BenQ W1070+ -DLP-videoprojektori testissä

Namikuva halvalla

Videotykki, joka on pieni, halpa ja sen kuvanlaatu on aivan mainio. Ei vaadi erityisiä ennustajanlahjoja, jos väittää tästä tulevan ison hitin.

BenQ ei ole Suomessa merkkinä yhtä tunnettu kuin isot pojat, mutta uusi edullinen pikkuprojektori W1070+ varmasti nostaa mainetta roppakaupalla. Sitä minun ei varmasti tarvitse tykkiartikkelia lukevalle perustella, että se "suuri" metrinen televisio on aika valju esitys verrattuna pari-kolme metriä leveään projektorikuvaan.

Ihan sama, katsotko vain luontodokumentteja tai nautit ohjain kädessäsi hyvän pelin mukaansa imaisevasta tunnelmasta, iso kuva on montaa muutakin asiaa kuin pelkkää elokuvailtaa varten.

Vain reppu puuttuu

W1070+ on kainalokokoinen projektori joten se jäi vähän harmittamaan, että mukana ei tullut kantolaukkua. Olisi meinaan mainio kapine napattavaksi mukaan vaikka mökille sadeiltaa varten. Ei sillä, eipä se erillinen laukku montaa euroa maksa.

Reissaajalle tykissä on vielä käyttökelpoinen äänipuolikin mukana siltä varalta, ettei muuta kaiutinjärjestelmää ole tarjolla. Kevyesti liikkuva toki voi parantaa soundipuolta vaikka kannettavalla aktiivikaiuttimella ja autoileva herrasväki heittää oikeat aktiivimonitorit takakonttiin tykin seuraksi.

Projektorin ulkonäkö ei ole ihan yhtä uskottava kuin isojen kotiteatterijärkäleiden, mutta ei se haittaa, kuvanlaatu nimittäin on.

Päätä kuvakoko, asenna sen mukaan

Tykki aloittaa selkeästi kysymällä, miten päin asennus tehdään. Etu- vai takaprojektio ja pöydältä vai katosta. Seuraavana tarjotaan mahdollisuus vaihtaa valikkojen kieli. Tällähän ei olisi juuri merkitystä muuten paitsi että W1070+:ssa siellä mukana on myös suomi.

Kotiolosuhteissa taustaprojektiota tuskin kukaan enää käyttää joten valinta tehdään sen välillä, asennetaanko tykki kattoon vai jätetään pöydälle. Suosittelen kattokiinnitystä ihan sen takia, että sohvan edessä pöydällä zoomin säätövara ei riitä kovin suureen kuvaan. Kyllähän silloinkin television kuvakoko piestään mennen tullen, mutta kattoasennuksella projektori saadaan selvästi taaemmas ja kuva oikeasti suureksi. W1070+:n säätövara zoomissa, muiden edullisten projektorien lailla, ei ole hurjan suuri eli parempi varautua hakemaan tykin paikka sen mukaan, miten ison kuvan haluaa.

Samaan opastavaan starttiin kuuluu myös keystone-korjauksen säätö. Kuvanlaadusta tarkka käyttäjä tosin ei siihen koske vaan asentaa projektorin sellaiseen paikkaan, että kuva asettuu haluttuun paikkaan suorakulmaisena. Keystonen kanssa projektori aina käyttää osan pikseleistään vääristymien korjaukseen ja laskee kuvan kokonaan uusiksi.

Laajat linssinsiirrot toki auttaisivat projektorin sijoittamisessa, mutta niitä ei tarjota kuin vasta tuplasti kalliimmissa koneissa.

Oikeasti suuri kuva? No, kyllä W1070+:n 2 200 Lumenin valoteho ainakin kolmisen metriä leveään kuvaan riittää kunhan tilan saa pimennettyä kunnolla. Sopivalla projisiopinnalla voi ehkä varovasti haaveilla lähemmäs neljästäkin metristä. Sitä tarkoitetaan oikeasti isolla kuvalla, ei 65-tuumaista töllöä.

Koska Benq W1070+ on pienikokoinen projektori, sen humina kuuluu jonkin verran. Mutta pikkutykiksi, jossa ilmakanavat ovat ahtaita ja puhaltimet pieniä, ääni on levollinen eikä kovin kova silloinkaan kun tykki on ihan vieressä täysin äänettömässä huoneessa. Kyllä tämän kanssa sujuvasti elää. Normaaliasennuksessa projektori on kuitenkin metrin parin päässä kuuntelupaikasta ja se jo vaimentaa ääntä selvästi verrattuna testissä tehtyyn sohvalla vierekkäin oleskeluun.

