fbpx
Oppaat

Rakennusohje: Hypex UcD400ST -päätevahvistimet

Halvalla tehoa ja äänenlaatua

Tekisikö mieli rakentaa hyvä-ääninen vahvistin, mutta putkipelien askarteluun on liian iso kynnys? Sitten vain valmiita modernin ajan moduuleita jonoon.

Hypexin UcD-vahvistin on varsin kiitollinen kohde tee-se-itse-hifiharrastajille. Hyvin pienellä summalla saa äänellisesti erinomaisen vahvistimen. Erinomaisen siis sanan varsinaisessa merkityksessä, ei vain hintaan suhteutettuna.

Erinomaisen sanan varsinaisessa merkityksessä, ei vain hintaan suhteutettuna.

Valmistajan sivuilta saa hyvät ohjeet vahvistinmoduulin, virtalähdemoduulin ja muuntajan kytkemiseksi toisiinsa. Sen lisäksi tarvitaan oikeastaan vain kotelo ja liittimet. Oma kokemukseni elektroniikkarakentajana ei ole kummoinen, mutta silti UcD400ST-monopäätevahvistinparin rakentaminen sujui ongelmitta. Tosin toimimalla ohjeiden vastaisesti sain myös rikottua vahvistimet.

Vaikka kyse on erittäin hyvän hyötysuhteen laitteista, UcD-vahvistin ja sen virtalähde tuottavat hukkalämpöä, joka on saatava johdettua pois. Valmistaja sanookin, että kotelon jäähdytyksestä on huolehdittava ja umpinaiseen tilaan ei komponentteja tule laittaa.

No, minä asensin osat ohuesta alumiinista tehtyyn umpikoteloon ja jätin vahvistimet sisäänajamaan kotiteatterini järeitä subwooferelementtejä. Joitain tunteja 15 Hz sinisignaalia reilulla teholla ilman jäähdytystä poltti UcD-moduulit. Ne siis kestävät väärinkäyttöäkin pitkälle, mutta eivät ikuisuuksia.

Kuvassa alimpana itse UcD-vahvistinmoduuli. Käyttämällä kierrettyä kaiutinkaapelia estetään häiriöitä, samoin pitämällä signaalijohto mahdollisimman kaukana virtajohdosta.
Kuvassa alimpana itse UcD-vahvistinmoduuli. Käyttämällä kierrettyä kaiutinkaapelia estetään häiriöitä, samoin pitämällä signaalijohto mahdollisimman kaukana virtajohdosta.

Valinnan vaikeus

Suuri kysymys Hypexin osista vahvistinta rakentavalla on se, mikä vaihtoehto kannattaa valita. On standardia, HG-mallia, HxR-regulaattoriversiota ja NCore-hitechiä.

UcD400-vahvistimen rakentaja voi valita muuntajaperustaisen tai hakkurivirtalähteen, NCore vaatii oman SMPS-hakkurivirtalähteensä.

Minulla kävi hyvin ja pystyin kuuntelemaan kaikkia kolmea mainittua vaihtoehtoa samalla kertaa. Luonne-eroja on, mutta ne ovat todella pieniä. Paljon pienempiä kuin tyypilliset erot vahvistimien välillä.

Kolme hyvää luonnetta

Vertailukohtana toimi MM-Audio MidiMono, jossa on UcD400HG-vahvistinmoduuli, HG-virtalähde ja Hypexin TR400-rengassydänmuuntaja. Rakennettavassa vahvistimessa oli samaan TR400-muuntajaan kytkettynä ST- eli standardivirtalähde ja UcD400ST-vahvistinmoduuli. NCore sitten omassa asussaan. HxR-reguloitua versiota ei valitettavasti ollut käsillä.

NCore on hieman läpikuultavampi ja kuulaampi kuin UcD400HG, NCorella musiikki myös kumpuaa vähän mustemmalta ja hiljaisemmalta taustalta kuin UcD:llä, ja aavistuksen tarkempana. Erot tällä välillä ovat varsin pienet.

Kahdella UcD-vahvistimella, ST-standardilla ja HG-high gradella ero oli taas pieni, mutta kuitenkin suurempi kuin hyppäys HG:sta NCoreen. Tässä kohtaa kyse on vähemmän selkeästi toisen paremmuudesta ja paljon enemmän makuasioista.

