fbpx
Testit

Epson EH-TW5200 -videoprojektori testissä

Epsonin edullinen teräväpiirtotykki on onnistunut kokonaisuus. Siinä on muutama sijoittelua rajoittava tekijä, mutta sitäkin enemmän kiiteltävää. Projektorin kuvanlaatu on hintaan suhteutettuna erinomainen ja sen tehdasasetukset tuottavat tasapainoisen ja luonnollisen kuvan.

Lähestyin tätä alle tuhannen euron EH-TW5200-projektoria sillä ajatuksella, että sitä ei hankita viimeisen päälle viritettyyn kotiteatteriluolaan, vaan tavalliseen olohuoneeseen. Huoneeseen, jossa on jonkin verran hajavaloa ja jossa heijastuspintanakin voi olla maalarinvalkoinen seinä.

Kuva on tärkein

Heti tuoreeltaan projektori tykittää Dynaaminen-tilassa, joka luo kirkkaan ja värikylläisen kuvan. Sekä tämä että sisartila Olohuone on säädetty pimentämättömään huoneeseen. Pimennetyssä huoneessa nämä kuvatilat ovat yliampuvia sekä kirkkauden että värien osalta.

Jos huoneen saa pimennettyä (mikä on videoprojektorille aina suositeltavaa), ainakin lähestulkoon, soveltuvimmat kuvatilat ovat Elokuva ja Luonnollinen. Luonnollinen tuottaa nimensä mukaisesti luonnollisimman ja tasapainoisimman kuvan. Myös Epson itse suosittelee sitä kuvasäätöjen perustaksi. Elokuva-tila lisää värikylläisyyttä, mutta muistuttaa muuten Luonnollinen-tilaa. Molemmat kuvatilat laskevat lampun säästötilaan ja hiljentävät tuuletinta.

Luonnollinen tila on hyvin luonnollinen

Koekatsoin Epson EH-TW5200:lla vaihtelevaa materiaalia animaatioista sekkailuihin ja toimintaan. Päädyin muutaman kokeilun jälkeen Luonnollinen-tilaan. Se on hämmästyttävän hyvä suoraan paketista ja vaikka säädinkin yhdellä materiaalilla kirkkautta ja kontrastia ja toisella värikylläisyyttä, palautin säädöt lopulta tehdasasetuksiin.

Tasapainoisen ja luonnollisen kuvan liike oli sulavaa ja uskottavuuden kannalta tärkeät ihonsävyt toistuivat loistavasti. Tumman pään toistossa jäätiin hieman parhaista kanuunoista, mutta erot näkyvät selvästi vasta täysin pimennetyssä tilassa.

Kolmas ulottuvuus ja pelattavuus

Epson ei tarjoa tässä hintaluokassa 3D-laseja myyntipaketissa, mutta tykissä on sisäinen radiotaajuuslähetin ja lasit voi hankkia erikseen.

EH-TW5200:n 3D-kuva oli terävä ja sävyiltään luonnollinen, muttei täysin virheetön. Törmäsin nimittäin ajoittain kolmiulotteisen materiaalin ominaisongelmiin kuten varjokuviin ja ajoittaiseen puuroutumiseen ja nykimiseen nopeassa liikkeessä. Joten takaisin turvallisen kaksiulotteiseen maailmaan ja Playstation-pelit pyörimään.

”Suuri kuva herättää tututkin pelit
henkiin aivan uudella tavalla.”

Normaalissa kuvaprosessoinnissa tykin kuva on viimeistelty ja terävä, mutta prosessointi vie aikaa. Ja viive ei tunnetusti ole pelaajan paras ystävä. Epson tarjoaakin pelikäyttöön nopeaa prosessointitilaa, joka lyhentää viivettä selvästi. Elokuvakäyttöön tehdyillä tiloilla turhan tahmea Bioshock Infinite muuttui nopealla prosessoinnilla pelattavaksi, vaikka viiveen edelleen havaitsikin. En ole erityisen herkkä viiveelle ja hetken jälkeen en sitä enää ajatellutkaan, vaan keskityin pelaamiseen.