Toimii ropaamatta säätöjä

Kun kotikäyttöön suunniteltujen digitykkien aikakausi alkoi, nollasäädöt tarkoittivat kuvaa, josta juuri ja juuri erotti, onko kuvassa näkyvä paita vihreä vai punainen. Tässä suhteessa on otettu rajuja harppauksia. W1070+ on laatikosta nostettuna Basic-tilassa, jossa valikoista näkyy vain välttämättömimmät, eikä sille välttämättä tarvitse tehdä mitään ruuvausta.

Ellei terävöitystä tekisi mieli käydä nollaamassa, projektorin kuva olisi ilman mitään ropaamista minullekin sellaisenaan hyvin kelpaava. Juuri siihen lisäterävöityksen poistotarpeeseen vaikuttaa toki sekin, että katson hyvin leveää kuvaa hyvin läheltä. Parimetrinen kuva neljästä metristä kestää jo sujuvasti BenQ:n tarjoama kevyesti skarpatunkin kuvan.

Tai ehkä annan väärän kuvan sanomalla, että kuva on kelpaava. Kytkemällä vain piuhat kiinni W1070+:n kuva on hyvin maukas. Vähän karkki, mutta aika moni tykkää karkista.

Vaihtamalla valikkomalli Advanced-versioon, saa vastaavasti käyttöönsä huomattavan määrän työkaluja kuvan hienosäätöön. Tavallisten kirkkauden, kontrastin ja muiden normaaliruuvausten lisäksi on jokaisen päävärin gain ja offset. Lisäksi on hue, saturation ja gain sekä RGB-puolelle että CMY:lle. Niin, ja myös ISF-kalibrointi on tarjolla.

Jos et omista mittalaitteistoa kuvan kalibrointiin (esimerkiksi ilmainen HCFR-ohjelmisto ja sille sopiva anturi) ja edellinen kirjailyhennesoppa aiheutti lähinnä tirskumista niin älä välitä. Kuva on tosiaan oikein passeli ihan sillä, että tökkäät HDMI:n kiinni ja lempileffan soittimeen.

HDMI on hanurista

Nykyinen AV-maailman yleisliitin HDMI on monessakin suhteessa edellisen moninapaisen AV-liittimen kunniakas perillinen. Myös SCART oli hutera ja tyypillisesti liitintä vääntävän jäykässä kaapelissa kiinni.

Kun maailmassa on sellainen asia kuin ethernet-kaapeli niin on enemmän kuin naurettavaa, että me räpläämme ylihintaisten HDMI-letkujen kanssa. Järkihintaisena eli peruslaatuisena pitkät kaapelivedot ovat ihan pelkkää veren kaivamista nenästä. Riittävän laadukkaalla kaapelilla pitkäkin veto (eli se 10 - 15 metriä seinustoja pitkin projektorille) toimii, mutta johto maksaa sitten mansikoita + alv.

"Huono HDMI-kaapeli ei
kelpaa pyykkinaruksikaan."

Ja mikään ei hymyilytä yhtä vähän kuin se, että kallis pitkä kaapeli rikkoontuu kun esimerkiksi työntää AV-vahvistimen liian lähelle takaseinää ja johto taipuu liittimen juuresta. Olen tehnyt tämän. Tai se, että ostaa järkevän hintaisen ja riittävän pitkän letkun, joka siirtää 1080i-signaalin, mutta ei 1080p:tä. Tai ainakaan 3D-kuvaa. Olen tehnyt tämänkin. Jälkimmäisen yritin lahjoittaa metallivahvisteisena ja HDMI-liittimillä koristettuna pyykkinaruna, mutta ei kelvannut kenellekään edes siihen käyttöön.

Joten langaton HDMI-signaalin siirto on enemmän kuin tervetullutta. BenQ:lla on erikseen ostettava paketti, jossa on lähetin, vastaanotin ja kaukosäädin näille. Langattoman siirron kanssa voidaan sekä lähettimen että vastaanottimen yhteydessä käyttää toimiva halpoja peruskaapeleita eikä haittaa vaikka tykki olisi kymmenen metrin päässä Blu-ray-soittimesta ja AV-vahvistimesta.

Langaton setti tuli projektorin mukana tutkittavaksi ja se olikin käytössä, täysin ongelmitta, koko testin ajan. Vastaanottimessa on kolme HDMI-tuloa eli se riittää sitten useammallekin ohjelmalähteelle silloin kun AV-vahvistin ei toimi kuvanlähteiden jakokeskuksena.

