Tannoy Definition Install DC12i -kaiuttimet testissä

Ruma ankanpoikanen

Kuuntelin DC12i-kaiuttimia jo aikaisemminkin Mareksoundin demohuoneessa. Jäivät kaivertamaan sen verran pahasti, että päätin hankkia kolmikon omaan leffahuoneeseenkikin.

Tannoy Definition Install DC12i ei ole kaunis kaiutin ellet osaa nähdä hyvän työkalun kauneutta. Karkea maalipinta peittää mustan MDF-laatikon. Mitään somisteita ei ole, ellei sellaiseksi lasketa kahdella ruuvilla ja muutamalla muovinastalla kiinnitettyä koaksiaalielementin laipan peittävää levyä. Kangasmaskia ei ole tarjolla.

Miksi tälläinen kaiutin? Synkkä ja lähes ruman viimeistelemätön purkki. Koska jättämällä klassisen kaunis jalopuinen kotelo ja messinkisomisteet Prestige-sarjaan saadaan rajusti halvemmalla suorituskykyä, joka pureutuu äänitteeseen oleellisesti syvemmälle kuin pikkuelementeillä tehty peruspurkki.

Oikea paikka DC12i:lle onkin akustisesti läpinäkyvän valkokankaan takana. Tai sitten hyllyssä vastaavan kaiutinkankaasta tehdyn verhon piilottamana. Kohtalaisen kompakti 25,5cm syvyys auttaa tässä suhteessa huomattavasti. On, on sitä vielä litteämpiäkin kaiuttimia, mutta harva niistä pohjautuu 12-tuumaiseen ja on herkkyydeltään 97dB. Etulevyn mitat ovat 41 x 55 cm eli kaiuttimen sovitus hyllyynkää ei ole ollenkaan mahdotonta.

Mihin herkkyyttä tarvitaan?

Kaikissa nykyvahvistimissa markkinoidaan olevan se noin sata wattia. Alkaen muutaman satasen perusmalleista. Joten miksi kaiuttimen pitää olla niin älyttömän herkkä, että se tuuppaa jo yhdellä watilla 97 desibeliä?

"Miksi tälläinen synkkä
ja lähes ruman
viimeistelemätön purkki?"

Suuri herkkyys tuo tullessaan kaksi asiaa. Kymmenen wattia näille tuottaa saman äänenpaineen kuin sata wattia normaalille kookkaan puoleiselle jalustakaiuttimelle. Ja se sata wattia on tavalliselle hifikaiuttimelle se määrä, jossa säröä alkaa kuulua enemmän kuin oikeaa bassoinformaatiota ja kompressio tukii iskuäänet. Toisin sanoen ääni pysyy yhtään kovemmassa rytkeessä hallittuna, puhtaana ja sulavana. Ei häiriöitä, ei ahdistumista.

Toiseksi suuri herkkyys mahdollistaa riittävät äänenpaineet silloin kun siirrytään normaalista olohuoneesta isompiin ja/tai raskaasti vaimennettuihin tiloihin. Tavallisessa kotihuoneessa kuulemme kaiuttimesta suoraa ääntä vain 10-20%, loppu tulee huoneen pinnoista heijastuneena.

Kun tilaa vaimennetaan akustoinnilla runsaasti tuo seinien, katon ja lattian kautta tuleva energia häviää tai ainakin vähenee oleellisesti. Silloin kaiuttimen itsensä täytyy pystyä tuottamaan riittävä määrä puhdasta ääntä suoraan kuuntelupaikalle. Ja kun leffahuoneen koko kasvaa pikkukopista oikeaksi elokuvatilaksi, tilanne muuttuu entistäkin kriittisemmäksi.

Koska DC12i:tä ei ole alunperin suunniteltu kymmenneliöiseen vaan enemmänkin sataneliöiseen leffatilaan, valmistaja lupaa sille hetkellistä tehonkestoa 800 wattia. Kyllä, kahdeksansataa.

