvuinen Australian kamariorkesteri soittaa ilman kapellimestaria ja seisaallaan, kolmea sellistiä lukuun ottamatta. Uutta se ei ole, yhä useammat dynaamiset porukat niin tekevät. Syntyy esiintyvää joukkuehenkeä, jossa jokainen hoitaa oman tonttinsa sataprosenttisesti.
Orkesterin nokkamiehenä – liidaajana – on Richard Tognetti, joka soittaa viulua konserttimestarin paikalla. Suomalaisedustus on vahva: kakkosliidaajana viulisti Satu Vänskä ja selloryhmän kärjessä Timo-Veikko Valve.
Yhtye välttää keskimääräisyyttä hinnalla millä hyvänsä. Voimakas musiikki on räjähtävää, hiljaiset jaksot taasen kuiskivia, hauraita tai jopa kuolleesti rahisevia. Lyhyet sävelet ovat tikarinpistoja ja isot soinnut mahdikkaita. Fraseeraus on hyvin aktiivista: jokainen kaari, rytmi, korostus, paisutus ja vaimennus läväytetään esille demonstratiivisesti. Kun tarve tulee, työkalupakista kaivetaan vaikka kuinka häijyä rouhintaa.
”Kun tarve tulee,
työkalupakista kaivetaan
vaikka kuinka häijyä
rouhintaa.”
Tätä kaikkea tarvitaan, kun Edvard Griegin g-molli-jousikvartettoa soitetaan kokonaisen jousiorkesterin voimin. Sen intohimoinen leimu on sitä luokkaa, että normaalikokoonpanon voimavarat eivät tahdo riittää. Australian kamariorkesteri jaksaa jouhet pöllyten rapata niin, että pakkomielteinen toisto kasvattaa uskottavasti tehoaan.
On vieno riski, että kuulija tuntee itsensä tungetuksi huvipuiston rytkytyslaitteeseen. Mutta kaikki seisoo nuoteissa. Vaikka australialaiset vetävät hiukan yläkanttiin, se on mittaamattomasti suotavampaa kuin sellainen silotteleva normaalisoitto, jossa silmät ja korvat on ummistettu musiikin monilukuisilta vihjeiltä ja vivahteilta.
Levy tarjoaa myös kipeän herkkiä ja ujon kauniita hetkiä. Haavoittunut sydän riipaisee. Kevät on Griegin hehkeimpiä melodioita. Erotikk-kappaleessa Tognettin viulu viettelee. Reipas ja raikas viisiosainen sarja Holbergin ajoilta on puettu barokkitansseiksi, joita on maustettu norjalaisella kansanmusiikkityylillä.
Kommentointi suljettu.