Osia kannattaa mallata pöydällä ahkerasti niin keksii, miten ne saa mielekkäimmin omassa vahvistimessaan sijoitettua.
Osia kannattaa mallata pöydällä ahkerasti niin keksii, miten ne saa mielekkäimmin omassa vahvistimessaan sijoitettua.

ST-versio kuulostaa tipan kovaluonteisemmalta ja ehkä bassoilla muhevammalta, mutta toisaalta äänessä on mukavaa elämän makua ja rehellisyyttä. Nyt ei maalata Brian Johnsonin kiiltokuvaa vaan annetaan miehen äristä. Jos Billie Holidaylla HG-mallin soljuvuus ja puhtaus ovatkin hyveitä, AC/DC:llä ne saattavat jopa pilata tunnelmaa. Kun tarvitaan räkää tuvan täydeltä niin ST-versio voi olla juuri se oikea tapa lisätä tippa särmää soundiin.

HG akustiselle herkistelylle ja ST iloiselle räimeelle.

NCore on perinteisessä hifimielessä – puhtaampi parempi – joukon ykkönen, mutta vain äärimmäisen pienellä marginaalilla. UcD:n HG ja ST-versiot taas voisi karkeasti luokitella niin, että HG akustiselle herkistelylle ja ST iloiselle räimeelle.

Lue ohjeet!

Hypexin verkkosivuilla www.hypex.nl on selkeät ohjeet siitä, mitä sinun tulee huomioida rakentamisessa ja jokaisen käytettävän komponentit käyttöohje kannattaa lukea huolella. Kyse on 230 voltin jännitteellä toimivasta laitteesta ja kun teet sellaisen itsellesi niin sinun täytyy tietää, miten verkkosähkön kanssa toimitaan.

Kolmen palan kytkeminen toisiinsa on yksinkertaista. Muista ohuet mustat johdot, ilman niitä vahvistin on ihan hiljaa.
Kolmen palan kytkeminen toisiinsa on yksinkertaista. Muista ohuet mustat johdot, ilman niitä vahvistin on ihan hiljaa.

Käytännössä muuntajan, virtalähdemoduulin ja vahvistinmoduulin kytkeminen toisiinsa on helppoa. Oikea ratkaisu kytkentöihin on käyttää suojattuja Abiko-liittimiä ja poikkipinta-alaltaan riittävää (1,5 – 2,5 neliömilliä) monisäikeistä ja taipuisaa kaapelia. Osa muuntajan kaapeleista jää käyttämättä, suojaa ne niin, etteivät vahingossakaan osu mihinkään metalliin. Wago-liitin kunkin tarpeettoman päähän on hyvä vaihtoehto.

Ellet aio rakentaa vahvistinta kuunnellaksesi hurinaa, pidä signaalikaapeli ja 230 voltin virtajohto mahdollisimman etäällä toisistaan. Vahvistimelta lähtevä kaiutinkaapeli kannattaa vielä kääntää kierretyksi pariksi viimeistenkin häiriöiden välttämiseksi.

Muista kytkeä myös ohuet mustat kaapelit virtalähteen ja UcD:n välille sekä virtalähteen ja plus-kaiutinterminaalin välille. Muuten on hyvin hiljaista, kuten sain huomata.

Muutajan suojamaa, keltavihreä johdin, tulee protossa rumasti yli muiden osien. Tämän kohdan olisi voinut tehdä kauniimminkin.
Muutajan suojamaa, keltavihreä johdin, tulee protossa rumasti yli muiden osien. Tämän kohdan olisi voinut tehdä kauniimminkin.

Hypexiltä tuli myös hyvä huomautus NCore-vahvistimieni kuvan nähdessään. Älä käytä häiriösuojattua virtaliitintä, se voi heikentää äänenlaatua. Ihan perusmalli on parempi. Helpoin on liitin, jonka yhteydessä ovat myös sulakepesä ja virtakytkin.

Visio mukaan

Proton kotelo oli ruma ja lerppu, mutta ajoi asiansa eli pääsin kokeilemaan vahvistimen kasausta kompaktiin koppaan. Iso osa oman vahvistimen tekemistä on yleensä ulkonäön saaminen oman maun mukaiseksi. Sen verran kannattaa muistaa, että alumiini johtaa lämpöä paremmin kuin rauta eikä myöskään magnetoidu eli voi vaikuttaa muuntajan toimintaan.

