Google Chromecast -tikun pikatesti

Taskukokoinen mediatoistin

Googlen mediatikussa on potentiaalia näppärän kokonsa ja helpon liitettävyydensä ansiosta, mutta sille räätälöidyt sovellukset ovat vielä vähissä.

Muistitikkua aavistuksen kookkaampi Google Chromecast on televisioon liitettävä mediatoistin, joka toistaa mm. YouTuben ja Netflixin sisällön tietokoneesta tai älypuhelimesta. Myös Chrome-selaimen sisällön saa televisioon, mutta tällöin kuvan- ja äänenlaatu on selvästi heikompi ja riippuu tietokoneen tehosta.

HDMI, USB ja WLAN
Pelkkä kytkentä HDMI-liittimeen ei riitä vaan Chromecast tarvitsee lisäksi sähköä päädyssä olevan USB-liittimen kautta.

Liitettävyydeltään mediatikku on kiitettävän yksinkertainen. Se tyrkätään television, videotykin tai vahvistimen HDMI-liitäntään ja sille syötetään virtaa USB-liitännän kautta. Chromecast toimi hyvin sekä suoraan televisioon liitettynä että vahvistimen HDMI-liitännän kautta. Ainoastaan virransyöttö tuotti välillä päänvaivaa, koska kaikki laitteet eivät tarjoa USB-liitäntää HDMI:n vieressä. Ainoa vaihtoehto saattakin olla erillinen virtalähde.

Tarvitsemansa nettiyhteyden Chromecast saa langattoman lähiverkon kautta. Langattomassa verkossa laite toistaa mediaa sekä suoraan netistä että saman verkon mobiililaitteista ja tietokoneista.

Chromecastin käyttöönotto sujui vaivattomasti. Latasin Googlen sivuilta käyttöönottosovelluksen ja kytkin virrat tikkuun. Pikaisen asetusten ja ohjelmiston päivityksen jälkeen mediatikku oli käyttövalmis. Käyttöönoton jälkeen Chromecast kytkeytyy automaattisesti lähiverkkoon ja sen kautta Internetiin.

Sisältö välittömästi tai välillisesti

Chromecastia voi käyttää kahdella tavalla: ohjaamalla sitä hakemaan sisältö suoraan netistä tai lähettämällä media lähiverkon mobiililaitteelta tai tietokoneelta.
Ohjaava käyttötapa on näppärää varsinkin iPhonella, iPadillä tai Andriod-laitteella. Puhelimesta avataan esimerkiksi Netflix ja ohjataan toisto Chromecastiin. Toiston alkua joutuu tosin hetken odottamaan tikun hakiessa sisällön netistä.

Ohjaavalla tavalla saa parhaan kuvan- ja äänenlaadun ja se onkin suositeltavin tapa käyttää Chromecastia, mutta laitteelle räätälöityjä palveluja on vielä valitettavan vähän. Tätä kirjoittaessani sillä toimivat YouTube, Netflix sekä Google Playn musiikki ja elokuvat. Näiden lisäksi Hulu Plus, Pandora ja HBO Go lisättiin listaan hiljattain, mutta niiden käyttö Suomessa ei virallisesti onnistu.

Lähetysmenetelmää voi käyttää vain Chrome-selaimen kautta tietokoneelta. Siinä Chromen aktiivinen sivu välitetään tikulle lähiverkon kautta. Tapa sallii sellaisen materiaalin toistamisen, joilla ei ole omaa Chromecast-tukea.

Valikoiva laatu

Etenkin Netflixiä katsottaessa kuvanlaatu oli nautittavan hyvä. Chromecast kykenee 720p-terävyyteen ja siihen silmämääräisesti päästiinkin. YouTuben kanssa laatu oli toki riippuvainen alkuperäisestä, mutta oli teräväpiirtomateriaalilla hyvä.

Kotiverkossa Chrome-selaimesta välitetty bittivirta sen sijaan oli ajoittain kelvotonta. Selaimen kautta voi välittää tietokoneelta ääni-, kuva- ja videotiedostoja, mutta niiden selaaminen on vaikeaa ja varsinkin videokuvan laatu riippu lähettävän tietokoneen tehosta. Selainikkunan kautta voi katsella myös esimerkiksi Yle Areenaa tai HBO:ta, mutta rakeisen kuvan lisäksi äänen ja kuvan synkka oli välillä pahasti pielessä.

Tarpeet ratkaisevat

Tikun hyödyllisyys riippuu paljolti käyttötarpeista. Jos Netflix on ykkösjuttu, eikä oma televisio sitä suoraan tarjoa, voi tikkua suositella. Toiston laatu oli Netflixin lisäksi hyvä myös YouTubessa.

Sen sijaan Chrome-selaimesta toistettu sisältö jätti lähinnä vain toiveita paremmasta. Käyttäisin ominaisuutta lähinnä hätätapauksessa, koska laatu oli paikoin tuskaisen huonoa. Kokeiluissani äänen ja kuvan ajastus oli jatkuvasti enemmän tai vähemmän pielessä.

Mediatoistin on kooltaan varsin onnistunut. Sitä on helppo siirtää laitteesta toiseen ja sujauttaa vaikka taskunpohjalle.

Hankintaharkinnan arvoinen?

Jenkkilässä Chromecast on myynyt ilmeisen hyvin, mikä on houkuttelevan hinnoittelun ja Netflix-kytkytarjousten ansiota. Suomessa laitetta ei (vielä) virallisesti myydä, mutta ulkomailta sen saa pienellä vaivalla. Suomessakin sitä kaupanhyllyllä jo on, mutta hinta hipoo monipuolisempia mediatoistimia.

Google on luvannut julkaista lähiaikoina kehitystyökalut, mutta aika näyttää miten sovelluskehittäjät laitteesta innostuvat. Räätälöityjen sovellusten valikoima on toistaiseksi suppea, mutta on kasvanut tasaista tahtia.

Jos laite virallisesti Suomeen tullessaan tukee suosituimpia täkäläisiä videopalveluja ja etenkin, jos sen hinta on yhtä kilpailukykyinen kuin Yhdysvalloissa, voi Chromecastilla olla mahdollisuuksia. Ajoituskin toki vaikuttaa menestykseen, koska kilpailevia tuotteita on hyllyllä ja tulossa ja myös älytelevisiot syövät erillisten medialaitteiden kysyntää jatkuvasti.

Lyhyesti: Mielenkiintoinen mediatikku, jossa on potentiaalia kunhan sen palveluvalikoima kasvaa ja hinta pysyy kurissa.
Hinta: Yhdysvalloissa 35 dollaria, Suomessa n. 80 euroa (Verkkokauppa.com)
Valmistaja: Google
Teksti: 
Kuvat: 
Samu Saurama ja Juha Kaski
Valmistaja: 
Mallimerkintä: 
Tagit: