Loistavan elävät, hauskat ja innostavat. Sitä kaikkea nämä ovat etenkin rytmimusiikin kuuntelijalle. Eivätkä kuitenkaan holtittoman kookaat tai kahelin kalliit. Olisivatko ne nappivalinta sinulle?
Minulle rytmimusiikki – oli se sitten jonkun sorttista rockia, konemusiikkia, jazzia tai muuta sopivasti vastaavaaa – on se pääasiallinen kuunneltava materiaali. On kaiuttimia, jotka mahdollisesti piirtävät herkemmällä siveltimellä akustisen musiikin hennoimmat sävyt, mutta jos tarve on saada jalka vippaamaan ja kädet kohoamaan kohti kattoa, Klipsch Forte III on siedettävän kokoinen, vielä mahdollisen hintainen ja todella hauska kaiutin.
Ensikuuntelu
Olen haaveillut pitkään, että pääsisin kuuntelemaan jotain isompia Klipschejä. Kaiutinrakennusohjeitani lukeneet ymmärtävät varmasti, että kun kaupallisessa kaiuttimessa on 12-tuumainen PA-bassoelementti ja torvikuormitettu keskialue sekä diskantti, rakenne näyttää minulle heti tutulta ja turvalliselta.
Ujutin noin 32-kiloiset kaiuttimet pahvilaatikoistaan seinustalle, tuikkasin kaiutinjohdot kiinni Gold Note IS-1000 -vahvistimeen ja painoin napista popin raikaamaan. Olin koittanut lukea kamalan paljon arvosteluita Forte III:sta, mutta en ollut oikeastaan löytänyt mitään, joka olisi analysoinut kaiuttimien luonnetta kunnolla.
Kävi selväksi, miksi muiden arvosteluista ei ollut saanut selvää.
Heti ensinuoteista lähtien – Billy Gibbons And The BFG’s ja Got Love If You Want It – kävi selväksi, miksi muiden arvosteluista ei ollut saanut selvää. Forte III nappaa ihan samantien kraivelista kiinni ja vie bilettämään. Kuuntelijalle ei jätetä minkäänlaista valinnanvaraa, suupielet leviävät hymyyn, jalka alkaa tamppaamaan ja volumea käännetään lisää ennen kuin biisistä on soinut ensimmäistä kymmentä sekuntia. Analysoi siinä sitten.
Paksusointinen Katie Meluan Shy Boy paljasti, että bassopäätä on vähän liikaa. Hinasin sisänurkistaan lattialistassa kiinni olevia kaiuttimia noin 30 cm eteenpäin ja alakerta rauhoittui. Liikaakin. Työnsin reilun 10 cm takaisin lähemmäs seinää ja ihan hyvä. Eikö testiä varten pitäisi ensin hieroa tarkasti kaiuttimet ihan nappiin paikoilleen ja kokeilla eri elektroniikkavaihtoehdot, jotta löytyy optimiyhdistelmä?
Tässä oikeastaan tulee monen Klipschin mallin perusjuju. Saat toki hieroa hartaasti, jos siltä tuntuu ja toki saat tällä tavalla parhaan lopputuloken. Mutta ellei tunnu, ei tarvitse. Tuikkaat kaiuttimet suurinpiirtein seinustalle ja tunnelma on heti ensimmäisellä kappaleella katossa. Uskallan jopa väittää, että hifi olisi suositumpi harrastuksena, jos useammillakin valmistajilla olisi näin hauskan hyväntuulisia kaiuttimia.
Analysointia otsa rypyssä
On muuten vaikeaa koittaa olla analyyttinen kun kaikki hyvät biisit kuulostavat niin innostavilta, mutta yritetään. Forte III:t reagoivat selkeästi kääntöön, ne kun ovat ison bassoelementin ja torvilla toteutetun keskialueen ja diskantin takia paljon perushifipömpeliä suuntaavammat. Mitä enemmän kaiuttimia kääntää sisäänpäin, sen tarkemmaksi ja kolmiulotteisemmaksi stereokuva muodostuu. Äänensävy on kyllä parhaiten kohdallaan kun kaiuttimet on suunnattu jotakuinkin kohti kuuntelupaikkaa.
