fbpx
Uutiset

Loewe Connect UHD -televisio, TV-suurkuluttajan nöyrin palvelija

Minä kypsyin televisioon parikymmentä vuotta sitten täysin. Kuva oli pieni (siirryin katsomaan kaiken haluamani valkokankaalta), laadussa ei ollut kehumista ja käyttömukavuudessa vielä vähemmän. Ellei ollut tiistaina 17:45 mustan laatikon ääressä, se viikon ainoa hyvä ohjelma oli sitten mennyttä. Ja vaikka olisi ollut kuinka hirveä pissahätä, ei sen ohjelman äärestä voinut mihinkään lähteä kun jotain kriittistä olisi mennyt ohi silmien.

Ihan perusasenteena en edelleenkään tykkää telkkareista. Koska en halua tykätä niistä, ovat ihan tyhmiä. Myös yleensä rumia.

Sitten tulee eteen sellaisia TV-vastaanottimia, joista on aika vaikea olla pitämättä ja jotka jopa houkuttavat tutkimaan, mitä kaikkea ruudusta nykyään voi saada ulos.

Smart Assist -puhelimessa

Nyt keväällä 2016 40-tuumaisen telkkarin saa halvimmillaan tarjouksesta muutamalla satasella. Toinen mokoma seteleitä ja kainalossa on UHD- eli 4K-tarkkuuteen pystyvä ruutu. Ei ole helppoa valmistajalla, joka koittaa saada asiakkaan uskomaan, että 3 000 euroa on käypäinen hinta heidän perusmallistaan. Juju on siinä, että eivät he yritäkään tehdä sitä telkkaria, jonka pakkauksessa on ne pakolliset kirjainlyhenteet ja mahdollisimman pieni hintalappu marketin pinossa. He tarjoavat palvelua. Tai siis heidän televisionsa tarjoaa sitä.

Taidetta, kytkeytymistä ja referenssiä

Saksalaisvalmistaja Loewella on neljä mallistoa. Maahantuoja pyysi minut tutustumaan uusiin tuotteisiin ja ennenkaikkea yhteen uuteen tuotteeseen, 40-tuumaiseen Connect-malliin. Miksi niin pieneen? No siksi, että se on helpoin kuljetettava ja osaa kaiken, mitä isommatkin. Ne 48- ja 55-tuumaiset kulkevat paikasta toiseen paljon hankalammin. Yhden kerran kotiin toki luontevasti.

Loewen perusmalli on One, mutta siitä ei edes kovin paljoa puhuttu koska se on vasta tulossa. Ja ehkä siksi, että Art-, Connect- ja Reference-mallistot tarjoavat paljon paremmin sitä, mitä Loewe haluaa töllöttämisen olevan. Nimittäin niin helppoa ja joustavaa kuin ikinä mahdollista.

Referencen oleelliset edut verrattuna edullisempiin mallisarjoihin ovat kontrastia parantava lasi näyttöpaneelin edessä, muita malleja isommat 75″ ja 85″ -ruutukoot ja ainoina kaikista Loewen malleista täysvalkoinen televisio juuri noissa 75- ja 85-tuumaisissa ruuduissa. Koska Referencet ovat aina isoja, pieninkin on 55-tuumainen, pöytäjalusta on korvattu seinätelineellä. Se 55-tuumainen mahdollistaa parhaasta kuvanlaadusta nauttimisen silloin kun huoneeseen ei kaivata suurinta mahdollista töllöä.

Connect tarjoaa ruudun pinnoitetta lukuunottamatta kaiken oleellisen. UHD eli 4K-ultrateräväpiirtoa tarjoavat koot ovat 40-, 48- ja 55-tuumaa. Lisäksi on Full HD -resoluution 32-tuumainen, joka on kuulemma yllättävän suosittu koska tuon kokoiset TV:t alkavat vähentyä markkinoilta. Ei se 32-tuumainen erityisen valloittavalta näytä, jos asetat pelin ison olohuoneen vastarannalle, mutta pienissä tiloissa sille on ihan selvä tilaus.

