Bang & Olufsen Beomaster 900K -transistoriradio testissä

Beomaster 900 oli vallankumouksellinen tuote. Siirtyminen putkista transistoriaikaan näkyi ja kuului monessa suhteessa. Design voitiin miettiä puhtaasti estetiikan ja käytettävyyden kannalta kun putkien vaatimaa jäähdytystä ja tilaa ei tarvinnut huomioida. Toinen oleellinen asia oli se, että isot kaiuttimet eivät oleensä olleet tervetulleita asuinympäristöön.

Beomaster 900:a sai sekä ilman kaiuttimia olevana 900M-mallina että leveämpänä täydellisenä 900K:na, jossa 4×6-tuumaiset laajakaistaelementtiin pohjautuvat kaiuttimet oli integroitu koteloon. 900K:n kompakti kokonaisuus olikin erittäin tervetullutta. Beomaster 900K:n linjakkaan matala ja leveä muoto myös jäi merkin visuaaliseksi lähtökohdaksi kymmeniksi vuosiksi.

Hyvin varusteltu

Pöytäradion vahvistinasteessa on kuusi wattia per kanava. Kuulostaa vähältä nykyään kun D-luokkaisia satojen wattien vahvistimia on jokaisessa kannettavassakin. 1960-luvulla se oli kuitenkin paljon. Tyypillisesti iso erillisvahvistin tuuppasi saman verran ulos, ja hurjasti hukkalämpöä kaupan päälle. Pöytäradiot taas sijaan tarjosivat vain murto-osan Beomasterin lukemasta.

Koska kaiuttimet hyödyntävät koko radion kotelotilavuuden, hyötysuhde niillä on kohtalaisen hyvä. Kuudella watilla pärjäsi mainiosti, ja suoraan sanottuna pärjää edelleen kun 900K ei yritä puristaa matalimpia bassoja kuuluville.

Liitännät sisältävät nauhurin, johon minä kylmästi kytkin Spotifyä soittavan puhelimeni, levysoitinliitännän, lisäantenniliitännän ja mahdollisuuden kytkeä Beomasteriin ulkoiset kaiuttimet. 1960-luvulla kaikki liitännät tehtiin DIN-liittimillä, mutta adaptereita ja liittimiä saa hyvinvarustetuista kaupoista.

Beomasterin sisällä on ferriittisauva-antenni, joka tarjoaa aivan passelin vastaanoton radiokanaville. Enemmänkin viritin on helisemässä siinä, että puoli vuosisataa suunnittelun jälkeen asemien lähetystaajuudet ovat aivan vieri vieressä. Monokytkin auttaa heikkojen asemien kanssa, samoin kuin Stereo-merkkivalo ja signaalinvoimakkuusmittari hakemaan kuunneltavan aseman kohdalleen.

”Kuudella watilla pärjäsi
mainiosti, ja pärjää edelleen.”

Ainoa pieni kummallisuus on se, että kanavatasapainon säädin ei ollut edessä vaan takalevyssä ja vaatii kääntämiseensä ruuvimeisselin.

Helppoääninen

Beomaster 900:n soundista puuttuvat nykyajan ääripäät. Siinä ei ole viimeisen päälle helähtävää ja ilmavaa diskanttitoistoa eikä myöskään kurinalaisesti jyrähtävää alabassoa. En tarkoita, ettäkö bassoa ei tule. Sointi on oikein tasapainoinen ja sävynsäätimillä on helppoa hakea omaa korvaa miellyttävä äänensävy käyttöympäristössä. Bassossa ei vain ole modernia jyskytystä ja potkua, se on enemmänkin pehmeästi musiikkia tukeva kuin rytmimusiikin kuuntelijalle kaiken perusta.

Keskialue toistuu hyvin hienosti ja varsin tasapainoisesti. On siinä ehkä aavistus nasaaliutta, mutta ei niin paljoa, että siihen normaalikuuntelussa kiinnittäisi huomiota. Olin olettanut, että soundi saattaisi olla hyvinkin tukkoinen tai sävyltään vääristynyt, mutta ei.

Kuten sanoin, diskantista ehkä puuttuu tarkasti analysoituna se viimeinen helähdys, mutta ei sitä toisaalta osaa kaivatakaan, ei oikein millään äänitteellä. Kun linjakkaan Beomasterin luonteeseen on totutellut muutaman kappaleen verran, niin se kuulostaa hyvin luonnolliselta ja välittömältä. Kaikki tutut ihmisäänet ovat itsensä kaltaisia. Painotukset ja nyanssit tulevat esille ilman erityistä yrittämistä.

Se on kyllä myönnettävä, että on tämä enemmän kotonaan akustisella materiaalilla kuin konemusiikilla. Ihan tahdikkuussyistä en edes kokeillut Analog Pussyn trance-renkutusta. Billie Holidayta ja muutamiakin hyviä leffasoundtrackeja sen sijaan pyörittelin useitakin.

Moderni neutraaliääninen kaiutinpari kaivaa selvästi enemmän oleellista irti äänitteestä, mutta ei välttämättä välitä musiikin tunnelmaa kuitenkaan tippaakaan enempää kuin Beomaster 900K.

Kopioitu silloin, kopioitu nyt

1950- ja 1960-lukujen design on selvä hitti tällä hetkellä. Ihmiset ostavat hyvälaatuisia käytettyjä ja tehtaat lainaavat surutta hienoimpien klassikkotuotteiden lookkia uusiin lastulevy- ja pahviluomuksiinsa. 900K:n suora kopio on esimerkiksi RuarkAudion R7.

Teak-pintainen ja matalaprofiilinen Bang & Olufsen 900K on siis selvä hittituote. Normaalin linjatasoisen sisääntulon ansiosta siihen on helppoa kytkeä modernit ohjelmalähteetkin. Aina puhelimen soittamasta Spotifystä piiloon asennettuun verkkosoittimeen. Tai vaikka langaton Bluetooth-vastaanotin maksimoimaan käyttömukavuus.

Beomasterin ainoa ongelma on oikeastaan saatavuus. Jos haluat omasi niin lähikaupasta sitä ei löydy. Oma yksilöni istuu mainiosti AudioVideo.fi:n toimituksen 1960-luvun henkeen.

Lyhyesti: Kompakti transistoristereoradio, joka kuulostaa ja näyttää kauniilta.
Hinta: Vaihteleva
Valmistaja: Bang & Olufsen