Artikulaatio on todella selkeää, suun liikkeet näkyvät edessäni teräväpiirtotarkkuudella.
Billie Holiday ei nouse Lady In Satin -albumilla esille pistemäisenä vaan suurena, koko stagen täyttävänä. Artikulaatio on todella selkeää, suun liikkeet näkyvät edessäni teräväpiirtotarkkuudella. Forte III piirtää stereokuvaa hyvin, mutta jos tarkoituksesi on selvittää, onko kitaristi 150 vai 160 cm laulajasta oikealle, sopivampiakin kaiuttimia on tarjolla. Näillä asiat ovat oikeilla paikoillaan, mutta stereokuvasta ei tehdä suurta numeroa koska se ei ole oleellinen osa musiikin tunnelmaa.
Sointi on muuten selkeä hiljaisellakin äänenvoimakkuudella. Erityisesti ihmisääni toistuu luonnollisesti vaikka et luukuttaisikaan. Aika äkkiä äänenvoimakkuus kuitenkin hakeutuu vähintään normaalin puhevoimakkuuden tasolle, jolla Forte III:n ääni avautuu jo todella hyvin. Älä siis pelkää, että näitä voisi käyttää vain, jos matka lähinaapuriin mitataan auton tankillisina. Vaikka äänenpaineresursseja on hulppeasti, muut hyvät asiat aukeavat jo ihan kerrostaloon sopivilla äänenpaineilla.
VINKKI! Kannattaa kokeilla sellaista vahvistinta, jossa on äänenvoimakkuudelle ihan säädin. Ne ovat tosi käteviä tälläisten kaiuttimien kanssa.
Billietä räväkämpi rytmitavara saa kuuntelijan ryhdistymään sohvalla ja lenkkari alkaa taas naputtaa lattiaa. ZZ Top ja La Grange soi niin alkuperäisäänitteeltä kuin Goin’ 50 -remasteriltakin vietävän mainiosti. Jälkimmäiseltä toki hifimmin, mutta onneksi edelleen alkuperäisen kaltaisella hyvällä tunnelmalla. Ocean’s Eleven -soundtrackin The Plans piirtää vahvan tunnelman Pittin ja Clooneyn dialogille – Forte III -pari toimisi loistavana leffasetin osanakin. The Plansin mehevä basso murahtaa sekin niin, että suupielet tahtovat nousta yläviistoon.
Rammsteinin tuttu Los ei tunge Till Lindemania niin lähelle, että pingottuneesta hauiksesta tippuisi hikeä suoraan kuuntelijan syliin, mutta läsnäolon tunne on vaivaton ja vahva.
Läsnäolon tunne on vaivaton ja vahva.
Että rokki soi ja ei muulla väliä? No soi se Stravinskyn Firebirdkin niin, että tekee koko ajan mieli vääntää kovemmalle samalla tavalla kuin vanhalla ZZ Topillakin. Klassisella musiikilla kuulee räminärockia selkeämmin sen, että tilan piirto on hallitumpi ja hillitympi kuin hyvin laajalle säteilevillä pikkukaiuttimilla. Forte III:n kyky hurjaan dynamiikkaan, kompressoimattomaan iskuäänten toistoon, on yhtä lailla innostavaa niin akustisella kuin sähköisesti prosessoidulla ja vahvistetulla musiikilla.
Rakenne menneisyydestä?
Klipsch Forte III:n rakenteessa ei ole mitään erityisen ihmeellistä. Pienestä perushifikaiuttimestahan ne toki poikkeavat, mutta varsinaisesti mullistavia ratkaisuja ei ole.
Bassoelementti on 12-tuumainen ja sen kotelo on suurinpiirtein satalitrainen. Paljon isompi kuin moni subwoofer, kyllä. Markkinoinnissa muistutetaan välillä, että tässähän on kaksi bassoelementtiä: 12- ja 15-tuumaiset. Se takaseinän 15-tuumainen on kuitenkin passiivisäteilijä (siinä ei ole moottoria ollenkaan) eli tekee saman kuin refleksiputki. Sitä toki ei voi kiistää, etteikö se olisi paljon makeamman näköinen kuin putkenpätkä tai pari. Huomattavan paljon makeamman näköinen.