”Erillistä monimutkaista
AV-vahvistinta ei tarvita
hyvän monikanavaäänen
toistoon.”

Edullisempaan Art-mallistoon verrattuna Connectit tarjoavat sisäisen kovalevyn, Dolby Digital 5.1 -dekooderin. Toisin sanoen voit kytkeä telkkariin suoraan aktiivikaiuttimet, erillistä monimutkaista AV-vahvistinta ei tarvita hyvän monikanavaäänen toistoon. Connect-mallit (ja Referencet) voivat myös olla Follow me -toiminnon lähettävä telkkari, Art-mallit vain vastaanottava. Aiheesta kohta tarkemmin.

Lisäys: Dolby Digital -dekooderin lisäksi on myös dts-dekooderi.

Toki Art-malleihin saa kovalevyn, tökkäät ulkoisen levyn USB-väylään vain kiinni. Ulkoisen kovalevyn kanssa toiminnot eivät kuitenkaan ole aivan yhtä ripeitä kuin Connectin ja Referencen sisäänrakennetulla teran kokoisella levyllä.

Reference-malleissa Bluetooth on vakiona, Art- ja Connet-koneisiin sen saa 90 euron hintaisella donglella. Bluetooth mahdollistaa tietysti musiikin siirtämisen langattomasti puhelimesta tai tabletista television kaiuttimiin tai siihen liitettyyn kaiutinjärjestelmään. Mutta lupaus on, että seuraavan päivityksen yhteydessä Bluetooth muuttuu myös lähettäväksi eli TV-malliston kanssa voi käyttää langattomia Bluetooth-kuulokkeita.

Huono uutinen on se, että Apple mokoma meni tekemään tuoreimmasta Apple TV -purkistaan tuplasti vanhaa paksumman. Eli vaikka edelliset Apple TV:t mahtuvatkin Connectin takaseinässä olevan suojalevyn alle piiloon, viimeisintä ei sinne saa ahdettua.

Art- ja Connect-malleissa on vakiona tyylikäs pöytäjalusta. Kookkaammat Referencet toimitetaan seinätelineen kanssa.

Nykytelkkari on tietokone. On sovelluksia, on nettipalveluita ja ne kaikki vaativat sekä tietokoneen monipuolisuuden että myös prosessointitehon. Loewen telkkareissa prosessointitehoa on suurinpiirtein yhtä paljon kuin Playstation 4:ssä. Siis karmeasti. Youtube, Deezer ja muut sovellukset eivät takkua ainakaan sen takia.

Yksi selvä viesti kuluttajilta on se, että television toimintojen täytyy olla nopeita. Tämä pätee kaikkiin toimintoihin, kukaan ei halua odotella mitään. Kanavanvaihdon Loewe on hoitanut niin, että seuraava ja edellinen (esimerkiksi jos katsot nelosta niin 3 ja 5) kanava löytyvät sekunnissa. Isommat harppaukset vievät sitten vähän enemmän aikaa.

Pikakäynnistystilassa TV käynnistyy sekunnissa.

Normaalisti ruudun herääminen virransäästötilasta kestää koska TV hakee itselleen nettiyhteyden ja kaivelee elektronisen ohjelmaoppaan tiedot. Loewen voi määrittää pikakäynnistystystilaan, jossa TV toisaalta vie hieman enemmän virtaa, mutta kone käynnistyy sekunnissa. Syvemmästä horroksesta herääminen kestää vähän pidempään, mutta silloin virrankulutus on tietysti mahdollisimman pieni.

Pikakäynnistystilaa varten on ajastettavissa kolme kellonaikaa (saat määritellä alun ja lopun), jolloin ruutu herää sillä samalla hetkellä kun ahne TV-syöppö vaatii annoksensa. Järkevintä on pitää ruutu horroksessa ainakin silloin kun tietää kaikkien nukkuvan tai olevan poissa kotoa. Sitten aktiivisimpaan käytöaikaan kone voi olla pikakäynnistystilassa.