Sopivia valmiita koteloita voi kysellä esimerkiksi Radio Duosta tai Uraltonesta. Valmista koteloa voi myös käyttää runkona, jota sitten muokkaa omaa makuaan vastaavaksi. Vaihtoehtona on tehdä kotelo alusta asti itse tai kasata vahvistimet jonkun toisen laitteen koteloon. Löytyykö vintiltä elektroniikaltaan korjauskelvoton putkivahvistin…? Lopullinen vahvistin voi olla yksi-, kaksi- tai useampikanavainen.

UcD-vahvistimen rakentaminen on varsin palkitsevaa. Pienellä summalla ja pienellä vaivalla saa oikeasti kovaa laatua. Mutta tuntuuko tämä kuitenkin liian hankalalta ja silti mieli tekee tehdä oma vahvistin? No valitse sitten SMPS-hakkurivirtalähde UcD-moduulille, kytkentöjen määrä vähenee vielä oleellisesti tästä muuntajaversiosta ja voit tehdä hyvinkin litteän rakenteen.

PS. UcD700 tarjoaa selvästi parempaa äänenlaatua kuin UcD400 eli se on parasta äänenlaatua tavoittelevalle hyvin mielekäs vaihtoehto. On se vähän kalliimpikin, mutta haluatko nähdä vaivaa hyvän vai tosi hyvän tekemiseen?

Lyhyesti: Yhdessä illassa rakennettava vahvistin, joka tarjoaa paljon äänenlaatua hintansa eteen.
Maahantuoja: Hifitalo
Valmistaja: Hypex

Hypex-kauppiaasi:

Kuvat: Samu Saurama ja valmistaja
Kirjoittaja

14 Comments

  1. Olen omistanut Ncore400 ja
    Olen omistanut Ncore400 ja UCD-700 moduuleista valmistetut päätteet. UCD-700 soi himpun verran paremmin, kuin Ncore. Eron selittänee se, että UCD:ssa(sinun vanhat) käytettiin rengassydänmuuntajaa ja Ncoressa hakkuria.
    Miinusta taas tuli muuntajien hurinasta.

    Ncoren kasasin itse uusiin koteloihin ja se oli aivan järjettömän helppo homma. Liitin sinne ja pistoke tuonne, pari ruuvia ja virrat päälle. Nämäkin alkuperäisissä koteloissaan taisivat olla sinun vanhat 🙂

    Unelmissa on rakentaa aktiiviset 3-tiekaiuttimet, joissa käytetään 3kpl Ncore400-moduuleita, hakkurivirtalähteitä ja uutta Hypexin etuvahvari/huonekorjain/jakosuodinkorttia. Kalliiksi tuo tosin tulisi, mutta tuskin kovin helpolla, samalla hinnalla laiteta laadukkaammaksi.

    • Samu Saurama

      Minä en ole vakuuttunut
      Minä en ole vakuuttunut hakkurin heikkoidesta verrattuna muuntajaan. Onneksi kaverilla on SMPS1200A700-powerilla tehty 2x UcD700HG eli vahvistinmoduulit ovat identtiset noiden MM-Audion MaxiMonojeni kanssa. Täytyy tehdä vertailu. MaxiMonojen munkit värähtävät kytkettäessä päälle, mutta sen jälkeen ne ovat hiljaiset.

      NCore keskialueelle ja yläpäälle on varmasti tiukka ratkaisu. Bassoille minä käyttäisin kyllä mieluummin UcD700:sta sen vaivattoman voiman takia.

  2. Loppukesällä tilasin osat
    Loppukesällä tilasin osat(400HG ja hakkurilla) ja kasasin mustiin alu Hammond koteloihin, molemmat omiin!
    Pääsoundeista vastaa Uraltonen el84 putkivahvistin, nämä tulivat ”kakkoslaitteiksi” telkkarin ja taustamusiikin pörinään. Mutta hyvin soundaa, ei häpeile putkipelille!
    En ymmärtänyt tilata johtosarjoja ja pistin kaapelit suoraan liittimiin kiinni, en suosittele, hankalaa!
    Jännitesyötön pistin meneen laatikon päästä sisään ja ulos lähteee toisesta, ei pörise( joku valokytkimien häiriö napsahtee, en ole vielä pistänyt ferriteja piuhoihin! ) !
    Niin mikä parasta, äänen saa sisään XLR:llä!!

    • Samu Saurama

      Jep, se johtosarja helpottaa
      Jep, se johtosarja helpottaa elämää erittäin paljon. Ja parantaa huollettavuutta, se asia kannattaa pitää mielessä toimintavarmoissakin laitteissa.

