Elokuva-arvostelut ja tärpit – Rakkautta ja Anarkiaa – Helsinki International Film Festival 2012

Aasian ihmeitä

Rent-a-Cat
Ohjaaja: Naoko Ogigami
Japani

Rent-a-Cat, eli japanilaisittain Rentaneko, pärjää erinomaisesti aidolle kissimirrille, sillä se on juuri niin lämmin ja herttainen kuin nimestä ja kuvista voi päätellä. Toki pohjimmaisena teemana on yksinäisyys ja sen jonkin puuttuminen omasta elämästä, mutta ohjaaja Naoko Ogigami (ohjannut mm. Punavuoreen sijoittuvan elokuvan Ruokala Lokki) tuo sen kaiken näkyville lämminhenkisesti pienieleisen ja höpsähtäneen huumorin sekä seitsemäntoista kissan maustamana.

Juoni on yksinkertainen: kolmikymppinen omalaatuinen Sayoko jakaa arkensa ja kotinsa kissalauman kanssa, vuokraa kissojaan yksinäisille ja haluaisi houkuttaa lähelleen myös ihan oman kollin pelkkien kissojen lisäksi. “Reeeeent Aaaaaa Neko! Neko neko!” kaikuu pitkin maita ja mantuja kun Sayoko kiertelee kissakärryjen kanssa yksinäisiä kanssaihmisiä etsien. Hidastempoinen elokuva koostuu lyhyistä tarinoista, joissa sama teema – ja välillä myös vuorosanat – toistuu kerta toisensa jälkeen tuoden katsojan eteen uusia elämänkohtaloita ja lisää variaatioita Sayokon omasta elämästä.

Sayokon kotoisat puuhat, hauska koti, kissat, hulvaton naapuri ja muut ihmiset, joiden elämään vilkaisemme, tulevat lähelle ja saavat unohtamaan, että ollaan katsomassa elokuvaa. Pohdittavaa ja mysteereitä toki löytyy, mutta tätä katsoessa ei tarvitse miettiä juonta ja tulevia tapahtumia, siihen on aikaa myöhemminkin.

Naoko Ogigami on luonut taas elokuvan, joka auttaa hengähtämään ja saa hymyilemään. Elokuvan pääyleisöä lienevät Sayokon ikäiset naiset, mutta kyllä tämä antaa reippaasti iloa muillekin. Äksöniä ja räminää ei paljoa löydy, mutta lääkettä sielulle sitäkin enemmän.

Flying Swords of Dragon Gate
Ohjaaja: Tsui Hark
Hong Kong, Kiina

Everybody was kung fu fighting, tällä kertaa ensimmäisessä kiinalaisessa IMAX 3D -elokuvassa. Tässä Jet Lin tähdittämässä Dragon Gate Inn -saagaa jatkavassa wuxia-tarinassa löytyy juonta, toimintaa ja eeppisiä maisemia roppakaupalla.

Elokuva on viihdyttävä ja monisyinen tarinan pysyessä kuitenkin helposti seurattavana. En rupea sen tarkemmin juonta kertomaan, sillä siinä kuluisi muutama tovi. Ja totta puhuen elokuva viihdyttäisi ihan hyvin ilman juontakin, sen verran messevää katseltavaa painovoiman unohtavat wire fu -kamppailut ja laajat maisemat ovat.

Tuntuu siltä, että Flying Swords of Dragon Gate on suunnattu laajemmalle yleisölle kuin Tsui Harkin aiemmat elokuvat. Siitä löytyy suoraa graafista brutaaliutta vähemmän ja tarinakin tuntuu vähän valoisammalta, vaikka tragiikalta ja veren (ja kaikenmoisen muun) lentämiseltä ei voikaan välttyä.

Itse katsoin elokuvan ilman kolmatta ulottuvuutta, joten en pysty sanomaan vielä sen tarkemmin niistä efekteistä, mutta aion todellakin mennä katsomaan sen kolmiulotteisenakin, sen verran hyvää tuo 2D lupaili. Uskon kokonaisuuden näyttävän kolmedeenä vieläkin paremmalta.

Animaation taikaa

Kukkulan tyttö, sataman poika
Ohjaaja Gorō Miyazaki
Japani

Studio Ghiblin uutuus, Kukkulan tyttö, sataman poika (From Up on Poppy Hill / Kokuriko-zaka Kara), onnistuu osumaan katsojan sydämeen herttaisena ja koskettavana tarinana täyteläisten maisemien ja haikeansuloisen musiikin kera.

Tällä kertaa tarina sijoittuu sodasta toipuvaan 1960-luvun Japaniin ilman fantasian häivääkään, mutta esimerkiksi koulun vanhalla kerhotalolla pyörivät eri seurojen opiskelijat tarjoavat elävän elämän versioita hassuista otuksista. Pääosissa olevat Umi ja Shun tutustuvat toisiinsa, taistelevat kerhotalon puolesta, tutkailevat menneisyyttään ja katsovat tulevaan nuoruuden innolla, epävarmuudella ja herttaisuudella.

Maisemat, rakennukset ja tunnelmat ovat maalauksellisen herkullisia ja juuri sitä, jota Ghibliltä odottaisikin. Lämminhenkisessä tarinassa on melko rauhallinen tahti, mutta se ehtii hyvin kulkemaan monien sivupolkujen ja mutkien kautta ennen päätöstä. Nuorten elämän draamojen lisäksi löytyy myös riehakkaan hauskoja hetkiä ja komiikkaa, joka saa nauramaan ääneen.

Kukkulan tyttö, sataman poika ansaitsee hyvin paikkansa Ghiblin tuotantolistalla. Se on rauhallisempi ja simppelimpi kuin monet studion tuotannot, mutta se ei ole mikään miinus, vaan tuo mukavaa rauhaa tähän nykymaailman vilinään ja räminään.

Le Tableau
Ohjaaja: Jean-François Laguionie
Belgia

Le Tableau, eli maalaus, oli itselleni suurin yllätys näistä katsomistani pätkistä. En odottanut mitään kovin erikoista, mutta elokuva olikin räiskyvän värikäs, monisyinen ja todella ilahduttavaa katseltavaa. Tämä Jean-Franҫois Laguionien neljäs animaatioelokuva (pitääkin ostaa ne aiemmat itselle) yhdistää mukaan myös videota ihka oikeasta elämästä.

Maalauksen hahmot lähtevät etsimään maalaria törmäten matkallaan muiden maalausten hahmoihin ja maailmoihin. Tarinaa voi käsitellä niin filosofisena pohdintana kuin pelkkänä puhtaana seikkailuna, löytyypä sieltä myös erilaisia maalaustyylejä tunnistettavaksi. Lopputulos on värikylläinen ja reipas seikkailu maalauksista elävään maailmaan ja kaiken tarkoituksen etsintään.

Muita tärppejä

Rakkautta & Anarkiaa -filmifestivaalit alkoivat torstaina 20.9. ja jatkuvat sunnuntaihin 30.9., joten vielä on hyvin aikaa lähteä elokuviin. R&A on täynnä kiinnostavia elokuvia ympäri maailmaa ensiesityksistä arkistojen helmiin, joten suosittelen varaamaan nettisivujen selailuun reippaasti aikaa. Myynnissä on myös 256-sivuinen tuhti katalogi, joka helpotti ainakin omaa leffasurffailuani huomattavasti.

Omista kiinnostuksistani voisi vielä mainita avainelokuvan Enkeleiden siivu, joka kertoo Glasgown velikultien viskirosvousseikkailusta, avainelokuvan War Witch, jossa seurataan 12-vuotiaana kidnapatun tytön elämää lapsisotilaana, videopeliin perustuvan japanilaisen komediallisen rikosdraaman Ace Attorney ja hassun dokumentin Grandma Lo-Fi, jossa näemme mitä 70-vuotiaana stereot lahjaksi saanut rouva saa aikaan erilaisilla soittimilla ja c-kaseteilla.

Lue lisää Rakkautta ja Anarkiaa -festarien omilta nettisivuilta.