Loewen televisioissa on kaikki virittimet ja jokaista kaksin kappalein. Tuplavirittimet mahdollistavat kahden kanavan katsomisen ja kolmannen samassa kanavanipussa olevan kanavan tallentamisen. Jos katsoo vain yhtä kanavaa, voi tallentaa vapaasti mitä vain kanavaa. Ja jos laittaa jonkun ohjelman tallentumaan päivittäin, Connect tekee automaattisesti sille oman kansion, jossa kaikki jaksot ovat. Mukavaa.

Spotify, Yle Areena, MTV Katsomo ja Netflix

Tyypilliselle suomalaiskäyttäjälle oleelliset Spotify, Yle Areena, MTV Katsomo ja Netflix eivät toimi Loewen telkkarissa suoraan. Hävytöntä! Miksei? En minä tälläistä halua! Vedä henkeä, tälle on sekä järkevä syy että helppo ratkaisu.

Kotivalikko.

Pienten valmistajien kanssa iso ongelma on se, että iso palveluntarjoaja (esimerkiksi Netflix) saattaa muuttaa palveluaan, mutta pienen valmistajan ohjelmistoa ei päivitetä ja toiminta kaatuu siihen. Ratkaisu ongelmaan on sairaan suuren valmistajan apulaite, Apple TV. Sitä tuetaan eli sen kanssa näin ei käy. Kaikki, mikä pyörii tabletillasi tai tietokoneellasi, voidaan peilata Apple TV:n kautta ruudulle. Näin saadaan vielä jumalattoman paljon lisää sisältöä. Ja koska Apple TV:stä löytyy esimerkiksi VLC-videotoistin, saadaan verkkolevyn kummallisimmatkin tiedostoformaatit varmasti toistettua.

Se, mikä Loewen televisioista löytyy, on hyvä integraatio Apple TV:lle. Eli satasen lisäpurkilla saadaan vaivaton tuki. Loewen kaukosäädin toimii suoraan Apple TV:n kanssa eli lisäpurkin ei tarvitse olla edes näkyvillä, yksi HDMI-kaapeli töllön ja omppu-tv:n välille riittää.

UPnP-tuki on eli omalle serverille tallennetut videot ja musiikki toistuvat Connectin kautta. Tyypillisimmät tiedostoformaatit aukeavat television omalla älyllä ja älyttömiä formaatteja varten sitten se Apple TV:n VLC. Niin, ja teksti-tv:kin pelaa.

Kokeneelle loewisteille kaukosäädin on tuttu ja turvallinen.

Ihan ensimmäisiä asioita, joista jo kymmeniä vuosia sitten TV-kuluttaja halusi ohjelmiensa kanssa päästä eroon oli se, että niitä pystyi katsomaan vain tiettyyn aikaan. Ja vain suorana eli jos jossain piti käydä, ohjelmaa kului välillä.

Minulla oli aikoinaan (en edes muista, miten kauan aikaa sitten) testissä VHS-nauhurin ja kovalevyn yhdistelmä, jossa oli Pause-nappi telkkariohjelmalle. Oli se vain melkoinen saavutus. Kovalevyllisten digiboksien ja streamauspalveluiden aikana TV-valmistajan pitää siis osata tarjota jotain muuta kuin yksinkertainen ajansiirto-ominaisuus.

Se sisäinen kovalevy (tai Art-mallissa ulkoinen USB-levy) mahdollistaa asioita. Samassa taloudessa olevat – tai tarkasti ottaen samassa sisäverkossa olevat – Loewen televisiot osaavat voivat jakaa toisilleen kovalevyjensä sisällön. Tästä syntyi Follow me -toiminto. Painan olohuoneessa kaukosäätimessä ensin Pause-painiketta ja sen jälkeen Follow me -nappia. Sitten painelen makuuhuoneeseen ja siellä on Follow me -toiminnolla sama ohjelma samassa kohdassa odottamassa. Olohuoneen töllö tietysti sammuttaa ruutunsa automaattisesti.