Diskantin energia johdetaan "tulip waveguide" -ohjaimen läpi suuntaimena jatkuvalle bassokeskiäänisen kartiolle.

Ostaisinko vain kaksi?

Kun kerran äänenlaatua jo puolustellaan hyväksi ja hinta on karun viimeistelyn ansiosta suorituskykyyn nähden halpa niin kannattaisiko Definition Install DC12i -pari hankkia valkoisen kaiutinkangasverhon taakse olohuoneeseen? Hyvä kysymys, johon ei ole aivan yksioikoista vastausta. On materiaalia, jolla DC12i-pari soi aivan mielettömän hyvin.

Tiedätte varmaan niitä videoita, joissa pääosaesittäjän pää nyökkii ja vatkaa niskan varassa biitin tahtiin täysin naurettavan näköisesti. Juuri siltä minä näytin kun iskin ensimmäistä kertaa Ken Ishiin Melting Pot -kappaleen soimaan. Ihan käsittämättömän hyväntuulinen ja menevä drive päällä.

"DC12i on vakava uhka koko
liikuntaohjaajien ammattikunnalle."

DC12i saa tanssijalan nousemaan äärimmäisen innokkaalla tahdilla, kädet ojentumaan ja mielen keksimään uutta liikesarjaa toisensa perään. Se on siis myös vakava uhka koko liikuntaohjaajien ammattikunnalle. Tai toisaalta, jos kuulut kyseiseen ammattikuntaan etkä tahdo saada jengiä liikkeelle syynä voi olla se mankanräyskä, joka ei saa biittiä välitettyä porukan selkäytimeen.

Olen tainnut joskus mainita sellaisestakin Analog Pussyn kappaleesta kuin Trance N Roll. 145bmp kevytravia eteenpäin kiitävä biitti alkaa iskeä pajavasaran lailla rintalastaan kun hanaa avaa enemmän. Tekisi mieli avata enemmän ja enemmän. Ja enemmän. Vaan naapuritahdikkuus iskee päälle, nielen innostukseni terävimmän kärjen ja höllään vähän. Huomaan omankin pumppuni biitin nousseen, DC12i taisi onnistua annostelemaan adrenaliiniakin.

Ei ylenpalttista herkistelyä

Pyörittelin monta muutakin levyä vastaavaa materiaalia ja DC12i:t iskivät biisi biisiltä erinomaisen hienosti. Siirryttäessä akustiseen herkistelyyn huomasin kuitenkin joidenkin kiiltokuvien rapistuvan.

Koaksiaalielementti on pistemäinen säteilylähde. Sen kanssa ei ole mitään väliä, miten päin kaiuttimen kääntää.

DC12i:n esitys on aavistuksen kuivakka. Konemusiikilla se ei haittaa yhtään, mutta esimerkiksi Katie Melualta ja Billie Holidaylta puuttuu aavistus sitä intiimiyttä ja sitä jopa makeilevaa kuulautta, jota niiltä odottaisi. Osasyynä tässä on toki myös se, että kaiuttimet olivat etuseinässä kiinni. Sijoitus irti seinästä olisi tuonut etuseinäheijastuksella lisää avaruutta ja ilmaa stereokuvaan. Avaruutta ja ilmaa, jota oikeasti ääneen ei kuuluisi, mutta johon olemme vapaasti sijoitettujen kaiuttimien kanssa hyvin paljon tottuneet.

Holidayn I'm a Fool to Want You aukeaa kyllä läheisenä ja stereokuvaltaan hyvin kolmiuloitteisena. Hyvän koaksiaalielementin tapa piirtää erittäin koherentti ja luonnollinen tila kuuluu vahvana. Stereokuva ei näin voimakkaasti suuntaavalla kaiuttimella leviä pitkin etuseinää vaan pysyy hyvin vakaana ja läpikuultavan tarkkana.