  3. Kumma kun ei noita TR400
    Kumma kun ei noita TR400 -muuntajia näytä olevan enää Hypexillä myynnissä. Ilmeisesti tuo SMPS400 hakkuripoweri olisi oikea korvaaja. Pystyykö sillä siis syöttää kahta UcD400ST -päätettä? hypexin sivuilla lukee: ”Supply for single or multiple amplifiers of the UcD™ range”.

    • Samu Saurama

      SMPS400 riittää kahdelle
      SMPS400 riittää kahdelle UcD180:lle tai yhdelle UcD400:lle. SMPS1200:sta on sitten kaksi versiota, SPMS1200A400 on UcD400:lle ja riittää erinomaisesti kahdelle vahvistinmoduulille. SMPS1200A700 riittää juuri kahdelle UcD700:lle. Tai ”riittää juuri”, hyvin harvoinhan noita kotikäytössä ajetaan kovinkaan lähelle täyttä tehoa… Joko korvat tai puhekelat olisivat sulaneet jo paljon aikaisemmin. UcD700:n pointti kotikäytössä on enempikin se äänenlaatu, varmasti riittävä reservi tulee sitten kaupan päälle.

      • Tuli hommattua Hypex PSC2.400
        Tuli hommattua Hypex PSC2.400 Ja huomasin virtalähteenä olevan 1kpl SMPS400. Specsien mukaan tuo ei kykene antamaan, kuin 600w/400w@20Hz. Nyt on molemmat UcD400 moduulit käytössä omille subeille, joten käytössä on 200w+200w Max. Eikö tuon saisi helposti parannettua vaihtamalla virtalähteen SMPS1200:een? Jos vaikka parille lisäwatille olisi joskus käyttöä.

  4. Onko sinulla mahdollista
    Onko sinulla mahdollista saada UcD2k+SMPS3k -komboa testiin tai osaatko sanoa mitään niiden äänenlaadusta ja soveltuvuudesta järeässä subwoofer-käytössä? Tuo kombo + minidsp ja pyöritään vaan reilun satasen kalliimmassa hintaluokassa kuin esim. DS8.0 ja tehoa sekä säädettävyyttä pitäisi olla reilusti enemmän. Saako halvalla tässä tapauksessa hyvää?

    • Samu Saurama

      Voisin joskus kysellä isoa
      Voisin joskus kysellä isoa UcD:tä.

    • Ainakin ulkomaan foorumeilla
      Ainakin ulkomaan foorumeilla kertovat UcD2k:n kuulostavan vieläkin paremmalle, kuin UcD700. Vaan tuskimpa tuolla kovin isot markkinat kotitalouksissa on. Toisaalta olisihan se hienoa, kun sähkökaapissa on 16A sulake pelkästään hypexille.

  5. henrikeronen

    UcD2k koottu hypexiltä
    UcD2k koottu hypexiltä erikseen saatujen ohjeiden mukaan. Virtalähde ei vaan pysy päällä. Eli kun lähtee päälle niin sammuu heti ja käynnistyy uudelleen ja sammuu….ja tätä jatkuu. Hypexiltä eivät ole vielä osanneet neuvoa lukuisista sähköpostiviesteistä huolimatta. On/off johtoa(ohut musta johto linjasisäänmenon liittimessä)ei ole kytketty mihinkään. En tiedä vaikuttaako se asiaan. Onko Samulla antaa mitään vinkkiä?

    • Samu Saurama

      Mahdoton sanoa muuta kuin se,
      Mahdoton sanoa muuta kuin se, että pitäisikö se on/off-piuha kytkeä (vai sanoinko valmistaja, että ei tarvitse)? En ole UcD2k:n kanssa koskaan puuhannut…

      • henrikeronen

        Hypexiltä pyysivät nyt sen
        Laitoin Hypexille videon tästä epämääräisestä toiminnasta. Pyysivät UcD2k moduulin takaisin. On luultavasti joku oikosulku siinä, koska virtalähde kyllä pysyy päällä kun tämän UcD2k:n johdot ottaa siitä irti. Sanoivat että laittaavat uuden UcD2k:n tilalle. Nyt odottelen sitä ja jospa se sitten rupeaisi toimimaan.

        Mustasta ohuesta on/off johdosta vastasivat näin:
        ”You don’t need to connect the on/off cable. This is already handled by the SMPS through the ribbon cable.”

Share via
Copy link
Powered by Social Snap