Follow me:n toinen käyttö on se, että jos antennisignaali tulee vain yhteen ruutuun, Follow me -toiminnolla saadaan siirrettyä antenniverkon signaali eri koneelle. Siten useissa huoneissa voi katsoa eri ohjelmia vaikka antennikaapeli on kiinni vain yhdessä televisiossa.

Lähdit sitten kesken ohjelmaa vessaan etkä laittanut telkkaria tallentamaan. Ja juuri sillä pakollisella tauolla pöntöllä Suomi teki koko vuoden ainoan maalinsa? Ja olisit ehkä halunnut nähdä tilanteen? Connect tallentaa itse asiassa koko ajan lähetystä. Eli Pause-nappia ei tarvitse erikseen painaa, ohjelmaa tallennetaan koko ajan ja voit milloin vain kelata vähän taaksepäin.

Siun maun mukkaan

Ne ainoat täysvalkoiset vaihtoehdot olivat tosiaan Reference-sarjan kaksi suurinta ruutua, 75- ja 85-tuumaiset. Connectinkin saa kyllä muokattua enemmän oman kotinsa näköiseksi ja myös jälkikäteen. Itse näyttöpaneelin ympärys on aina musta, mutta takaseinää ja kaiuttimien suojalevyä voi vaihtaa. Riippumatta siitä, ostaako TV:n alunperinkin jollain värisävyillä vai tuoreistaa myöhemmin, vaihto-osien värisävyt ovat samat. Niitä on musta, hopea, capuccino-ruskea ja petroolin sininen.

Kuvasäätöjä on runsaasti. Hardcore-leffaharrastajan videotykissä on vipstaakeja, joilla tykin kuvasta saa alkuperäismateriaalille kaikkein uskollisimman silloion kun katseluympäristö on säkkipimeä ja joka puolelta musta. Loewen televisioissa kuvasäädöissä on toki ne kuvanlaatuun vaikuttavat perusasiat: kirkkaus, kontraasti ja värikylläisyys. Mutta sitten on paljon valintoja, joilla näyttö saadaan miellyttämänä katsojan silmää normaaleissa kotioloissa.

”Vaihto-osien värisävyt ovat
musta, hopea, capuccino-ruskea
ja petroolin sininen.”

Koska jokaiselle kuvasäädölle on selitys, niistä on paljon helpompi saada selvää silloin kun on siirrytty kirkkautta ja värikylläisyyttä monimutkaisempiin toimintoihin.

Äänipuolella on sama juttu, säätöjä on. Mielekkäimpiä ovat ehkä yleinen maksimivoimakkuus ja käynnistyksen äänenvoimakkuus. Connectissa ja Referencessä on tosiaan sisällä Dolby Digital 5.1 -dekooderi. Telkkariin voi siis kytkeä suoraan aktiivikaiuttimet ja subwooferin, erillistä AV-vahvistinta ja sen toimintalogikan opettelua ei tarvita. Laadukas monikanavaääni saadaan minimiähellyksellä.

Television kotinäkymä (johon Home-nappi vie) on täysin säädettävissä oman maun mukaiseksi. Ota esille ne palvelut, joita itse useimmiten käytät ja jätä muut pois häiritsemästä. Esimerkiksi Youtube, radiokanavat ja omat tallenteesi sisältä verkkolevy.

Smart Assist -puhelimessa

Info-nappi toimii niin, että pitämällä nappia hetki pohjassa, ruudulle tulee lunttilappu siitä, mitä juuri sillä hetkellä mikäkin painike kaukosäätimessä tekee. Sinun ei siis tarvitse muistaa, mitä se sininen nappi teki tv-ohjelmassa ja mitä se tekee silloin kun ollaan kaivamassa sisäisen kovalevyn valikoimaa.

