Jari: Moikka Klasu! Aluksi henkilökohtainen nöyrä kiitos kaikista niistä uusista yhtyeistä, joita olen ohjelmiesi kautta löytänyt 1980-luvun lopulta alkaen. Oi sitä antiikkista aikaa, jolloin etusormi rec-napilla odotti, josko jotain mahtavaa taas soittaisit. Kiitos myös siitä, että et puhunut koskaan biisien päälle!
Klasu: ”Terveppä terve. Kiitos mielenkiinnostasi! Joo, mitäpä niiden biisien päälle puhumaan, eihän kukaan varmaan niiden juuri meneillään ollessa, kaipaa selostusta. Mulla on tähän varmaan kyllä ihan samanlainen ”koulutus”. Tulihan sitä aikoinaan itsekin vahdittua rec-liipaisinta radiolähetyksiä kuunnellessa. En tosin osannut kuvitella joskus olevani itse lähettäjäpuolella.
Elävästi on jäänyt mieleen muuan amerikkalaiseen malliin touhottanut juontaja, jolla oli tapana mutista vähintään biisien introjen päälle omiaan ja yleensä toiseenkin päähän. Lisäksi hän feidasi kappaleetkin omavaltaisesti. Juontaja sai hieman närkästynyttä kirjepostia asiasta ja luki lähetyksessään saamansa palautteen, luvaten olla jatkossa hiljaa. Heti seuraavan biisin aikana kuitenkin hihkaisi aivan biisin keskellä hyvin kuuluvasti ”Terveisiä kaikille kotiäänittäjille!!””
Mitäs bändejä nuori Klaus Flaming sitten kytisti radiosta? Musiikillinen
herkkyyskautesi osuu noin viittä vuotta varhaisemmaksi, kuin omani. Eli veikkaan, Led Zeppelin loppukauden olleen aika tärkeän, samoin Black Sabbathilla, Judas Priestillä ja Motörheadilla on täytynyt olla vaikutusta sinuun.
Klasu: ”Nyt menee kyllä varhaisemmalle aikakaudelle 1970-luvun alkuun. Silloinhan ne suurimmat olivat Black Sabbath, Deep Purple, Led Zeppelin, Uriah Heep. Lisäksi kului varsin paljon progea (Emerson, Lake & Palmer, Jethro Tull, Yes, Frank Zappa) bluespohjaista (Fleetwood Mac, John Mayall, Ten Years After, Johnny Winter) sekä ”voimatrioja” (Cream, Grand Funk Railroad, Jimi Hendrix, Mountain).”
Aika mahtava aikakausihan tuo on rock-rintamalla ollut.
Klasu: ”Joo, listat olisivat kyllä paljon pidempiä, mutta supistin tarkoituksella neljään per laji ja aakkosjärjestykseen. Eikä nuo ole siis minkäänlaisessa ”paremmuus”järjestyksessäkään.”
Miten jouduit tai pääsit radioon. Nuori jätkähän sinä silloin vielä olit. Onko sinulla jotain media-alan koulutusta?
Klasu: ”No mä olin 29-vuotias kun tein ensimmäisen radio-ohjelmani, eli olinhan mä aika nuori silloin nykyhetkeen verraten. Ei mulla ole mitään koulutusta yhtään mihinkään, mun koulunkäyntini loppui kun olin 15-vuotias.”
Myös selkeä artikulointisi ja hyvä suomen kieli ovat olleet tavaramerkkejäsi. Millä fiiliksillä nykyistä, entistä enemmän puhe/katukielisyyteen menevää eri formaattien kielenkäyttöä seuraat?
”Paskanjauhamisesta paskantärkeilyyn,
paskaa se kaikki loppujen päätteeksi jo
lähtökohtaisesti on.”
Klasu: ”Enpä mä ole pitkään aikaan esim. radiota keskittyneellä korvalla kuunnellut ja televisiotahan en käytännössä katso lainkaan, paitsi tietysti dvd-tallenteilta keikkoja ja elokuvia, mutta sehän on tietysti kysymyksen kannalta ihan eri asia. Eipä se nyt haittaa miten muut asiansa esittävät, kaipa siihen vähän leppoisampaan ulosantiin on aikojen saatossa menty ihan loogisen luontevasti. Joskus muinoinhan tulin sanoneeksi, jos kuulostaa liian tuttavalliselta, se on jonkun mielestä paskanjauhamista ja jos toisesta ääripäästä liian asialliselta, se on sitten paskantärkeilyä, että paskaa se kaikki loppujen päätteeksi jo lähtökohtaisesti on 🙂
Tän mun alkuaikain linjan tarkoituksenahan oli semmoinen silkka sarkasmi, kun kappaleen teksteissä veri lensi ja peräsuolia väännettiin solmuun, niin eikös niitä sitten semmoisella tärkkikaulaisella maailmanpolitiikan arkipäivää-nuotilla selvittämään. Siinä oli taka-ajatuksena sekin, että tuolloinhan metallimusiikin harrastajia pidettiin jo valmiiksi jotenkin muita vähälahjaisempina, ja mitä ärhäkkäämmästä laadusta oli kyse, täysin hulluina. Joten sellaisella ääriasiallisella tavalla kun sanottavansa esitti, saattoi moni jäädä miettimään että onkohan tämä nyt jotain ironiaa ja mikähän kaveri tämä tällainen Klaus Flaming ylipäätään on?”
