REL 212/SE -aktiivisubwoofer ja langaton LongBow-lähetin testissä

Perinteikäs subbarivalmistaja REL päätti vavauttaa hifialaa tekemällä huomattavan järeän pelin mallistoonsa. Kilowatti jatkuvaa ja 1,7kW hetkellistä on toki kunnioitettava määrä tehoa, mutta ei nykypäivänä mikään aivan hätkähdyttävä. Sen sijaan neljää 12-tuumaista ei kovin monen bassoharkossa ole. Valmistaja lupaa bassotoiston alarajaksi 21 hertsiä eli 212/SE ei edes yritä hätyytellä infraääniä. Ihan kahelin sijaan vain varsin uskottava ulottuvuus bassotoistossa tarkoittaa, että äänenpainevarat ovat hurjat.

Elementeistä kaksi on aktiivisia eli vahvistimeen kytkettyjä ja toiset kaksi passiivisia eli hoitavat refleksivirityksen. Onko neljän 12-tuumaisen lupaus siis pelkkää henkselienpaukutusta? Olisihan ne toiset voinut periaatteessa korvata refleksiputkillakin, mutta käytännössä kotelotilavuutta olisi pitänyt kasvattaa hurjasti, jotta putket olisi saanut mahtumaan. Ja vaikka naapurisi ymmärtäisi hifistä tämän verran, hän silti kahdehtii huomattavasti enemmän neljän 12-tuumaisen subbaria kuin vain kahdella tehtyä.

Aktiivielementit ovat ne eteenpäin osoittavat, näin niiden luvataan tarjoavan maksimaalisen nopean ja tarkan potkun. Aivan alimmilla taajuuksilla tukea tuovat passiivisäteilijät ovat kotelon alapinnassa ja takaseinässä eli käytännössä ne saavat mahdollisimman paljon tukea lattiasta ja seinästä subbarin takana.

Ei pieni eikä edes ihan siro

Maahantuojan mies soitti minulle ja kysyi, että haluanko tehdä tuoreesta lippulaivasta testin. Pöllö kysymys, tietysti haluan. Joten autotallin ovelle pelmahti pakkaus, joka on isompi kuin jääkaappi ja painaa enemmän kuin pyykkikone.

”On siellä hihnat, joista subbari on sitten helppoa vetää ulos”, sain saatesanoiksi. Jepjep. 55-kiloinen ja tiiviisti pahvilaatikon seiniä vasten istuva järkäle ja ”helppoa vetää ulos” samassa lasueessa. Yeah, right – kuten amerikkalaiset serkkumme sanoisivat. Onneksi velimies sattui pelmahtamaan kylään niin saimme hinattua subbarin huopatassujen varassa lepäävälle vanerilevylle.

REL 212/SE ei toki ole yhtä iso kuin pakkauslaatikkonsa, mutta edelleen hyvin uskottava. Palikka on muotoiltu korkeahkoksi torniksi eli lattiapinta-alaa kuluu vain 40 x 45 senttiä. 82 sentin korkeus tarkoittaa, että vaikka näitä hankkisi valmistajan suosituksen mukaisesti parin, ne ovat hieman liian kookkaita kaiutinjalustoiksi.

Kookasta kylkilinjaa rikkomassa on keskelle sijoitettu kromattu koristelista ja kaksi uraa. Tai no, lista… Kahvaksi näitä lasten subbareissa varmaan sanottaisiin, mutta 212/SE:ssä kyse on selvästi vain visuaalisesta ratkaisusta.

Jos haluat peittää elegantit elementit maskilla niin se toki tulee mukana. Painaa muuten tuo pelkkä etuseinän peittävä kehikko saman verran kuin sellainen muutaman satasen perussubbari.

Musiikin vaatimukset etusijalla

REL hankki maineensa subbarivalmistajana hyvin toisenlaisella hengellä kuin moni muu. Alunperin Walesista kotoisin olevan merkin juju oli se, että sen subbarit integroituivat erittäin hyvin pääkaiuttimiin musiikkikäytössä. Toisto oli saumattoman lisäksi nopeaa ja napakkaa siinä, missä moni muu valmistaja painotti kotiteatterikäytössä uskottavaa vapinaa ja jyrinää.

Tästä tarpeesta integroida subwoofer mahdollisimman tarkasti pääkaiuttimiin syntyi myös se ratkaisu, että musiikkikäytössä subbari suositellaan kytkettäväksi vahvistimen kaiutinterminaaleihin eikä linjatasoiseen antoon. Näin vahvistimen bassotoiston luonne huomioidaan subbarissa ja se saadaan istumaan kaiuttimiin mahdollisimman hyvin.

Jotta subwoofer tukisi optimaalisesti niin leffakäyttöä kuin musiikinkuunteluakin, on REL 212/SE:ssä erilliset sisääntulot ja erilliset säädöt sekä kotiteatterin LFE-liitännälle että niille kaiutintasoisille. Kaiutintasoista liitäntää varten mukana tulee subbariin lukittuva Speakon, jossa on kymmenen metriä kaapelia.

Vaikka subbarin mukana tuleekin kymmenmetrinen kaapeli kaiutintasoiseen kytkemiseen, on tarjolla 300 euron lisähintaan myös REL LongBow -lähetin, jolla signaali saadaan subbarille langattomasti. Erityisen mukavaa on se, että sekä LongBowssa että itse 212/SE-subwooferissa on erilliset ulkoiset antennin varmistamassa laadukas ja häiriötön yhteys. Kun signaalin laatu on oleellista, on tämä paljon parempi ratkaisu kuin piilotella pieniä antenneja koteloiden sisälle. LongBow:n liitännät ovat täysin identtiset itse 212/SE:n kanssa.

Yhdessä asiassa kyllä heristän valmistajalle sormea erittäin paheksuvasti. Subbarin säätönupit, etenkin tässä hintaluokassa, sijoitettuna arkun takaseinään on keskiaikainen ratkaisu. Ei subbarin säätöä tarvitse tehdä kuin kerran hyvin, mutta on se miljoona kertaa helpompaa tehdä kuuntelupaikalta käsin kuin konttaamalla subbarin takana olevien nuppien kimpussa. RELillä oli jo kymmenen vuotta sitten malleja, joissa oli kaukosäätö ja ruuvattavan arvon numeronäyttö. Miksi ei nyt?

”Herbie Hancockin
Doin’ It väräyttää
ilmaa ja munaskuja.”

Kuitenkin helposti säädettävä

Valmistaja kuulemma väittää 212/SE:tä maailman nopeimmaksi subbariksi. Markkinointiosasto toki puhuu aina, paljon ja juuri sitä, mitä haluaa, mutta parin minuutin säätöjen hakemisen jälkeen REL 212/SE kieltämättä iski todella lujaa, nopeasti ja pääkaiuttimiin hyvin istuen. Jos toki säädöt pitää tehdä subbarin takalevyn nuppeja kääntelemällä niin ei siellä montaa kertaa tarvinnut käydä säätöjen pykälöinti auttaa. Pari naksahdusta kerrallaan ja yhden peruutus, jos tuntui menevän liian pitkälle.

Megadeathin Symphony of Destruction ryskii kohti voimalla, jossa on vääjäämätömän päällekäyvä luonne. Itse asiassa 212/SE on helppoa säätää, jos niin haluaa, vähän kuumaksi eli bassopäähän saadaan mukavaa lisälämpöä ilman, että subwoofer kuitenkaan erottuu erillisenä äänilähteenä.

Herbie Hancockin Doin’ It väräyttää ilmaa ja munaskuja (myönnän, annoin aika paljon hanaa) niin, että suupieletkin tuntuvat lepattavan. Kontrollia on hyvin, mutta tämän subbarin luonne ei kuitenkaan kallistu yhtään kuivan ja hakkaavan puolelle. Bassoiskut tuntuvat jalkapohjissa ja selkäytimessä. Soundista myös kuultaa vaivattomasti läpi se, että vaikka kuuntelen varsin lujaa, kapasiteettia olisi vielä hulvattomasti lisää.

Passiivielementeistä toinen on pohjassa.

Short Dick Manin Bass Mix potkaisee terävästi pitkin lattiaa kuin suuttunut kaivinkone hakkaisi kauhalla talon betonirakenteita, kunnes pöllön biisin varsinainen pöllöily pääsee vauhtiin ja rintalasta puristetaan tiiviisti vasten selkärankaa pelkällä paineella.

REL 212/SE:llä on kaksi luonnetta. Se tekee Stravinskyn Tulilintu-baletin Kuningas Kastchein tanssin juuri niin aidoksi ja painostavan pelottavaksi kuin kuuluukin. Erinomaisen hyvin integroituva subwoofer tuo klassiseen musiikkiin vaikuttavuutta ja vakuuttavuutta, se vahvistaa aitoa konserttisalin tilantuntua ilman, että mölisisi tippaakaan omiaan. Mutta tällä pelillä on myös koko ajan pilke silmäkulmassa ja hyvä huumoritaju.

Kun tilanteeseen sopii, 212/SE saa ihmiset hymyilemään tahattomasti. Oikealla materiaalilla jopa tirskahtelemaan ja pyrskähtelemään. Niin käy kun päästetään riittävän paljon voimaa kerralla valloilleen ja se voima ohjataan suoraan sisäelimiimme. Myös sukuelimiimme, tämän kanssa hyviä viboja on nimittäin huomattavan paljon.

Koyaanisqatsin aloitusraita saa suun vapisemaan hymyssä ja silmät vuotamaan kun koko vartaloni vapisee urkujen matalimpien voimasta. Pyyhin kyyneliä ja katson sieltä täältä resonoivassa huoneessa subbaria, jonka elementit eivät vielä käytännössä liiku yhtään. Pakko sanoa, että minä pidän työstäni aika tosi paljon.

Soundista kyllä erottaa kaikkein tutuimmilla ja kaikkein hulluimmilla kappaleilla sen, että toisto stoppaa siihen 20 hertsin alueelle. Puhtaita vavahduksia ei irtoa. Tämä on refleksikotelon, oli se sitten putkilla tai passiivielementeillä viritetty, luonne. Suunniteltuun alarajaan saakka mennään voimalla, mutta sen alapuolelta täytyy suodattaa informaatio pois.

REL 212/SE:n taajuusvaste kuunteluhuoneessa vihreällä jakotaajuussäädin maksimissa, punaisella minimissä ja sinisellä LFE-otosta.

Mutta juuri tämän infraäänien toistamatta jättämisen ansiosta 212/SE:n resurssit riittävät isossakin tilassa ja äärirajojen etäisyyttä miettiessäni lataan vielä Mission Impossible -soundtrackin The Heist -raidan soimaan. Bassoiskut huuhtovat huonetta ja tekee mieli vain kääntää lisää ja lisää hanaa. Leffakäytössä keskibasso nousee hieman pintaan ja antaa monelle ääniraidalle kaivattua uskottavuutta. Niin Ihmeperhe kuin Casino Royale -Bondkin saavat hytkymään tuolissa. Tuo tuhtius johtuu ihan siitä, että LFE-oton taajuusvaste on hieman erilainen kuin kaksikanavaisissa liitännöissä.

Yritän rauhoittaa itseäni palaamalla musiikkiin ja antamalla Grover Washington Jr:n Knuckleheadin rullata. Jalka ei vain tahdo levätä lattialla, läppäri keikkuu 1970-luvun groovaavimman Motown-soundin tahdissa. Ihan sama, oliko kyseessä rintalastaa pesismailan lailla hakkaava tekno, munaskuissa sykkivä funk, arvovaltainen klassinen tai pahaenteisesti murahtava metalli – 212/SE tuo aina huomattavan määrän lisää tunnetta ja tunnelmaa.

”Ihmeperhe ja Casino Royale -Bond
saavat hytkymään tuolissa.”

Helppo luonne

Markkinoilla on subbareita, jotka menevät selvästi alemmas kuin REL 212/SE. On myös subbareita, joiden säätö onnistuu vaivattomasti kuuntelutuolista ja saavat siten 212/SE:n näyttämään kivikautiselta. Vaan 212/SE puolustaa paikkaansa monessa suhteessa.

Ensimmäinen oleellinen kohta on se, että se on takapaneelissa sijaitsevista säätönupeistaan huolimatta helppoa saada sovitettua kaksikanavaiseen musiikkijärjestelmään. Subbari kuulostaa musiikilla mainiolta eikä jää yhtään irrallisena jumputtavaksi. Tämän lisäksi 212/SE voi olla yhtä aikaa kiinni AV-vahvistimen subbariannossa ja hoitaa leffasoundtrackit murean tuhdilla potkulla.

Toinen oleellinen asia on se, että kun 212/SE ei yritäkään toistaa infraääniä niin sen äänenpainevarat ovat todella hurjat. Minä soittelin subbaria suhteellisen pienessä, mutta bassovaimentimilla vuoratussa tilassa todella kovaa ja hädin tuskin näin, että kartiot vielä liikkuivat. Siis vaikeimmallakaan materiaalilla.

Kolmas ja kaikkein oleellisin kohta on tietysti se, että numeroista ei voi arvatakaan hymyn leveyttä, johon REL 212/SE kuuntelijan vetää. Toisto ei ole ultratarkkaa ja äärikuivaa vaan sopivan mehevää, hyvin hyvin vakuuttavaa ja tarvittaessa rajusti paineistavaa. Nuorempana olisin pitänyt epäpuristista keskibasson boostia leffakäyttöön tehdyssä LFE-liitännässä aivan hirvittävän paheksuttavana, mutta totta puhuen en enää jaksa ajatella niin. Käytännössä kun sekin palvelee itse asiassa tarkoitustaan mainiosti, elämää suurempaa tunnelmaa elokuviin, jotka ovat elämää suurempia.

REL 212/SE on tarkasti mietitty kokonaisuus. Mittarihifistin se saattaa jättää kylmäksi, mutta korvilla ja tunteella arvostelijalle subbari tarjoaa suhteellisen korkean hintansa vastineeksi kuitenkin kohtuuhelposti olohuoneeseen mahtuvan laitteen, joka saa varmasti hymyn huulille ja tarvittaessa sekä omat että vieraiden housut vaihtoon.