Vaihtamalla Igor Stravinskyn Kevätuhriin orkesteri syttyy selkeänä suoraan eteen, nyt istutaan kolmannella rivillä eikä salin peräpenkissä. Niin yksittäiset instrumentit kuin soitinryhmätkin nousevat kukin vuorollaan selkeinä esille. Viimeistään silmien sulkeminen vie suoraan esityksen äärelle.

Stereokuva pidetään tiukasti hallinnassa kaiuttimien välissä. Tavallista pikkukaiutinta paljon suurempi suuntaavuus tarkoittaa, että sivuseinistä, katosta ja lattiasta tulevat heijastukset jäävät vähäisiksi. Sotkevien heijastusten vähäisyys taas kääntyy aivan suoraan siihen, että suoraa ääntä on paljon ja DC12i välittää äänitteen alkuperäisen sisällön hyvin tarkasti kuuntelijalle.

Juuri se suuri suuntaavuus ja toisaalta lyhyt kuunteluetäisyys, yhdestä pisteestä säteilevän koaksiaalielementin ääni kun ei hajoa vaikka etäisyyttä olisi vain metri, ovat selkeä pääsyy kuivakkuuteen. Kun huonetta ei juuri tule mukaan, avaruuden ja ilmavuuden tilalle tulee vain hurja teräväpiirtotarkkuus.

Pieni yksityiskohta, kolo takalevyssä mahdollistaa johdon viemisen sujuvasti kaiuttimen liittimille.

Napakymppi

Eli DC12i toimii musiikillakin, mutta ei aivan varauksetta. Iskettäessä kolmas samanlainen keskelle, surroundit laidoille riittävän laadukas AV-vahvistin mukaan soppaan niin niiden todellinen juju paljastuu. Jälkimmäiset olivat tässä tapauksessa Purismi-rakennusohjekaiuttimet ja Tannoyden kanssa samaan aikaan testissä ollut Anthem MRX-510.

Kolmena etukanavana DC12i:t luovat erittäin tarkan ja saumattoman äänikentän. Toki, jos leffaraidan tekijä on sössinyt, sekin kuuluu. Onneksi kuitenkin elokuvamateriaali, niin vanhempi kuin tuoreempikin on tässä suhteessa yleensä hyvin tehtyä.

Tuntuuko, ettet saa kahta seinäkiinnitykseen tarvittavaa ruuvia osumaan oikeille kohdille? Mukana seuraa teräslaatta, jolla kiinnitys on vieläkin helpompaa.

Lock Stock And Two Smoking Barrels on hieno esimerkki siitä, miten joidenkin leffojen kohdalla voi olla vaikeaa saada selvää dialogista. Yllättäen minun korvaani hyvinkin hankala murre yhdistettynä hampaiden välistä kiroiltuun artikulaatioon onkin aivan helposti ymmrrettävää. Samaan aikaan puhujan tunnetila välittyy toki sekin erittäin tarkasti.

Hurja määrä rytinää on itse asiassa varsin helppoa. Nyanssien säilyttäminen on aivan eri asia, samoin tarkasti yhtenäisen stereokuvan piirtäminen. DC12i-kolmikolla äänitteelle tallennettu tila toistuu todella hienosti. Sen huomaa etenkin kun siirrytään tilasta toiseen ja ympärillä oleva huone muuttuu joka kerran mukana.

RED-leffassa on paljon hyvin kokeneiden näyttelijöiden sanailua ja vinoilua. Pienet äänenpainot ja vivahteet heidän puheessaan hukkuvat helposti ja iso osa piruilun syvintä hienoutta laimenee pois. DC12i:t pysyivät poikkeuksellisen hienosti esittämään pienetkin painotukset äänessä. Jos edessäni työmaalla onkin vain televisio ja lipsync senkin kanssa päin seiniä niin sulkemalla silmät pääsen pelkästään kuuntelemalla syvemmälle elokuvaan kuin pientä telkkariruutua tuijottamalla.