Jos katossasi sattuukin olemaan vapaa pistorasia projektorille niin harvoin niitä on siellä montaa ja toisaalta jatkojohtosyltty katonrajassa ei ole erityisen elegantti. W1070+ osaa onneksi antaa USB-virran langattoman HDMI:n vastaanottimelle eli töpselipaikkojen määrää ei tarvitse murehtia

Mutta se on langaton! Siinä on viivettä! Vaan kuulemma ei ole. Minulla ei ole sopivaa mittalaitteistoa, mutta maahantuojan edustaja sanoi, että testien mukaan langaton järjestelmä ei lisää projektorin viiveen määrää eli action-pelien pelaajien ei tarvitse huolestua liikkeiden ja kuvan epäsynkasta.

Naminaminami

Heti kättelyssä avautuva AppleTV:n screensaver näyttää ihan mielettömän hienolta. Nämä toki ovat valikoidun hienoja kuvia, mutta voi piru, että ovat houkuttelevan näköisiä nameja. Namisävyistä huolimatta ihmiset näyttävät luonnollisilta eli kyse ei ole "värikylläisyys tappiin" -efektistä.

Tosin samaa värien heleyttä on kyllä Casino Royalellakin, mustavalkoinen aloituskohtaus ehkä poislukien. Vahva paikalliskontrasti tekee kuvasta myös hyvin kolmiulotteisen ja elävän. W1070+:n väripyörässä ovat vain punainen, vihreä ja sininen ja se näkyy. Joissain DLP-projektoreissa valovoimaan lisätään sillä, että mukana on myös valkoinen segmentti, mutta väritoisto tietysti kärsii siitä.

"Namisävyistä huolimatta
ihmiset näyttävät
luonnollisilta."

Tykin omissa aloitusvalikoissa näkyi pari kertaa sateenkaariefektiä, mutta elokuvalla sivuoire ei juuri nouse esille edes vahvakontrastisissa kohtauksissa. Mitään levottomuutta kuvassa ei näy vaikka oikein yrittämällä sateenkaaret saakin näkyville. Elokuvaan upottua piirrettä ei huomaa enää ollenkaan.

Jos kuvasta etsimällä etsii ongelmia niin pikimustalla pohjalla näkee, että kuvan oikea reuna punertaa tipan ja vasen vihertää. Sekään ei näy edes leffojen yökohtauksissa, vain tasaisella mustalla pohjalla. Niistä leffoista esimerkiksi Casino Royalen Montenegro-yökohtauksesta näkee, että tummat sävyt toistuvat varsin hyvin.

Piirrettyihin ja peleihin W1070+:n heleä lookki sopii, jos mahdollista, vielä paremmin kuin "oikeisiin elokuviin". Ihmeperhettäkin tuli ihmeteltyä lähes koko pätkä läpi vaikka tarkoitus oli vain vilkaista parin kohtauksen alut testimielessä.

Sellaisenaan tai hienosäätämällä

Olisihan tätä voinut hienosäädellä tarkemmaksi, mutta kun kuva oli sellaisenaan niin kamalan mukavan näköinen niin en tehnyt juuri mitään. Brilliant Colorinkin jätin päälle, vain sen terävöityksen vedin minimiin kun oma katseluetäisyys on suhteessa kuvakokoon lyhyt.

BenQ W1070+ on kerrassaan mainio laitos. Se hoitaa asiansa hyvin ja ei maksa paljoa. Simppeli AV-vahvistin, halvat ja mukavan kuuloiset kaiuttimet sekä tämä. Järjestelmä, jolla voi nauttia täysillä peleistä, leffoista ja TV-ohjelmista, mutta asiasta ei tarvitse tehdä liian vaikeaa, ei liian monimutkaista eikä varsinkaan liian kallista. Nautinto saattaa jopa olla suurempi kuin viimeisen päälle hinkatussa highend-setissä, niiden kanssa kun ei kuitenkaan koskaan osaa olla mihinkään tyytyväinen.

Oikeastaan ainoa valitettava asia W1070+:ssa on se, että ollessaan testin ajan pahvilaatikkonsa päällä sohvalla vieressäni, mokoma puhalsi kuumaa ilmaa koko ajan käsivarteeni. Muuten ihan ehdottoman mieletön kapistus, jollaista alkaa tehdä mieli vaikka omassa leffahuoneessa on vähän parempi ja yli kolme kertaa kalliimpi tykki jo valmiiksi.

Lyhyesti: Kerrassaan ihastuttavaa kuvaa poikkeuksellisen halvalla.
Hinta: 859 euroa
Maahantuoja: BenQ Finland

Katso listasta BenQ-kauppiaasi:

Teksti: 
Kuvat: 
Samu Saurama
Valmistaja: 
Mallimerkintä: 

Kommentit

Muuten kelpo laite, mutta musta on kaikkea muuta kuin mustaa... Sopii hyvin mm. olohuoneisiin mutta ei niinkään dedikoituihin pimeisiin kotiteatteriluoliin.