Suosittelen kaikkia pelaajia kokeilemaan suurta kuvaa. Se herättää tututkin pelit henkiin aivan uudella tavalla. Ja totta kai se ratti oli kankaan eteen sijoitettava, jotta pääsin tyyppäämään juuri julkaistua GT6:sta. Kaahailussa päädyin EH-TW5200:lla normaaliin kuvaprosessointiin, jolla pelin grafiikka oli parhaimmillaan, sillä siinä viive ei tuntunut räiskinnän lailla.

Liitännät ja hallinta

EH-TW5200:ssa on kaksi HDMI-tuloa, joista toinen on MHL (Mobile High-definition Link) -standardin mukainen. Näiden lisäksi tykissä on USB-liitin kuvien katseluun sekä perinteiset VGA- ja komposiittivideotulot. Ääntäkin saa sisään ja ulos ja on projektorissa sisäinen kaiutinkin.

Taustavalaisematon kaukosäädin on varsin tavanomainen ja tykin optiikka säätyy käsipelillä. Optiikan eteen saa liu’utettua sisäänrakennetun linssisuojan.

Sijoitus ja puhallus rajoitteina

Mainitsin Epsonin keskittyneen kuvanlaatuun, mutta tämän hintaluokan tykissä on myös tehtävä kompromisseja. Ne kiteytyvät projektorin sijoittamisen helppouteen ja puhaltimen ääneen. Epsonin zoom-alue on 1,2-kertaisena valitettavan suppea, mikä asettaa selvät rajat sen sijoittamiselle.

Linssinsiirtoakaan ei tarjota, mikä on toki tyypillistä tässä hintaluokassa. Tykissä on digitaalinen kuvansuoristus vaaka- ja pystytasossa, jos kohtisuora tykitys ei onnistu. Selkeä paikka projektorille on siis teline oikeassa kohdassa kattoa.

EH-TW5200:n edullisuus on jossain määrin myös kuultavissa. Normaalissa lampputilassa tykki puhaltaa reippaasti, vaikkei nyt ihan hiustenkuivaajasta puhutakaan. Säästötilassa humina vaimenee selvästi, eikä oikeastaan nouse kuuluvin kuin hiljaisimmissa kohtauksissa. On toki täysin yksilöllistä miten häiritsevänä sitä pitää, mutta minun korvaani 5200:n puhallinmelu ei ole ollenkaan ärsyttävimmästä päästä.

3D-tila pakottaa lampun normaalitilaan, jolloin puhallinkin metelöi enemmän. Samaten sekä Olohuone- että Dynaaminen-tilat käyttävät tätä asetusta.

Automaattisen himmentimen eli iiriksen toiminta oli ripeää, mutta sen surina ja nakse häiritsivät siinä määrin, että päädyin kytkemään sen kokonaan pois. En myöskään kokenut sitä kuvanlaadullisesti välttämättömäksi.

EH-TW5200:ssa rahat on sijoitettu oleellisimpaan, kuvanlaatuun. Joustavampia asennusmahdollisuuksia ja täydellistä äänettömyyttä kaipaava joutuu sitten iskemään rahaa tiskiin jo enemmän.

Lyhyesti: Hyväkuvainen ja edullinen teräväpiirtoprojektori, jonka ainoa varsinainen rajoite on sijoittamiseen vaikuttava suppea zoomialue.
Hinta: 949 euroa
Valmistaja: Epson
Kirjoittaja

1 Comment

  1. Vieläkö ensitykin ostajan
    Vieläkö ensitykin ostajan kannattaa ajatella vanhempaa testissä ollutta 3200:sta vai olisiko tämä asiallinen hankita LCD: telkusta tykkiin siirtymä hankinnaksi?

Share via
Copy link
Powered by Social Snap