Sillekin, että kaukosäädin ei ole eksoottisen ultramoderni, on syynsä. Kaikille oleellisille perustoiminnoille on omat painikkeensa ja koska iso osa Loewe-käyttäjistä tuntee pulikan vaikka silmät kiinni, ei sen ulkoasua kannata muuttaa rajusti.

Se modernimpi kaukosäädin

Puhelimella ja tabletillahan me nykyään kaiken ohjaamme (onneksi poislukien autot). Puhelinta ja tablettia varten Loewella on eri sovellukset, joilla voi tehdä vähän eri asioita.

Smart TV2Move mahdollistaa sen, että tabletilla voi katsoa mitä vain kanavaa samalla kun TV näyttää jotain muuta kanavaa omalla ruudullaan. Tabletista voi myös napin painalluksella vaihtaa siinä näkyvän ohjelman takaisin telkkariin. Lisäksi tietysti kaikki kovalevylle tallennettu sisältö on tabletilla käytettävissä.
Myös EPG:n (Electronic Program Guide eli se Elektroninen ohjelmaopas) käyttö tabletilla onnistuu eli halutun ohjelman voi laittaa tallentumaan tabletilla. Tällöin töllöön ei tarvitse koskeakaan.

Älypuhelimen sovellus on nimeltään Smart Assist. Isoin ero tablettiversioon on se, että tv-lähetyksiä ei voi katsoa, mutta ohjaustoiminnot löytyvät. Ohjaukseen Smart Assist tarjoaa itse asiassa puhelimen ruudulle normaalin näköisen kaukosäätimen. Miksi telkkariohjelmia ei puhelinsovelluksella voi katsoa, mutta kovalevyllä olevia kyllä, sitä maahantuojakin vähän ihmetteli. Varmaan sille on olemassa joku selitys.

Smart Assistin yksi erittäin iso hyöty on se, että sillä voi laittaa television tallennuksen päälle. Ilman, että puhelin on TV:n kanssa samassa verkossa. Eli kaupungissa olevan TV:n voi ajastaa mökiltä, veneestä, naapurista tai vaikka keskeltä metsää puun latvasta. Smart Assist lähettää televisiolle sähköpostin, jossa se kertoo tallennettavan ohjelman tiedot.

Smart TV2Move -sovellus tabletilla.

Sen, miten tiheästi TV käy katsomassa sähköpostinsa on määriteltävissä. Tiheä tarkastus kasvattaa tietysti sähkönkulutusta, mutta mahdollistaa lahopäisen käyttäjän hyvinkin viime tipassa käynnistetyn tallennuksen mökkirannasta kun töllö on kaupungissa.

Sen tabletin kanssa taas toimii se, että katsottaessa Youtubesta ohjelmaa, voidaan ohjelma lähettää helposti televisiolle. TV käynnistyy, starttaa Youtube-sovelluksen ja alkaa näyttää samaa ohjelmaa. Tabletilla voidaan myös klikkailla useita videoita ja ne lisätään telkkarin toistojonoon. Näin saa vaikka musiikkivideoita sata soimaan peräkkäin. Tämän jälkeen tablettia voi käyttää muuhun, TV hoitaa sen Youtuben.

UHD, 4K – onko se oleellista?

Minä olen tykki-ihminen. Tykkään muutaman metrin levyisestä kuvasta. Ja siellä resoluution nelinkertaistaminen tutusta Full HD:stä (1 920 x 1 080 pikselistä) näkyy todella selvänä. Mutta näkyykö se TV:n ruudulla? Etenkään 40-tuumaisen koneen…

Ero ei tietenkään ole samalla tavalla dramaattinen. 40-tuumainen töllö parin-kolmen metrin päässä näyttää kyllä 4K-kuvan ja Full HD -kuvan eron, vain miedompana kuin kolmemetrinen kuva kolmesta metristä katsottuna. Toisaalta isommat mallit näyttävät eron selvempänä. Loewe Connectin sisällä olevalla kovalevyllä on pieni esittelypätkä 4K-kuvaa, mutta ei sitä kauaa jaksa katsoa. Supermegaultrateräväpiirto ei pelasta sitä, että kukkakedon panerointi eestaas nyt vain on tylsää toljotettavaa.