Olet myös jututtanut hirmuisen määrän rokkareita ja metallimuusikoita. Onko ihan oikeita ystäviäkin heistä tullut, vai onko aina pysynyt ammatillisena?
Klasu: ”En ole vähään aikaan näihin vanhoihin haastateltaviin törmännyt, mutta jotkut tässä varmaan kun ulkomaisia tarkoitetaan, aikoinaan muistivat jos tehtiin ensin vuonna yksi haastattelu ja vuonna kolme toinen, etenkin saksalaiset. Johtui varmaan tästä etunimestäni.”
”Lemmy nyt ei ainakaan
muista mitään/ketään.”
Vieläkö muuten jututtamasi Motörhead-pomo Lemmy tunnistaisi sinut, jos sen eteen ilmestyisit.
Klasu: ”Lemmy nyt ei ainakaan muista mitään/ketään.”
Lemmystä puheen ollen, suuria mestareita on kuollut viime aikoina. Ehditkö miten tutustua esim. Ronnie James Dioon tai Lordin Joniin?
Klasu: ”Diohan oli aina hyvin ystävällinen kaikille ja kerranhan tosiaan hänelle mainitsin; ”tein kanssasi haastattelun jokunen vuosi sitten..” -”Juu, muistan oikein hyvin!” Saattoi siinä tietysti olla vähän sellaista ”amerikkalaista mallia”, että ollaan vain kohteliaasti muistavinaan, mutta eipä se sillä hetkellä haitannut! Jon Lordia en koskaan kasvokkain tavannut, tein vain kerran puhelinhaastattelun, se oli vuonna 1993 kun Deep Purplen ”The Battle Rages On” ilmestyi.”
Mutta iloisempia asioita. Miten hirveästi sinulla on äänitteitä eri formaateissa kotona? Onko John Peelmäisesti pitänyt rakentaa oma huone levyille?
Klasu: ”Olen sanonut että saa tulla laskemaan montako levyä täällä on, jos se tieto kovasti kiinnostaa. Siihen voi mennä kyllä jonkin aikaa. Ei ole valitettavasti omaa huonetta levyille, jotka ovat levittäytyneet joka huoneeseen. Paitsi kylpyhuoneessa niitä ei ole, kun saattaisivat siellä kastua.”
”2 500 älppäriä, 10 000 CD:tä,
tuhatkunta vinyylisinkkua…”
Nyt kerrot!
Klasu: ”No ok! LP:iden osalta vastaus on aika helppo eli n. 2500, kun ne joskus parikymmentä vuotta sitten tuli lasketuksi, eikä niiden määrä ole sen jälkeen merkittävästi lisääntynyt. CD-albumeja on sitten kai jotain 10k+ ja seiskatuumaisiakin noin tuhat, niissä laskuissa tietty vain sellaiset joiden sisältöä ei muissa formaateissa ole hallussa.”
Eikö muuten ole aika veikeä tämä valloillaan oleva vinyylibuumi?
Klasu: ”Niin, silloin kun CD rupesi yleistymään, niin vinyyleistähän pyrittiin lähinnä eroon ja saattoi jäädä harmittamaan, kun ei ollut ”ehtinyt” realisoimaan niiden arvoa, myymällä pois silloin, kun olivat vielä se keskeisin formaatti ja yhtäkkiä jotakin niin muinaista. Kyllähän CD oli silleen mullistava, ettei enää tarvinnut pelätä kuulevansa naksuja tai ritinää, tai että ei tarvinnut olla 20 min. välein levypuolta kääntämässä.
Olihan siinä dynamiikassakin huomattava ero, varsinkin kun CD-aikoina rupesi tavaraa olemaan semmoiset 25 minuuttia per lp-vinyylipuoli, ohuiksi tuppasivat soundit toisinaan jäämään. Tosin nykyään vinyylitkin ovat kai niin hyvin tehdyt, ettei sieltä tarvitse ihan vaan fysiikan lakien takia suodattaa ylimpiä ja alimpia taajuuksia pois. Aikoinaanhan näin kai jouduttiin tekemään.”
Minkälaisilla laitteilla sinä kotioloissa kuuntelet? En usko jos sanot, että jostain striimailet ja pienistä tietokonekajareista ”fiilistelet”.
”Suoratoistopalveluja
en tosiaan käytä.”
Klasu: ”No tuossa on tuommoinen Yamahan vahvistin joka tuuttaa sataa wattia 5.1-kanaviin. Kämppä tosin on sen verran pieni betonikuutio, ettei tästä mitään varsinaista hifi-taivasta saa. Pääkaiuttimina Genelecit, keskellä ja takana Yamahan aktiivisia, lattialla pomppii B&W-subbari. Musiikit kuuluvat CD- ja vinyyliformaattien lisäksi SACD:lta, DVD-Audiolta ja DTS-levyiltä. Suoratoistopalveluja en tosiaan käytä.”
Itsekin 35 vuotta rockin suhdannevaihteluita päivittäin seuranneena, knoppitietoa on kertynyt älyttömästi. Silti omat tietoni tuntuvat vähäisiltä, kun vertaa sinuun ja mielenkiintoisien erikoisohjelmiesi ”tietotoimistoon”. Se yhden teeman ympärille tehty ohjelma on nerokas. On ollut kiva arvailla, mitä kipaleita tulee ja raskaiden joukosta ei montaa yllätystä/ohjelma tule, mutta ne häröimmät ovat kyllä olleet hauskoja. Mistä hitosta sinä ne kaheleimmat viritykset kaivat. Vai onko vastaus tylsä; kuukkelista?
Klasu: ”Kyllä tietysti hakupalvelut ovat olleet kaiveluvaiheessa avuksi, mutta siinähän täytyy olla vähän jo valmiiksi näppituntumaa ja tietoa minkälaista musiikkia mitäkin nimi esittää ynnä sopiiko miten kokonaisuuteen.”
Mikä se yhden teeman ympärille viritetty ohjelma olikaan?
”Aihe jos vei mennessään,
niin työpäivä venyi
10-12 tuntiin.”
Klasu: ”Tarkoitat tässä ilmeisesti Tiistaitrippi-ohjelmaa mitä jokunen vuosi tuli tehdyksi. Siinähän mä hain kyllä välillä ihan tahallanikin oikein mahdollisimman ”komeita” kontrasteja, kyllähän se vähän itseäkin hihitytti kun ensin tulee vaikka Tapio Rautavaaraa ja perään King Diamondia, molempien laulaessa vuorollaan menninkäisistä. Siinä ei vaan ollut kovin paljoa aikaa kaivella kaikenlaisia esityksiä esiin, kun siihen 20-25 biisin poimintavaiheeseen oli aikaa vain jotain 3-4 tuntia, jos halusi työpäivän pituuden pysyttelevän siinä normaalissa kahdeksassa tunnissa. Tietysti siinä usein kävi sitten niin, että aihe jos vei mennessään, niin työpäivä venyi 10-12 tuntiin.”
Olen nähnyt sinut vuosien varrella kymmeniä kertoja keikoilla ja eri tapahtumissa. Tarinoitukin on muutamaan otteeseen. Taidat todella nauttia vieläkin metallikeikoista?
Klasu: ”Kyllä mä keikoilla tykkään käydä. Joskus aikoinaan kävi hetken mielessä, kun kapuaa taas kerran mäkeä ylös Helsingin Tavastiaklubille, tai kolkuttelee junalla jonnekin festareille, että miten mä nyt taas olen täällä ja että eikö sitä voisi ajatella jotain muutakin tekemistä elämässään. Se on kai ikään kuin iän mittaan tullut vastaus siihen, että ei voi! En mä osaa itseäni golfkentällekään kuvitella.”
Metallimusiikin nykytila? Missä sinun mielestä mennään? Joko yskii pahasti genre?
Klasu: ”Jaa-a, ei kai se genre välttämättä yski, mutta suhtautuminen siihen on tainnut muuttua salonkikelpoisemmaksi. Sitä ei välttämättä koeta enää kovin ihmeelliseksi saati ”vaaralliseksi”. Silloin 1980-luvulla ”kaikkia” alan harrastajia pidettiin jonkin sortin saatananpalvojina tai muutoin tärähtäneinä. Nykyään on sitten myös niin paljon muuta ajanvietettä kuin ennen, että musiikki ei välttämättä ole enää sellainen juttu, mitä laajemmin seurattaisiin tai haluttaisiin siitä löytää aina jotain uutta itselleen.”
Miten otit uuden Iron Maidenin kuunteluun? Onko sinulla ollut, tai onko vieläkin ”rituaaleja”, kun ensimmäisen kerran suosikkibändien levyjä kuuntelet? Itselle ainakin vaikkapa mainittu Iron Maiden on hieman vitsinä, mutta kuitenkin, tiettyjen rutiinien arvoinen.
Klasu: ”Sanotaanko että tunnen kuvion, mutta mulla ei niin silleen ole enää pitkään aikaan ollut aikaa moiseen, että nytpä kun tuli tuo uusi albumi, niin minäpä istun alas ja kuuntelen sen pari kertaa keskittyneesti putkeen. Ehkä vähän tämmöinen ammatillinen syndrooma iskee, kun laittaa jonkin albumin soimaan, niin jo toisen tai kolmannen kappaleen kohdalla rupeaa pohtimaan, soittaisko tämän vai tuon kappaleen seuraavassa lähetyksessä ja mitähän siitä voisi sanoa.”
”Voiko vielä joku vanha klassikkobändi
tehdä klassikkoalbumin, entä joku
tuoreempi bändi? ”
Voiko vielä joku vanha klassikkobändi tehdä klassikkoalbumin, entä joku tuoreempi bändi?
Klasu: ”Voi aivan hyvin tehdä, mutta minkä ajan kuluessa niistä klassikoita tulisi? Varsinkin kun uuden albumin elinkaari nykyään on hyvä jos kuukauden, yleensä ei kai varmaan sitäkään, kun ”koko ajan” on jotain ennenkuulumatonta tarjolla, etenkin jos kovasti käyttää netin suomia mahdollisuuksia hyväkseen. Runsaudenpulastahan seurannee sellaista kärsimättömyyttä, että jollei viimeistään puolen minuutin jälkeen biisi vaikuta kuunneltavalta siirrytään seuraavaan, jospa se olisi se juttu, mitä ei ole vielä henk.koht. löytänyt.
Tämä samaa kaava jatkuu niin pitkään, kunnes mikään ei lopuksi ”kolahda”. Sen jälkeen onkin helppo todeta, että kyllä ennen tehtiin ”parempaa” ja ”kestävämpää” musiikkia. Eli kun on entuudestaan tuttu ”hyvä” biisi, niin yleensä se sellaisena tuppaa pysymään.”
Muistan joskus sinun maininneen, että Nightwish ei aiheuttanut ahaa-elämystä, kun ensimmäistä kertaa sen näit. Itselle kävi samalla tavalla bändin ensimmäisellä Euroopan kiertueella.
Klasu: ”Niin no ei se eka Nightwish-albumi kovin kummoinen ollut. Ideahan tällaisesta oopperametallista oli silloin suht ainutlaatuinen, muttei ollut oikein vielä tietotaitoa kuinka saada siitä se massiivisin puoli esiin ennen kuin ajan kanssa, ihan biisienrakentelusta lähtien.”
Oletko monesti ollut oikeassa, ”tuosta bändistä tulee vielä jotain”, suomalaisista tai ulkomaalaisista?
Klasu: ”Kyllä mä mielelläni ajattelisin olleeni oikeassa Teräsbetonin suhteen, kun kesällä 2003 mulle demonsa lähettivät. Vai meniköhän se vielä kaiken lisäksi niin, että olin vaan netissä törmännyt sivuillaan olleisiin kolmeen biisiin.”
No kuitenkin ajattelin, että käynpä tekemässä haastattelun, kun Helsinkiin eräänä lauantai-iltana pienimuotoiselle keikalle tulivat. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun ihan vain demobändistä tein jutun. Yritin vähän lobatakin levy-yhtiöille pohjalta ”kannattaa kiinnittää, myy nimittäin kultalevyn heittämällä jos vain pääsee levyttämään”. No eihän sitä tietenkään uskottu. Hihiteltiin vain öljytyille ylävartaloille. No onneksi Warner otti ne sitten ihan perinteiseen malliin talliinsa. Ja kuinka ollakaan, ”Metallitotuus” myi melkein 50.000 kappaletta eli siitä tuli kullan lisäksi vielä platinaakin samaan laskuun.”
Kiitos kovasti haastattelusta ja kaikkea mukavaa loppusyksyysi. Toivotaan, että loppuvuosi tuo monta hyvää levyä ja keikkaa meille rock-nälkäisille. Ps. mille keikalle olet muuten seuraavaksi menossa.
Klasu: ”Kiitos vielä kerran mielenkiinnosta. Eiköhän tässä ole vielä antoisia viikkoja loppuvuodellekin jäljellä! Hmm..Mikähän se seuraava olisi? Varmasti ainakin Deep Purple 24.11. Lippu on jääkaapin ovessa ollut magneetin alla jo puolisen vuotta.”
Kommentointi suljettu.