12-tuumaisen yläpuolella on keskialuetorvi ja sen päällä diskanttitorvi. 650 Hz ja 5200 Hz jakotaajuudet tarkoittavat, että keskialuetorvi toistaa varsin suuren osan esimerkiksi ihmisäänestä. Vastaavasti diskanttitorvi on voitu optimoida nimenomaan diskantille eikä sen tarvitse yrittääkään toistaa keskialuetta.
Pari sanaa parittelusta
Klipsch Forte III:n luonnetta kuvaa parhaiten sana hauska. Tämä kaiutinpari toistaa kaikenlaista musiikkia innostavan hyväntuulisesti, mutta vain, jos olet saattanut ne sopivaan seuraan. Forte III:n toisto on perushifikaiuttimeen verrattuna sen verran dynaaminen ja pirteä, että räkäinen ja/tai kirkassointinen vahvistin voi tuottaa liian räväkän lopputuloksen diskantin osalta.
Minä kuuntelin kaiuttimia sujuvasti GoldNote IS-1000:lla (DF Low!), NAD M10:llä ja Emotivan PT-100 + BasX A-150 -esivahvistimen ja päätevahvistimen yhdistelmällä. Kaikki nuo toimivat Forte III:n seuralaisina oikein hyvin, mutta vasta kun kytkin pähkinäpuisten arkkujen eteen Lumin D2 -streamerin (noin 2 500 euroa) ja Audio Analogue Pegason (noin 6 000 euroa), 2 x 50 -wattisen A-luokassa toimivan putkivahvistimen, ymmärsin, miten hyvät Fortet oikeasti ovat.
Klipschit pystyvät hämmentävän hienoon dynamiikan ja rytmiikan toistoon joten ensimmäinen ajatus saattaa olla, että valitaan vahvistin alleviivaamaan noita piirteitä. Etenkin edullisemmassa hintaluokassa se tiukasti sykkivä vahvistin on usein parempi kytkeä kaiuttimiin, jotka pehmentävät diskantin sähäkkyyttä sen verran, ettei kuunteluväsymys iske. Tehoahan Fortet eivät kamalasti tarvitse kun herkkyys on 99 desibliä, ne muutaman watin putkipelitkin ovat toimiva vaihtoehto, ellei aio pitää ulkoilmakonserttia.
Suosittelisin näiden seuraan enemmänkin soljuvaa ja pehmeäsointisen miellyttävää oheislaitteistoa kuin alleviivatun tarkkaa ja tiukasti kontrolloitua. Fortet itsessään tarjoavat sitä tarkkuutta. Hyvässä kokonaisuudessa Klipsch Forte III -pari saa kuuntelijan unohtamaan niin todellisuuden kuin ajantajunkin ja jumiutuvan kuuntelemaan vain albumin toisensa jälkeen.
Jos jostain pitää nalkuttaa niin vahvistinsovituksen oleellisuuden lisäksi pintakäsittelystä. Valmistaja itse muistaa joka käänteessä mainita hienon viilupinnan (vaihtoehtoina on pähkinä, kirsikka, musta saarni ja vaalennettu tammi), joka on kaiutinparin puoliskoissa samanlainen. Vielä kun vain raaskisivat laittaa pintaan öljyn tai vahan, jonka kanssa puu tuntuisikin puulta. Nykyinen lakkapinta on toki oikein siisti, mutta myös hukkaa aidon puun tuntuman. Ehkä tämän henkisissä kaiuttimissa se, että pinta ei vain näyttäisi vaan myös tuntuisi oikealta puulta, lisäisi vielä tipan tunnelmaa.
PS. Tässä testissä kuunneltu kaiutinpari asuu Vantaalla Ideaali Tec:n tiloissa ja siellä kaiuttimia pääsee kuuntelemaan niin edullisella kuin highendimmälläkin oheiskalustolla.
Lyhyesti: Pirteäsointinen ja menevä tapaus, joka saa unohtamaan turhantärkeät hifimääreet ja keskittyy nostamaan kuuntelijan kädet heilumaan kohti kattoa.
Hinta: 2 199 euroa kappale
Maahantuoja: Loudgroup Oy
Klikkaa tästä katsoaksesi lähimmän jälleenmyyjän.
Kuvat: Valmistaja
Kommentointi suljettu.