4K kuva on jumalaisen kaunista, onneksi todellista materiaalia tulee vähitellen lisää.

Yksi ihan oikeaa UHD- eli 4K-materiaalia tarjoava väylä on yllättäen Youtube. Uusien elokuvien trailereista on usein 4K-versiot katsottavana eli jos se itse leffa pitääkin mennä katsomaan leffateatteriin katsomaan, siitä saa erittäin upean trailerin eteensä kotioloissa. UHD Blu-ray -soittimen voi mennä ostamaan kaupasta, mutta tarjolla oleva leffavalikoima on toki vielä pieni. Vaan kasvaa koko ajan.

Loewe Connectin, kuten myös Art- ja Reference-mallistojen, pointti ei ehkä olekaan se, että niissä on UHD-paneeli. Tietysti silloin, kun on UHD-materiaalia, se näyttää ihan sairaan hienolta. Oleellisempaa on se, että televisiot tarjoavat huomattavan paljon töllöttämistä helpottavia ratkaisuja ja integroivat puhelimen ja tabletin sujuvasti osaksi kodin TV-verkkoa.

Maahantuoja: EET Europarts
Hinnat:
Loewe Art UHD 40” 2 099 euroa (Chrome silver ja Black)
Loewe Art UHD 48” 2 699 euroa (Chrome silver ja Black), valkoinen malli 2 799 euroa)
Loewe Art UHD 55” 3 299 euroa (Chrome silver ja Black, valkoinen malli 3 399 euroa)
Loewe Art Full HD 40″ 1 699 euroa (Chrome silver & Black, valkoinen malli 1799 euroa)
Loewe Connect UHD 40” 3 099 euroa (Black+Black, Silver+Black, Cappuccino+Black)
Loewe Connect UHD 48” 3 499 euroa (Black+Black, Silver+Black, Cappuccino+Black)
Loewe Connect UHD 55” 3 999 euroa (Black+Black, Silver+Black, Cappuccino+Black)
Loewe Connect Full HD 32” 1 499 euroa (ilman sisäistä kovalevyä, Black+Black, Silver+Black, Cappuccino+Black))
Loewe Connect Full HD 32” 1 899 euroa (sisäisen kovalevyn kanssa, Black+Black, Silver+Black, Cappuccino+Black))
Loewe Reference UHD (Värit: Silver, Black)
Loewe Reference UHD 55” 5 600 euroa (Silver- ja Black-värit, valkoinen ja Dark Gold 5 900 euroa)
Loewe Reference UHD 75” 13 499 euroa (Silver- ja Black-värit, valkoinen ja Dark Gold 14 699 euroa)
Loewe Reference UHD 85” 21 499 euroa (Silver- ja Black-värit, valkoinen 22 699 euroa)

Loewe-kauppiaasi:

Kirjoittaja

2 Comments

  1. jonttufantti

    Spotify, Yle Areena, MTV
    Spotify, Yle Areena, MTV Katsomo ja Netflix, toimiiko nämä kaikki nykyään ATV:ssä tai ainakaan siinä satasen mallissa? Omani (kolmonen) lähti kiertoon hiljan ja siinä toimi ainoastaan Netflix. Ei kyllä VLC:kään ollut mahdollinen.

    Tilalle kun ostin Shield:in Android TV boxin niin olenkin nyt aivan eri maailmassa. Kaikki äly mitä toistaiseksi olen keksinyt kaivata löytyy siitä ja paljooon enemmän. Teeveessä voi sitten panostaa eurot pelkkään kuvaan.

    • Samu Saurama

      Minulla ei ole Apple TV
      Minulla ei ole Apple TV omassa käytössä, tämä tieto tuli maahantuojalta.

Share via
Copy link
Powered by Social Snap