Tekisi mieli kylpeä hienosti tehdyssä soundtrackissa, jota kuva vain tuntuu häiritsevän. Kasvonilmeet ovat toki suuri osa taitavan näyttelijän esitystä, mutta äänenkäyttö jää hyvin helposti huomaamatta. Paitsi nyt.

Bassopää lävähtää rintalastaan nopeasti ja napakasti. DC12i ei mene alas, sen ei ole tarkoituskaan. Mutta sen täytyy pystyä potkaisemaan yläbassoilla riittävällä voimalla, jotta isossakin teatteritilassa saadaan riittävästi iskua. Oleellisempaa on juuri se oikea-aikaisen jäntevä ja terävä isku rintalastaan, jonka DC12i osaa hoitaa erittäin hienosti.

Ja vielä askel eteenpäin äänenlaadussa

Tavallinen akustisesti läpinäkyvä valkokangas vaimentaa hieman diskanttia. Hyvälaatuinen helposti desibelin, halvempi malli muutaman. Ja itse asiassa juuri se on pelkästään hyväksi DC12i:n äänelle. Sekä kuuntelemalla että mittaamalla huomaa, että ylin oktaavi on hieman koholla.

Minun korviini tuo hienoinen yläpään rauhoitus tuo keskialuetta entistä paremmin esille. Se itse asiassa tuo juuri sitä kuulautta, jonka helposti mieltää kirkkaasta diskantista johtuvaksi. Mikäli oma kangas ei tälläistä yläpään rauhoitusta tarjoa niin vaihtoehtona voi käyttää vahvistimen sävynsäätöä. Se hoitaa asian sillä samalla DSP:llä, joka tekee jakosuodot bassojen ohjaamiseksi subwooferille ja mahdollisen huonekorjauksenkin. Ei siis kannata huolestua, että tälläinen pieni sävynsäätö tekisi jotain tökeröä hallaa äänelle. Desibeli tai kaksi voi hyvin olla se riittävä määrä, vähän oman leffatilasi akustiikasta riippuen.

Luulen, että kaikkein eniten teitä uteloituttaa se, miksi minä hankin nämä omaan leffahuoneeseeni. JVC DLA-X35 -projektorin jäljiltä teki mieli hinata sohvaa vielä lähemmäs valkokangasta ja nyt kun siihen on matkaa nenästä enää pari metriä niin kunnolla integroituviksi kaiuttimiksi on kaksi vaihtoehtoa. Koaksiaalit ja pikkukaiuttimet. Enkä minä halua pikkukaiuttimia.

Jos kaipaat romanttista muhevuutta ja ylenpalttisesti helähtelevää diskanttia niin niitä Tannoy Definition DC12i ei tarjoa. Se ei piirrä kiiltokuvia eikä väritä kertomaansa tarinaa. DC12i saattaa jopa kuulostaa ensitahdeilla vaisulta. Vaan kun annat aikaa muutaman biisin tai pari ensimmäistä kohtausta elokuvasta, sen vahvuudet paljastuvat. Äärimmäisen hieno erottelukyky ja vaivaton artikulaatio hiljaisissakin kohdissa. Samalla kyky räjähtävään dynamiikkaan heti seuraavalla hetkellä ja silloinkin tasapainoisen korviin ottamaton sävy, jota jaksaa kuunnella paljon pidempään kuin "hetimakee, kohtaällö" -luonnetta.

Lyhyesti: Kaunistelemattoman neutraali, dynaaminen ja tarkan kolmiulotteisesti stereokuvaa piirtävä.
Hinta: 1149 euroa kappale
Valmistaja:Tannoy
Maahantuoja: Sonus Import

Tannoy-kauppiaasi:

Teksti: 
Kuvat: 
Samu Saurama
Valmistaja: 
Mallimerkintä: